Kysyttävää

Meillä on eka kissa, nyt n. 4,5 kk poika sellainen. Yhtä asiaa hieman ihmettelemme, että mistä on kysymys.

Kissa on viime aikoina tullut usein esim. rinnan päälle ja alkaa siinä hitaasti "tassutella" eli teputtaa vuorotellen hitaasti molempia jalkoja vähän samalla tavalla kuin se vetää jalkojaan matossa. Tämä rinnan päällä tapahtuva hommeli on kuitenkin paljon hitaampaa ja hellävaraisempaa. Kaveri siirtelee hitaasti molempia jalkoja kynnet esillä. Se ei kuitenkaan satu, jos on paita päällä, koska homma on niin kevyttä ja rauhallista.

Mitähän se veijari tarkoittaa tuolla jutulla?

Sitten vielä toinen jutska. Tämä kotitiikeri on melkoinen puremaan, kun se sille päälle sattuu. Käsiin ja jalkoihin käy kiinni. Joskus taas samainen kaveri on niin rauhallinen lekottelija, että ei samaksi uskoisi.

Mistä moinen pureskelu? Liittyykö pentumaisuuteen ja häviääkö iän myötä? Olemme aina joskus joutuneet laittamaan tiikerin pois läpsäyttämällä ohuella lehdellä, jos pureminen ei muuten hellitä.
3354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tästä oli eilen jossain muussakin ketjussa juttua. Eli kissa "leipoo", "lypsää", "tarpoo"... mitä kaikkia nimityksiä niitä nyt onkaan... ollessaan onnellinen ja tyytyväinen oloonsa. Samaa liikettä se teki aikoinaan emon nisällä, jotta sai maidon kulkemaan nopeammin. Meillä Laku täyttää kesällä 3 vuotta, mutta alkoi vasta viime kesänä lypsää ja tulla syliin. Tämä johtuu Lakun taustasta, pentu tuli meille pariviikkoisena emon hylkäämänä orpona ja oli toisaalta hyvin rämäpäinen, mutta toisaalta hyvin arka. Nyt on sitten neitokainen kesyyntynyt vihdoin ja viimein sylikissaksi =). Kun Laku viime kesänä ensimmäisen kerran asettui syliini ja alkoi lypsää silmät puoli ummessa, olin ihan onnesta soikeana. Sitä lypsämistä jatkuikin sitten pari tuntia putkeen. Sen jälkeen minulla oli vatsa täynnä pieniä punaisia pisteitä, mutta onnellisia olimme molemmat, sekä minä että kissa.

Eihän kissaa leikitetä käsillä tai jaloilla? Jos leikitetään, niin sitten en ihmettele puremista. Jos ei leikitetä, niin sanoisin sen johtuvan vain kokeilunhalusta: mihin hampaat tehoavat, mitä tapahtuu kun teen näin ja ehkä tuo on myös jollakin tavalla huomion hakemista. Laku kävi pentuna aina jalkoihini kiinni, ja jatkoi sitä vielä ollessaan vuoden ikäinen 3-4-kiloinen. Silloin tein siitä lopun: kun kissa hyökkäsi jalkoihini kiinni, otin kevyesti kiinni kissan selästä ja painoin kissan lattiaan (kevyesti tottakai, ihmisen ja kissan kokoero on aina muistettava huomioida!). Toruin Lakua ja katsoin silmiin, tämän jälkeen jalkani ovat saaneet olla rauhassa. Kuten jo sanoin, Laku on luonteeltaan varsinainen rämäpää, joten sille on pitänyt asettaa tiukat säännöt jo pienestä pitäen, muuten tuo alkaa pomppia silmille. Yrittää toki välillä vieläkin nousta valtaan, mutta tietää minun ja avokin olevan "pomoja", ja alistuu kyllä kohtaloonsa.

Seuraavan kerran kun kissa puree kättä, yllätä se ja työnnä kättä varovasti suuhun. Kissa menee todella hämilleen, koska yksikään saalis ei yleensä pyri syvemmälle suuhun. Varovaisuus on tässäkin muistettava. Sanoisin, että kissa lopettaa käsien puremisen muutaman kerran jälkeen - ei se olekaan enää kivaa.

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä Tabbyn kanssa. Kannattaa ehkä vielä vähän sähähtää kissaemon tavoin, tai kiljaista kovaa. Kuulostaa typerältä, mutta niin kissanpennut alle luovutusikäisinä toistensa kanssa telmiessään oppivat mikä sattuu ja mikä ei.

    Tässä vielä linkki, josta löydät niksejä kissan leikittämiseen, niin että se saa metsästysviettinsä tyydytetyksi. Jos sen ei anneta purkaa viettiään sallitulla tavalla, se turhautuu, ja alkaa "hyökkäämään" kaikkiin liikkuviin kohteisiin; käsiin ja jalkoihin.

    http://www.ivillage.com/pets/expert/behavior/pages/0,,167006_527491,00.html

    Äänestä

Tuo "leipominen" on kissoille ihan tyypillistä, se jatkuu läpi elämän. Se on jäänne pentuajoilta, jolloin kissa heruttaa tassuilla polkemalla maitoa emon nisistä imiessään. Ihan normaalia kissan käytöstä, se on merkki siitä että kissa on tyytyväinen!

Tuosta puremisesta. En suosittele mitään lehdellä läpsimisiä, vaan kokeilkaapa tehdä näin: kun kissa käy hampaineen kiinni, esim käteen, päästäkää käsi ihan rennoksi (edelleen käsi siis kissan hampaissa) ja katsotte poispäin samalla valittaen aijaijaijai, suht kovalla ja surkealla äänellä. Kissa tietää että sattuu ja päästää irti. Käden poisrepiminen kissan hampaista vain laukaisee saalistusviettiä lisää ja mikäs sen mukavampaa kuin saalistaa karkuun menevää kättä. Oma kissani oppi olemaan purematta juuri tällä konstilla, se oikein työnsi käden suustaan pois kun valitus alkoi! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Amatööri kirjoitti:

Meillä on eka kissa, nyt n. 4,5 kk poika sellainen. Yhtä asiaa hieman ihmettelemme, että mistä on kysymys.

Kissa on viime aikoina tullut usein esim. rinnan päälle ja alkaa siinä hitaasti "tassutella" eli teputtaa vuorotellen hitaasti molempia jalkoja vähän samalla tavalla kuin se vetää jalkojaan matossa. Tämä rinnan päällä tapahtuva hommeli on kuitenkin paljon hitaampaa ja hellävaraisempaa. Kaveri siirtelee hitaasti molempia jalkoja kynnet esillä. Se ei kuitenkaan satu, jos on paita päällä, koska homma on niin kevyttä ja rauhallista.

Mitähän se veijari tarkoittaa tuolla jutulla?

Sitten vielä toinen jutska. Tämä kotitiikeri on melkoinen puremaan, kun se sille päälle sattuu. Käsiin ja jalkoihin käy kiinni. Joskus taas samainen kaveri on niin rauhallinen lekottelija, että ei samaksi uskoisi.

Mistä moinen pureskelu? Liittyykö pentumaisuuteen ja häviääkö iän myötä? Olemme aina joskus joutuneet laittamaan tiikerin pois läpsäyttämällä ohuella lehdellä, jos pureminen ei muuten hellitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu