- Tuletko vaimokseni? Sinä olet kaunis ja luotettava kuin Suomen hevonen, minä onneton sanoin kosiessani. Samalla säikähdin ja ajattelin tehneeni elämäni limbon, riman alituksen. Mutta tyttöni purskahti nauruun sanoen: - Tuo meni perille! Parempaa et olisi voinut keksiä.
Selitys tökeröön kosintaani piili siinä, että olin kasvanut yhdessä nuoren Suomen hevosen kanssa. Oli sota-aika. Miehet olivat rintamalla. Naiset tekivät kotona kaiken. En yksinkertaisesti tiennyt mitään parempaa kuin Suomen hevonen ja Suomen nainen. Enkä tiedä vieläkään.
Onko muilla yhtä "loistavia" kosintoja?
Selitys tökeröön kosintaani piili siinä, että olin kasvanut yhdessä nuoren Suomen hevosen kanssa. Oli sota-aika. Miehet olivat rintamalla. Naiset tekivät kotona kaiken. En yksinkertaisesti tiennyt mitään parempaa kuin Suomen hevonen ja Suomen nainen. Enkä tiedä vieläkään.
Onko muilla yhtä "loistavia" kosintoja?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Niin, tietenkin olisi hauska kuulla, mitä muistoja naisilla on kosinnasta?
Älä sinä Hajupoika Yritä! Sinulla ei ole muuta, kun noita hameenalusjuttuja
En ole tietääkseni Hajupoika. Olen hiljattain liittynyt tähän ringiin muutamalla avauksella ja keskusteluun osallistumisella.
hemmetin kateellinen kaikille naisille joita on kosittu, mua ei ole vielä yhtään ainoaa kertaa.
Romanttista huumoria kosinnan pitäis mielellään sisältää ja tietenkin kosijan pitäis olla mieluinen.
Kiistän vihjailut kaikista hameenalusjutuista. Pyrin avaamaan keskustelut omalla tunnetulla nikilläni tai kuten toisaalla viime vuonna Roomalaisena kaikki tunsivat.
En osallis tähän keskusteluun ellei nikkiäni "turhaan lausuta".
jolla kulla tavalla, anteeksi pyydän tällä kertaa, mutta tapojani en paranna. Tuletko vaimokseni?"
Ja annoin myöntävän vastauksen...:)
Rukkaset - nätitkö saisin, jos kosisin.
Kas siinäpä pulma Ansku&Frederiikka.
Tuskinpa pääsisin edes kosimaan.
Siis rukkasitta jään palelemaan !
jakelen tätänykyä, onneksi tämä vuosi on karkausvuosi, niin miehet odottaa kosintaa eikä itte edes harkitte kosintaa, näin oletan.
*Istuu kiikkustooliin rukkastenkudin kädessä, paiskaa sen nurkaan ja aattelee jotta turhaan kudon rukkasia*
Toivottavasti saan ne mahdollisimman pian.
"Oopperan kummitus" lainasi eräälle Nikolaukselle", joka puolestaan pyhänä miehenä antoi ne jollekin tarvitsevalla.
- Joka köyhää auttaa -
lainaa Jumalalle !
kosinut, joten jätän rukkasten tekemisen sikseen, olen vasta niin vähän aikaa "elänyt" että haluan nauttia vähän pidempään täydellisestä vapaudesta.
Se muuten mahdollistaa spontaanit tapaamiset ja et voi väittää ettei sellainen piristä :-))
Karkauspäivän uhallakin!
Rukkaset paapan itselleen ostamina taitavat olla taloudellisesti edullisempi ratkaisu kuin mummulle hamekankaan osto.
Ja rukkasten saamisen toivossa olen erittäin huono kosinnan kohde. En nimittäin osaa kutoa rukkasia - lapasia ainoastaan...:)
Tiedätkö miten kaipaan ihan oikeita "pässinpökkimiä"
palelevien käsieni suojaksi.
Luulen, että jossain on vielä lampaankasvattajia, joilta saa villaa. Voisin tietysti tuoda villat sinulle ja karstat joutaa joku lainata.
"Mummon vanha kehräävä rukki" joutaa myöskin
joltain. Vyyhdinpuitakin löytyy kunhan sinulla vain ei menisi pasmat sekaisin.
Tiedätkö paljonko on pasma ja montako pasmaa rukkasiin, lapasiin, vanttuisiin tai rasoihin tarvitaan.
Kyllä voin avittaa pasmanlaskennassa ja kerinlehdet tarvitaan kun lankaa kerrataan.
Minkänumeroisilla kudinpuikoilla aiot kutoa.
Pitäisikö värjätä vaikka sipulinkuorivedessä osa raitalangoista.
Katsotaan sitten joku toinen päivä lisää.
Mulla on tikkuja silimis.
En minä muista pasmalanka määrää, mutta luulisin että se on viiskytgrammaa, neljän numeron puikoilla oon kutonu, ja sain ahaa elämyksen, että punasipulista tulis varmaan hienonvärisiä raitoja.
Oon joskus karstannu villoja hahtuviksi ja kehrännykkin, mutta jos nyt paat mun rukkia polkemaan niin taitaa tulla möykkystä lankaa.
Epätasanen neulos vois kyllä olla eläväpintanen ja taiteellinen.
Tiedätkö kenelläkään kunnon mustia lampaita.
Rygja-rotuisella olisi hieman parempi villa mun herkälle hipiälleni. Seinälläni on karakull-villainen seinävaate, jossa on norsuperhe, hyppypukkeja Etelä-Afrikan kansalliseläimiä, lintuja. Ihan kivantuntuista käteen, mutta miten tähän hätään saataisiin kun en uskalla purkamaan kuten Penelope aikanaan Odysseusta odottaessaan.
Ottaisitkohan hänestä mallia, että tähän asiaan saadaan jatkoaikaa ja jännitystä Kauniitten ja rohkeitten malliin.
Kauankos se Jaakoppi joutuikaan odottamaan Raakelia. Lammaspaimenena taisi appiukollaan olla.
Minua mieheni kosi sanoen mitä me tässä roikumme kun olimme olleet kihloissa 2 kk , seurusteltuamme, 6 kk.
Äitini sanoi että miksi ette mene kihloihin kun kun muka naapuritkin ihmettelee kun olin viikonloput poissa. Meillä oli tarkoitus mennä ilman kihlausta avioon, mutta eihän minun äitini sitä tienyt.
Ihmettelin mistäs naapurit sen olisi tienneet. ellei äitini olisi heille kertonut, mehän silloin asuimme kerrostalossa Helsingissä.
No se oli 60-lukua se.
Nykyäänhän asutaan ilman mitään senkummempia sitoumuksia , niin ne ajat muuttuu, ja me ajan mukana.
Hyvä mies minulla oli , muuta en voi sanoa. kesti 32 vuotta, kunnes meni minun edelläni, missä se sitten lie kuoleman jälkeinen olo.
kyllä miekii yhdyn sinun tyttöön,ei kauniinpaa kosiintaa taia ollakkaa:))
rakastan koko syömmestä suomen hevosta. meil olikin kaksi jalmarin aikaa. pitäsin hevosta mielellä vielkii jos ois mahollisuutta. mutta ko ei ennää tule tehtyy metsähommiikaa ite,niin hevosel tullee aika pitkäs tallissa vaa oleiluun.
hevonen ko on hyvin seurallinen ja yksinää tallissa se tressaantuu.hevosel pittää olla toimintaa.
hevonen tuoksuu niin hyvälle etten parempaa tuoksuu tiiä. hää on niin viisas eläin,oppii ymmärtämmää puhetta ja suomen hevonen on vahva työhevonen.
myö oltii molemmat jalmarin kanssa hevosihmisii, ja sain ain pittää puoleni et pääsin hevosta hoitamaa,sukimaa,kengittämmää ja tallii siivoomaa.se ol molemmille mielunen homma.
minulla on yksi hauska kuva johon kaik ihmiset ko käyp kiinnittää huomioo. jalmari tuli sisälle syömää päivällä ja jätti saappaat rappusille. meil usein hevonen ol vappaana pihalla kesäsin,ei se mihinkää lähtent.
niin yks päiväläinen ol ottanu valokuvan ko hevonen nuuskii kurasii saappaanvarsia.sen mie oon suurennuttanu kopioarkin kokoseksi ja kehyksii.jos se olis ollu värikuva olis varmaa viel parempi.
on se hienoo että suomenhevonen on saant patsaan, kyllä se niin urheena ol miesten mukana sodassa ja muutenkin työhevosena suomalaisille.
tuoho kosintaa sitten,pittää sannoo ettei minnuu ole kosittu, vaik naimisissa olinkii. äiti järjesti naimiskaupan.
muistan kun mentii äitin kanssa yhessä jalmarille kylään ,kun äiti ensin oli koton sanonu minul et sie määt sitte sen karjalaisen isännnän muijaksi.
(nimi on keksitty,ko en voi panna tänne oikeeta nimmee)
kyllähän mie vastaan hankasin,et vanhal rumal miehelle,enkä mää. mutta tiesin ettei siin mikkää auta jos äiti ol asiat sopinu.
siin ko kahvit ol juotu äiti sano et hää piipahtaa laitumel katsomas onko elukoil vesiä.
sillo myö jäätii kahestaa. jalmari kysy mitä mieltä mie oon meiän naimisiin menosta, muistan ujona jottain mumiseeni, joo on kait se hyvä.
sitte jalmari alko kertoo mite hää ottaa lissää lehmii ja jos tykkään otetaa lampaitakin lissää.
olin jo ollu hänel töissä muutaman kerran ko tarvitsi apua, heinän teos ja poikimises,et paikat ol tuttuja.
hää sano et on seurannu minnuu et oon hyvä ja vahva työihminen, vaik niin pienkasvunen oonkin,ettei arvaiskaa mite minul on voimii.
totta se olikii.mie olin vahva ko sonni, koska olin ain tehny ruumillista työtä ja pärjäsin siin mis raavaat miehetkii.
olin hyvin ylösotettu ko hää kehu.sen takkii vissii hää mieltyki minnuu ja tahto peräti vaimoksee.
siihe aikaa merkkas paljo millanen työihminen oli, myös naimiskaupoissa.kylällä osattii luettella paikkakunnan hyvät työihmiset,siin ei todistuksii tarvittu ja mie kuuluin niihin.
jalmari ol rohkee mies, hää ko ol kylän pastorin poika, niin se vähä aiheutti kohua ku nai isättömän ja kouluja käymättömän,eikä viel täys ikänenkää,siihe aikaa täysikä ol 21 vuotta.
mie olin 18 ja jalmari 40.
jalmari oli haavottunu sodassa, hänel ol sirpaleet mänt toisesta poskesta sissää ja toinen puol ol kuopalla ja ruman näkönen. hänel varmaa ol siitä kompleksii, jote hää ei missää iltamis
kulkenu,että ois tavannu kettää naisii.
olinha mie alussa äitille vihanen ko niin rumalle miehelle minut pani. mutta vuosien saatos mieli muuttu.
jalmari oli hyvä mies. leipä ei loppunu pöyästä ja hää huolehti et mie pärjään vaik hänest aika jättääkin.
ei meil koskaa sanottu että rakastettaa toisiamme,se näytettii tekemisel. jalmari saatto joskus sannoo, ko mie luin jottain jännittävvää nyyrikistä, et hää voip männä eeltä navettaa, et saan luettuu loppuu.moniko mies siihe aikaa olis niin sanonu. nykyää on toista ko miehet tekkee naistenkin töitä.
kaupunki reisultaa hää toi joskus leninki kankaan tai alushammeen tai kerraston.minusta se oli ihan selvä rakkaus tunnustus.
sitä ei oottanu eläväs elämäs olevan suurii sanoja siihe aikaa,niitä oli vaa eläviskuvis,kirjoissa ja lehdissä. jote sitä ei osannu oottaakaa mieheltää semmosii arjessa.
olihan kyläl joskus jokkuu suursuinen mies joka puhu tunteistaa,mutta häntä ei pietty luotettavana miehenä,eihä raavas mies höpöttele joutavii, kasanoovat vaan.;)
minust on mänty parempaa suuntaa,kun miehetkii kertoo tunteistaa ja puhuu rakkaudesta. onha hyökii tuntevii ihmisii siin ko naisetkii.
heippa taas.
Muist siu pitäis kirjottaa kirja
tai muistelmateos, vaikka Jalmarista.
Ihan tuli taas lämmin mieli kun
luin sinun juttuja.
Pistänkin runon:
Lyyli hään Jalmaria rakasti
tuskin tunteita pakasti
Jalmari oli kunnon mies
senhän koko kylä ties
työihmisenä Lyyli tunnettiin
ja siitä kaupalla mainittiin
niinpä Jalmarinsa sai
ja Jalmari elämänonnen nai
Nyt on Jalmari jo poissa
taivaanrannan kartanoissa
Lyyli elämää rakastaa kovin
ja ilahdutti taaskin tovin
hän tietokoneen hallitsee
ja kauniisti kirjoittelee
niistä jutuissa elämänvoimaa on
ei Lyyli ole onneton
kiitos taas tuokiosta tästä
kun sain lukea sun elämästä
Myö käveltiin kadulla Kotkassa.
Sit päätettiin mennä kultasepän-
liikkeeseen kattelemaan.
Niinhän siinä tuli kihlat ostettua
ja vielä saatiin kahvikupit päälle,
siis semmoset kahvikupit, iskemättömät,
joista voi kotona juoda kahvia, niinkuin
kihlajaislahjaksi.