Karhunpalvelus ?

Mitä tarkoittaa karhunpalvelus teilläpäin ?
Jättiläisväittely eilen sanotaanko
karhunpalvelukseksi sitä kun ihminen yrittää tehdä
toiselle hyvän teon ja kaikki menee kuitenkin
pieleen, vai onko se kuitenkin vahvemman hyvää
tarkoittava ja hyvään lopputulokseen johtava
palvelus ?
62071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

karhunpalvelus tarkoittaa ihan muuta kuin teidän
väittely. Kerron kuvitteellisen esimerkin:
isä ei käy katsomassa eron jälkeen lapsiaan
kostaakseen äidilleen. Hän tekee
karhunpalveluksen itselleen ja lapsilleen.
Tarkoittaen sitä, että lopputulos on negatiivinen
ja tästä kärsivät vain lapset ja isä itse.
Samoin kavereiden kesken asioiden selvittämisen
vaikeus ja työpaikalla ei voida keskustella
työasioista normaalisti vaan pimitetään asioita
jotka ennenkaikkea pitäisi kertoa kaikille.

Äänestä
  • No mehän on oltu ihan väärillä jäljillä sitten jos
    se noin menee.

    Äänestä

Eikös karhunpalvelus ole juuri se, kun tekee
hyvää tarkoittaen kuitenkin erehdyksessä "pahan"
teon. Eli teon josta koituu vain haittaa.

1Äänestä
  • tai näin olen itse sen käsittänyt.

    Kielitoimiston puhelinpalveluun....

    Äänestä

  • Oikeilla jäljillä, ei se karhunpalvelus ainakaan
    mikään hyvä teko ole, vaikka tarkoitus olisikin
    alunperin ollut hyvä.

    Äänestä

  • Nalle kirjoitti:

    Oikeilla jäljillä, ei se karhunpalvelus ainakaan
    mikään hyvä teko ole, vaikka tarkoitus olisikin
    alunperin ollut hyvä.

    Suomen kielen perussanakirja sanoo, että
    karhunpalvelus = "teko joka tahattomasti koituu
    jonkun vahingoksi/ikävyydeksi".
    Että näin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nalle kirjoitti:

Mitä tarkoittaa karhunpalvelus teilläpäin ?
Jättiläisväittely eilen sanotaanko
karhunpalvelukseksi sitä kun ihminen yrittää tehdä
toiselle hyvän teon ja kaikki menee kuitenkin
pieleen, vai onko se kuitenkin vahvemman hyvää
tarkoittava ja hyvään lopputulokseen johtava
palvelus ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu