seksi...

semmonen homma että olisko kokemusta asiasta että täytyy feikata orgasmi ja joskus jopa sattuu? Suht uudessa suhteessa olen ja suoraakaan en tahtoisi sanoo.

Apua???
91958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että avoin keskustelu on avainsana suhteessa, etenkin alkuvaiheessa. Jokainen nainen on erilainen ja pitää eri asioista, on mahdotonta tehdä asioita "oikein" jos toinen vaikenee ja lähtee tolle feikkauslinjalle. Luulisin että suhteen alkuvaiheessa on aika yleistä ettei välttämättä heti saa, koska ei tunne toista, jännittää koska ei luota. Luottamus syntyy vasta paremman tutustumisen myötä joilloin on helpompi rentoutua ja puhua asioista. Ei kannata turhaan panikoida... seksistä kyllä nauttii vaikka ei "tulokseen pääsisikään". Jos siitä ottaa paineita, joutuu vain oravanpyörään josta on vaikea päästä ulos. Itse en ole koskaan feikannut, koska siitä ei ole todellista hyyötyä kenellekään.

Äänestä
  • Yhdyn edelliseen.. ;) siis mielipiteessäni, et on paras puhua -avoimmuus on kaiken a&o! Ja se, et tutustuu toiseen kunnolla, niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla, ennenkuin aloittaa ns. syvemmän suhteen. Mitä sä voitat feikkaamalla, parempi kertoa mistä tykkää ja opetella yhdessä pääsemään siihen oikeaan nautintoon, kuin näytellä sellaista..

    Äänestä

Ja semmonen homma viel et oon kyllä kertonu mistä tykkään ja jotain fantasioita. Ei auta ja aina sama kuvio toistuu. Pitäskö jättää, pettää vai puhua? Mutta mitä sanoa? Ollaan muutama kk seurusteltu.

Äänestä
  • ainakaan pettää, eikä jättääkään, jos muut asiat ovat kunnossa. kyllä aikuisten ihmisten pitää pystyä puhumaan ja selvittämään asiat. olette tunteneet vasta vähän aikaa, tutustukaa paremmin toisiinne ja puhukaa! kyllä se siitä...

    Äänestä

  • LeSbO kirjoitti:

    ainakaan pettää, eikä jättääkään, jos muut asiat ovat kunnossa. kyllä aikuisten ihmisten pitää pystyä puhumaan ja selvittämään asiat. olette tunteneet vasta vähän aikaa, tutustukaa paremmin toisiinne ja puhukaa! kyllä se siitä...

    kiitos vastauksista,yritetään! :)

    hyvää alkanutta vuotta kaikille!

    Äänestä

  • Girl87 kirjoitti:

    kiitos vastauksista,yritetään! :)

    hyvää alkanutta vuotta kaikille!

    , että onko ystävättäresi samaa mieltä, että suhteen alussa tuppaa koskemaan toista sillälailla, kuin itse haluaisi itseään kosketettavan...;)

    Äänestä

jos feikkaa niin siitä on hallaa vaan itelleen, koska sillon kumppani ei pysty tietämään sitä mistä sä oikeesti tykkäät ja mistä sä nautit.
Mä kerroin rohkeesti jo mun nykyisen suhteen alkuaikana mistä tykkään, mistä en.
Yhdessä ollaan opeteltu asiat niin että kumpikin nauttii. Toista voi myös aktin aikana esimerkiksi käsien avulla "neuvoa".. :)

Äänestä

Siis mikä tuppisuu sä olet???

Jos se muija tekee sulle jotain joka omien sanojesi mukaan "SATTUU", niin on kyllä sillä toisella pahasti kxxxa päässä jos ei ymmärrä, mutta sulla vielä enemmän jos et saa suutasi auki!

Kärsi tuppisuu!

Äänestä

..sitä feikkaamaan..;)

Miksi pitäisi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Girl87 kirjoitti:

semmonen homma että olisko kokemusta asiasta että täytyy feikata orgasmi ja joskus jopa sattuu? Suht uudessa suhteessa olen ja suoraakaan en tahtoisi sanoo.

Apua???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu