pennun yö ulvonta

Onko kenelläkään neuvoja miten pennun saisi opetuttua olemaan yksin yöt eri huoneessa. Viime yönä ulvontaa ja seinien repimistä kesti 22.00 - 01.30 jolloin itse luovutin ja menin samaan huoneeseen nukkumaan. Pentu nyt 11 viikkoinen, ollut meillä 3 yötä. Aloitinko yksin nukuttamisen liian varhain vai olisiko pitänyt nukkkua suosiolla samassa huoneessa pitempään? Neuvoja kaivattaisiin jotta perheen kouluikäiset saisivat kunnon yö-unet!
3359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koira on luontaisesti laumaeläin ja varsinkin pentukoira kaipaa laumaansa eli teitä. Sinulla on kaksi vaihtoehtoa,annat joko ulvoa sen eri huoneessa, kyllä se rauhoittuu joskus tai otat sen omaan makuuhuoneeseesi nukkumaan. Kannatan itse jälkimmäistä. Jos pentu pidetään yö eri huoneessa olisi hyvä jättää sinne tuttuja leluja ja mukava makuualusta, jolloin pentu tuntee olonsa turvallisemmaksi. Pennun tulo uuteen kotiin rassaa monesti öisin kaikkien hermoja, mutta se vaihe menee nopeasti ohi, kun päivärytmi alkaa hahmottua ja pentu alkaa oppia paikkansa perheessä.

Äänestä
  • Itse taisin päästää pennun nukkumaan makkariin noin viikon kahden ajaksi.kun sitten totuttelin sitä toisessa huoneessa nukkumiseen oli vain ensimmäinen yö hankala ja silloinkin pentu kävi muutaman kerran raapii ovee ja uikuttamassa mutta luovutti melko äkkiä(saatto kyllä auttaa ettei sen tarvinnu ihan yksin olla,vaan sillä on seurana toinen koira ja kissa)

    Äänestä

Eipä mikään ihme, että pentu ulvoo. Koira on laumaeläin ja pieni pentu on juuri erotettu emästään ja sitten sinä jätät sen yksinään. Se tuntee olonsa turvattomaksi ja hylätyksi ja ulvoo siksi, että saisi lauman palaamaan luokseen. Itse olen aina nukkunut pennun kanssa ensimmäiset yöt ja kerran jopa viikon, ennen kuin olen pikku hiljaa vieroittanut pentua. Pennun yksin yöksi jättäminen uuteen kotiin on samaa, kuin jättäisit vauvan itkemään yksin toiseen huoneeseen koko yöksi- rauhoittuuhan sekin aikanaan, jos kukaan ei mene katsomaan (lue: masentuu)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätietoinen kirjoitti:

Onko kenelläkään neuvoja miten pennun saisi opetuttua olemaan yksin yöt eri huoneessa. Viime yönä ulvontaa ja seinien repimistä kesti 22.00 - 01.30 jolloin itse luovutin ja menin samaan huoneeseen nukkumaan. Pentu nyt 11 viikkoinen, ollut meillä 3 yötä. Aloitinko yksin nukuttamisen liian varhain vai olisiko pitänyt nukkkua suosiolla samassa huoneessa pitempään? Neuvoja kaivattaisiin jotta perheen kouluikäiset saisivat kunnon yö-unet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu