Onnellisuuspillerit

Katselin keskustelua masennuksesta ja sen hoidosta. Merkillisenä koen asiassa sen, että kaikkeen tuntuu löytyvän syy oman itsen ulkopuolelta. Pahaan oloon haetaan apua lääkäriltä, huumaavista aineista, jopa viime aikoina on todettu uusi yllättävä piirre.
Nuorehkot naiset pakenevat pahaa oloaan seksiin ja myöntävät olevansa seksiriippuvaisia
Kyltymätön seksinnälkä / IS PLUSSA 17.1.04
jossa eräs kertoo;"Torjun seksillä ahdistusta" Ville 37, joten se ei ole ainoastaan naisten ongelma.
Kierre kuitenkin on useille päättymätön kuten TV:ssa kertonut toistakymmentä vuotta masennuslääkkeitä käyttänyt kertoo.
Millaisena koette ja mistä itse olette apua hakeneet ja saaneet?
451202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

kertoo Viagran ja Orgasmatron laitteen sijaan Frank Papan viisaan kehotuksen joka pätee palstalaisiinkin yhä edelleen:
" Kosketelkaa toisianne !"

Keskusteluissakin sois kosketeltavan hieman hellemmin välttäen ainakin myrkyllisimpiä piikejä vaikka niitä hetkellisesti itse saattaisi jopa
nauttiakin.

Äänestä
  • saattaa löytyä sittenkin. Kolmannes naisista kärsii saamattomuudesta eikä tiedetä kuinka moni vain teeskentelee saaneensa. Viagran kaltaista ihmerohtoa kaivataan naisillekin.
    Onneksi markkinoille on tullut Orgasmatron, jonka kerrotaan olevan jopa hintansa väärtti vaikka siitäkin löytyy.
    Siitä vaan mummut mennään yhdessä aidan matalimmasta kohdasta yli -
    salaa papaltako vai yhdessä kokeillen.
    Koneenkäyttäjä on hyvä olla omasta takaa -
    vieraan apuun ei ole hyvä luottaa näin intiimeissä asioissa.

    Äänestä

haju puhuu totta.
Kato vaikka: www.päihdelinkki.fi/tietopankki/500
riippuvuuslinja 536 antaa tietoa seksiriippuvuudesta.

Äänestä
  • taitaa hajupojan viisari olla vain lepoasennossa
    ei auta tukipilaritkaan.

    Äänestä

  • yö-linjalla kirjoitti:

    taitaa hajupojan viisari olla vain lepoasennossa
    ei auta tukipilaritkaan.

    Teidätkö mitä muinoin tarkoitettiin kun puhuttiin yöjunasta.
    Jäin suustani kiinni ja sitten kurkkimaan tännekin kun merkkejä oli. Katselen tennisottelua - miellyttävä selostaja.
    - Omasta viisaristani kun alkaisin kertomaan niin jokut saisi taas herneen nenuunsa. Se on vain hajun höpinöitä - olkoon. Kukin saa uskoa mitä haluaa ja olla uskomatta.
    Pillereitä missään muodossa en ole tänä vuotena nauttinut eikä tukitoimenpiteitä muutenkaan tarvita, paitsi yhdesä jutussa eikä sillä ole mitään merkitystä normaaliin ...

    Miten sitten lie omat asiat. Toisaalla 40 palstalla ongelmana on tipaton tammikuu ja kun siinä on puurot ja vellit sekaisin kun hommaan on syyttä sotettu Eevat ja Eevan tyttäret eikä mies-43 voi käsittää tätä juttua.
    Käy antamassa neuvoa-antavat.

    Äänestä

  • yö-linjalla kirjoitti:

    taitaa hajupojan viisari olla vain lepoasennossa
    ei auta tukipilaritkaan.

    Sellaiset vanhat ukot höpisee seksiasioista joilla itsellään ei ota eteen eikä taakse.

    Äänestä

  • Illu - Paavali kirjoitti:

    näinhän se on vanhanmiehen tauti,
    ei saa ei tuu,minkäs sille mahtaa.

    Äänestä

  • Illu - Paavali kirjoitti:

    Sellaiset vanhat ukot höpisee seksiasioista joilla itsellään ei ota eteen eikä taakse.

    Eiköhän se ole ensisijassa mummun ja paapan välinen asia. Useinhan meillä on puhe siitä mistä puute. Tiedän varoa kerskumista kun siitä saa joku raivarin. Tiedän kuitenkin, että nämä ovat asioita, joista on hyvä alkaa keskustella avoimesti. Jota ei kiinnosta niin voi ihan hyvin laittaa pyykkipojan suunsa eteen.
    Joku käyttää jotain rengasta jossain toisessa paikassa - onko Illu-Paavalille tuttu.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Tällä palstallahan on kielletty kuvaamasta ja kirjoittamasta karkeaa pornografiaa. Muista se.

    Äänestä

  • Illu.P kirjoitti:

    Tällä palstallahan on kielletty kuvaamasta ja kirjoittamasta karkeaa pornografiaa. Muista se.

    Lastenkirjoissakin on sonnin kuvia yhdessä lehmän kanssa.
    Sonnilla on rengas nenässään - laitumellakin.
    Kukaan täti ei ole pyytänyt sensuroimaan sitä.

    Äänestä

Taas karkasi eri asiasta aloitettu keskustelu seksin puolelle ja höpinöihin kuten Hajupoika sanoo.
Itse asiasta ,onnellisuus pillerit ovat joskus tarpeen. Silloin 7 vuotta sitten kun liikunta kykyni meni ja mieli oli aivan maassa elämän suhteen ,sain pillerin joka autoi mielialaan kohottavasti. Luulen ,että siitä oli apua.
Lopetin ne sitten heti kun aloin saada muuten elämästä kiinni. Nyt kun särjin taas jalkani ja olen pyörätuolissa on taas mieli maassa,mutta ajattelin pärjätä kuitenkin positiivisella asenteella.
Mutta kuten sanottu silloin kun tarve on tosi pillerit ovat avuksi. Kyllä kai niitäkin käytetään myös väärin.

Äänestä
  • Kell onni on...
    Onnellisuuspillereitä käytetään hyvin paljon ja moni saa niistä hyvää oloa elämäänsä.
    Viagrakin on tuonut monelle papalle ja mummullekin varmaan jotain tyydytystä ja mikä on kertoessa vaikka aspiriinista jos sen on iloa elämään tuonut.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Kell onni on...

    Rikot sääntöjä mainostamalla tuotetta.

    Äänestä

  • Illu-P kirjoitti:

    Rikot sääntöjä mainostamalla tuotetta.

    Tuskinpa. Aspiriini on yleisesti tunnettu johdannaisineen niitä on muitakin kuin se alkuperäinen "B....n".
    Tuote ja myös nimi voi keskustelussa tulla esiin kun se liittyy asiaan, josta kerrotaan.
    Jonkun tuotteen ylivertaisuuden ylistäminen on sitten jo mainostusta.
    Tekstiäkin voi lainata keskustelun tueksi lähde mainiten mutta sen pitää olla tukemassa omaa kertomusta eikä sitä saa käyttää asiattomassa yhteydessä.

    Äänestä

Kerrankin löytyi asiallinen puheenaihe,
ja jopa olen täysin samaa mieltä Hajupojan
kanssa.
En vain taas käsitä,miksi aihe muutetaan
aivan toiseksi mitä oli otsikossa.
Se kun lähti taas rönsyilemään.
Mutta tähän mistä Hajupoika alkoi
kirjoittaa avatessaan tämän keskustelun
tulisi todella vakavasti ottaa kantaa.

Äänestä
  • Ette kai ole kateellisia jos joku saa munaa mielin määrin. Ei uskoisi Anustakaan.

    Äänestä

  • Tuoppi kirjoitti:

    Ette kai ole kateellisia jos joku saa munaa mielin määrin. Ei uskoisi Anustakaan.

    Voi sinua reppanaa,
    ottiko heti aivoon jos
    Hajuojan kanssa olin todellisesta
    asiasta samaa mieltä.
    Oletko itse noin puutteessa,et taida saada
    mitään pillereitä,onnellisuudesta
    puutostiloihinkaan.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    Mitä lääkettä krooniseen ärhäköintiin pitäisi olla.Posivilista ei positiivisuutta saa.
    Nokkimistauti on sekin puutos.
    Lääkäri määrittelisi sen kannibalismiksi.

    Äänestä

Sinulla on selvasti seksuaalinen tirkistelyhäiriö. Olet niin oudon kiinnostunut kaikesta seksiin liittyvästä ja yrität udella toisten seksiasioita.

Äänestä
  • En todellakaan halua tirkistellä toisten makuukammariin. Hämmästellen vain seuraan ja kun jostain kumman syystä hyvin monet nimenomaan naiset haluavat jutella näistä asioista ja tiedän ongelmien olemassaolon niin jo on aika murtaa tabuja kun voi olla monille avuksi ja hyödyksi.
    Monista keskusteluista livenä on tullut pelkkää kiitosta - ei ensimmäistäkään haukkua ja torua.
    Palstakirjoittelussa ällistyn kun 40 palsta on ottanut hajun kaikkein asiallisimmin mukaan keskusteluihin.
    Eniten torailevia akkoja on siunaantunut tälle palstalle joskus sekoilevan ukkelin kanssa -
    se taas on luettava auringonpistoksen syyksi aurinkorannoilla.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    En todellakaan halua tirkistellä toisten makuukammariin. Hämmästellen vain seuraan ja kun jostain kumman syystä hyvin monet nimenomaan naiset haluavat jutella näistä asioista ja tiedän ongelmien olemassaolon niin jo on aika murtaa tabuja kun voi olla monille avuksi ja hyödyksi.

    Sinulla niin. Haluaisit jatkuvasti kömpiä mummojen hameen alle tutkailemaan.
    Miksi sinua kiinnostaa nuo sukupuoliasiat niin mahdottomasti.
    Vastauksista päätellen moniakaan ei kiinnosta sinun sairaat höpinäsi.
    Mikä tabujen murtomies kuvittelet olevasi?

    Äänestä

  • X-joku kirjoitti:

    Olen tietysti itse jäävi mitään sanomaan.
    Toisaalla saan kovin paljon hyvää palautetta.
    Tupakkakauppaan harvoin poikkeaa selibaatissa elävä nuhteeton mummo. Tiettävästi olenn varoittanut useasti avaamasta keskustelua, joissa jo kauas aistii " etovan lemun". Jos vahingossa avaa niin on paras sulkea se heti ulkopuolelta
    ja pahimman mokan teit juuri itse vastaamalla.
    Se osoittaa sinun olevan juuri sellainen tirkisteljä josta minua syytät.
    En ala neuvonantajaksesi -
    et uskoisi kuitenkaan.

    Tiettävästi käsitykseni mukaan tässä oli enempi masennuslääkkeistä kysymys,niitähän nämä onnellisuus pillerit ovat.
    Sitten kyllä mainittiin nuorten seksiriippuvuudesta,mutta kaljalla tietenkin on siihenkin suuri osuus.
    Miksi ei kukaan halua puhua masennuslääkkeistä ja lääkityksestä,niitäkin varmasti monikin käyttää väärin.Seksiä nyt on tarjolla sellaisissakin paikoissa missä sitä ei tarvittaisikaan,tv:ssä sitä näkyy joka kanavalla,jopa ruokamainoksissakin,mutta todellinen on tämä masennuslääkkeitten väärin käyttö,siitä on suorastaan tullut ongelma mitä nuoriin tulee ja vanhempiinkin.

    Äänestä

  • Anu . kirjoitti:

    Millaisia "onnellisuuspillereitä kattisi ja kollisi tai pikku piskisi saa.
    Joissakin maissa kuulemma päiväkotilapset saavat niitä, mutta ainakin jenkeissä "jälkiviisas" keskustelussa arveltiin kodin lemmikkien jo saavan myös omat onnellisuuspillerinsä.
    Joko sinun lemmikkisi saa ja mitkä ovat parhaita?

    Ei tarvitse eläimet niitä sinun
    mainitsemiasi pillereitä,
    oletin että sinäkin kerrankin puhuisit asiaa
    mutta turha luulo.

    Kyllä se tosi on mitä tuolla kirjoitettiin
    sinusta,hamaeitten alle pyrit,mutta
    siitä puhut mistä sinulla pula.

    Luulem että sinä vaikka käyttäisit
    mitä pillereitä,et onnelliseksi tule,
    vaan ehkäpä rauhoitut ja hieman
    uniseksi.

    Sitten kun olet ilman pillereitä
    niin raivostut kuin raivopäinen aina
    raivostuu.Nyt sait taas aiheen
    ota kirja esiin ja lue siitä.

    Pianhan on maaliskuu saat mouruta
    oikein sydämesi kyllyydestä
    olen kuullut että nämä keväät ovat
    pahimpia aikoja,siitä kärsiville.

    Ihmeessä Sinä hermostuit viestistä johon vastasit.?
    Älä hyvä ystävä pahoita mieltäsi. Eihän tuossa vastaamassasi viestissä ollut lainkaan mitään asiatonta, vai oliko?

    Onhan niitä niin hupsuja ihmisiä jossain että voisivat lemmikeilleenkin rauhoittavia syöttää.
    Onneksi sinä et ole heidän joukkoonsa kuuluva vastauksestasi päätellen.

    Koskahan opettelisit lukemaan - ainakin luetun ymmärryksessä on puutteita. Asiasta keskusteltiin juuri "jälkiviisaissa" ja todettiin lemmikkienkin niitä saavan. Tiedustelin yleisesti asiaa, koska se kiinnostaa. Tiedän useiden "lemmikkien" olevan
    paremmassa hoidossa kuin lasten - niin varmaan sinullakin. En lainkaan epäile sitä.
    Sinä tietysti taas syytät minua kuten aina kun kysyn sinulta:
    - Maistuuko sinulle "onnelliset munat."
    Kaupassa on myytävänä onnellisen kanan eli vapaan kanan munia ja niitä mainostetaankin.
    En ole kenenkään koskaan loukkaantuneen tästä asiasta. Ruotsalaiset käyttävät mieluummin omia
    kalliitakin muniaan kuin ostavat Suomesta tuotuja häkkikanan munia.

    Äänestä

  • Saida kirjoitti:

    Turhaahan se tietenkin on vastata,
    yleensä herjaa heittäviin viesteihin,
    joskus vain ärsyttää se omahyväisyys.

    Ja kun eläimiin otetaan kantaa niin
    sinänsä kirpasee.
    Eläimet ja lapset kun sattuvat olemaan
    sydäntäni lähellä,ja yleensä jotka
    eivät pysty itseään puolustamaan.
    Kiitos kuitenkin sinulle kun annoit
    palautetta.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Koskahan opettelisit lukemaan - ainakin luetun ymmärryksessä on puutteita. Asiasta keskusteltiin juuri "jälkiviisaissa" ja todettiin lemmikkienkin niitä saavan. Tiedustelin yleisesti asiaa, koska se kiinnostaa. Tiedän useiden "lemmikkien" olevan
    paremmassa hoidossa kuin lasten - niin varmaan sinullakin. En lainkaan epäile sitä.
    Sinä tietysti taas syytät minua kuten aina kun kysyn sinulta:
    - Maistuuko sinulle "onnelliset munat."
    Kaupassa on myytävänä onnellisen kanan eli vapaan kanan munia ja niitä mainostetaankin.
    En ole kenenkään koskaan loukkaantuneen tästä asiasta. Ruotsalaiset käyttävät mieluummin omia
    kalliitakin muniaan kuin ostavat Suomesta tuotuja häkkikanan munia.

    tuo on näköjää totta että ameriikassa antavat jo eläimillekii rauhottavia.

    viime kesän ko meeri oli täällä, hää katseli ja pelkäs ko minun kissat tappeli keskenää. se on kyllä hurjan näköstä, muttei kuitenkaa niin hurjaa mille näyttää. ei heilt verta ole kummalkaa viel tullu.

    edison ei riitelis mutta gilta on niin äkkipikanen ja suuttuu helposti, hää on se riidan alkuu panija.

    meeri sano et hanki nyt ihmees tuolle giltalle rauhottavvii tabletteja. eihä tuost muute mittää tuu,sehä tappaa viel edisonnin.

    mie tietyst ihmettelin mitä hää puhhuu,et eläimille rauhottavvii,onko niit ees olemas muutako ,mitä eläinlääkäril leikkausksis ja loppu nukutukses annetaa.

    meeri kerto sillo et ameriikassa kyllä annetaan koiralkii jos on vihanen tai muute rauhaton luonne.
    en kyllä uskonu hänen juttujaa,ko hää muuteki kertoillu kummajaisia.

    mie en kyllä kisuille pillereitä syötä,jos ei oo mittää tautii. tappelu asetuu ko mään vällii otan giltaa niskasta ja torun .
    ettet häppee hienon miehen kimpuu käyt,paras elämän kumppani sinul on mitä tuol luonteel voip saaha, jote alahan muuttaa tapojas.;)siit hää sitte männee muualle vähäks aikaa ja kaik on ohi.

    muistan kyllä tuolta lemmikki palstalta, kirjotuksen, jossa suosittelivat koirille rauhottavii ,kun pelkäävät niin kovin ukkonilmaa.

    minust koiran voipi kouluttaa siihe, ettei pelkää jyrinää eikä muutakaa kolinaa,niinhä metsästys koirakii koulutettaa pyssyn paukeesee tottumaa.

    nyt ko lemmikkien rauhottavista tosiaa mainittii tännää jälkiviisaiskin,niin kait siinä perrää on, että ameriikkassa niitä käytetää siin ko ihmisilkii.

    tuommosii nimiä ei sais laittaa lääkkeelle ko onnellisuus pilleri. sillä mistää pillerissä ei onni asu.

    se on usseemmite väliaikanen ratkasu masennuksessa tai muute vaikeessa elämäntilanteessa, missä ei taho jaksaa kestää muute.

    toine ihminen voip olla monast se lääke mitä masentunutkin ihminen tarvii. ihminen ei yksin taho nähhä mitä kaikkea iloa maailmassa on, toine ihminen voip näyttää sillon valoa.

    Valitettavasti se on minulla
    kiellettyjen ruokien listalla
    samaten kuin maito,juusto,
    voi ym.

    Ehkä luen jotain rivien välistä
    näissä sinun viesteissäsi,mutta
    totuushan on,ettei ole pakko
    lukea lainkaan.

    Mutta kun tämä masiina nyt tässä
    on niin tulee lueskeltua.
    Oletin todellakin sinun noista
    masennuslääkkeistä
    kirjoittavan,niitä kun käytetään
    niin paljon väärin kaljan kanssakin.

    Uskoisin että onnelliset munat
    munivat kanat saavat olla vapaana
    eikä mitään muna tehtaita häkeissään.
    Ei ole lapsikaan onnellinen jossain
    häkissä leikkiessään,mistä hän
    sen turvan saisi,jos vanhemmat
    menevät omille askareilleen
    ja lapsi nostettaisiin häkkiin.

    Äänestä

  • señora lyyli kirjoitti:

    Mitähän näemmekään, jos vanhaksi elää saamme.
    Muistan nuoruudestani MTK:N johtajana toiminutta Histan isäntää palvellessani, että hän kertoi Amerikassa maksettavan viljelijöille kun eivät viljele maataan, tohtoreita oli taksikuskeinakin.
    Eipä mennyt pitkään kun meilläkin "Miettunen pani pellot pakettiin ja Tiekso pillut pakettiin"
    kun hyväksyttiin pakettipelto- ja aborttilait.
    Olet melkoinen maailmanmenon seuraaja Senora ja
    "tukea" annat asia on oikein.
    Lemmikkien hoitoa olen hämmästellyt jo pitkään.
    Ravinto- lääke- ja lääkärien operaatiokulut ovat
    joskus ällistyttäviä.
    Eläinlääkärien työ on siirtymässä hyötyeläimistä yhä enemmän lemmikkien hoitoon.
    Aina kun näet naapurin piskin räksyttävän niin kerro omistajalle:
    - Sinun pitää antaa piskillesi "onnellisuuspillereitä !"

    Äänestä

  • Anu . kirjoitti:

    Valitettavasti se on minulla
    kiellettyjen ruokien listalla
    samaten kuin maito,juusto,
    voi ym.

    Ehkä luen jotain rivien välistä
    näissä sinun viesteissäsi,mutta
    totuushan on,ettei ole pakko
    lukea lainkaan.

    Mutta kun tämä masiina nyt tässä
    on niin tulee lueskeltua.
    Oletin todellakin sinun noista
    masennuslääkkeistä
    kirjoittavan,niitä kun käytetään
    niin paljon väärin kaljan kanssakin.

    Uskoisin että onnelliset munat
    munivat kanat saavat olla vapaana
    eikä mitään muna tehtaita häkeissään.
    Ei ole lapsikaan onnellinen jossain
    häkissä leikkiessään,mistä hän
    sen turvan saisi,jos vanhemmat
    menevät omille askareilleen
    ja lapsi nostettaisiin häkkiin.

    Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi.
    - Luomutuotteet eivät välttämättä parempia.
    - Vapaan kanan munat eivät välttämättä parempia.
    Ei ole minun päänsärkyni kun vääräuskoisuus ja humbuuki kukoistaa. En lähde enempää asiasta kanssasi kiistelemään.

    Muuten mistähän on peräisin kissanhiekkanne ?

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    En todellakaan halua tirkistellä toisten makuukammariin. Hämmästellen vain seuraan ja kun jostain kumman syystä hyvin monet nimenomaan naiset haluavat jutella näistä asioista ja tiedän ongelmien olemassaolon niin jo on aika murtaa tabuja kun voi olla monille avuksi ja hyödyksi.
    Monista keskusteluista livenä on tullut pelkkää kiitosta - ei ensimmäistäkään haukkua ja torua.
    Palstakirjoittelussa ällistyn kun 40 palsta on ottanut hajun kaikkein asiallisimmin mukaan keskusteluihin.
    Eniten torailevia akkoja on siunaantunut tälle palstalle joskus sekoilevan ukkelin kanssa -
    se taas on luettava auringonpistoksen syyksi aurinkorannoilla.

    Missahan olen toraillut. Voisit antaa yhden esimerkin - edes.
    Torailevista akoistakin on turha puhua itse kun olet palstojen ainoa torailija.
    En ole saanut auringonpistosta enka muitakaan haittaavia vaikutteita. Milla oikeudella voit kieltaa kirjoitteluni taalta.
    Montako palstaa aiot pilata vuoden aikana?

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    Kukin tulkoon uskollaan autuaaksi.
    - Luomutuotteet eivät välttämättä parempia.
    - Vapaan kanan munat eivät välttämättä parempia.
    Ei ole minun päänsärkyni kun vääräuskoisuus ja humbuuki kukoistaa. En lähde enempää asiasta kanssasi kiistelemään.

    Muuten mistähän on peräisin kissanhiekkanne ?

    Voi veikkonen,kun ei ole kissaa
    en tarvitse kissanhiekkaakaan.
    Eikä ole tarvis lähteä keskustelemaan,
    kukaan ei pysty siihen ketään pakottamaankaan.
    Tuolla oli niin humpuuki viesti,
    että oikein ihmetytti,mutta olkoonpa vain.

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Missahan olen toraillut. Voisit antaa yhden esimerkin - edes.
    Torailevista akoistakin on turha puhua itse kun olet palstojen ainoa torailija.
    En ole saanut auringonpistosta enka muitakaan haittaavia vaikutteita. Milla oikeudella voit kieltaa kirjoitteluni taalta.
    Montako palstaa aiot pilata vuoden aikana?

    Senoratko hylkäsivät. Espanjassa lääkkeet ilmaisia. Naissuruihinkin saa varmaan helposti
    onnellisuuspillereitä.

    Äänestä

  • Anu . kirjoitti:

    Voi veikkonen,kun ei ole kissaa
    en tarvitse kissanhiekkaakaan.
    Eikä ole tarvis lähteä keskustelemaan,
    kukaan ei pysty siihen ketään pakottamaankaan.
    Tuolla oli niin humpuuki viesti,
    että oikein ihmetytti,mutta olkoonpa vain.

    Humbuukisi vetää vertoja jopa runnenpärille.

    Äänestä

  • humbuuki kirjoitti:

    Humbuukisi vetää vertoja jopa runnenpärille.

    Piti taas arvata,mikä olet miehiäsi,
    olet varmaan jäänyt ilman onnellisuus
    pillereitäsi.
    Mene nyt joutuin ottamaan,kun tulit ruokailustakin äskettäin.

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Missahan olen toraillut. Voisit antaa yhden esimerkin - edes.
    Torailevista akoistakin on turha puhua itse kun olet palstojen ainoa torailija.
    En ole saanut auringonpistosta enka muitakaan haittaavia vaikutteita. Milla oikeudella voit kieltaa kirjoitteluni taalta.
    Montako palstaa aiot pilata vuoden aikana?

    Älä munaa itseäsi.
    Aloita itse hyvä keskustelu johon kaikki tulevat innolla mukaan niinkuin aina.

    Äänestä

  • Akka kirjoitti:

    Älä munaa itseäsi.
    Aloita itse hyvä keskustelu johon kaikki tulevat innolla mukaan niinkuin aina.

    Mettä vastaa niiku sinne huutaa.
    Hajujen piti levitä tällekkin palstalle
    seksiongelmineen.
    Eikö nuaremmat mummut¨päästäneetkään hameensa alle
    tokkopa susta olis meniäksikään vaikka kuinka
    palion pilleriä söisit.Luakona vaan makaa mokoma
    siälä pohjanmaan raitilla.

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Missahan olen toraillut. Voisit antaa yhden esimerkin - edes.
    Torailevista akoistakin on turha puhua itse kun olet palstojen ainoa torailija.
    En ole saanut auringonpistosta enka muitakaan haittaavia vaikutteita. Milla oikeudella voit kieltaa kirjoitteluni taalta.
    Montako palstaa aiot pilata vuoden aikana?

    En milloinkaan ole kieltänyt sinua kirjoittamasta. Päinvastoin kehoittanut. Itse nytkin uhoat.
    Palsta on vapaa.
    Aloita hyvä asiallinen ja rakentava keskustelu.
    Osoita epäilyni vääräksi.

    Äänestä

  • Hajupoika kirjoitti:

    En milloinkaan ole kieltänyt sinua kirjoittamasta. Päinvastoin kehoittanut. Itse nytkin uhoat.
    Palsta on vapaa.
    Aloita hyvä asiallinen ja rakentava keskustelu.
    Osoita epäilyni vääräksi.

    Kopio:
    - - -

    Ihmettelen
    Kirjoittanut: Hajupoika, 17.11.2003 klo 13.19

    Tämä on ensimmäinen ja ainoa kirjoitukseni palstalle. Ihmettelen ja hämmästelen.
    Kuvittelin ja toivoin, että tästä tulisi juuri sellainen keskustelupalsta kuin otsake antoi odottaa.
    Tämäkin on varmasti hajupojan syy kun ei tullut mukaan vaikka odotettiin. Kirjoitin vain koska Ruuneperi vihjaili minuunkin osoittaen syyn lähtöönsä.
    Minä vaan en taaskaan ymmärrä - en ole koskaan ymmärtänyt.

    - - -

    Tässä kopio viime vuonna käyttämästäni ainoasta puheenvuorosta palstalla. Jos muuta osoitat niin pyydän anteeksi. Tänä vuonna et juuri ole kirjoittanutmuuten kuin häiriköiden kuten nytkin. Sivistynyt mies ei kirjoita kuten loppiaisena kirjoitit pariin kertaan Ikärasismi-keskustelussa. Voisitko perustella kirjoitustasi.

    pyytää tohtorilta kukkotappelijoillemme reseptiä onnellisuuspillereihin? Saattaisivat auttaa.))))))

    Äänestä

  • Huomioitsija kirjoitti:

    pyytää tohtorilta kukkotappelijoillemme reseptiä onnellisuuspillereihin? Saattaisivat auttaa.))))))

    Tunnen olevani kuin Mika Waltarin Felix Onnellinen. En todellakaan kaipaa mitään "kukkotappelua", eihän tämmöinen ole mistään kotoisin.
    En todellakaan ymmärrä mistä nämä keksivätkin tuota toraa - yhtään yksilöityä osoitusta ei ole mainittu, että olisin aloittanut.
    Hemmetinkö minä teen, että luullaan että olen vaikka mikä. Jos jotain sanon niin selitetään että tarkoitin sitä tätä tai tuota.

    Onnellisuuspillereistä voi tulla pillerihumala !
    Kukaan valveutunut lääkäri ei kirjoittaisi puumerkkiään resptiin jos pyytäisinkin.

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Missahan olen toraillut. Voisit antaa yhden esimerkin - edes.
    Torailevista akoistakin on turha puhua itse kun olet palstojen ainoa torailija.
    En ole saanut auringonpistosta enka muitakaan haittaavia vaikutteita. Milla oikeudella voit kieltaa kirjoitteluni taalta.
    Montako palstaa aiot pilata vuoden aikana?

    Sheriffin luottamustointakin pariin otteeseen hoitaneena luulisin, että sinä tunnet tai ainakin sinun pitäisi tuntea keskustelun säännöt.
    Olen pyytänyt lukemattomia kertoja tarkennusta vihjailuihisi saamataa niitä milloinkaan palstalla enkä sähköpostiini, jossa tällaiset asiat keskustellaan eikä suinkaan palstoilla.
    - Missä olen aiheetta sanonut sinun torailevan.
    - Missä olen aloittanut toran. Sanot itsekin, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Vastannut ole - myönnän.
    - En ole keneltäkään kieltänyt keskustelua. Päinvastoin kannustanut sinuakin aloittamaan hyviä keskusteluja ja osallistumaan niihin.
    - En todellakaan tiedä yhtään tapausta, jossa näin olisi tapahtunut. Tarkoitukseni ei ollut alunperin tulla tällekään palstalle, mutta tuli useita pyyntöjä ja keskustelu sujui hyvin kunnes tulit 5.1.05 ja pari puheenvuoroasi eivät täytä hyvän keskustelun kriteerejä.
    - En koe tätä kirjoittelua "elämän ja kuoleman kysymyksenä" mutta sinulla ei ole edes oikeutta ehdottaa poistumistani. Teen sen täysin omasta vapaasta tahdostani kun ja jos teen.
    Sinä tiedät vallan hyvin, millaista on kun kukaan ei halua keskustella kanssasi palstalla.
    Minä en tälle asialle voi yksin mitään, koska sinä
    et nimenomaan halua keskustella asiallisesti minun kanssani.

    Äänestä

  • Ruuneperi kirjoitti:

    Missahan olen toraillut. Voisit antaa yhden esimerkin - edes.
    Torailevista akoistakin on turha puhua itse kun olet palstojen ainoa torailija.
    En ole saanut auringonpistosta enka muitakaan haittaavia vaikutteita. Milla oikeudella voit kieltaa kirjoitteluni taalta.
    Montako palstaa aiot pilata vuoden aikana?

    Odotan mielenkiinnolla sinun keskustelunavaustasi ja siitä syntyvää hyvää ja vilkasta keskustelua.
    Älä anna minun pettyä, vaikka olen kyllä sinut tuntien varautunut pahimpaan.
    Älä pilaa iloani - tule keskusteluun.
    Näytä, että SINÄ olet kunkku !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hajupoika kirjoitti:

Katselin keskustelua masennuksesta ja sen hoidosta. Merkillisenä koen asiassa sen, että kaikkeen tuntuu löytyvän syy oman itsen ulkopuolelta. Pahaan oloon haetaan apua lääkäriltä, huumaavista aineista, jopa viime aikoina on todettu uusi yllättävä piirre.
Nuorehkot naiset pakenevat pahaa oloaan seksiin ja myöntävät olevansa seksiriippuvaisia
Kyltymätön seksinnälkä / IS PLUSSA 17.1.04
jossa eräs kertoo;"Torjun seksillä ahdistusta" Ville 37, joten se ei ole ainoastaan naisten ongelma.
Kierre kuitenkin on useille päättymätön kuten TV:ssa kertonut toistakymmentä vuotta masennuslääkkeitä käyttänyt kertoo.
Millaisena koette ja mistä itse olette apua hakeneet ja saaneet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu