Jaksoiko kukaan katsoa nykyajan euroviisu ehdokkaita? Minä katselin sunnuntai -illan lyhyt
esittelyn ja sain tarpeekseni.
Kaikki olivat samanlaisia kappaleita ja kun englanninkieli taitoni on puuttellinen en siksikään saanut käsitystä niistä.
Muistatteko miten katsottu ohjelma oli ennen ja
sieltä tuli paljon kappaleita jota jäivät elämään pitkiksi ajoiksi.
Nykyiset kappaleet taitavat kuolla jo
syntyessään .
Onhan siinä varmaan sitäkin ,että oma musiikin makuni on kalkkeutunut. Enhän jaksanut suosittua
Idols ohjelmaakaan paljon seurata. Miten muut?
esittelyn ja sain tarpeekseni.
Kaikki olivat samanlaisia kappaleita ja kun englanninkieli taitoni on puuttellinen en siksikään saanut käsitystä niistä.
Muistatteko miten katsottu ohjelma oli ennen ja
sieltä tuli paljon kappaleita jota jäivät elämään pitkiksi ajoiksi.
Nykyiset kappaleet taitavat kuolla jo
syntyessään .
Onhan siinä varmaan sitäkin ,että oma musiikin makuni on kalkkeutunut. Enhän jaksanut suosittua
Idols ohjelmaakaan paljon seurata. Miten muut?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Perjantaina katselin kaikki kappaleet. Tai oikeammin kuuntelin, koska samalla tein käsitöitä, joskus vilkaisten televisioon.
En ole ollenkaan kielitaitoinen, mutta musiikkihan kuulostaakin paremmalta vain kuunnellen.
En kuitenkaan saanut minkänlaista makua yhteenkään kappaleeseen, ainoastaan Sillanpään ääni oli kieltämättä kaunis (minusta) ja osaava.
En muita sitten kuunnellutkaan, sen paremmin katsellut, enkä ole edes tietoinen kuka tuli "ekaksi".
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että ennemmin tuli hyviä kappaleita, liekö syy kielessä, vai omassa taidossa kuunteluun.
Katselin puol´huolimattomasti, kun eivät oikein sykähdyttäneet, mikä taas ei johtunut englanninkielestä. Euroviisun ollessa kyseessä meidänkin laulu painii paremmin sarjassaan englanninkielisenä. Mikäli laulumme pärjää koitoksessa, se tultaneen aikanaan esittämään myös suomeksi, mene tiedä.
Sillanpään esitys miellytti eniten, joskin oli aika erikoinen nouseva melodia, B-osaa olisi voinut olla hiukan enemmän... Lykkyä tykö vain!
Ei voi olla enää mitättömämpää laulajaa, kuin Sillanpää.
On makuasia. Kenen laulut miellyttävät kutakin. Onneksi musiikissa löytyy jokaiselle jotakin. Kuka on Sinun mielilaulajasi?
Eipä tule mieleen toista kansainvälisen tason kilpailua,missä nuorin on 16 ja vanhin osanottaja yli 60 vuotta. Niin näkyy olevan tulevissa euroviisujen karsintojen finaalissa. Ja sehän on mielestäni riemastuttavaa.
Tämä joukko pyrkii esimerkillisesti noudattamaan hallituksen toivomusta hankkiutua Euroopan ytimeen. He tekevät sitä työtä omalla tavallaan. Minun silmäni näkevät terveitä, lahjakkaita ja osaavia ihmisiä.
Tietenkin euroviisut ovat kaupallinen tapahtuma. Mitä muuta ne voisivat olla? Eikö hallituskin par´aikaa mieti, millä suunnalla saataisiin teollisuus ja kauppa parhaiten kukoistamaan? Abba-yhtyeen sanotaan tuottaneen Ruotsille enemmän kuin Volvo.
Eri asia on, että pienen kansakunnan mahdollisuudet menestyä Euroopassa ovat vähäiset. Kun 5:ttä miljoonaa vastassa on 50- tai 100-miljoonaa äänestäjää, ymmärtää jujun.
Minua ei häiritse biisien samankaltaisuus. Mäkihyppääjien loikatkin näyttävät päällisin puolin samannäköisiltä. Mutta jos mäkihyppyyn tarkemmin perehtyy, huomaa erojen olevan hyvinkin suuret.
Vaikka omat musiikkimieltymykseni ovat kaukana jossakin klassisen puolella, huomaan kannattavani euroviisuja. Kyllä ne toki tappelut voittaa!
Kansan vähyyskö estää ja kieleenkö kompastuu.
Naapurikansamme laulaa muitakin kuin Joukahaisen suohon. Hiihtoladullakaan ei lumettomuus omassa maassa estä itse tekemillä suksilla(suomessa ei osata edes sitä enää) sujuttelemasta jopa sisarusten voimin maailman laduilla, Veerpalu ja Mäe miehissä jatkaa. Rallikansana olemme itseämme pitäneet vaan virolainen näyttää sielläkin taivaan merkit.
Onhan maassa sentään toista miljoonaa virolaist ja venäläiset ja muut, suomalaisetkin mukana joukon jatkona.
Se on sukuvika kun ei suksi luista -
luullaan olevamme kunkkuja palstallakin ja on
muiden ymmärtämättömyyttä kun eivät ymmärrä arvostaa. Islannissa on vain pari kolmesataa tuhatta ja oi kun kuuntelen mielelläni nuorta islannitarta.
Sillanpään levyä en huolisi ilmankaan.
Suomessakin on sentään laulajiakin mutta -
ettehän te taas sitä ymmärrä.
ensikuulemalla, mutta ehkä se siitä.
Itse viisut katson varmasti, on ne puitteet kuitenkin senverran mahtavat.
Käsittääkseni ei näistä Suomen viisuista nouse ykkösbiisiä mutta ehkä kipuamme tuloslistalla muutaman pykälän ylöspäin.
Sainko oikean käsityksen,että mielestäsi Sillanpään levy oli niin huono, ettet sen vuoksi huolisi sitä.Että kaikki muut kelpaisi,kun hänet mainitsit erikseen.
Kerroin etten huoli ilmankaan ja syy on se, että en sitä soittaisi ja siihen on syy etten todellakaan pidä enkä osaa nauttia en myöskään menisi hänen konserttiinsa ainakaan jos pitäisi maksaa. Työtehtävä tms. on eri juttu.
Ei siinä ole sen kummemmasta kuin aikanaan kun Anssi Orrenmaan tarjotessa aikanaan minulle Lea Lavenin levyä ilmotisin heti, että säästä postikulut tai anna jollekin joka haluaa.
Äänitevalikoimani on ollut joskus melko mittava, ettei kysymyksessä ole musiikin - kevyenkään vihasta.
Useissa puheenvuoroissani tänäänkin "Voi hyvät hyssykät" 60 olen kertonut mieltymyksistäni.
Jos joku tykkää kaljavellistä ja minä taas inhoan niin saanhan sen kertoa kunhan en jankuta sitä samaa alvariinsa.
Tuli noita ohjelmii katsotuu, idolssii ei ihan joka kerta.
nyt ko ihmiset laulo englantiksi niin minust ne kuulosti samanlaisille, ko muittenkin maitten laulut, ei mikkää hypänny erillee melotiankaa puolesta.
varmaa johtuu siitä ko en ossaa englanttii.
mutta suomi vissii tahtoo kielen puolest olla samal viival ko muutkii maat. saa nähhä sitten,onko siit mittää hyötyy.
laulaakohan kukkaa muu maa ennää omal kielellää. ehkä ranska ko se on niin kuulusa kauniista kielestää ja italiakin on kaunis kieli,se vaa et italialaset puhhuu niin kova äänisesti;)
ossaan mie säköistön englantiksi laulaa laulusta jestedei. opin sen meeriltä hää sitä ain hoilotti. se on suomeksi eilinen ja on niien kuuluisien biitleksien laulu,ootte varmaa kuullu sen.
siin on hyvin nätti sävel oon kerra kuullu sen radiosta ja huomaan että välil olen sitä huomaamatta laulamassa.jote se on myös tarttuva.
euroviisunkii pitäs vissii olla semmonen joka tarttuu hyvin kuulijaan ja aika ajankohtanen sanotukseltaa.
sitähän on jälkipelinä puhuttu et suomi olis voittanu katri-helenan puhelinlangoilla jos se ois eurovvisuihin pantu,koska saman mallinen kappale voitti sillo aikanaa,tiiä häntä nyt sitte:)
en tiiä kalkkeutuuko musiikki maku iän mukana kute eppäilet;) se ainakii muuttuu, lapsen on lapsen laulut, sitte nuoren ihmisenä muoti laulut ja nyt vanhempan monet nuoruuen laulut herättää tunnelmaa ja kaihoa.
monelkaa vanhemmal ihmisel ei mee perille tämän päivän nuorten musiikki. se minust kuulostaa semmoselle sopalle ettei sielt erota millä vehkeellä ees soitetaa.
mie tykkään et soittopelit pitäs erottuu ja melodiiaa pitäs olla.
mutta niinhä se taitaa olla joka aikakaueella, vanhemmat pävittellee nuorten musiikkii makua.
kaikesta huolimatta vaik musiikista on niin montaa mieltä, niin siitä on kuitenkin monnee lähtöön, iloon ja suruun.
miekii harjottelen lasten lauluja soittamaa,ko sain joulun alla pianon viritettyy.
mukavii musiikki hetkii kaikille. terveisii lyyli.
Suomessa pitäisi puhua ja laulaa omalla kielellämme ainakin nämä karsinnat.
On todella paljon ikäihmisiä ja vähän nuorempiakin jotka ei osaa englantia. Miksi me vähättelemme omaa äidinkieltämme. Olemme suomalaisia, emme englantilaisia.
Muutenkin on musiikkitarjonta mennyt radiossakin kaikenkarvaiseksi renkutukseksi.
Ennen kanavauudistusta oli mukava kuunnella radiota pitkin päivää, kun sieltä tuli ikäihmisillekin sopivaa musiikkia, mutta nyt meinaa mennä hermot sitä huutoa kuunnellessa.
Kanavauudistus harmitti myös minua, kesti kauan ennenkuin löysin uuden vanhan tilalle s.o. Sävelradio. Ei sieltäkään kyllä ihan vanhoja kappaleita tule, mutta menettelee.
Uudistuksen myötä poistuivat myös mukavat sunnuntaiaamun ohjelmat, Kantolat ja Puutarha-ohjelma, vai tuleeko ne nyt jostain muualta, en ole etsinyt. Ihmisen on niin vaikea tottua muutoksiin tässä iässä, näköjään.