Olen elänyt nyt 4 vuotta avoliitossa, ja suhde toimii kaikin puolin. Ylä- ja alamäet ollaan rakkauden voimalla jaksettu ilman papin aamenta. Nyt alkaa molemmilla vauvakuume olla sitä luokkaa että asialle pitäisi jotain tehdäkin... Olen 23-vuotias ja mieheni 28-vuotias.
Haluaisimme siis lapsen, mutta minua vaivaa seuraavanlainen ajatus: tuntuu että pitäisi mennä ensin naimisiin, sillä tuntuisi kornilta astella "sitten joskus" alttarille lapsiliuta morsiusneitoina ja -poikina...
Kuitenkin kun asiaa tarkemmin ajattelen, epäilen että veisimme suhteemme avioliittoasteelle ennen lasten hankintaa enemmänkin ympäristön painostuksesta - kumpikaan ei nimittäin usko että avioliittotodistus muuttaisi suhdettamme suuntaan taikka toiseen.
Toisaalta kuitenkin tunnen vahvasti, että miehessäni on kaikki se mitä elämänkumppaniltani toivon, joten miksi ei...
Kaikki häihin liittyvä hössötys ja säätö kuitenkin tuntuvat rasittavilta, sillä asiaa ajatellessa outo ahdistus kasvaa: on niin monia, jotka sitten pitäisi häihin kutsua. Rahaakaan meillä ei ole minkäänlaisten miljoonahäiden järkkäämiseen - tahdosta nyt puhumattakaan...
Mistä siis tämä velvollisuuden tunne?!
Tällainen jaaritus saatta tuntua monista teistä äärimmäisen typerältä, enkä kaipaakaan mollaavia kommentteja, vaan kertomuksia siitä miten olette itse asian ratkaisseet.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on asian tiimoilta? Kuinka näette lasten hankkimisen ja naimisiin menemisen välisen yhteyden vai onko sellaista mielestänne lainkaan?
Haluaisimme siis lapsen, mutta minua vaivaa seuraavanlainen ajatus: tuntuu että pitäisi mennä ensin naimisiin, sillä tuntuisi kornilta astella "sitten joskus" alttarille lapsiliuta morsiusneitoina ja -poikina...
Kuitenkin kun asiaa tarkemmin ajattelen, epäilen että veisimme suhteemme avioliittoasteelle ennen lasten hankintaa enemmänkin ympäristön painostuksesta - kumpikaan ei nimittäin usko että avioliittotodistus muuttaisi suhdettamme suuntaan taikka toiseen.
Toisaalta kuitenkin tunnen vahvasti, että miehessäni on kaikki se mitä elämänkumppaniltani toivon, joten miksi ei...
Kaikki häihin liittyvä hössötys ja säätö kuitenkin tuntuvat rasittavilta, sillä asiaa ajatellessa outo ahdistus kasvaa: on niin monia, jotka sitten pitäisi häihin kutsua. Rahaakaan meillä ei ole minkäänlaisten miljoonahäiden järkkäämiseen - tahdosta nyt puhumattakaan...
Mistä siis tämä velvollisuuden tunne?!
Tällainen jaaritus saatta tuntua monista teistä äärimmäisen typerältä, enkä kaipaakaan mollaavia kommentteja, vaan kertomuksia siitä miten olette itse asian ratkaisseet.
Millaisia kokemuksia teillä muilla on asian tiimoilta? Kuinka näette lasten hankkimisen ja naimisiin menemisen välisen yhteyden vai onko sellaista mielestänne lainkaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
On ihan järkevää mennä naimisiin ennen lasten saamista. Mutta naimisiin menemisestä ei tarvitse ottaa paineita. Jos sinusta ja avomiehestäsi tuntuu, että kaikki häähössötys saa aikaan ahdistusta, erittäin helppo ratkaisu asiaan on käväistä maistraatissa. Jos taas haluaa papin aamenen, sekin onnistuu ihan niin pienimuotoisesti kuin vain haluatte.
Seurakunnilla on pieniä, intiimejä kappeleita, joissa vihkimisen voi järjestää romanttisessa ympäristössä vain kahden todistajan läsnäollessa. (Niitä todistajia tarvitaan maistraatissakin!).
Jos kumminkin haluaa vieraita vähän, noihin paikkoihin voi kutsua muutaman läheisen mukaan.
Nykypäivänä ei ole mitään tarvetta mennä naimiin ennen lapsen tekoa. Se on ihan sama onko avoliitossa vai avioliitossa pääasia että lapsi on toivottu ja sitä rakastetaan. Itse olen avoliitossa jo kymmenettä vuotta ja lapsia on kaksi eikä kukaan ole ihmetelly tai kyselly että miksi me ei olla naimisissa. Olemme joskus miettineet että voisimme mennä naimisiin sitten kun lapset ovat sen verran isompia että he voivat toimia morsiusneitoina.
Kerronpa oman tarinani:
Me päätimme tehdä niin että menemme naimisiin ensin. Häät olivat jo suunnitteilla kun vauvakuume iski, joten niitä aikaistettiin sitten OSAKSI siksi etten halua olla vatsa pyöreänä häissä. Mies on vasta pikkuhiljaa pehmennyt ajatukseen vauvasta, joten parin kuukauden "valmistautumisaika" ennen häitä sopii hänelle hyvin. Opin minäkin sitten odottamaan - mieheni mielestä kärsin itsehillinnän puutteesta... ;D
Käytännön syyt vaikuttivat myös, eli en halua olla pahoinvoiva häissä, haluan juoda kuohuviiniä enkä halua olla viimeisimmilläni raskaana kesätöissä! Nämä syyt sitten johtavat siihen että mahdollinen lapsi syntyy perinteisesti avioliittoon.
Tämä ratkaisu toimii meille, mutta tiedän kyllä miksette halua häähössötystä - en suosittele sitä kenellekään ;)! Miten olisi pienimuotoiset häät kahvikekkereiden muodossa, niin kuin joku jo ehdotti? Jollain toisella keskustelupalstalla oli juttua siitä miten hyvin kastejuhlan ja vihkimisen voi yhdistää, joten sekin saattaa olla hyvä ratkaisu jos siltä tuntuu.
Pääasia on että teette juuri niin kuin itse haluatte, joten jos avioliitto ei tunnu teidän mielestä oikealta ratkaisulta tai jotenkin tärkeältä, niin ei siihen voi pakottaa. Avoliitot eivät ole kovin epätavallisia enää tänä päivänä.
Edellisessä viestissä kyllä tulikin jo mainittua mutta aioin ehdottaa sitä, että menisitte naimisiin lapsen kastetilaisuudessa. Sehän on nykyään aika yleistäkin. Silloin ei välttämättä tarvitse kertoa sukulaisille etukäteen, vaan kirkossa voi sitten yllätyksenä olla ensin vanhempien vihkiminen ja sitten kaste, tai en tiedä miten päin ihmiset nämä yleensä suorittavat. Ja ei kai tarvitse olla sen kummempaa tarjoilua kuin ristiäisissä, ellei halua. Tietysti siinä on sitten kysymysmerkkinä se, että minkä verran kutsuu kavereita. Sukulaiset voivat ihmetellä, että onpa isot ristiäiset, jos väkeä on enemmän. Mutta hetikohta se toisaalta paljastuukin.
Hyvä puoli aiemmin naimisiinmenossa on tietysti se, ettei isyyttä tarvitse mennä tunnustamaan. Mutta en silti ajattele, että avioliitto olisi mitenkään pakollinen lapsia ennen. Kannattaa vaan sitten miettiä nimiasia etukäteen, eli miehen nimi lapselle jos aiot myöhemmin ottaa sen nimen kuitenkin. Yksi vaihtoehto välttää häät on lähteä matkalle ja hoitaa asia siellä, näin teki eräs sukulaiseni. He eivät siis järjestäneet mitään juhlia.
Uskon että suuret prinsessahäät ovat pikkuhiljaa saamassa vastareaktion, nimittäin en tiedä montakaan omasta kaveripiiristäni, jotka haluaisivat suuret häät. Sen sijaan monet miettivät vain miten välttää ko. tilanne tai miten järjestää jotain pienimuotoista ja ei-niin-itseä-korostavaa.
Yli kymmenen yhteisen vuoden jälkeen olin ihan samaa mieltä, että häät eivät muuta mitään. Tuli kuitenkin sellainen olo, että jos ei nyt kohta mennä, niin ei sitten varmaan koskaan ja päätettiin järkätä pienet häät. Järjestelyt olivat muutaman puhelinsoiton ja kutsujen printtaamisen verran. Vain ihan lähimmät pyydettiin ja heillekin ilmoitettiin muutama viikko ennen häitä. Ja olen todella tyytyväinen ratkaisuun. Meillä oli mukavat häät, kenenkään ei tarvinut jännittää ja hössöttää sen suhteen. Oli itselläkin kivaa, kun ei menty minkään kaavan mukaan. Ja ennen kaikkea yllätyin miten mukavalta tuntuikaan mennä naimisiin. Sitä rupesi jotenkin miettimään suhdetta paljon enemmän ja miten kivaa olisi olla perhe. Häämatkalla kypsyi ajatus vauvan saannistakin. Tuntuu, että elämme alkuhuuman jälkeen jälleen suhteen parasta aikaa. Ja on se vaan kiva olla vaimo ja uusi nimikin. Hölmöä, mutta näin vain on!