mitäs ootte mieltä? mikä on paras tapa esittää koira näyttelyssä? vapaasti kontaktin avulla vai asettelemalla jokainen tassu erikseen? en nyt tarkoita mitään tiettyä rotua vain yleisesti. en tarvitse ohjeita vain mielipiteitä.
koiranäyttelyt
koiratyttönen
6353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minusta vapaasti on kaunein tapa, mutta koira pitää siihen opettaa pienestä pennusta lähtien.
se kun riippuu rodusta. Jotkut rodut esitetään vapaasti, jotkut asetellaan. Kysyppä kasvattajalta tai rotuyhdistyksestä ohjeita
osaan esittää oman koirani ja melkeinpä koiran kuin koiran, sanoinkin että haluan mielipiteitä en ohjeita! koska koiran kuin koiran voi esittää vapaasti.
On rotuja joiden tuomarit vaativat että koira täytyy asettaa seisomaan, ei esittää vapaasti. Varsinkin vanhemmat tuomarit haluavat näin. Mutta on myös tuomareita jotka haluavat että rotu joka yleensä aina esitetään laittamalla koira seisomaan ns "näyttelyasentoon" esitetään vapaasti. Itselleni on käynyt kehässä näin. Ja koira oli aika ihmeissään kun tottunut että kehässä seisotaan paikallaan asennossa, niin saikin heilutella häntää ja seistä niin kuin haluaa.
jos tuomari rokottaa vapaasti esittämisestä, hän ei osaa hommaansa kunnolla.
enkä tarkoita vapaasti esittämisellä sitä, että koira saa seistä miten haluaa ja pitää häntäänsä miten haluaa, vaan sitä, että koira menee itsestään seisomaan samoin, kuin handleri laittaisi sen seisomaan asettelemalla.
No sehän ON rotukohtaista, ei sille oikein mitään voi. Toiset koirat näyttävät paremmilta kun ne esitetään vapaasti ja toiset taas eivät saa sellaista ryhtiä ja olemusta, jos niiden annetaan vapaana seista. Jos koira on kovin pieni ja esittäjä antaa sen esiintyä vapaasti (vaikka niin että itse seisoo) ja vaikka koira osaisi sen, se ei välttämättä tule sieltä kovin hyvin esille. Toki se on yleensä vai etu, jos koiraa pystyy esittämään vapaasti.