Mielipide

Olenko ainoa, jonka mielestä on vähän kummallista, että ne nuoret jotka täällä lesoavat yhden illan jutuistaan sun muista seksiseikkailuista tuntuvat olevan aivan kauhuissaan, jos joutuu laskemaan housut alas terveydenhoitajan vastaanotolla?

Muutenkin koko terkkarivouhotus on uskomattoman ärsyttävää. Jos joutuu olemaan vähissä vaatteissa ja vastailemaan kehoon ja seksielämään liittyviin kysymyksiin niin so fucking what? Ei se terveydenhoitajakaan sitä varmaan ilkeyttään tee, vaan ihan "potilaan" parhaaksi. Ja se terveydenhoitaja ei myöskään juokse ympäri kylää kertomassa kaikille teidän asioitanne, joten en ymmärrä, mitä kamalaa niissä tarkastuksissa on.
1361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moni nuori on murrosiässä hyvin epävarma oman vartalonsa suhteen, ja tuntemattoman edessä puoli alasti oleminen ja vastaileminen siinä iässä noloilta tuntuviin kysymyksiin,ei todellakaan ole murrosikäiselle mikään pikku juttu. (toki poikkeuksiakin löytyy)
Toki olet oikeassa, että on aika naurettavaa, että näitä 13-vuotiaita seksin ammattilaisia pelottaa olla alusvaatteisillaan terveydenhoitajan edessä, mutta löytyy täältä palstalta niitäkin, jotka eivät esitä olevansa kokeneempia kuin mitä ovat, ja jotka todella kaipaavat jotain,jolta kysyä mieltä painavia juttuja,ja mielestäni se on hienoa, että uskaltaa kysyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Momo kirjoitti:

Olenko ainoa, jonka mielestä on vähän kummallista, että ne nuoret jotka täällä lesoavat yhden illan jutuistaan sun muista seksiseikkailuista tuntuvat olevan aivan kauhuissaan, jos joutuu laskemaan housut alas terveydenhoitajan vastaanotolla?

Muutenkin koko terkkarivouhotus on uskomattoman ärsyttävää. Jos joutuu olemaan vähissä vaatteissa ja vastailemaan kehoon ja seksielämään liittyviin kysymyksiin niin so fucking what? Ei se terveydenhoitajakaan sitä varmaan ilkeyttään tee, vaan ihan "potilaan" parhaaksi. Ja se terveydenhoitaja ei myöskään juokse ympäri kylää kertomassa kaikille teidän asioitanne, joten en ymmärrä, mitä kamalaa niissä tarkastuksissa on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu