Onko Rodos ihan "suomettunut" paikka nykyään, eli onko paljon/liikaa suomalaisia turisteja? Millanen paikka muuten? Hyviä hotelleja? Kannattaako mennä lomailemaan?
Rodos
Mer
51168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä Rodos on suomettunut, joka paikassa Kaupungilla pärjää Suomen kielellä. Riippuu kuitenkin mitä haet matkaltasi. Rodos on parhaimmillaan moottoripyörän selässä. Lähde maaseudulle, niin näet aivan eri näkökulmasta saaren. Kaupungista kyllä löydät yöelämää, hyviä ruokapaikkoja, kunhan et mene eniten mainostettuihin vaan tutkit hieman ruokapaikkoja. Kaupungissa on myöskin kulttuuria, vanhakaupunki (liikaa kaupallisuutta) suurmestrin palatsi ja kaikenlaista muutakin. Parhaat rannat ovat ulkopuolella kaupungin. Faliraki on nuorten menomestä, oikein hälinäpaikka, mutta siellä on hyvät rannat. Kokonaisuutena suosittelen Rodosta monipuolisuudellaan, kunhat et jumitu Rodoksen kaupunkiin koko lomaksi.
rodos on tosi huippu paikka. nähtävää löytyy ja ystävällisiä ihimisiä. onhan sielä hyviä hotelleja, kunhan katot oikeista lehistä.
Aurnkomatkat hotelli Esperia. Hyvä hotelli ja palvelu eli ei turhaan suosittu hotelli. Kannattaa mennä ja mahtava paikka.
suosittelen ehdottomasti Rodosta ja Rodoksen kaupunkia! Kävimme siellä perheemme kanssa toissa keväänä ja olimme todella tyytyväisiä lomaamme. Tosin huhtikuusta ei siellä kovin lämmintä ollut, mutta rodoslaisten ystävälliset eleet saivat meidät nauttimaan lomastamme täysin siemauksin. Ruoka oli hyvää ja monipuolista, suomalaisiakin ruokailupaikkoja löytyi. Rodoksella puhutaan jonkin verran suomea, mutta englanti on pääasiassa se kieli, millä asioidaan.
Majailimme hotelli Ibiscuksessa, joka oli aivan rannan lähellä. Hotellin ruoka oli loistavaa ja palvelu oli todella hyvää. Tarjoilijat olivat ihastuttavia ja lapsemme ihastuivat heihin täysin.. :) Ruoka ei kovin halpaa ollut, mutta yksi ateria oli sellainen, että sillä pötki vaikka koko päivän!
Yksi Rodoksen upeimmista puolista oli rannat: vaikka hiekka olikin pikkukiviä ja ranta vielä hieman siistimätön, oli meillä kaikilla hauskaa kun kilpaa keräilimme rannalle ajautuneita simpukoita ja pikku kotiloita. Saarella tuuli koko ajan ja siksi emme oiken uimaan päässeet. Olihan toki hotellin pihalla uima-allas, mutta se oli aika pieni ja vesi viileää.
Jos Rodoksen kaupunkiin lähtee, kannattaa ehdottomasti käydä kävelemässä Vanhassa Kaupungissa - se oli niin erilainen maailma muuhun kaupunkiin verrattuna. Eikä kaduilla tarvinnut iltaisin liiemmin pelätä, juoppoja ei näkynyt missään. Mitä nyt ei suomalaisia lasketa...
Liikenne oli lähes ainut mikä haittasi: rodoslaiset kaahailivat milloin mihinkin suuntaan ja liikennevaloja ei pahemmin näkynyt. Siinä sai kyllä jalankulkija väistää! :)
Mutta kokonaisuutena Rodos on upea paikka - ihmisistä puhumattakaan.
Kyllä ehdottomasti kannattaa käydä. Ja toi suomettunut on niin ja näin. Kyllä siellä jonkin verran pärjää suomenkielelläkin, mutta kyllä se englanti on pääsääntöisin kieli. Vanha kaupunki on aivan upea. Ja kaiken ikäisille kyllä löytyy ohjelmaa. Myös niitä suomi iskelmä paikkoja jos niitä kaipaa. Itse kyllä kolusin muita paikkoja. Suomi iskelmä kuuluu kyllä lomilla vaan Suomeen. Rannat ovat ihan jees. Hienoa hiekkaa tosin ne eivät ole Rhodoksen kaupungissa, mutta muuten aika siistit. Yöelämästä vielä sen verran, että kaupungista löytyy myös suuri casino jos joskus haluaa pukeutua vähän siistimmin ja on hiukka "ylimääräistä" rahaa jäljellä. Kallis paikka sinänsä ja sisäänpääsykin maksaa erikseen. Suosittelen kyllä lomakohdetta. Itse menetin sydämmeni sinne vuosia sitten =)Keväällä ilmat ovat vielä aika viileät ja epävakaiset. Parasta aikaa matkustaa on kesäkuu. Helle ei vielä pahimmillaan ja turistirysä vasta alkamassa.