Totuuden hetket
Seitsemäs lukuvuosi oli lopuillaan, joten oli täysin selvää, että jotakin mullistavaa tulisi tapahtumaan. Varakreivi Volvofordin vallattua Raztafarin velhovankilan koko velhomaailma odotti kauhuissaan seuraavaa liikettä. Pimeyden ruhtinas vahvistui hetki hetkeltä; vanhojen uskollisten kannattajiensa lisäksi Volvoford oli saanut puolelleen arpeuttajat, Raztafarin vartijat.
Barry Topper hiiviskeli Raztafarin pimeillä käytävillä. Barry oli muuten aivan tavallinen poika lukuunottamatta sitä tosiseikkaa, että hän rakasti pimeillä käytävillä hiiviskelyä.
- Electronic Arts voisi tehdä tästä hyvän PC- ja PS3 -pelin, Barry olisi ajatellut ellei product placementia olisi kielletty. Samassa hänen otsassaan olevaa arpea alkoi jomottaa ikävästi. Tuo kruunukorkin muotoinen arpi oli velhomaailman tunnetuin legenda. Tarina kertoi, kuinka nuori velho "ryntäili 10-vuotissyntymäpäivänään pää kolmantena jalkana ja lopulta astui korkin päälle".
- Kipu voimistuu, etenen siis oikeaan suuntaan, hän ajatteli. Mikäli Barry oli huomannut katossa hehkuvat neonväriset nuolet, hän olisi voinut varmistua nerokkaasta päätelmästään.
Samaan aikaan Lontoossa Pyllypahkan rehtori Bulbus Dunkeldork keskusteli Suomen taikaministerin kanssa paniikkitilanteen vaatimista erityisjärjestelyistä.
- Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä, Dunkeldork totesi ja mykisti ystävänsä filosofisella neroudellaan.
- Aion puhua niin totta kuin osaan, aloitti taikaministeri Annika Kylmänkaakaonkumpu. Ministeri oli synkännäköinen naisnoita, joka oli päässyt jästimaailmassa korkeaan asemaan mutta siirtyi Suomen taikaministeriöön kuultuaan Volvofordin paluusta. Koska suomalaisistä suurin osa on jääräpäisiä jästejä, täytyi siirtyminen lavastaa eroamiseksi.Syyksi eroon keksittin "poliittinen sandaali". Nyt Kylmänkaakaonkumpu olikin kovan paikan edessä. Kusessa ollaan, hän jatkoi.
- Älä hätäile, Bulbus totesi. Kyllä Barry hoitaa homman. Hän on tehnyt saman jo puolenkymmentä kertaa.
Barry saapui lukitun oven luo. Hän aavisti, että oven takana hän kohtasi verivihollisensa. Ja totta, ovessa oli kyltti "Asianajotoimisto Volvoford". Nyt hän kohtaisi kummisetänsä Betelgeuze Vihreän kuoleman perimmäisen aiheuttajan, tuon lakimiesketkun, jonka haasteen vuoksi Betelgeuze jäi auton alle käräjätalon portaiden edessä. Barry tiesi, että kohta käpslokille tulisi käyttöä, ja veti taikasauvansa esiin.
- ALOHAMORON! Barry huusi. Ovi aukesi. Volvoford istui mahonkisen työpöytänsä ääressä (ainakin Barry luuli pöydän olevan mahonkia, mutta mistä sitä tiesi).
- Viimeinkin tapaamme, varakreivi totesi äänellä, joka olisi jähmettänyt suolapatsaankin.
- SENKIN IDIOOTTI, VAI "VIIMEINKIN"! OLEMME KOHDANNEET JO VAIKKA KUINKA MONTA KERTAA, VIIMEKSI VUOSI SITTEN! Barry huusi ja riemukseen havaitsi, että kyllä sille käpslokille käyttöä tulikin.
- Ota iisisti, muisti pätkii, Volvoford vastasi ja punastui tajuttuaan, ettei maailman tuleva valtias voisi sanoa "Ota iisisti"; se ei olisi uskottavaa.
- MUISTIT KYLLÄ BETELGEUZEN NOIDANKATTILAN (jostain syystä hän nimitti pontikkapannuaan näin) SIJAINNIN JA NOSTIT OIKEUSJUTUN! Barry räyhäsi.
Volvoford kuitenkaan ei kuunnellut. Hän ymmärsi viimein, että punasteleva maailmanvaltias oli yhtä epäuskottava kuin balettia harrastava heteromies. Epäonnistuttuaan kirjailijana ja folklaulajana hän yrittää viimeisen kerran, mutta nyt peli oli lopussa.
- Vaimokulta, tulisitko tänne? varakreivi huudahti. Ovi aukesi ja pelätty arpeuttajien johtaja Atinel Otsiria astui huoneeseen.
- Suutele minua, Atinel-rakkaani, Volvoford kuiskasi.
- Miksi haluat päästä eroon sielustasi? Atinel kysyi. Barrynkin mielestä se oli ihan fiksu kysymys.
- Miehen täytyy tehdä, mitä miehen täytyy, Volvoford vastasi. Jostakin alkoi kuulua vanhaa rahisevaa viulumusiikkia, kun Volvoford suuteli vaimoaan ensimmäisen ja viimeisen kerran.
Kohta Atinel oli mennyt ja Barry istui huoneessa järkensä menettäneen varakreivin kanssa. Nyt hän tiesi, että vaara oli ohi. Kuitenkin Barryn olo oli haikea, sillä hän tiesi, että hänen seikkailunsa olivat lopussa. Lisäksi hän oli tahtonut loppuratkaisun olevan pitempi ja dramaattisempi.
- No hemmetti, ainahan sitä saa uusia arkkivihollisia, Barry totesi.
Palattuaan Pyllypahkaan Barryn ystävät Don Weakley ja Hermafrode Stranger odottivat häntä riemuissaan.
- Sinä onnistuit! he huusivat yhteen ääneen.
- Missä Dunkeldork on? Barry kysyi.
- Se deeku on ollut viikkokausia tiessään. Karkasi jonkun ulkomaalaisen ministerin kanssa.
- Ai jaa, Barry totesi. Kolmikko käveli ruohikolla kohti auringonlaskua ja jos jossakin olisi ollut elokuvakamera, se olisi lähtenyt kohoamaan korkeuksiin ja lopputekstit olisivat ilmestyneet John Williamsin mahtipontisen musiikin soidessa. Eikä kukaan enää kirjoittaisi pojasta, jonka otsaa koristi kruunukorkin muotoinen arpi.
(EPILOGI: Sielunsa menettäneen varakreivin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Huhun mukaan Volvoford olisi nähty erään pikkuvaltion Idols-karsinnassa laulamassa Elton Johnin Your Songia Dracula-puvussa, kuitenkaan kilpailussa menestymättä.)

Vastaukset 34
Vanhimmat
Aivan mahtava...=) Siis jos oottaa huumorinkannalta... Ja uskon, ettet säkään nyt tota niin "Tosissas" oo kirjottan.. Sussa on kyl kirjailija ainesta pidemmänkin päälle... =) Epilogi oli IHAN huippu... ensiks mä en edes lukenu tarinaa.. vaan luin sen ja sit mun oli pakko paneutua koko tekstiin ja lukee se n. 10 kertaa läpi...! Nauran vieläkii !! *reps* *hyvä hyvä hyvä hyvä*tap tap tap tap**
on täälläki vielä ainaki muutema huumorintajunen potter-ihminen. jos jatkat tarinaa vielä, saanko ehdottaa että laitat siriuksen nimeksi siripiri(hedelmänmakuinen sokerivalmiste)?
kiittäen, ilkiö
Normaalisti en parodiasta niin kamalasti pidä, mutta tää oli loistava.
Aika hyvä=)
Uudenlainen versio käsittääkseni Potterista=) hih
Barry Topperin uskomaton paluu
PROLOGI: Kuten tiedätte, kaikki tarinat päättyvät joskus. Yleensä se tapahtuu siinä vaiheessa, kun alkuperäisen kirjailijan suku on sammunut, sillä ventovieraiden on hemmetin vaikeaa jatkaa tunnettua tarinaa tekijänoikeus- ym. määräysten takia. (Sääli, sillä Raamattu II: Jeesuksen paluu olisi takuulla menestys ainakin ykkösosan suosiosta päätellen.) Barry Topperin tarina on vasta alussa. On kulunut kolme vuotta siitä, kun hän kukisti pelätyn varakreivi Volvofordin ja muuttui tavallisesta takkutukkaisesta opiskelijasta tavaratalojen avajaisissa esiintyväksi superjulkkikseksi, joka palkkasi itselleen David Beckhamin entisen hiusmuotoilijan. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro siitä.
Aamuaurinko nousi Viiltokujalla herättäen Barry Topperin, erään tavallisen pojan sikeästä unestaan. No, eihän nyt aivan tavallinen ollut, sillä hänellä oli kolmas nänni, mutta koska se ei liity itse tarinaan, se jää pelkäksi kuriositeetiksi. (Tämä kuriositeetti kuitenkin tappoi Hermafrode Strangerin lemmikkikissan Pyllypahkassa viimeisenä lukuvuonna. Erään vanhan sanonnan mukaan näin oli ilmeisesti ennenkin käynyt.)
Postipöllö lensi sisään avonaisesta ikkunasta tuoden aamun lehden, Päivän Propagandan. Koska Barryllä oli aamupäivä vapaata, hän päätti syventyä lehteen normaalia selausta tarkemmin.
- Heh, Englanti hävisi Retoromanialle ruiskauksessa 0-730, Barry luki eikä huomannut, kuinka typerää on lukea yksin ääneen. Ruiskaus oli vanha velhopeli, jossa lennetään luudilla ja pyritään murskaamaan vastapuolen nenät palloilla, joita kutsutaan kyyliksi ja kätyreiksi. Ottelu päättyy, kun toinen puoli saa käsiinsä lentävän sirpin ja leikkaa sillä vastustajan nenän irti. (Jostain kumman syystä tämä upea suoritus tunnetaan nimellä ”tehdä jacksonit”.) Luettuaan urheilusivut Barry huomasi etusivulla vanhan opettajansa Syfilis Skalperoksen ilkeät kasvot ja otsikon ”Opettajan mystinen katoaminen”.
- Mielenkiintoista, Barry totesi ja syventyi lukemaan artikkelia.
(Tulossa: artikkeli)
”Pyllypahkan maineikas rehtori Bulbus Dunkeldork ihmettelee juomamestari Skalperoksen pitkää poissaoloa.
- Tokihan juomamestarin tehtävässä on sopivaa (johan nimikin sen kertoo) olla viikkokausia kadoksissa ja sitten ilmestyä kuin tyhjästä likaisena ja rähjäisenä mutta tämä alkaa vaikuttaa jo siltä, että opettajamme on päässyt sovittamaan betonikenkiä. Surullista.
Myös taikaministeri Porncelsius Coffee tahtoi kommentoida katoamista omalla persoonallisella tyylillään:
- Jepulis jee! Syfiliksen etyyli oli trotyyliä!”
Barry pohti hetken ja totesi, että kommentti kuulosti typerältä jopa taikaministerin suusta mutta tämä ajatus katkesi kun hän huomasi postien joukossa kirjeen, jonka lähettäjien nimet olivat Don ja Hermafrode Weakley ja postimerkki leimattu Tragikomistanin syrjäisessä ruhtinaskunnassa.
- Ei ole totta! Barry huudahti, jälleen ääneen. Ne ovat sitten menneet perustamaan sen yksityiskoulunsa! Yksityisen taikakoulun perustaminen Tragikomistaniin oli Barryn mielestä suunnilleen yhtä hyvä idea kuin ”Taidanpa ryhtyä kastraattilaulajaksi! Se on kuulemma varma tapa saada naisia”. Barry avasi kirjeen. Käsiala oli Donin.
(Seuraavaksi: kirje)
Pitikin aloittaa "viimeisestä luvusta"! Nyt tämä kaunokirjallinen mestariteos menee silkan fanficin puolelle. Haittaako se, siis jatkanko saagaa?
”Terve Barry! Mitäpä olet puuhaillut? Eipä ollakaan nähty sitten meidän häiden! Voitko kuvitella, Hermafrode synnytti esikoisemme jo kolme kuukautta häiden jälkeen. On poika tullut vanhempiinsa, kun kehittyy niin nopeasti. Annoimme hänelle nimeksi Barry, koska hänelläkin on matala ääni ja tumma iho.” Barry ihmetteli hetken, sillä hänen ihonsa oli kalpea ja äänensä korkea eikä hän tuntenut amerikkalaista soul-musiikkia. Sitten hän jatkoi lukemista. ”Oletko kotona jos tulemme käymään ensi torstaina? Ostimme uudet allergiasuojatut Mielet, jotka ovat välttämättömiä pitkillä matkoilla nyt kun porttiavaimet on kielletty. Kuulithan siitä, kun joku neropatti taikoi taikaministeriön vessanpöntön porttiavaimeksi ja itse ministeri Coffee lennähti hujauksessa housut kintuissa suoraan Raztafarin pahamaineisimman vankilan pahamaineisimman osaston pahamaineisimpaan selliin. Kun kepponen paljastui ja ministeri löytyi, hän julisti (paksu tyyny takamuksensa alla) porttiavaimet välittömästi kiellettyjen esineiden listalle. Mutta lähetä pöllö ja kerro, käykö vierailu päinsä.” Pöllöposti oli velhojen mielestä nerokas keksintö, sillä se oli kaksi kertaa nopeampaa kuin jästiposti eivätkä velhoparat ole koskaan kuulleet sähköpostista. Barry ei ollut nähnyt ystäviään kolmeen kuukauteen, joten hän päätti lähettää viestin heti. Iloisena hän kirjoitti kirjettä ja lauleli vanhaa latinalaista velholaulua:
Asidofilus sodomia
corgito, ergo sum
Benedictus zoofilia
non leguntur rectum
(Nyt piimää maistaa väärä pää
kun ajatuksen sain
Ja paavia nyt syytetään
hän käytti vessapaperiain, suom. Pentti Saarikoski)
(Tämä muinainen melodia innoitti Vangelista säveltämään ”Conquest Of Paradisen” toim. huom.)
Seuraavaksi siirrymme setvimään Syfilis Skalperoksen synkän suunnitelman saloja.
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Professori Syfilis Skalperos kohotti itselleen maljan keskiaikaisessa goottilaislinnassaan suunnitelmansa ensimmäisen vaiheen onnistumisen kunniaksi.
- On kirotun vaikeaa löytää kunnollisia goottilinnoja jyrkänteen reunalta, hän sadatteli. Tässäkin on se vika, että hautausmaa on yli 10 kilometrin päässä, ja vaikka asunnonvälittäjän mukaan bussiyhteydet ovat hyvät, niin ei se oikein aja samaa asiaa, Skalperos jatkoi ja huomasi pitävänsä ylipitkistä virkkeistä. Enää puuttuu arvonimi, hän tuumi. Kieltämättä proffan titteli menetteli, mutta jokaisen arvonsa tuntevan kelmin tulisi olla aatelinen tai tohtori (Kauhu- ja rikollislegendan käsikirja, luku 3. Ensimmäinen luku oli lähinnä johdantoa ”Onneksi olkoon oivasta ammatinvalinnasta! Kirjamme avulla juuri sinusta voi tulla uusi Moreau, Dracula tai Frankenstein…” ja toinen luku käsitteli goottilaisia linnoja. Neljänteen lukuun Skalperos ei vielä ollut ehtinyt perehtyä.).
- Koko elämäni olen keekoillut puolelta toiselle, Skalperos tilitti kliseisesti peilikuvalleen ja mietti onko verbiä ”keekoilla” olemassakaan. Halusin aina olla niin kuin varakreivi Volvoford… pelata hänen omaa kieroa peliään… voittaa hänet siinä… Mutta epäonnekseni en koskaan oppinut pelaamaan pöytätennistä! Nyt hän on poissa… ja minä en koskaan saanut tilaisuutta… (Käsi ylös ketä pisteet alkaa ottaa aivoon! Okei, okei, lopetetaan sitten.) En saanut tilaisuutta kukistaa häntä! Mutta ehkäpä… (Sori, unohtui.) ehkäpä jos päihitän hänen voittajansa, suuren ja mahtavan Barry Topperin, niin se tarkoittaa, että minä olen maailman mahtavin velho! Vino hymy sai Skalperoksen kasvot näyttämään entistäkin pelottavammalta, ja se on jotakin mieheltä, joka 11-vuotiaana eksyi katsomaan freak showta, jolloin muut katsojat pyysivät häneltä nimikirjoitusta. Kuitenkin jos Skalperos olisi lukenut matemaattista todennäköisyyslaskentaa ja logiikkaa, hän ei ehkä olisi hymyillyt, sillä hänen päättelynsä ei ollut aivan oikea. Juomamestarimme olikin enemmän kemistimiehiä.
Yksi osa olisi vielä, mutta sitten menee vaikeaksi keksiminen. Pistänkö tulemaan?
...kuulette mm. Bulbuksen filosofiaa, syyn rööripulverin kieltämiseen ja sen, miksi jokaisen kannattaisi joskus laulaa poikabändissä.
Lisäksi Barry kohtaa pelätyn ameba kebabra -kirouksen.
Armottoman absoluuttinen aika (velhot eivät piitanneet suhteellisuusteoriasta, mikä johti siihen, että monien ajankääntäjää kokeilleiden velhojen massa kasvoi äärettömäksi ja he luhistuivat mustiksi aukoiksi) käänsi keskiviikon torstaiksi ja kuusi tuntia myöhemmin nouseva aurinko paljasti velhojen jätehuollon karmaisevat puutteet. Barry heräsi onnellisena, sillä Don ja Hermafrode olivat ilmoittaneet tulevansa illalla käymään. Hän vilkaisi päivyriään ja huomasi, että illalla oli erään merenrantahotellin avajaiset, johon häntä oli pyydetty leikkaamaan poikki punainen nauha. Hotellin omistaja oli aikaisemmin ystävällisesti lähettänyt Barrylle kolme metriä nauhaa ja sakset, jotta hän saisi harjoitella tätä rituaalia kotonaan, ja Barry oli tästä huomionosoituksesta mielissään.
Kerättyään lattialta kaikki 57 punaista nauhanpätkää ja järjesteltyään muutenkin pienen asuntonsa siistiksi Barry huomasi, ettei hän voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Hän muisti viime kerran kun hän oli tätä yrittänyt.
- Mokoma transvestiitti näytteli roolinsa niin antaumuksella, että seuraavana aamuna sain lukea lehdestä astuneeni avioon miehen kanssa! Barry muisteli ja samalla hänen mieleensä tulivat Dunkeldorkin viisaat sanat: ”Alibi on sitä, että on kahdessa paikassa yhtä aikaa. Koska alibia tarvitsee vain silloin, kun on ”kusiset paikat”, tästä seuraa, että olet pulassa, jos olet kahdessa paikassa yhtä aikaa.” Vanha kunnon Bulbus, aina saivartelemassa, Barry hymyili ja päätti jättää ystävilleen lapun, jossa kertoi avaimen olevan kätketty ovimaton alle. Havaittuaan, että aamupäivällä ei taaskaan ollut erityistä ohjelmaa, Barry päätti jatkaa lastenkirjansa kirjoittamista. (Jos se lahjaton vanha laulajanauta pystyy siihen, niin miksen minäkin?) Koska vanhoissa aapisissa oli usein epäkorrekteja tekstejä (esim. asiattomuuksia rodullisista vähemmistöistä), Barry oli päättänyt kirjoittaa 2000-luvulle sopivan version. Hän viimeisteli f-kirjaimen ennen merenrantahotellille lähtöä.
Feministi flirttailee fägäreille.
Falskit falsettipojut fiilistelevät fallokset formaldehydissä.
Sliipattu sankarimme lähestyi hotellia luutansa selässä ja pohti, missä luudanvarren selkä oli. Ennen kaikki oli helpompaa, hän ajatteli. Rööripulveri oli ennen tehokas liikkumistapa, mutta sekin kiellettiin ministeri Coffeen toimesta omituisen tapauksen jälkeen. Coffee oli (vahingossa, näin väitettiin) imaissut jauhetta nenäänsä ja kokenut paikaltaan sellaisen tripin, että Jefferson Airplanen fanitkin olisivat kadehtineet. Keräilijöiden keskuudessa harvinaisiksi kävivätkin ennen palautusloitsuja otetut valokuvat, joissa Coffeella on vain yksi iso sierain.
- Kummallista, Barry totesi. Vaikka sataa vettä ja salamoi, niin paikka on sanalla sanoen surkeasti valaistu. Hän laskeutui näyttävästi pohjoistornin katolle ja mikäli hän olisi oppinut jotakin aiemmista seikkailuistaan, huonosta säästä ja synkistä linnoista, hän olisi voinut olla huolissaan. Nyt hän kuitenkin vihelteli huolettomana ja alkoi etsiä sisäänkäyntiä ja sitä kuuluisaa punaista nauhaa.
Samaan aikaan Don ja Hermafrode saapuivat Mieleillään Barryn kämpille ja hämmästelivät suuresti, kun ovi oli auki, huoneet typötyhjiä ja ovessa lappu ”Terve, ja kiitos kamoista!”. He vilkaisivat toisiaan ymmällään.
- Barry on varmaan taas töppäillyt ja ulosottomies on käynyt, Don veikkasi.
- En usko, sillä Barryllä on rahaa kuin roskaa. Koko suku rikkaita ja kaikki kuolleet ja testamentanneet omaisuutensa hänelle, Hermafrode totesi. He päättivät mennä peremmälle odottamaan Barryn paluuta.
Astuttuaan ovesta sisälle hotelliin Barry huomasi sen, mitä hän oli jo hetken etsiskellyt; punainen nauha oli viritetty käytävän poikki ja sakset lepäsivät vieressä tyynyllä. Barry riemastui ja ajatteli, että koska hänelle maksetaan tästä, niin homma täytyy hoitaa kunnialla kotiin. Tässä vaiheessa on huomautettava, että julkisuuteen tottunut henkilö, kuten joku poikabändin jäsen, olisi ihmetellyt tällaista tilannetta. Missään ei näkynyt yhtään vierasta, hotellinjohtajasta puhumattakaan. Lisäksi käytävä oli lähestulkoon pilkkopimeä. Kuitenkaan Barry ei ollut koskaan laulanut poikabändissä, joten hän tarttui epäröimättä saksiin ja leikkasi nauhan keskeltä poikki. Leikattuaan nauhan Barry älysi, että jos nauha olisi ollut porttiavain, loppuratkaisu olisi mennyt tylsäksi vanhan toistoksi. Nyt se ei ollut tarpeellista. Professori Syfilis Skalperos astui virnuillen esiin huoneen pimeästä nurkasta.
(Tulossa: Antikliimaksi)
- Kaikki nämä vuodet olen odottanut tätä hetkeä, Skalperos ylinäytteli. Varakreivin katoamisen (niin, hänen tappamisensa olisi vaikeuttanut jatko-osien tehtailua) jälkeinen tyhjä elämäni saa viimeinkin merkityksen, kun haastan maailman mahtavimman velhon ja kukistan hänet!
- Tässä ei siis ole mitään henkilökohtaista? Barry kysyi. Teit tämän kaiken vain tullaksesi kuuluisaksi!
- Niin.
- Sinuna olisin mieluummin ryhtynyt taiteilijaksi. Tiedäthän, mitä Dunkeldork sanoi: ”Nykyään mikä tahansa roska myy, kunhan teokset vaikuttavat viisivuotiaan tekemiltä ja tekijä käyttää vastakkaisen sukupuolen vaatteita.” Barry siteerasi innoissaan mutta hiljentyi, kun huomasi Skalperoksen vetäneen sauvansa esiin. (Taikasauvan! Mitä te oikein kuvittelitte?)
- Oletko valmis vastaanottamaan velhomaailman kammottavimman kirouksen? Skalperos uhkaili ja Barry tuli siihen tulokseen, että kysymys oli retorinen. Hän päätti kuitenkin pelata aikaa.
- Ah, tarkoittanet ameba kebabraa, nilviäiskirousta? hän kysyi yrittäen kuulostaa huolettomalta.
- Juuri niin, tuota upeaa loitsua… Taikaa, joka tekee uhristaan iljettävän niljakkeen, joka päätyy useimmiten pizzantäytteeksi, poliitikoksi tai Levyraadin vakiovieraaksi! Skalperos paasasi nousevalla nuotilla ”vanha elokuva” – äänellään.
- Siihen tarvitset kyllä taikasauvaa, Barry totesi.
- Häh? Miten niin? Tässähän se on kädess…
Nopeasti, mutta kuitenkin salamaa paljon hitaammin Barry tempaisi oman taikasauvansa esiin ja huusi ”KAUPPATASEET!” Loitsu riisti sauvan Skalperoksen kädestä. Välittömästi Barry taikoi professorin sammakoksi, nousi luudalleen ja pudotti Skalperoksen lampeen kotimatkallaan. Pudotukseen olisi kyllä sopinut jokin naseva one-liner (”Nauti kylvystä, limanuljaska!”), mutta sitä Barry ei sanonut, sillä se olisi voinut johtaa siihen, että Arnold Schwarzenegger esittäisi häntä tapahtumiin pohjautuvassa elokuvassa.
Barry palasi kotiinsa ja havaitsi ystäviensä istuvan kalustamattoman olohuoneensa lattialla. Jälleennäkeminen oli iloinen ja ystävykset muistelivat kouluaikojen riemukkaita sattumuksia.
(- Muistatko Don kun pyllistit Goylelle sekunnin liian kauan ja hän osoitti nopealla riuhtaisulla ja näppärällä ranneliikkeellä väitteen ”Itseään ei voi raiskata” epätodeksi?
- Joo, siinä sitä oli oikosulkukytkentää kerrakseen!) Kesken kaiken Hermafrode ja Don kuitenkin kalpenivat yhtäkkiä, mutisivat jotakin pikku-Barrystä ja huoltoasemasta Pohjois-Italiassa ja poistuivat sanaakaan sanomatta uusilla Mieleillään.
EPILOGI: Kuten hyvin tiedetään, nuoren naisen suudelma on sammakoksi taiotun ainoa mahdollisuus päästä takaisin ihmismuotoon. Skalperos alkoikin uskoa, että pelastuisi, kun lammen rannalle saapui nuori, kaunis nainen. Professori loikkasi hänen jalkojensa juureen ja mitä kohteliaimmin kysyi: ”Anteeksi, mutta voisitko suudella minua?” Nainen näytti riemastuneelta. Skalperos luuli tulleensa ymmärretyksi ja pelastuvansa, mutta naisen korvissa tuo pyyntö kuulosti suunnilleen tältä: ”Kroaak kroak kroak kroaaak?” Rannalle eksyneen naisen iloon oli syynä se, että hän oli biologian opiskelija ja pääsi kotitehtävässään alkuun odotettua helpommin. (Vasta tässä vaiheessa Skalperos huomasi haavin. Kahden tunnin kuluttua hän koki erittäin tuskallisen kuoleman laboratorion pöydällä. Kuitenkin vielä tuskallisempi oli tämän opiskelijatyttösen kohtalo. Hän kuoli myöhemmin verenhukkaan luettuaan projektiinsa kuuluneen DNA-testin tulokset. Hänen leukansa nimittäin putosi lattialle.)
LOPPU (Toistaiseksi)
(Volvoford on nähty vaeltelemassa Sodomiittien lumisilla rinteillä ja hänen kannattajansa väijyvät varakreivin vanhoja vinyylejä antikvariaateissa. Ehkä Barryä vielä jonakin päivänä tarvitaan…)
Pyllypahkan maineikkaan rehtorin kuolemattomia lausahduksia vuosien varrelta.
"Täällähän on väkeä kuin olutteltassa Suviseuroilla." Bulbuksen legendaarinen repliikki Pyllypahkan lukuvuoden avajaisista joskus 60-luvulla
"Kuulehan nahka-enkeli, ala vetää sen päristimesi kanssa. Menisit töi..." Sekunti ennen koulun historian pisimmän sairasloman alkua
"Tuli vain mieleeni... Sattuuko Bob olemaan postinkantajanne?" Toteamus Barryn ristiäisissä rehtorin nähtyä vauvan, jostain syystä kaikki hiljenivät hetkeksi
"Ior Bock ei ole läheskään yhtä notkea!" (Uskokaa pois, tätä ette haluakaan tietää, mutta uteliaiden kannattaa hankkia "Barry Topper ja saunasolmun arvoitus")
"Jästimaailmassa tällaista tuskaa vastaa lähinnä kosmeettisista syistä tehty ympärileikkaus aikuisiällä." Dunkeldork kertoessaan kidutuskirouksesta (hänhän lukee jästilehtiä, suosikkinaan Cosmopolitan)
"En aio koskaan ajaa partaa!" Bulbuksen ylevä päätös 15-vuotiaana
"Minäkö amisviiksi?" Puolustautuminen 16-vuotiaana
"Tämä on parasta mitä minulle on tapahtunut sitten sen, kun onnistuin juottamaan Sindyn ja Melissan känniin!" Rehtorin virkaanastujaispuheessa
"Mikä ihmeen kulissiliitto?" Ex-vaimolleen 70-luvulla
"Kuulostanpas minä vanhalta ja sairaalta. Olen varma, että olen ensi vuonna aivan erinäköinen." Barryn toisena opiskeluvuonna
"Neroudesta 10 % on lahjakkuutta ja 90 % kykyä hakeutua idioottien arvioitavaksi."
"Selibaatti ei periydy. Jostain syystä sama pätee saivarteluun."
"Tilastomuuttujan varianssi on tilastomuuttujan arvojen tilastomuuttujan keskiarvosta laskettujen poikkeamien neliöiden keskiarvo. Tämä on yksi syy siihen, miksi Pyllypahkassa ei opeteta matematiikkaa."
"Elämä on kuin venäläinen suklaarasia; koskaan ei tiedä, mihin kuolee."
"Jos aaveet kerran pystyvät kulkemaan esineiden läpi, miksi ne eivät humahda maan sisään?"
"Hyvä vitsi hautajaisissa kohottaa tunnelmaa kuin säkkipilli siirtolapuutarhassa."
"Ironista on "hyvinvarusteltu" eunukki."
"Täälläpäin syntyvyys on noin 2,1 ihmistä perhettä kohti. Joka kolmas kakara on siis tuleva lakimies."
"Ajattelen, siis olen. Yksin."
"20-luvulla kävin Chicagossa ja ajattelin ostaa huuliharpun. Valitettavasti musiikkikaupoissa myytiin vain pianonkieliä."
"Jos tapat miimikon eikä kukaan ole lähistöllä, niin lähteekö siitä ääni?"
"Homma sujuu kuin Ray Charlesilta nuotinluku."
M.A.H.T.A.V.A.A!!!!!!!!!!!!!!!
ehottomasti!!!!!
JJJJAAAATTTTKKAAAAAA!!!!!!
....jatka ihimeessä
jatka vaa.toi oli hauska parodia
toi oli todella hyvä.jatka samaa malliin!
Ööh, ei millään pahalla, mutta ei oo oikeen kiinnostavaa...
pah, kita kiinni, sun novellit on roskaa verrattuna tähän taiteeseen.
Mä oon täysin samaa mieltä!
Mun novellit on roskaa!!!
Sen takia mä en enää kirjota sitä!!
Mä oon surkee kirjottaan!!
Vaikka mä tykkään äikästä, mä en oo siinä lahjakas!!!
Äh, mä painun pelaamaan Salaisuuksien kammioo..
Mä olen sitten tosissani!!!!!!!!
*ottaa kädestä kiinni ja raahaa takaisin näytön ääreen.*
No niin, otapa näppäimistö käteen.
*taputtaa selkään*
Ja aloitetaan...
:)
...mä en kirjota sanaakaan, ilman että sä pidät mua kädestä.
Muuten, toi näppäimistöjuttu on mun keksintö!!!
älä kirjota senki pieni ruma tyttö
älä luo lisää paskaa tänne pls
nii että jatka vaa
aivan mahtavaa! ihana ironinen ote ja huoliteltua kieltä!
toi sun teksti on tosi sujuvaa ja hauskaa! luulin ettei kenGurun 'valistusta tylypahkan tapaan'-novelleja parempia vois olla, mutta olin väärässä! nyt lisää tekstiä ja pika-pikaa!
saanko esitellä sun novellit meen viestinnän
'netin kirjallisuusanti'-työssä? en tarvii sun noven lisäksi muuta kun iän ja sukupuolen.
kiitos jo etukäteen!
Tottakai saat esitellä, mutta suosittelen ottamaan tiivistetyn ja korjatun version "Jatkonovellit" - otsikon alta. Kirjoittaja on 19-vuotias miespuolinen fysiikan opiskelija, jolle scifi ja Potterit ovat tuttuja. Mitä jatkoon tulee, saatan kirjoittaa vielä joskus lisää. Tarinoiden tekeminen on kuitenkin hidasta, enkä lupaa mitään. Tiesitkös, että bulbus on latinaa ja tarkoittaa sipulia?
Uusi tarina on tulossa, mutta vasta runko ja nuo pari ensimmäistä osaa tuolla uuden otsikon alla ovat valmiina.
Piristät iltaa Barry Topperilla, nyt pitää mennä lukemaan toi jatko-osakin :>