Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

pappilassa osa7

Aamiaisella, tai paremminkin aikaisella lounaalla – aamutoimet olivat ottaneet aikansa – istuimme salin sohvalla kaikki kolme aamutakkeihin kietoutuneina ja puhelimme kaikenlaista, kunnes oli minun aika palauttaa seurue todellisuuteen. ”Huomenna on viikon viimeinen päivä minulla täällä. Viikonlopun olen poissa, rovasti tulee takaisin lauantaina. Olen täällä komennuksella ensi viikon myös, mutta silloin on myös hän paikalla. Mitäs me silloin tehdään?”

Naisten hymyt katosivat kasvoilta. He hiljenivät Melkein pystyin kuulemaan kuinka rattaat pyörivät, niin kovasti siinä ajateltiin! ”Olet oikeassa, meidän on nyt aika suunnitella tulevaa, kuinka tästä eteenpäin.”, ruustinna sanoi.
”Viikonloppuna on Annan ja minun vain oltava kuin normaalisti, sinun on varmaan tehtävä vähän lisää puutarhassa nyt, jotta se näyttää siltä kuin olisit tehnyt vähän kaikkea siellä, etkä pelkästään touhunnut meidän kimpussa…” Anna alkoi tirskua melkein kahvi väärässä kurkussa. ”Kuinka ensi viikolla tehdään,sen saa aika näyttää,” ruustinna jatkoi,” meillä on varmaan joitain tilaisuuksia jolloin voimme olla kahden!” ”Kolmisin!”, huudahti tähän Anna, ja me raukesimme nauravaan kasaan sohvalle.

Naiset alkoivat puuhata lähtöä kaupungilla ja minä rupesin kaivelemaan puutarhatyökaluja esille. Ruustinna huikkasi minut sisälle. He seisoivat eteisessä lähdössä ulos, posket innosta punaisina. ”Haluatko tarkastaa, että olemme oikein pukeutuneet nyt?” Pyysin heitä näyttämään. Nauraen he nostivat hameensa korviin edessäni, heillä ei ollut pikkuhousuja kummallakaan. Painoin nopeasti suudelman kummankin paljaaksiajellulle hävylle, he kihersivät tyytyväisinä ja lähtivät ulos hameitaan oikoen.

Puuhastelin puutarhassa useamman tunnin, aloittelin projekteja jotka voisin saataa loppuun ensi viikolla. Olin oikeastaan aika tyytyväinen tulokseen, myöhään iltapäivällä näytti tosiaan siltä että töitä oli tehty enemmänkin, jos äkkipikaa päältäpäin katsoi.

Ulko-ovi kävi, sisältä kuului kovaäänistä naisten naurua ja keskustelua. Minut kutsuttiin saliin. He seisoivat siellä salin suuren peilin edessä, innostusta pulputen. Peilin ääreen oli myös kannettu eräs salin nojatuoleista ja minut talutettiin siihen istumaan. Heillä oli paljon kerrottavaa, he aloittivat yhteen ääneen, puhuivat toistensa suuhun ja pulputtivat niin että siitä ei saanut sitten mitään selvää. Nostin käteni ja pyysin että he päättäisivät kumpi olisi äänessä. Ruustinna kertoi mitä kaupungilla oli tapahtunut.

”Olemme käyneet lääkärissä ja hankkineet Annalle ehkäisypillereitä.” Anna säteili suu korvissa vieressä. ”Nyt hän voi olla vapaammin kanssasi,ei tarvitse kondomien kanssa näperrellä!” Anna nyökkäsi innokkaasti: ”Aloitin kuurin siinä paikassa! ” Ruustinnalla oli enemmänkin kerrottavaa…”Olemme ostaneet vähän muutakin…haluatko nähdä?” Hän nyökkäsi Annalle joka innokkaasti alkoi avata mekkonsa nappeja. Innostuksesta vapisevat sormet eivät oikein onnistuneet siinä joten lopuksi hän vain veti sen päänsä yli. Hän seisoi edessäni päällään uudet rintaliivit ja sukkanauhavyö ja sukat. Taputin käsiäni, vihelsin äänekkäästi ja kehuin asua seksikkääksi. Hän näytti todella eroottiselta tummanvihreät rintaliivit ja sukkanauhavyö päällään, punainen häpytupsu valkoisten reisien välissä. Sukat olivat myös vihreät.Hän punastui mielihyvästä ja kehotti ruustinnaa myös näyttämään ostoksensa.

Ruustinna hymyili irstaasti ja kuoriutui vaatteistaan nopeasti. Hän oli ostanut mustat rintaliivit ja mustan sukkanauhavyön. Sukat olivat verkkosukat. Hän seisoi edessäni rinnat kohoillen ja odotti kommenttiani. Musta sukkanauhavyö ja sukat rajasivat soikion jonka keskellä, paksujen valkoisten reisien yhtymäkondassa pilkotti yönmusta häpytupsu.”Mmmm…olet seksikäs!” sanoin, nousten ylös tuolista. Hän tyrskähti helpottuneena ja tuuppasi minut takaisin tuoliin istumaan nauraen. ”Eikä tässä vielä kaikki!”

Hän kumartui kaivelemaan lisää ostoksia valkoisesta muovipussista. Näky oli huumaava, hänen suuri valkoinen takapuolensa tunki ulos sukkanauhojen välistä niiden kiristyessä, hän huomasi tuijotikseni ja heilutti takapuoltaan edessäni leikkisästi. Anna nauroi käsi suun edessä ja katseli haltioituneena hänkin esitystä. Ruustinna kaiveli kauan muovipussin sisältöä, nauttien olostaan huomion kohteena. Hän suoristui ja näytti löytönsä. ”Kävimme pornokaupassa!”, hän tirskui.

He olivat ostaneet hieromasauvat! Anna kirmaisi ruustinna luo ja otti omansa, kultapäisen sauvan itselleen omistajan ottein. Ruustinna katseli omaa ostostaan ylpeänä. Jykevä musta kalunmallinen kumisauva…
He olivat soma näky siinä keskellä salin lattiaa, kuin lapset jouluaattona. Nauroin heidän innostuksellen ja katselin kuinka he touhukkaina latasivat pattereita sauvoihinsa, jännityksestä täristen. ”Kuinka te nyt kaiken tämän keksitte?” kysyin heiltä.

”Alusasut olivat minun ideani, melkein pakotin Annan Stockalle mukanani” tirskui ruustinna. ”Ja minä keksin sauvat, kesti kauan ennekuin sain hänet ylipuhuttua tulemaan sisään!” touhotti Anna. He olivat nyt saaneet sauvat surisemaan ja seisoivat edessäni haltioituneena tuijottaen tulosta. He hymyilivät kumpikin leveästi itsekseen, katsoivat sitten toisiinsa ja purskahtivat heleään nauruun. ”Taidamme kyllä pärjätä jatkossakin!”, ruustinna kikatti. ”Omin käsin onneen!” , Anna hymyili posket punaisina, ”nyt heti kokeilemaan!”

He sivelivät vartaloitaan jokapuolelta sauvoillaan, silmät pyöreinä kokeillen. ”Ooooh! se tärisee mukavasti!” ruustinna puuskutti sauvan kulkiessä rintojensa yli. Kysäisin nauraen miksi hän oli valinnut juuri tämän jykevän mallin, mustan kullin. Hän punastui heleästi ja nauroi takaisin. ”Nyt tiedät mistä olen unelmoinut kaikki nämä vuodet, suuresta mustasta kyrvästä1” Kuulin kuinka Anna vetäisi henkeä kuullessaan tämän paljastuksen.

He vilkaisivat toisiaan ja tulivat luokseni, ottivat kiinni käsistäni ja johdattivat minut istumaan sohvan edessä olevaan nojatuoliin. ”Nyt saat nähdä kuinka me niitä käytämme ensimmäisen kerran! Istu ja katsele!” He istuutuivat sohvaan eteeni ja nojautuivat taaksepäin. ”Olimme kahvilassa ja puhuimme sinusta…päätimme että antaisimme sinulle näytöksen heti kun olemme tulleet kotiin…olimme aivan kiihkosta sekaisin jo silloin…!” Anna huohotti, silmät kiinni, jalat vetäytyivät hitaasti ylös ja sivuille, hän ohjasin kultapäisen sauvan jalkojensa väliin, käänteli kuin kokeillen surinaa kovemmalle punaisesta nupista. Katselin kuinka kultainen sauvan pää liukui hänen kosteiden,turvonneiden häpyhuuliensä yli. Hän hypähti mielihyvästä, aukaisi silmänsä avomiksi ja katseli minua silmiin. ”Mmmm! Se tuntuu valtavan hyvältä!” Ruustinna hänen vieressään oli jo aivan muissa maailmoissa, musta sauva liukui tiuhaan tahtiin sisään ja ulos hänen märässä vaossaan, surina vaimeni ja voimistui liikkeen tahtiin, litisevä ääni täytti huoneen. Hän aukaisi silmänsä ja katseli kun hän veti sen melkein kokonaan ulos. ”Mustaa kyrpää!”, hän huohotti, suu puoliavoimena, huulet vapisten. Hän otti tukevan otteen sauvasta ja survoi sen voimalla sisään, väänsi surinaa kovemmalle ja levitti jalkojaan nautinnolisesti…”Ohhh!

”Tulkaa mukanani!”, kehoitin heitä ja otin kumpaakin kädestä kiinni. He mutisivat kumpikin protesteja, mutta seurasivat minua sitten… vedin heidät peilin luokse, jätin heidät siihen seisomaan ja vedin sohvan maton päällä liukuen peilin eteen. He hymyilivät kiihottuneesti kun tajusivat mitä minä halusin. ”Noin, istukaa taas!” hymyilin heille. Naiset heittäytyivät takaisin sohvaan ja itseään peilistä katsellen he nojautuivat nautinnollisesti taakse sohvassa. Jäin seisomaan heidän taakseen nähdäkseni minäkin näkymän peilistä.

He istuivat vierekkäin sohvassa, katselivat itseään, toisiaan ja minua peilin kautta. Sitten, samanaikaisesti he levittivät jalkansa hymyillen kumpikin irstaasti miunulle peilin kautta. Sauvat suristen he antautuivat uudestaan nautinnolleen, katsellen toisiaan ja minua tiiviisti. ”Herrajumala, kuinka irstasta, se on niin kiihottavan näköistä!”, ruustinna huohotti, pumpaten mustaa sauvaa litisevään häpyynsä. Anna seurasi esimerkkiä, antoi kultaisen surisevan tangon liukua liukkaasti sisään ja ulos. Hänen selkänsä kaartui ylös kun hän tunsi sen liukuvan pohjaan saakka, hän keinutti lantioitaan, ummisti silmänsä ja alkoi huohotaa katkonaisesti. ”S-s-sse on lähellä, minä…” Heittelehtien villisti sohvassa hän ratsasti sauvaansa orgasmiin! Ruustinna seurasi katseellaan kuinka Anna nautti ja survoi voimalla mustaa kankea häpyynsä. ”Ooooh, kuinka kiihottavaa!” Hän ummisti silmänsä ja takoi kädelään voimakkaasti sauvaa sisäänsä, veti sen kokonaan ulos ja painoi sen sitten vasten klitoristaan, heilutti levällään olevia jalkojaan kerta kerran jälkeen, nyökytti päätääm katkonaisesti, ja herpautui sohvalle kädet levällään. Tärisevä sauva liukui hiljaa ulos hänestä ja putosi sohvalle missä se jatkoi surinaansa kovaäänisesti.

He loikoilivat sohvassa puolitajuttomina hetken, sitten he havahtuivat todellisuuteen. He hypähtivät istumaan, syleilivät toisiaan ja nauroivat hersyvästi. ”Maailman paras ostos!” ruustinna nauroi, Anna tirskui ja nyökytteli saamatta sanaakaan suustaan.

”Kiitos näytöksestä, en tule sitä ikinä unohtamaan!”, sanoin heille, katsellen heitä kumpaakin peilistä. Nauraen he vetivät minut alas sohvalle. ”Ei se vielä ole valmista!” Anna nauroi , repien paitaa päältäni. Tunsin samalla kuinka ruustinna sormet näpertelivät farkkujeni vetoketjun parissa.
Antauduin heidän käsittelyynsä, odottaen mitä tuleman piti.

Anna suuteli minua nälkäisesti, huohotti sitten korvaani: ”Nyt haluan nussia kanssasi, oikien kunnolla!” Ruustinna oli saanut farkut jalastani ja imi kaluani innokkaasti, runkkasi vartta kädellään samalla. ”On Annan aika saada kyrpää!” hän huohotti irrottautuen hetkeksi kalustani, sitten hän kumartui takaisin, imaisi kaluni nälkäisesti suuhunsa ja imi posket lommolla pää nyökkien edes taas.

Laskeuduin selälleni sohvalle ja nostin Annan vyötäröstä päälleni. Hän kumartui puoleeni ja suuteli minua syvään. Ruustinna ohjasin kovan kaluni hänen häpyhuulileen ja ohjasi sen sisään, lipoen samalla kalun vartta kielellään. Anna runttasi itsensä alas koko kalun mitan, kovaa huohottaen. ”Nyt se on siellä, nussi minua!” Ruustinna hyväili sormillaan Annan liisteistä häpyä, kokeili kovaa kalun varttani… ”Juurinoin, se tuntuu hyvältä”, Anna keinui päälläni. Hän kumartui syvemmälle puoleeni, tunsin kuinka ruustinnan sormet leikkivät Annan turvonneiden häpyhuulien ympäri. ”Oooh, se on hyvä-ä-ä,” Anna hyppyytti takapuoltaan ylös ja alas, liukui pitkin kaluani, löysi tahdin. Ynisten hän ratsasti painuen kovaa minua kohti, heittäen päätään edestaas. Tartuin kiinni häne takapulestaan jarunnoin häntä itseäni vasten, hänen katseensa kääntyi peiliin. Se oli kaunis näky…Henen valkoinen takapuolensa tikkasi tahdissa ylösalas pitkin kaluani, ruustinna hyväili sormillaan hänen jalkojensa välissä. Näin kuinka hän kostutti sormeaan nesteissä ja sujutti sitten sormensa Anna pyllynposkien väliin, asettaen hänen peräaukolleen. Ruustinna katsoi Peilin kautta Annaa silmiin kuin kysyen lupaa, Anna nyökkäsi halukkaasti läähättäen ja kirkaisi hieman kun ruustinna liukas sormi liukui hänen takapuoleensa rystystä myöten. ”Jaaa, se..on..aivan…valtav…” Pidemmälle hän ei päässyt, orgasmi räjäytti hänet nytkimään ja heilumaan päälläni puolelta toiselle, taoin itseäni häneen alakautta voimalla, tunsin kuinka pumppasin itseni häneen aaltoina.

Lyyhistyimme kasaan,Anna päälläni melkein tiedottomana. Makasimme toisiamme halaten pitkän tovin, kunnes jälleen virkosimme. Anna nousi päältäni, nesteeni valuivat hänestä norona. ”Mmmm…täynnä sinua…”,hän nikotteli. Ruustinna halasi häntä hymyillen, he vetivät minut kädestä ylös ja juoksimme suihkuun.
05599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

emmanuel kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu