se niistä haaveista..
koulua tässä lopettelen niinku moni muukin. neljä
vuotta on yritetty opiskella tavalla jos toisella.
lukiossa vuosi. mikä sielä pois ajoi? kun ei
oiken luokkahenki pelannu. lensi päälle mitä
milloinkin. opettajiahan asia ei kiinnostanut.
kolmas vuosi menossa toisessa koulussa (ei lukio)
eikä mitään ole jäänyt käteen. kokeita rästissä.
jatkoja suunnittelen, mutta sillekkin nauretaan.
kotona ja koulussa. ajattelin muuttaa pois kotoa.
parhaan kaverin kanssa samaan kouluun olisi
tarkoitus mennä mutta eri linjalle. ja ei. äiti
tulee räpättämään että et sinä pärjää! miksi en
pärjäisi) miten ajattelit elää?!? (samoin kuin
muutkin ikäiseni yksin asuvat tietenkin) mitä
sitten kun pitää itse hakea kaupasta ruoat ja
tahdä ruokaa!!! (aivan kuin en osaisi käydä
kaupassa) ei ole valmiina päydässä! (en ole
moneen vuoteen toivonut että niin olisikaan)
isä sitten, et sä sillä alalla tule pärjäämään!
(miksen minä? pärjäähän muutkin) ei sua kiinnosta
se vitun vertaa ensimmäisen puolen vuoden
jälkeen! (miksi ei kiinnostaisi? mistä isä sen
tietää mikä kiinnostaa ja miten kauan?)
eilen olin valmis rehaamaan äidin hoitoon
suljetulle.
on aika kannustavaa vanhemmilta.
kuitenkin olen ajatellut lähteä ja käydä koulun
ja tulla sitten takaisin ja näyttää että on musta
johonki. kun ei tämä ala kiinnostanutkaan, miksei
toinen ala kiinnostaisi. ja elämähän on pitkä ja
voin vaikka opiskella kolmannenkin alan! eikä
kolmatta ilman paria.. mikä estää?
niin no, pointti oliki siinä et ku jostain vaan
sais edes pientä kannustusta, mutta ei, nauretaan
vain. kun ei muut kiinnosta tai teíedän etten
ikinä pystyisi johonkin alaan, miksi edes miettiä
muita kuin sitä mikä kiinnostaa?
onko ilmiölle selitystä?
koulua tässä lopettelen niinku moni muukin. neljä
vuotta on yritetty opiskella tavalla jos toisella.
lukiossa vuosi. mikä sielä pois ajoi? kun ei
oiken luokkahenki pelannu. lensi päälle mitä
milloinkin. opettajiahan asia ei kiinnostanut.
kolmas vuosi menossa toisessa koulussa (ei lukio)
eikä mitään ole jäänyt käteen. kokeita rästissä.
jatkoja suunnittelen, mutta sillekkin nauretaan.
kotona ja koulussa. ajattelin muuttaa pois kotoa.
parhaan kaverin kanssa samaan kouluun olisi
tarkoitus mennä mutta eri linjalle. ja ei. äiti
tulee räpättämään että et sinä pärjää! miksi en
pärjäisi) miten ajattelit elää?!? (samoin kuin
muutkin ikäiseni yksin asuvat tietenkin) mitä
sitten kun pitää itse hakea kaupasta ruoat ja
tahdä ruokaa!!! (aivan kuin en osaisi käydä
kaupassa) ei ole valmiina päydässä! (en ole
moneen vuoteen toivonut että niin olisikaan)
isä sitten, et sä sillä alalla tule pärjäämään!
(miksen minä? pärjäähän muutkin) ei sua kiinnosta
se vitun vertaa ensimmäisen puolen vuoden
jälkeen! (miksi ei kiinnostaisi? mistä isä sen
tietää mikä kiinnostaa ja miten kauan?)
eilen olin valmis rehaamaan äidin hoitoon
suljetulle.
on aika kannustavaa vanhemmilta.
kuitenkin olen ajatellut lähteä ja käydä koulun
ja tulla sitten takaisin ja näyttää että on musta
johonki. kun ei tämä ala kiinnostanutkaan, miksei
toinen ala kiinnostaisi. ja elämähän on pitkä ja
voin vaikka opiskella kolmannenkin alan! eikä
kolmatta ilman paria.. mikä estää?
niin no, pointti oliki siinä et ku jostain vaan
sais edes pientä kannustusta, mutta ei, nauretaan
vain. kun ei muut kiinnosta tai teíedän etten
ikinä pystyisi johonkin alaan, miksi edes miettiä
muita kuin sitä mikä kiinnostaa?
onko ilmiölle selitystä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
kuullosti ihan mun porukolta tuo.... Minähän en tietenkään voi pärjätä missään, ja minä olen tietenkin se yksi sadasta joka ei pärjää ja saa turpaansa ja raiskataan ja ja ja... Huoh. Opolta oli turha mennä kysymään mitään, saati reksiltä tai opeilta. Pitää vain luottaa itseensä, kaikeasta huolimatta. miksen minä? Miksi helvetissä en minä? Joten, minä olen nyt valmis ylioppilas (iltalukion kautta, oli minulle helpompaa, kun opetkin kohteli ihmisenä...) ja aika hyvillä papereilla jopa. Näytinpäs niille, ja nyt jatkokoulutukseen! Minä pystyin siihen, voittamaan ympäristön painostuksen, niin pystyt sinäkin! Löydä oma mielenkiinnonkohteesi, ja lähde rohkeasti tavoittelemaan sitä! Jos ei ei kiinnosta myöhemmin, niin vaihda alaa :) Tsemiä!
Omia porukoitani ei siinä vaiheessa enää
kiinnostanut koulunkäyntini kun en lukioon mennyt.
Ka. olisi riittänyt mutta motivaatio ei. Opokin
sai minut amikseen huijattua. Kertaakaan ei ole
kukaan sukulailen tai perheenjäsen kysynyt
minulta minkälaisia numeroita saan tai miten
koulu sujuu... Kannustus on kadonnut.
Isoveli pitää minua täysin menetettynä
tapauksena... Kaverit joista melkein jokainen on
lukiossa manaa aina kuulleni ilmeisesti tahallaan
amista ja amislaisia. Ei oo kivaa ei...
Mutta olen päättänyt että prkle näytän niille.
Amiksen jälkeen jatkokouluttaumaan. Saavat
sukulaiset ne valmistujaisjuhlansa ja tekosyyn
päästä ryyppäämään ja vanhemmat pojastaan
valmistujaiskuvan piirongin päälle.
Toivottavasti näin...