salaatti

salaattihan aiheuttaa suurina määrinä annettuna virtsakiviä, niin kuinka usein sitä voisi antaa pelkäämättä määrän aiheuttavan virtsakiviä?
5211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse en antaisi enempää kuin muutaman salaatin lehden viikossa, nykyään en anna salaattia marsuilleni niinkään usein.
Ainoastaan juhla pyhinä, eli todella harvoin :)
Siitä en osaa sitten sanoa, että mikä on oikeasti liikaa.

Äänestä
  • Marsulle pitäisi antaa joka päivä tuoretta ruokaa, koska marsuille on tärkeää c- vitamiinin saanti, eikä ne saa tarpeeksi vitamiinejä jyvistä ja heinästä! Itse annan joka ilta samaan aikaan kasviksia tai hedelmiä (marsu oppii ruoka ajan!) Annan yleensä muutaman salatiin lehden, ison kurkku palan, tomattia tai omenaa. Riippuu että mitä on tarjolla. Joskus annan noin kolmea eri lajiketta esim. pala omenaa, mansikka ja viinirypäleitä.
    Eli siis kannattaa vaihdella tuoreiden ruokien lajikkeita. =)

    Äänestä

  • marsvinit rulaa! kirjoitti:

    Marsulle pitäisi antaa joka päivä tuoretta ruokaa, koska marsuille on tärkeää c- vitamiinin saanti, eikä ne saa tarpeeksi vitamiinejä jyvistä ja heinästä! Itse annan joka ilta samaan aikaan kasviksia tai hedelmiä (marsu oppii ruoka ajan!) Annan yleensä muutaman salatiin lehden, ison kurkku palan, tomattia tai omenaa. Riippuu että mitä on tarjolla. Joskus annan noin kolmea eri lajiketta esim. pala omenaa, mansikka ja viinirypäleitä.
    Eli siis kannattaa vaihdella tuoreiden ruokien lajikkeita. =)

    Niin ja tuo ei todellakaan ole liikaa,koska lääkärit ovat sanoneet samaa, sekä kirjoissa kehotetaan antamaan jopa pari kertaa päivässä tuoretta ruokaa. Muistakaa, että marsu ei liho,jos se se saa tarpeeksi liikuntaa!! Nimittäin itse annan marsuni jaloitella huoneessani n. pari tuntia päivässä, riippuu milloin se itse haluaa tulla ulos häkistään.

    Äänestä

  • marsivinit rulaa! kirjoitti:

    Toki marsun pitääkin saada tuoretta, mutta kohtuus siinäkin.
    Kun marsu täyttää mahansa herkullisilla tuoreilla, niin se jättää paljon tärkeämmän heinän ja kuivaruuan vähemmälle syönnille.
    Niin siemenissä kuin pelleteissäkin on vitamiineja.
    Marsun suoliston toiminnalle korkea kuitu pitoisuus on erityisen tärkeää.

    Ja kun tuoretta antaa marsuille, niin kannattaa ottaa selvää, että mitä yleensä kannattaa antaa.
    Esim. kurkku ja salaatti ovat erittäin heikkoja ravinto arvoiltaan, eikä niissä juurikaan ole vitamiineja.
    Hedelmiäkin kohtuudella, sillä eiväthän marsut luonnossakaan niitä puusta poimi, joten periaattessahan ne eivät kuulu niiden ruoka valioon.
    Kannattaa suosia juureksia esim: porkkanaa, lanttua, punajuurta, naurista.
    Niissä on paljon vitamiineja ja ravinteita, jotka ovat marsuille hyödyksi.
    Muita hyviä on mm. tomaatti ja persilja. Varsinkin persilja on korkea c-vitamiini pitoisuudeltaan.

    Äänestä

  • rex kirjoitti:

    Siis vaikka annankin marsulle salaattia joka ilta, niin kyllähän se syö heinää ja jyviä ihan tarpeeks,että joutuu niitä lisäämään sinne häkkiin parikin kertaa päivässä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jutta kirjoitti:

salaattihan aiheuttaa suurina määrinä annettuna virtsakiviä, niin kuinka usein sitä voisi antaa pelkäämättä määrän aiheuttavan virtsakiviä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu