katso peiliin...

Minusta tuntuu, että tällä palstalla asioivat lähinnä itseensä tyytymättömät henkilöt.

Minusta on aivan turhaa syytellä entistä siippaa. Hänen suhteessa ilmenneet piirteet saattavat olla vain seurauksia ja syiden olevan aivan jossakin muualla.

Syynä saattaa olla vaikkapa se, että sinä itse olet tehnyt virhearviointeja, kenties toiminut parisuhdetta rikkovalla tavalla.

Ihminen pystyy muuttamaan vain itseään, ei muita!
201976
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Syyttely minunkin mielestäni on aivan turhaa, parisuhteessa kun minun tietääkseni on aina kaksi osapuolta, joilla vastuu suhteen onnistumisesta on puolet ja puolet.
Kukaan meistä kun ei ole täydellinen, onneksi. :))

Äänestä

Riitaan tarvitaan aina kaksi. Yksin on paha aukoa päätään... ja jos niin tekee, saapuvat valkotakkiset kohta noutamaan. Ei kahden ihmisen elämän yhteen sovittaminen koskan mutkatonta ole, jokaisella on omat solmunsa jonka vuoksi on sitten erottu.

Virhearviointeja tekevät kaikki, niitä suurempia virheitä yritetään toki välttää. Tuskin kukaan avioon lähtee sillä menttaliteetilla, että voidaan sitten erota jos ei onnistuta.

Pohjimmiltaan ihminen ei muutu, käytöstä voi yrittää muuttaa, mutta olet se mikä olet. Kun syytökset on syytetty, niistä kannattaa luopua, katkeruus myrkyttää lopulta myös oman elämän ja vie mahdollisuuden päästä siinä eteenpäin.

Äänestä

Mitä näen kun katson peiliin?
Ihmisen joka on koonnut elämänsä palapeliä tunnollisesti.
Aina välillä kohtalo on sekoittanut palaset uudelleen, mutta ei se mitään aloitetaan vaikka alusta.
Suurin ilon aihe on että lapset kasvavat, etenkin että vanhempi vielä elää ja kuntoutuu.
Jaksan uskoa valoisaan huomiseen, matkaan jolloin rinnallani ehkä kulkee, hän
-ikuisesti.

Minä en suostu allekirjoittamaan tyytymättömyyttä itseeni, virheitä olen toki tehnyt minäkin niinhän jokainen joka uskaltaa elää.
Välillä on toki suruja, huolia ja murheita, nehän kuuluvat elämään, kauniista asioista on helpompi nauttia kun välillä on huonoa.

Äänestä
  • Sinäpä sen sanoit,nimittäin totuuden.Kohtalo tosiaan sekoittaa "pakan" välillä,ja sitten kerätään kortteja uudelleen,eri järjestyksessä.Välillä on pilvet silmien edessä,välillä paistaa aurinko.Sitä on elämä.Kirjoitit asiasta niin kauniisti.Kiitos illan pelastamisesta...siis siitä,että tyytyväisiäkin vielä löytyy.

    Äänestä

Tuo oli hyvä: ihminen pystyy muuttamaan vain itseään, ei muita.
Olen siis toiminut parisuhdetta rikkovalla tavalla aikoinaan, kun en muuttunut vaikka minun piti muuttua, niinkö? Kun en muuttanutkaan itseäni toisenlaiseksi, oikeanlaiseksi?

Tein virhearvioinnin ja pahasti, kun tein lapset sille miehelle. Tein virhearvioinnin kun sallin tapaamiset - suorastaan vaadin niitä.

Kiitokseksi tuosta olen saanut lasten isän suvussa ja koko siinä kyläyhteisössä vittumaisen ja rahanahneen ihmisen maineen, joka ei anna isän ja lasten tavata toisiaan, joka hankaloittaa tahallaan tapaamisia erilaisin keinoin.
Niiden juorujen mukana meni muutama hyvä ystäväkin, ovat siis entisiä ystäviä olleet jo vuosia. Kukas nyt haluaisi noin hankalan ihmisen kaveri olla?! Saa vielä hankalan maineen itsekin.

Olen tyytymätön itseeni että tein ne lapset tommoselle hullulle.
Turha siitä on siippaa syytellä. Hän oli täydellinen ihminen ja minun kanssani vain siitä armosta, ettei minua kukaan muu olisi huolinut. Hän siis uhrautui. Marttyyri lähes. Minun pitäisi siis olla kiitollinen hänelle.

Eron jälkeen sinkkuaikana (vaikka yh olinkin) tosin niitä ottajia oli ihan jonossa asti, rumemepia sai potkia pois.
Siippa löysi nopeasti uuden kumppanin, onneksi, mutta ei se sekään nainen anopille kelvannut, niin täydelliselle miehelle kyllä onkin samantasoista ja äidin veroista kumppania löytää.

Äänestä

sikäli että kuka määrittelee muutoksen tarpeen ja mihin suuntaan?

Äänestä

Jokaisen ihmisen kohdalla selitys löytyy taustasta!

Äänestä

vai oletko kuullut naapurilta jotain juttuja? Eikä keskustelupalstalla "asioida", vaan keskustellaan koneen välityksellä ns. virtuaalisesti. Paha asioida kun paikkaa ei oikeasti ole olemassakaan, kun ainoastaan PC-päätteellä, mene sinne sitten "asioimaan". hehheh

Tuo on muuten täysin totta että; ihminen pystyy muuttamaan vain itseään, ei muita. Mutta sekin pitää "sisäistää" ennenkuin sen voi ymmärtää. Mikä ei kyllä valitettavasti kaikilta onnistu.

Äänestä

.......on kirjoittanut tänne uutta mielipidettä klo 18.48??

Äänestä
  • Näkkyypä käyneen kevätsiivous!!!!
    HuhHuh!!!

    Äänestä

  • yh-isä kirjoitti:

    Näkkyypä käyneen kevätsiivous!!!!
    HuhHuh!!!

    Mutta yh-isä olet oikeassa!
    Siivottu on ja todella.
    Pitää vissiin alkaa hillitsemään kieltään, mut oli "bannattu" sätistäkin vaikken ole siellä kuin käynyt 3:n äitiä pikaisesti moikkaamassa.

    Äänestä

  • AdA kirjoitti:

    Mutta yh-isä olet oikeassa!
    Siivottu on ja todella.
    Pitää vissiin alkaa hillitsemään kieltään, mut oli "bannattu" sätistäkin vaikken ole siellä kuin käynyt 3:n äitiä pikaisesti moikkaamassa.

    helvettiä on oikein tekeillä?
    Jotain outoa, hyvin outoa nyt on tapahtumassa.
    anne hävisi jonnekin, mutta seriffi luuttuaa rajusti.
    Miksei luutunnut jo perjantaina?
    Tilannehan on jo out rauhalinen, jos kohta mitään paniikkia ei ole ollutkaan.
    Miksi sinunkin kysymys perustelematta poistettiin? Seurasin koko ajan tiannetta.
    Voi vitu sentäs!

    piti olla otsikossa.

    eiköhän se "etäpesäke" tuossa vaatinut palstan puhdistusta?
    Ja jos kerran jonkun kirjoottelu ahistaa pittää ilmottaa, ei lähteä touhuun mukaan. Ei haukkua sefua, vaan valittaa asiattomasta viestistä...
    Eikö?
    Kyl te tään tiätte, isot ihmiset. Mut niihän se on tää on yh-palstan mielekkäin aihe keskustella. Tiä sit miten liittyy yh:n arkeen tai kenenkään.
    Viturallaa...:)

    Äänestä

  • Hmmm... kirjoitti:

    tiedät hyvin mistä puhutaan
    kysyin miksi poistettiin asialliset kysymykset
    mutta kikka3 ja yh-äidin paskanjauhanta sai olla

    mistä tuollainen murre-merkki ilmestyi kuvaan
    -hekottaa-

    Äänestä

  • etäpesäke kirjoitti:

    tiedät hyvin mistä puhutaan
    kysyin miksi poistettiin asialliset kysymykset
    mutta kikka3 ja yh-äidin paskanjauhanta sai olla

    mistä tuollainen murre-merkki ilmestyi kuvaan
    -hekottaa-

    Minustakin tuntuisi hyvältä, kun kikka3 Elari-ketju lentäisi taivaan tuuliin. Siinä tuli mokomalle provoilijalle jankuttaessa paljastettua liikaa yksityisiä asioita.

    Noh, en minua inhota, jos vakkarit ne näkee, mutta satunnaisten söheltäjien silmistä joutaisivat pois.

    Niin saamaton olen kuitenkin, että hurjan korkealla on sefulle valituskynnys.

    Äänestä

  • yh-isä kirjoitti:

    helvettiä on oikein tekeillä?
    Jotain outoa, hyvin outoa nyt on tapahtumassa.
    anne hävisi jonnekin, mutta seriffi luuttuaa rajusti.
    Miksei luutunnut jo perjantaina?
    Tilannehan on jo out rauhalinen, jos kohta mitään paniikkia ei ole ollutkaan.
    Miksi sinunkin kysymys perustelematta poistettiin? Seurasin koko ajan tiannetta.
    Voi vitu sentäs!

    mitä tarkoitat? En ole mihinkään hävinnyt....enkä aio hävitä vaikka kovin yritetään hävittää....;)

    Äänestä

  • miija kirjoitti:

    Minustakin tuntuisi hyvältä, kun kikka3 Elari-ketju lentäisi taivaan tuuliin. Siinä tuli mokomalle provoilijalle jankuttaessa paljastettua liikaa yksityisiä asioita.

    Noh, en minua inhota, jos vakkarit ne näkee, mutta satunnaisten söheltäjien silmistä joutaisivat pois.

    Niin saamaton olen kuitenkin, että hurjan korkealla on sefulle valituskynnys.

    ketju lähti...hyvä silti. Todella hyvä.

    Äänestä

  • perille kirjoitti:

    ketju lähti...hyvä silti. Todella hyvä.

    jatkossa selvä provo
    voisi olla jo maatumassa
    ennen puhkeamistaan kukkaan

    Äänestä

  • etäpesäke kirjoitti:

    jatkossa selvä provo
    voisi olla jo maatumassa
    ennen puhkeamistaan kukkaan

    Hieno juttu, että ketju sai kyytiä. kunpa osaisikin provon tunnistaa heti tänne tultuaan. Mulle se tuottaa vaikeuksia. Kaikkia vakkareitten nikkejäkään en täysin tunne. Tosin päivä päivältä täällä viisastuu. :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 47 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

isä+2lasta kirjoitti:

Minusta tuntuu, että tällä palstalla asioivat lähinnä itseensä tyytymättömät henkilöt.

Minusta on aivan turhaa syytellä entistä siippaa. Hänen suhteessa ilmenneet piirteet saattavat olla vain seurauksia ja syiden olevan aivan jossakin muualla.

Syynä saattaa olla vaikkapa se, että sinä itse olet tehnyt virhearviointeja, kenties toiminut parisuhdetta rikkovalla tavalla.

Ihminen pystyy muuttamaan vain itseään, ei muita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu