Tässäpä ovat nämä kertomukset kertapläjäyksenä; pahimpia virheitä on korjattu. Uusille lukijoille varoituksena: kyseessä on (tökeröhkö) parodia ja kirjoittajan käsitys huumorista on kerrassaan kummallinen. Tarkoituksena ei ole silti loukata. 15 vuoden suositusikäraja.
Totuuden hetket
Barry Topperin seitsemäs lukuvuosi oli lopuillaan, joten oli täysin selvää, että jotakin mullistavaa tulisi tapahtumaan. Varakreivi Volvofordin vallattua Raztafarin velhovankilan koko velhomaailma odotti kauhuissaan seuraavaa liikettä. Pimeyden ruhtinas vahvistui hetki hetkeltä; vanhojen uskollisten kannattajiensa lisäksi Volvoford oli saanut puolelleen arpeuttajat, Raztafarin vartijat.
Barry Topper hiiviskeli Raztafarin pimeillä käytävillä. Barry oli muuten aivan tavallinen poika lukuunottamatta sitä tosiseikkaa, että hän rakasti pimeillä käytävillä hiiviskelyä.
- Electronic Arts voisi tehdä tästä hyvän PC- ja PS3 -pelin, Barry olisi ajatellut ellei product placementia olisi kielletty. Samassa hänen otsassaan olevaa arpea alkoi jomottaa ikävästi. Tuo kruunukorkin muotoinen arpi oli velhomaailman tunnetuin legenda. Tarina kertoi, kuinka nuori velho "ryntäili 10-vuotissyntymäpäivänään pää kolmantena jalkana ja lopulta astui korkin päälle".
- Kipu voimistuu, etenen siis oikeaan suuntaan, hän ajatteli. Mikäli Barry oli huomannut katossa hehkuvat neonväriset nuolet, hän olisi voinut varmistua nerokkaasta päätelmästään.
Samaan aikaan Lontoossa Pyllypahkan rehtori Bulbus Dunkeldork keskusteli Suomen taikaministerin kanssa paniikkitilanteen vaatimista erityisjärjestelyistä.
- Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä, Dunkeldork totesi ja mykisti ystävänsä filosofisella neroudellaan.
- Aion puhua niin totta kuin osaan, aloitti taikaministeri Annika Kylmänkaakaonkumpu. Ministeri oli synkännäköinen naisnoita, joka oli päässyt jästimaailmassa korkeaan asemaan mutta siirtyi Suomen taikaministeriöön kuultuaan Volvofordin paluusta. Koska suomalaisista suurin osa on jästejä, täytyi siirtyminen lavastaa eroamiseksi. Syyksi eroon keksittiin "poliittinen sandaali". Nyt Kylmänkaakaonkumpu olikin kovan paikan edessä. Kusessa ollaan, hän jatkoi.
- Älä hätäile, Bulbus totesi. Kyllä Barry hoitaa homman. Hän on tehnyt saman jo puolenkymmentä kertaa.
Barry saapui lukitun oven luo. Hän aavisti, että oven takana hän kohtasi verivihollisensa. Ja totta, ovessa oli kyltti "Asianajotoimisto Volvoford". Nyt hän kohtaisi kummisetänsä Betelgeuze Vihreän kuoleman perimmäisen aiheuttajan, tuon lakimiesketkun, jonka haasteen vuoksi Betelgeuze jäi auton alle käräjätalon portaiden edessä. Barry tiesi, että kohta käpslokille tulisi käyttöä, ja veti taikasauvansa esiin.
- ALOHAMORON! Barry huusi. Ovi aukesi. Volvoford istui mahonkisen työpöytänsä ääressä (ainakin Barry luuli pöydän olevan mahonkia, mutta mistä sitä tiesi).
- Viimeinkin tapaamme, varakreivi totesi äänellä, joka olisi jähmettänyt suolapatsaankin.
- SENKIN IDIOOTTI, VAI "VIIMEINKIN"! OLEMME KOHDANNEET JO VAIKKA KUINKA MONTA KERTAA, VIIMEKSI VUOSI SITTEN! Barry huusi ja riemukseen havaitsi, että kyllä sille käpslokille käyttöä tulikin.
- Ota iisisti, muisti pätkii, Volvoford vastasi ja punastui tajuttuaan, ettei maailman tuleva valtias voisi sanoa "Ota iisisti"; se ei olisi uskottavaa.
- MUISTIT KYLLÄ BETELGEUZEN NOIDANKATTILAN (jostain syystä hän nimitti pontikkapannuaan näin) SIJAINNIN JA NOSTIT OIKEUSJUTUN! Barry räyhäsi.
Volvoford kuitenkaan ei kuunnellut. Hän ymmärsi viimein, että punasteleva maailmanvaltias oli yhtä epäuskottava kuin balettia harrastava heteromies. Epäonnistuttuaan kirjailijana ja folklaulajana hän päätti yrittää viimeisen kerran, mutta nyt peli oli lopussa.
- Vaimokulta, tulisitko tänne? varakreivi huudahti. Ovi aukesi ja pelätty arpeuttajien johtaja Atinel Otsiria astui huoneeseen.
- Suutele minua, Atinel-rakkaani, Volvoford kuiskasi.
- Miksi haluat päästä eroon sielustasi? Atinel kysyi. Barrynkin mielestä se oli ihan fiksu kysymys.
- Miehen täytyy tehdä, mitä miehen täytyy, Volvoford vastasi. Jostakin alkoi kuulua vanhaa rahisevaa viulumusiikkia, kun Volvoford suuteli vaimoaan viimeisen kerran.
Kohta Atinel oli mennyt ja Barry istui huoneessa järkensä menettäneen varakreivin kanssa. Nyt hän tiesi, että vaara oli ohi. Kuitenkin Barryn olo oli haikea, sillä hän tiesi, että hänen seikkailunsa olivat lopussa. Lisäksi hän oli tahtonut loppuratkaisun olevan pitempi ja dramaattisempi.
- No hemmetti, ainahan sitä saa uusia arkkivihollisia, Barry totesi.
Palattuaan Pyllypahkaan Barryn ystävät Don Weakley ja Hermafrode Stranger odottivat häntä riemuissaan.
- Sinä onnistuit! he huusivat yhteen ääneen.
- Missä Dunkeldork on? Barry kysyi.
- Se deeku on ollut viikkokausia tiessään. Karkasi jonkun ulkomaalaisen ministerin kanssa.
- Ai jaa, Barry totesi. Kolmikko käveli ruohikolla kohti auringonlaskua ja jos jossakin olisi ollut elokuvakamera, se olisi lähtenyt kohoamaan korkeuksiin ja lopputekstit olisivat ilmestyneet. Eikä kukaan enää kirjoittaisi pojasta, jonka otsaa koristi kruunukorkin muotoinen arpi.
(EPILOGI: Sielunsa menettäneen varakreivin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Huhun mukaan Volvoford olisi nähty erään pikkuvaltion Idols-karsinnassa laulamassa Elton Johnin Your Songia Dracula-puvussa, kuitenkaan kilpailussa menestymättä.)
Barry Topperin uskomaton paluu
PROLOGI: Kuten tiedätte, kaikki tarinat päättyvät joskus. Yleensä se tapahtuu siinä vaiheessa, kun alkuperäisen kirjailijan suku on sammunut, sillä ventovieraiden on hemmetin vaikeaa jatkaa tunnettua tarinaa tekijänoikeus- ym. määräysten takia. (Sääli, sillä Raamattu II: Jeesuksen paluu olisi takuulla menestys ainakin ykkösosan suosiosta päätellen.) Barry Topperin tarina on vasta alussa. On kulunut kolme vuotta siitä, kun hän kukisti pelätyn varakreivi Volvofordin ja muuttui tavallisesta takkutukkaisesta opiskelijasta tavaratalojen avajaisissa esiintyväksi superjulkkikseksi, joka palkkasi itselleen David Beckhamin entisen hiusmuotoilijan. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro siitä.
Aamuaurinko nousi Viiltokujalla herättäen erään tavallisen pojan sikeästä unestaan. No, ei hän nyt aivan tavallinen ollut, sillä hänellä oli kolmas nänni, mutta koska se ei liity itse tarinaan, se jää pelkäksi kuriositeetiksi. (Tämä kuriositeetti kuitenkin tappoi Hermafrode Strangerin lemmikkikissan Pyllypahkassa viimeisenä lukuvuonna. Erään vanhan sanonnan mukaan näin oli ilmeisesti ennenkin käynyt.)
Postipöllö lensi sisään avonaisesta ikkunasta tuoden aamun lehden, Päivän Propagandan. Koska Barryllä oli aamupäivä vapaata, hän päätti syventyä lehteen normaalia selausta tarkemmin.
- Heh, Englanti hävisi Retoromanialle ruiskauksessa 0-730, Barry luki eikä huomannut, kuinka typerää on lukea yksin ääneen. Ruiskaus oli vanha velhopeli, jossa lennetään luudilla ja pyritään murskaamaan vastapuolen nenät palloilla, joita kutsutaan kyyliksi ja kätyreiksi. Ottelu päättyy, kun toinen puoli saa käsiinsä lentävän sirpin ja leikkaa sillä vastustajan nenän irti. (Jostain kumman syystä tämä upea suoritus tunnetaan nimellä ”tehdä jacksonit”.) Luettuaan urheilusivut Barry huomasi etusivulla vanhan opettajansa Syfilis Skalperoksen ilkeät kasvot ja otsikon ”Opettajan mystinen katoaminen”.
- Mielenkiintoista, Barry totesi ja syventyi lukemaan artikkelia.
”Pyllypahkan maineikas rehtori Bulbus Dunkeldork ihmettelee juomamestari Skalperoksen pitkää poissaoloa.
- Tokihan juomamestarin tehtävässä on sopivaa (johan nimikin sen kertoo) olla viikkokausia kadoksissa ja sitten ilmestyä kuin tyhjästä likaisena ja rähjäisenä mutta tämä alkaa vaikuttaa jo siltä, että opettajamme on päässyt sovittamaan betonikenkiä. Surullista.
Myös taikaministeri Porncelsius Coffee tahtoi kommentoida katoamista omalla persoonallisella tyylillään:
- Jepulis jee! Syfiliksen etyyli oli trotyyliä!”
Barry pohti hetken ja totesi, että kommentti kuulosti typerältä jopa taikaministerin suusta mutta tämä ajatus katkesi kun hän huomasi kirjeen, jonka lähettäjien nimet olivat Don ja Hermafrode Weakley ja postimerkki leimattu Tragikomistanin syrjäisessä ruhtinaskunnassa.
- Ei ole totta! Barry huudahti, jälleen ääneen. Ne ovat sitten menneet perustamaan sen yksityiskoulunsa! Yksityisen taikakoulun perustaminen Tragikomistaniin oli Barryn mielestä suunnilleen yhtä hyvä idea kuin ”Taidanpa ryhtyä kastraattilaulajaksi! Se on kuulemma varma tapa saada naisia”. Barry avasi kirjeen. Käsiala oli Donin.
”Terve Barry! Mitäpä olet puuhaillut? Eipä ollakaan nähty sitten meidän häiden! Voitko kuvitella, Hermafrode synnytti esikoisemme jo kolme kuukautta häiden jälkeen. On poika tullut vanhempiinsa, kun kehittyy niin nopeasti. Annoimme hänelle nimeksi Barry, koska hänelläkin on matala ääni ja tumma iho.” Barry ihmetteli hetken, sillä hänen ihonsa oli kalpea ja äänensä korkea eikä hän tuntenut amerikkalaista soul-musiikkia. Sitten hän jatkoi lukemista. ”Oletko kotona jos tulemme käymään ensi torstaina? Ostimme uudet allergiasuojatut Mielet, jotka ovat välttämättömiä pitkillä matkoilla nyt kun porttiavaimet on kielletty. Kuulithan siitä, kun joku neropatti taikoi taikaministeriön vessanpöntön porttiavaimeksi ja itse ministeri Coffee lennähti hujauksessa housut kintuissa suoraan Raztafarin pahamaineisen vankilan pahamaineisimman osaston pahamaineisimpaan selliin. Kun kepponen paljastui ja ministeri löytyi, hän julisti (paksu tyyny takamuksensa alla) porttiavaimet välittömästi kiellettyjen esineiden listalle. Mutta lähetä pöllö ja kerro, käykö vierailu päinsä.” Pöllöposti oli velhojen mielestä nerokas keksintö, sillä se oli kaksi kertaa nopeampaa kuin jästiposti eivätkä velhoparat ole koskaan kuulleet sähköpostista. Barry ei ollut nähnyt ystäviään kolmeen kuukauteen, joten hän päätti lähettää viestin heti. Iloisena hän kirjoitti kirjettä ja lauleli vanhaa latinalaista velholaulua:
Asidofilus sodomia
corgito, ergo sum
Benedictus zoofilia
non leguntur rectum
(Nyt piimää maistaa väärä pää
kun ajatuksen sain
Ja paavia nyt syytetään
hän käytti vessapaperiain, suom. Pentti Saarikoski)
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Professori Syfilis Skalperos kohotti itselleen maljan keskiaikaisessa goottilaislinnassaan suunnitelmansa ensimmäisen vaiheen onnistumisen kunniaksi.
- On kirotun vaikeaa löytää kunnollisia goottilinnoja jyrkänteen reunalta, hän sadatteli. Tässäkin on se vika, että hautausmaa on yli 10 kilometrin päässä, ja vaikka asunnonvälittäjän mukaan bussiyhteydet ovat hyvät, niin ei se oikein aja samaa asiaa, Skalperos jatkoi ja huomasi pitävänsä ylipitkistä virkkeistä. Enää puuttuu arvonimi, hän tuumi. Kieltämättä proffan titteli menetteli, mutta jokaisen arvonsa tuntevan kelmin tulisi olla aatelinen tai tohtori (Kauhu- ja rikollislegendan käsikirja, luku 3. Ensimmäinen luku oli lähinnä johdantoa ”Onneksi olkoon oivasta ammatinvalinnasta! Kirjamme avulla juuri sinusta voi tulla uusi Moreau, Dracula tai Frankenstein…” ja toinen luku käsitteli goottilaisia linnoja. Neljänteen lukuun Skalperos ei vielä ollut ehtinyt perehtyä.).
- Koko elämäni olen keekoillut puolelta toiselle, Skalperos tilitti kliseisesti peilikuvalleen ja mietti onko verbiä ”keekoilla” olemassakaan. Halusin aina olla niin kuin varakreivi Volvoford… pelata hänen omaa kieroa peliään… voittaa hänet siinä… Mutta epäonnekseni en koskaan oppinut pelaamaan pöytätennistä! Nyt hän on poissa… ja minä en koskaan saanut tilaisuutta… (Käsi ylös ketä pisteet alkaa ottaa aivoon! Okei, okei, lopetetaan sitten.) En saanut tilaisuutta kukistaa häntä! Mutta ehkäpä… (Sori, unohtui.) ehkäpä jos päihitän hänen voittajansa, suuren ja mahtavan Barry Topperin, niin se tarkoittaa, että minä olen maailman mahtavin velho! Vino hymy sai Skalperoksen kasvot näyttämään entistäkin pelottavammalta, ja se on jotakin mieheltä, joka 11-vuotiaana eksyi katsomaan freak showta, jolloin muut katsojat pyysivät häneltä nimikirjoitusta. Kuitenkin jos Skalperos olisi lukenut matemaattista todennäköisyyslaskentaa ja logiikkaa, hän ei ehkä olisi hymyillyt, sillä hänen päättelynsä ei ollut aivan oikea. Juomamestarimme olikin enemmän kemistimiehiä.
Armottoman absoluuttinen aika (velhot eivät piitanneet suhteellisuusteoriasta, mikä johti siihen, että monien ajankääntäjää kokeilleiden velhojen massa kasvoi äärettömäksi ja he luhistuivat mustiksi aukoiksi) käänsi keskiviikon torstaiksi ja kuusi tuntia myöhemmin nouseva aurinko paljasti velhojen jätehuollon puutteet. Barry heräsi onnellisena, sillä Don ja Hermafrode olivat ilmoittaneet tulevansa illalla käymään. Hän vilkaisi päivyriään ja huomasi, että illalla oli erään merenrantahotellin avajaiset, johon häntä oli pyydetty leikkaamaan poikki punainen nauha. Hotellin omistaja oli aikaisemmin ystävällisesti lähettänyt Barrylle kolme metriä nauhaa ja sakset, jotta hän saisi harjoitella tätä rituaalia kotonaan, ja Barry oli tästä huomionosoituksesta mielissään.
Kerättyään lattialta kaikki 57 punaista nauhanpätkää ja järjesteltyään muutenkin pienen asuntonsa siistiksi Barry huomasi, ettei hän voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Hän muisti viime kerran kun hän oli tätä yrittänyt.
- Mokoma transvestiitti näytteli roolinsa niin antaumuksella, että seuraavana aamuna sain lukea lehdestä astuneeni avioon miehen kanssa! Barry muisteli ja samalla hänen mieleensä tulivat Dunkeldorkin viisaat sanat: ”Alibi on sitä, että on kahdessa paikassa yhtä aikaa. Koska alibia tarvitsee vain silloin, kun on ”kusiset paikat”, tästä seuraa, että olet pulassa, jos olet kahdessa paikassa yhtä aikaa.” Vanha kunnon Bulbus, aina saivartelemassa, Barry hymyili ja päätti jättää ystävilleen lapun, jossa kertoi avaimen olevan kätketty ovimaton alle. Havaittuaan, että aamupäivällä ei taaskaan ollut erityistä ohjelmaa, Barry päätti jatkaa lastenkirjansa kirjoittamista. (Jos se lahjaton laulajanauta pystyy siihen, niin miksen minäkin?) Koska vanhoissa aapisissa oli usein epäkorrekteja tekstejä (esim. asiattomuuksia rodullisista vähemmistöistä), Barry oli päättänyt kirjoittaa 2000-luvulle sopivan version. Hän viimeisteli f-kirjaimen ennen merenrantahotellille lähtöä.
Feministi flirttailee fägäreille.
Falskit falsettipojut fiilistelevät fallokset formaldehydissä.
Sliipattu sankarimme lähestyi hotellia luutansa selässä ja pohti, missä luudanvarren selkä oli. Ennen kaikki oli helpompaa, hän ajatteli. Rööripulveri oli ennen tehokas liikkumistapa, mutta sekin kiellettiin ministeri Coffeen toimesta omituisen tapauksen jälkeen. Coffee oli (vahingossa, näin väitettiin) imaissut jauhetta nenäänsä ja kokenut paikaltaan sellaisen tripin, että Jefferson Airplanen fanitkin olisivat kadehtineet. Keräilijöiden keskuudessa harvinaisiksi kävivätkin ennen palautusloitsuja otetut valokuvat, joissa Coffeella on vain yksi iso sierain.
- Kummallista, Barry totesi. Vaikka sataa vettä ja salamoi, niin paikka on sanalla sanoen surkeasti valaistu. Hän laskeutui näyttävästi pohjoistornin katolle ja mikäli hän olisi oppinut jotakin aiemmista seikkailuistaan, huonosta säästä ja synkistä linnoista, hän olisi voinut olla huolissaan. Nyt hän kuitenkin vihelteli huolettomana ja alkoi etsiä sisäänkäyntiä ja sitä kuuluisaa punaista nauhaa.
Samaan aikaan Don ja Hermafrode saapuivat Mieleillään Barryn kämpille ja hämmästelivät suuresti, kun ovi oli auki, huoneet typötyhjiä ja ovessa lappu ”Terve, ja kiitos kamoista!”. He vilkaisivat toisiaan ymmällään.
- Barry on varmaan taas töppäillyt ja ulosottomies on käynyt, Don veikkasi.
- En usko, sillä Barryllä on rahaa kuin roskaa. Koko suku rikkaita ja kaikki kuolleet ja testamentanneet omaisuutensa hänelle, Hermafrode totesi. He päättivät mennä peremmälle odottamaan Barryn paluuta.
Astuttuaan ovesta sisälle hotelliin Barry huomasi sen, mitä hän oli jo hetken etsiskellyt; punainen nauha oli viritetty käytävän poikki ja sakset lepäsivät vieressä tyynyllä. Barry riemastui ja ajatteli, että koska hänelle maksetaan tästä, niin homma täytyy hoitaa kunnialla kotiin. Tässä vaiheessa on huomautettava, että julkisuuteen tottunut henkilö, kuten joku poikabändin jäsen, olisi ihmetellyt tällaista tilannetta. Missään ei näkynyt yhtään vierasta, hotellinjohtajasta puhumattakaan. Lisäksi käytävä oli lähestulkoon pilkkopimeä. Kuitenkaan Barry ei ollut koskaan laulanut poikabändissä, joten hän tarttui epäröimättä saksiin ja leikkasi nauhan keskeltä poikki. Leikattuaan nauhan Barry älysi, että jos nauha olisi ollut porttiavain, loppuratkaisu olisi mennyt tylsäksi vanhan toistoksi. Nyt se ei ollut tarpeellista. Professori Syfilis Skalperos astui virnuillen esiin huoneen pimeästä nurkasta.
- Kaikki nämä vuodet olen odottanut tätä hetkeä, Skalperos ylinäytteli. Varakreivin katoamisen (niin, hänen tappamisensa olisi vaikeuttanut jatko-osien tehtailua) jälkeinen tyhjä elämäni saa viimeinkin merkityksen, kun haastan maailman mahtavimman velhon ja kukistan hänet!
- Tässä ei siis ole mitään henkilökohtaista? Barry kysyi. Teit tämän kaiken vain tullaksesi kuuluisaksi!
- Niin.
- Sinuna olisin mieluummin ryhtynyt taiteilijaksi. Tiedäthän, mitä Dunkeldork sanoi: ”Nykyään mikä tahansa roska myy, kunhan teokset vaikuttavat viisivuotiaan tekemiltä ja tekijä käyttää vastakkaisen sukupuolen vaatteita.” Barry siteerasi innoissaan mutta hiljentyi, kun huomasi Skalperoksen vetäneen sauvansa esiin. (Taikasauvan! Mitä te oikein kuvittelitte?)
- Oletko valmis vastaanottamaan velhomaailman kammottavimman kirouksen? Skalperos uhkaili ja Barry tuli siihen tulokseen, että kysymys oli retorinen. Hän päätti kuitenkin pelata aikaa.
- Ah, tarkoittanet ameba kebabraa, nilviäiskirousta? hän kysyi yrittäen kuulostaa huolettomalta.
- Juuri niin, tuota upeaa loitsua… Taikaa, joka tekee uhristaan iljettävän niljakkeen, joka päätyy useimmiten pizzantäytteeksi, poliitikoksi tai Levyraadin vakiovieraaksi! Skalperos paasasi nousevalla nuotilla ”vanha elokuva” – äänellään.
- Siihen tarvitset kyllä taikasauvaa, Barry totesi.
- Häh? Miten niin? Tässähän se on kädess…
Nopeasti, mutta kuitenkin salamaa paljon hitaammin Barry tempaisi oman taikasauvansa esiin ja huusi ”KAUPPATASEET!” Loitsu riisti sauvan Skalperoksen laihasta kädestä. Välittömästi Barry taikoi professorin sammakoksi, nousi luudalleen ja pudotti Skalperoksen lampeen kotimatkallaan. Pudotukseen olisi kyllä sopinut jokin naseva one-liner (”Nauti kylvystä, limanuljaska!”), mutta sitä Barry ei sanonut, sillä se olisi voinut johtaa siihen, että Arnold Schwarzenegger esittäisi häntä tapahtumiin pohjautuvassa elokuvassa.
Barry palasi kotiinsa ja havaitsi ystäviensä istuvan kalustamattoman olohuoneensa lattialla. Jälleennäkeminen oli iloinen ja ystävykset muistelivat kouluaikojen riemukkaita sattumuksia.
(- Muistatko Don kun pyllistit Goylelle sekunnin liian kauan ja hän osoitti nopealla riuhtaisulla ja näppärällä ranneliikkeellä väitteen ”Itseään ei voi raiskata” epätodeksi?
- Joo, siinä sitä oli oikosulkukytkentää kerrakseen!) Kesken kaiken Hermafrode ja Don kuitenkin kalpenivat yhtäkkiä, mutisivat jotakin pikku-Barrystä ja huoltoasemasta Pohjois-Italiassa ja poistuivat sanaakaan sanomatta uusilla Mieleillään.
EPILOGI: Kuten hyvin tiedetään, nuoren naisen suudelma on sammakoksi taiotun ainoa mahdollisuus päästä takaisin ihmismuotoon. Skalperos alkoikin uskoa, että pelastuisi, kun lammen rannalle saapui nuori, kaunis nainen. Professori loikkasi hänen jalkojensa juureen ja mitä kohteliaimmin kysyi: ”Anteeksi, mutta voisitko suudella minua?” Nainen näytti riemastuneelta. Skalperos luuli tulleensa ymmärretyksi ja pelastuvansa, mutta naisen korvissa tuo pyyntö kuulosti suunnilleen tältä: ”Kroaak kroak kroak kroaaak?” Rannalle eksyneen naisen iloon oli syynä se, että hän oli biologian opiskelija ja pääsi kotitehtävässään alkuun odotettua helpommin. (Vasta tässä vaiheessa Skalperos huomasi haavin. Kahden tunnin kuluttua hän koki erittäin tuskallisen kuoleman laboratorion pöydällä. Kuitenkin vielä tuskallisempi oli tämän opiskelijatyttösen kohtalo. Hän kuoli myöhemmin verenhukkaan luettuaan projektiinsa kuuluneen DNA-testin tulokset. Hänen leukansa nimittäin putosi lattialle.)
LOPPU (Toistaiseksi)
(Volvoford on nähty vaeltelemassa Sodomiittien lumisilla rinteillä ja hänen kannattajansa väijyvät varakreivin vanhoja vinyylejä antikvariaateissa. Ehkä Barryä vielä jonakin päivänä tarvitaan…)
Bulbus Dunkeldork - rehtori ja filosofi
Pyllypahkan maineikkaan rehtorin kuolemattomia lausahduksia vuosien varrelta.
"Täällähän on väkeä kuin olutteltassa Suviseuroilla." Bulbuksen legendaarinen repliikki Pyllypahkan lukuvuoden avajaisista joskus 60-luvulla
"Kuulehan nahka-enkeli, ala vetää sen päristimesi kanssa. Menisit töi..." Sekunti ennen koulun historian pisimmän sairasloman alkua
"Tuli vain mieleeni... Sattuuko Bob olemaan postinkantajanne?" Toteamus Barryn ristiäisissä rehtorin nähtyä vauvan, jostain syystä kaikki hiljenivät hetkeksi
"Ior Bock ei ole läheskään yhtä notkea!" (Uskokaa pois, tätä ette haluakaan tietää, mutta uteliaiden kannattaa hankkia "Barry Topper ja saunasolmun arvoitus")
"Jästimaailmassa tällaista tuskaa vastaa lähinnä kosmeettisista syistä tehty ympärileikkaus aikuisiällä." Dunkeldork kertoessaan kidutuskirouksesta (hänhän lukee jästilehtiä, suosikkinaan Cosmopolitan)
"En aio koskaan ajaa partaa!" Bulbuksen ylevä päätös 15-vuotiaana
"Minäkö amisviiksi?" Puolustautuminen 16-vuotiaana
"Tämä on parasta mitä minulle on tapahtunut sitten sen, kun onnistuin juottamaan Sindyn ja Melissan känniin!" Rehtorin virkaanastujaispuheessa
"Mikä ihmeen kulissiliitto?" Ex-vaimolleen 70-luvulla
"Kuulostanpas minä vanhalta ja sairaalta. Olen varma, että olen ensi vuonna aivan erinäköinen." Barryn toisena opiskeluvuonna
Totuuden hetket
Barry Topperin seitsemäs lukuvuosi oli lopuillaan, joten oli täysin selvää, että jotakin mullistavaa tulisi tapahtumaan. Varakreivi Volvofordin vallattua Raztafarin velhovankilan koko velhomaailma odotti kauhuissaan seuraavaa liikettä. Pimeyden ruhtinas vahvistui hetki hetkeltä; vanhojen uskollisten kannattajiensa lisäksi Volvoford oli saanut puolelleen arpeuttajat, Raztafarin vartijat.
Barry Topper hiiviskeli Raztafarin pimeillä käytävillä. Barry oli muuten aivan tavallinen poika lukuunottamatta sitä tosiseikkaa, että hän rakasti pimeillä käytävillä hiiviskelyä.
- Electronic Arts voisi tehdä tästä hyvän PC- ja PS3 -pelin, Barry olisi ajatellut ellei product placementia olisi kielletty. Samassa hänen otsassaan olevaa arpea alkoi jomottaa ikävästi. Tuo kruunukorkin muotoinen arpi oli velhomaailman tunnetuin legenda. Tarina kertoi, kuinka nuori velho "ryntäili 10-vuotissyntymäpäivänään pää kolmantena jalkana ja lopulta astui korkin päälle".
- Kipu voimistuu, etenen siis oikeaan suuntaan, hän ajatteli. Mikäli Barry oli huomannut katossa hehkuvat neonväriset nuolet, hän olisi voinut varmistua nerokkaasta päätelmästään.
Samaan aikaan Lontoossa Pyllypahkan rehtori Bulbus Dunkeldork keskusteli Suomen taikaministerin kanssa paniikkitilanteen vaatimista erityisjärjestelyistä.
- Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä, Dunkeldork totesi ja mykisti ystävänsä filosofisella neroudellaan.
- Aion puhua niin totta kuin osaan, aloitti taikaministeri Annika Kylmänkaakaonkumpu. Ministeri oli synkännäköinen naisnoita, joka oli päässyt jästimaailmassa korkeaan asemaan mutta siirtyi Suomen taikaministeriöön kuultuaan Volvofordin paluusta. Koska suomalaisista suurin osa on jästejä, täytyi siirtyminen lavastaa eroamiseksi. Syyksi eroon keksittiin "poliittinen sandaali". Nyt Kylmänkaakaonkumpu olikin kovan paikan edessä. Kusessa ollaan, hän jatkoi.
- Älä hätäile, Bulbus totesi. Kyllä Barry hoitaa homman. Hän on tehnyt saman jo puolenkymmentä kertaa.
Barry saapui lukitun oven luo. Hän aavisti, että oven takana hän kohtasi verivihollisensa. Ja totta, ovessa oli kyltti "Asianajotoimisto Volvoford". Nyt hän kohtaisi kummisetänsä Betelgeuze Vihreän kuoleman perimmäisen aiheuttajan, tuon lakimiesketkun, jonka haasteen vuoksi Betelgeuze jäi auton alle käräjätalon portaiden edessä. Barry tiesi, että kohta käpslokille tulisi käyttöä, ja veti taikasauvansa esiin.
- ALOHAMORON! Barry huusi. Ovi aukesi. Volvoford istui mahonkisen työpöytänsä ääressä (ainakin Barry luuli pöydän olevan mahonkia, mutta mistä sitä tiesi).
- Viimeinkin tapaamme, varakreivi totesi äänellä, joka olisi jähmettänyt suolapatsaankin.
- SENKIN IDIOOTTI, VAI "VIIMEINKIN"! OLEMME KOHDANNEET JO VAIKKA KUINKA MONTA KERTAA, VIIMEKSI VUOSI SITTEN! Barry huusi ja riemukseen havaitsi, että kyllä sille käpslokille käyttöä tulikin.
- Ota iisisti, muisti pätkii, Volvoford vastasi ja punastui tajuttuaan, ettei maailman tuleva valtias voisi sanoa "Ota iisisti"; se ei olisi uskottavaa.
- MUISTIT KYLLÄ BETELGEUZEN NOIDANKATTILAN (jostain syystä hän nimitti pontikkapannuaan näin) SIJAINNIN JA NOSTIT OIKEUSJUTUN! Barry räyhäsi.
Volvoford kuitenkaan ei kuunnellut. Hän ymmärsi viimein, että punasteleva maailmanvaltias oli yhtä epäuskottava kuin balettia harrastava heteromies. Epäonnistuttuaan kirjailijana ja folklaulajana hän päätti yrittää viimeisen kerran, mutta nyt peli oli lopussa.
- Vaimokulta, tulisitko tänne? varakreivi huudahti. Ovi aukesi ja pelätty arpeuttajien johtaja Atinel Otsiria astui huoneeseen.
- Suutele minua, Atinel-rakkaani, Volvoford kuiskasi.
- Miksi haluat päästä eroon sielustasi? Atinel kysyi. Barrynkin mielestä se oli ihan fiksu kysymys.
- Miehen täytyy tehdä, mitä miehen täytyy, Volvoford vastasi. Jostakin alkoi kuulua vanhaa rahisevaa viulumusiikkia, kun Volvoford suuteli vaimoaan viimeisen kerran.
Kohta Atinel oli mennyt ja Barry istui huoneessa järkensä menettäneen varakreivin kanssa. Nyt hän tiesi, että vaara oli ohi. Kuitenkin Barryn olo oli haikea, sillä hän tiesi, että hänen seikkailunsa olivat lopussa. Lisäksi hän oli tahtonut loppuratkaisun olevan pitempi ja dramaattisempi.
- No hemmetti, ainahan sitä saa uusia arkkivihollisia, Barry totesi.
Palattuaan Pyllypahkaan Barryn ystävät Don Weakley ja Hermafrode Stranger odottivat häntä riemuissaan.
- Sinä onnistuit! he huusivat yhteen ääneen.
- Missä Dunkeldork on? Barry kysyi.
- Se deeku on ollut viikkokausia tiessään. Karkasi jonkun ulkomaalaisen ministerin kanssa.
- Ai jaa, Barry totesi. Kolmikko käveli ruohikolla kohti auringonlaskua ja jos jossakin olisi ollut elokuvakamera, se olisi lähtenyt kohoamaan korkeuksiin ja lopputekstit olisivat ilmestyneet. Eikä kukaan enää kirjoittaisi pojasta, jonka otsaa koristi kruunukorkin muotoinen arpi.
(EPILOGI: Sielunsa menettäneen varakreivin myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Huhun mukaan Volvoford olisi nähty erään pikkuvaltion Idols-karsinnassa laulamassa Elton Johnin Your Songia Dracula-puvussa, kuitenkaan kilpailussa menestymättä.)
Barry Topperin uskomaton paluu
PROLOGI: Kuten tiedätte, kaikki tarinat päättyvät joskus. Yleensä se tapahtuu siinä vaiheessa, kun alkuperäisen kirjailijan suku on sammunut, sillä ventovieraiden on hemmetin vaikeaa jatkaa tunnettua tarinaa tekijänoikeus- ym. määräysten takia. (Sääli, sillä Raamattu II: Jeesuksen paluu olisi takuulla menestys ainakin ykkösosan suosiosta päätellen.) Barry Topperin tarina on vasta alussa. On kulunut kolme vuotta siitä, kun hän kukisti pelätyn varakreivi Volvofordin ja muuttui tavallisesta takkutukkaisesta opiskelijasta tavaratalojen avajaisissa esiintyväksi superjulkkikseksi, joka palkkasi itselleen David Beckhamin entisen hiusmuotoilijan. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro siitä.
Aamuaurinko nousi Viiltokujalla herättäen erään tavallisen pojan sikeästä unestaan. No, ei hän nyt aivan tavallinen ollut, sillä hänellä oli kolmas nänni, mutta koska se ei liity itse tarinaan, se jää pelkäksi kuriositeetiksi. (Tämä kuriositeetti kuitenkin tappoi Hermafrode Strangerin lemmikkikissan Pyllypahkassa viimeisenä lukuvuonna. Erään vanhan sanonnan mukaan näin oli ilmeisesti ennenkin käynyt.)
Postipöllö lensi sisään avonaisesta ikkunasta tuoden aamun lehden, Päivän Propagandan. Koska Barryllä oli aamupäivä vapaata, hän päätti syventyä lehteen normaalia selausta tarkemmin.
- Heh, Englanti hävisi Retoromanialle ruiskauksessa 0-730, Barry luki eikä huomannut, kuinka typerää on lukea yksin ääneen. Ruiskaus oli vanha velhopeli, jossa lennetään luudilla ja pyritään murskaamaan vastapuolen nenät palloilla, joita kutsutaan kyyliksi ja kätyreiksi. Ottelu päättyy, kun toinen puoli saa käsiinsä lentävän sirpin ja leikkaa sillä vastustajan nenän irti. (Jostain kumman syystä tämä upea suoritus tunnetaan nimellä ”tehdä jacksonit”.) Luettuaan urheilusivut Barry huomasi etusivulla vanhan opettajansa Syfilis Skalperoksen ilkeät kasvot ja otsikon ”Opettajan mystinen katoaminen”.
- Mielenkiintoista, Barry totesi ja syventyi lukemaan artikkelia.
”Pyllypahkan maineikas rehtori Bulbus Dunkeldork ihmettelee juomamestari Skalperoksen pitkää poissaoloa.
- Tokihan juomamestarin tehtävässä on sopivaa (johan nimikin sen kertoo) olla viikkokausia kadoksissa ja sitten ilmestyä kuin tyhjästä likaisena ja rähjäisenä mutta tämä alkaa vaikuttaa jo siltä, että opettajamme on päässyt sovittamaan betonikenkiä. Surullista.
Myös taikaministeri Porncelsius Coffee tahtoi kommentoida katoamista omalla persoonallisella tyylillään:
- Jepulis jee! Syfiliksen etyyli oli trotyyliä!”
Barry pohti hetken ja totesi, että kommentti kuulosti typerältä jopa taikaministerin suusta mutta tämä ajatus katkesi kun hän huomasi kirjeen, jonka lähettäjien nimet olivat Don ja Hermafrode Weakley ja postimerkki leimattu Tragikomistanin syrjäisessä ruhtinaskunnassa.
- Ei ole totta! Barry huudahti, jälleen ääneen. Ne ovat sitten menneet perustamaan sen yksityiskoulunsa! Yksityisen taikakoulun perustaminen Tragikomistaniin oli Barryn mielestä suunnilleen yhtä hyvä idea kuin ”Taidanpa ryhtyä kastraattilaulajaksi! Se on kuulemma varma tapa saada naisia”. Barry avasi kirjeen. Käsiala oli Donin.
”Terve Barry! Mitäpä olet puuhaillut? Eipä ollakaan nähty sitten meidän häiden! Voitko kuvitella, Hermafrode synnytti esikoisemme jo kolme kuukautta häiden jälkeen. On poika tullut vanhempiinsa, kun kehittyy niin nopeasti. Annoimme hänelle nimeksi Barry, koska hänelläkin on matala ääni ja tumma iho.” Barry ihmetteli hetken, sillä hänen ihonsa oli kalpea ja äänensä korkea eikä hän tuntenut amerikkalaista soul-musiikkia. Sitten hän jatkoi lukemista. ”Oletko kotona jos tulemme käymään ensi torstaina? Ostimme uudet allergiasuojatut Mielet, jotka ovat välttämättömiä pitkillä matkoilla nyt kun porttiavaimet on kielletty. Kuulithan siitä, kun joku neropatti taikoi taikaministeriön vessanpöntön porttiavaimeksi ja itse ministeri Coffee lennähti hujauksessa housut kintuissa suoraan Raztafarin pahamaineisen vankilan pahamaineisimman osaston pahamaineisimpaan selliin. Kun kepponen paljastui ja ministeri löytyi, hän julisti (paksu tyyny takamuksensa alla) porttiavaimet välittömästi kiellettyjen esineiden listalle. Mutta lähetä pöllö ja kerro, käykö vierailu päinsä.” Pöllöposti oli velhojen mielestä nerokas keksintö, sillä se oli kaksi kertaa nopeampaa kuin jästiposti eivätkä velhoparat ole koskaan kuulleet sähköpostista. Barry ei ollut nähnyt ystäviään kolmeen kuukauteen, joten hän päätti lähettää viestin heti. Iloisena hän kirjoitti kirjettä ja lauleli vanhaa latinalaista velholaulua:
Asidofilus sodomia
corgito, ergo sum
Benedictus zoofilia
non leguntur rectum
(Nyt piimää maistaa väärä pää
kun ajatuksen sain
Ja paavia nyt syytetään
hän käytti vessapaperiain, suom. Pentti Saarikoski)
Oli synkkä ja myrskyinen yö. Professori Syfilis Skalperos kohotti itselleen maljan keskiaikaisessa goottilaislinnassaan suunnitelmansa ensimmäisen vaiheen onnistumisen kunniaksi.
- On kirotun vaikeaa löytää kunnollisia goottilinnoja jyrkänteen reunalta, hän sadatteli. Tässäkin on se vika, että hautausmaa on yli 10 kilometrin päässä, ja vaikka asunnonvälittäjän mukaan bussiyhteydet ovat hyvät, niin ei se oikein aja samaa asiaa, Skalperos jatkoi ja huomasi pitävänsä ylipitkistä virkkeistä. Enää puuttuu arvonimi, hän tuumi. Kieltämättä proffan titteli menetteli, mutta jokaisen arvonsa tuntevan kelmin tulisi olla aatelinen tai tohtori (Kauhu- ja rikollislegendan käsikirja, luku 3. Ensimmäinen luku oli lähinnä johdantoa ”Onneksi olkoon oivasta ammatinvalinnasta! Kirjamme avulla juuri sinusta voi tulla uusi Moreau, Dracula tai Frankenstein…” ja toinen luku käsitteli goottilaisia linnoja. Neljänteen lukuun Skalperos ei vielä ollut ehtinyt perehtyä.).
- Koko elämäni olen keekoillut puolelta toiselle, Skalperos tilitti kliseisesti peilikuvalleen ja mietti onko verbiä ”keekoilla” olemassakaan. Halusin aina olla niin kuin varakreivi Volvoford… pelata hänen omaa kieroa peliään… voittaa hänet siinä… Mutta epäonnekseni en koskaan oppinut pelaamaan pöytätennistä! Nyt hän on poissa… ja minä en koskaan saanut tilaisuutta… (Käsi ylös ketä pisteet alkaa ottaa aivoon! Okei, okei, lopetetaan sitten.) En saanut tilaisuutta kukistaa häntä! Mutta ehkäpä… (Sori, unohtui.) ehkäpä jos päihitän hänen voittajansa, suuren ja mahtavan Barry Topperin, niin se tarkoittaa, että minä olen maailman mahtavin velho! Vino hymy sai Skalperoksen kasvot näyttämään entistäkin pelottavammalta, ja se on jotakin mieheltä, joka 11-vuotiaana eksyi katsomaan freak showta, jolloin muut katsojat pyysivät häneltä nimikirjoitusta. Kuitenkin jos Skalperos olisi lukenut matemaattista todennäköisyyslaskentaa ja logiikkaa, hän ei ehkä olisi hymyillyt, sillä hänen päättelynsä ei ollut aivan oikea. Juomamestarimme olikin enemmän kemistimiehiä.
Armottoman absoluuttinen aika (velhot eivät piitanneet suhteellisuusteoriasta, mikä johti siihen, että monien ajankääntäjää kokeilleiden velhojen massa kasvoi äärettömäksi ja he luhistuivat mustiksi aukoiksi) käänsi keskiviikon torstaiksi ja kuusi tuntia myöhemmin nouseva aurinko paljasti velhojen jätehuollon puutteet. Barry heräsi onnellisena, sillä Don ja Hermafrode olivat ilmoittaneet tulevansa illalla käymään. Hän vilkaisi päivyriään ja huomasi, että illalla oli erään merenrantahotellin avajaiset, johon häntä oli pyydetty leikkaamaan poikki punainen nauha. Hotellin omistaja oli aikaisemmin ystävällisesti lähettänyt Barrylle kolme metriä nauhaa ja sakset, jotta hän saisi harjoitella tätä rituaalia kotonaan, ja Barry oli tästä huomionosoituksesta mielissään.
Kerättyään lattialta kaikki 57 punaista nauhanpätkää ja järjesteltyään muutenkin pienen asuntonsa siistiksi Barry huomasi, ettei hän voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Hän muisti viime kerran kun hän oli tätä yrittänyt.
- Mokoma transvestiitti näytteli roolinsa niin antaumuksella, että seuraavana aamuna sain lukea lehdestä astuneeni avioon miehen kanssa! Barry muisteli ja samalla hänen mieleensä tulivat Dunkeldorkin viisaat sanat: ”Alibi on sitä, että on kahdessa paikassa yhtä aikaa. Koska alibia tarvitsee vain silloin, kun on ”kusiset paikat”, tästä seuraa, että olet pulassa, jos olet kahdessa paikassa yhtä aikaa.” Vanha kunnon Bulbus, aina saivartelemassa, Barry hymyili ja päätti jättää ystävilleen lapun, jossa kertoi avaimen olevan kätketty ovimaton alle. Havaittuaan, että aamupäivällä ei taaskaan ollut erityistä ohjelmaa, Barry päätti jatkaa lastenkirjansa kirjoittamista. (Jos se lahjaton laulajanauta pystyy siihen, niin miksen minäkin?) Koska vanhoissa aapisissa oli usein epäkorrekteja tekstejä (esim. asiattomuuksia rodullisista vähemmistöistä), Barry oli päättänyt kirjoittaa 2000-luvulle sopivan version. Hän viimeisteli f-kirjaimen ennen merenrantahotellille lähtöä.
Feministi flirttailee fägäreille.
Falskit falsettipojut fiilistelevät fallokset formaldehydissä.
Sliipattu sankarimme lähestyi hotellia luutansa selässä ja pohti, missä luudanvarren selkä oli. Ennen kaikki oli helpompaa, hän ajatteli. Rööripulveri oli ennen tehokas liikkumistapa, mutta sekin kiellettiin ministeri Coffeen toimesta omituisen tapauksen jälkeen. Coffee oli (vahingossa, näin väitettiin) imaissut jauhetta nenäänsä ja kokenut paikaltaan sellaisen tripin, että Jefferson Airplanen fanitkin olisivat kadehtineet. Keräilijöiden keskuudessa harvinaisiksi kävivätkin ennen palautusloitsuja otetut valokuvat, joissa Coffeella on vain yksi iso sierain.
- Kummallista, Barry totesi. Vaikka sataa vettä ja salamoi, niin paikka on sanalla sanoen surkeasti valaistu. Hän laskeutui näyttävästi pohjoistornin katolle ja mikäli hän olisi oppinut jotakin aiemmista seikkailuistaan, huonosta säästä ja synkistä linnoista, hän olisi voinut olla huolissaan. Nyt hän kuitenkin vihelteli huolettomana ja alkoi etsiä sisäänkäyntiä ja sitä kuuluisaa punaista nauhaa.
Samaan aikaan Don ja Hermafrode saapuivat Mieleillään Barryn kämpille ja hämmästelivät suuresti, kun ovi oli auki, huoneet typötyhjiä ja ovessa lappu ”Terve, ja kiitos kamoista!”. He vilkaisivat toisiaan ymmällään.
- Barry on varmaan taas töppäillyt ja ulosottomies on käynyt, Don veikkasi.
- En usko, sillä Barryllä on rahaa kuin roskaa. Koko suku rikkaita ja kaikki kuolleet ja testamentanneet omaisuutensa hänelle, Hermafrode totesi. He päättivät mennä peremmälle odottamaan Barryn paluuta.
Astuttuaan ovesta sisälle hotelliin Barry huomasi sen, mitä hän oli jo hetken etsiskellyt; punainen nauha oli viritetty käytävän poikki ja sakset lepäsivät vieressä tyynyllä. Barry riemastui ja ajatteli, että koska hänelle maksetaan tästä, niin homma täytyy hoitaa kunnialla kotiin. Tässä vaiheessa on huomautettava, että julkisuuteen tottunut henkilö, kuten joku poikabändin jäsen, olisi ihmetellyt tällaista tilannetta. Missään ei näkynyt yhtään vierasta, hotellinjohtajasta puhumattakaan. Lisäksi käytävä oli lähestulkoon pilkkopimeä. Kuitenkaan Barry ei ollut koskaan laulanut poikabändissä, joten hän tarttui epäröimättä saksiin ja leikkasi nauhan keskeltä poikki. Leikattuaan nauhan Barry älysi, että jos nauha olisi ollut porttiavain, loppuratkaisu olisi mennyt tylsäksi vanhan toistoksi. Nyt se ei ollut tarpeellista. Professori Syfilis Skalperos astui virnuillen esiin huoneen pimeästä nurkasta.
- Kaikki nämä vuodet olen odottanut tätä hetkeä, Skalperos ylinäytteli. Varakreivin katoamisen (niin, hänen tappamisensa olisi vaikeuttanut jatko-osien tehtailua) jälkeinen tyhjä elämäni saa viimeinkin merkityksen, kun haastan maailman mahtavimman velhon ja kukistan hänet!
- Tässä ei siis ole mitään henkilökohtaista? Barry kysyi. Teit tämän kaiken vain tullaksesi kuuluisaksi!
- Niin.
- Sinuna olisin mieluummin ryhtynyt taiteilijaksi. Tiedäthän, mitä Dunkeldork sanoi: ”Nykyään mikä tahansa roska myy, kunhan teokset vaikuttavat viisivuotiaan tekemiltä ja tekijä käyttää vastakkaisen sukupuolen vaatteita.” Barry siteerasi innoissaan mutta hiljentyi, kun huomasi Skalperoksen vetäneen sauvansa esiin. (Taikasauvan! Mitä te oikein kuvittelitte?)
- Oletko valmis vastaanottamaan velhomaailman kammottavimman kirouksen? Skalperos uhkaili ja Barry tuli siihen tulokseen, että kysymys oli retorinen. Hän päätti kuitenkin pelata aikaa.
- Ah, tarkoittanet ameba kebabraa, nilviäiskirousta? hän kysyi yrittäen kuulostaa huolettomalta.
- Juuri niin, tuota upeaa loitsua… Taikaa, joka tekee uhristaan iljettävän niljakkeen, joka päätyy useimmiten pizzantäytteeksi, poliitikoksi tai Levyraadin vakiovieraaksi! Skalperos paasasi nousevalla nuotilla ”vanha elokuva” – äänellään.
- Siihen tarvitset kyllä taikasauvaa, Barry totesi.
- Häh? Miten niin? Tässähän se on kädess…
Nopeasti, mutta kuitenkin salamaa paljon hitaammin Barry tempaisi oman taikasauvansa esiin ja huusi ”KAUPPATASEET!” Loitsu riisti sauvan Skalperoksen laihasta kädestä. Välittömästi Barry taikoi professorin sammakoksi, nousi luudalleen ja pudotti Skalperoksen lampeen kotimatkallaan. Pudotukseen olisi kyllä sopinut jokin naseva one-liner (”Nauti kylvystä, limanuljaska!”), mutta sitä Barry ei sanonut, sillä se olisi voinut johtaa siihen, että Arnold Schwarzenegger esittäisi häntä tapahtumiin pohjautuvassa elokuvassa.
Barry palasi kotiinsa ja havaitsi ystäviensä istuvan kalustamattoman olohuoneensa lattialla. Jälleennäkeminen oli iloinen ja ystävykset muistelivat kouluaikojen riemukkaita sattumuksia.
(- Muistatko Don kun pyllistit Goylelle sekunnin liian kauan ja hän osoitti nopealla riuhtaisulla ja näppärällä ranneliikkeellä väitteen ”Itseään ei voi raiskata” epätodeksi?
- Joo, siinä sitä oli oikosulkukytkentää kerrakseen!) Kesken kaiken Hermafrode ja Don kuitenkin kalpenivat yhtäkkiä, mutisivat jotakin pikku-Barrystä ja huoltoasemasta Pohjois-Italiassa ja poistuivat sanaakaan sanomatta uusilla Mieleillään.
EPILOGI: Kuten hyvin tiedetään, nuoren naisen suudelma on sammakoksi taiotun ainoa mahdollisuus päästä takaisin ihmismuotoon. Skalperos alkoikin uskoa, että pelastuisi, kun lammen rannalle saapui nuori, kaunis nainen. Professori loikkasi hänen jalkojensa juureen ja mitä kohteliaimmin kysyi: ”Anteeksi, mutta voisitko suudella minua?” Nainen näytti riemastuneelta. Skalperos luuli tulleensa ymmärretyksi ja pelastuvansa, mutta naisen korvissa tuo pyyntö kuulosti suunnilleen tältä: ”Kroaak kroak kroak kroaaak?” Rannalle eksyneen naisen iloon oli syynä se, että hän oli biologian opiskelija ja pääsi kotitehtävässään alkuun odotettua helpommin. (Vasta tässä vaiheessa Skalperos huomasi haavin. Kahden tunnin kuluttua hän koki erittäin tuskallisen kuoleman laboratorion pöydällä. Kuitenkin vielä tuskallisempi oli tämän opiskelijatyttösen kohtalo. Hän kuoli myöhemmin verenhukkaan luettuaan projektiinsa kuuluneen DNA-testin tulokset. Hänen leukansa nimittäin putosi lattialle.)
LOPPU (Toistaiseksi)
(Volvoford on nähty vaeltelemassa Sodomiittien lumisilla rinteillä ja hänen kannattajansa väijyvät varakreivin vanhoja vinyylejä antikvariaateissa. Ehkä Barryä vielä jonakin päivänä tarvitaan…)
Bulbus Dunkeldork - rehtori ja filosofi
Pyllypahkan maineikkaan rehtorin kuolemattomia lausahduksia vuosien varrelta.
"Täällähän on väkeä kuin olutteltassa Suviseuroilla." Bulbuksen legendaarinen repliikki Pyllypahkan lukuvuoden avajaisista joskus 60-luvulla
"Kuulehan nahka-enkeli, ala vetää sen päristimesi kanssa. Menisit töi..." Sekunti ennen koulun historian pisimmän sairasloman alkua
"Tuli vain mieleeni... Sattuuko Bob olemaan postinkantajanne?" Toteamus Barryn ristiäisissä rehtorin nähtyä vauvan, jostain syystä kaikki hiljenivät hetkeksi
"Ior Bock ei ole läheskään yhtä notkea!" (Uskokaa pois, tätä ette haluakaan tietää, mutta uteliaiden kannattaa hankkia "Barry Topper ja saunasolmun arvoitus")
"Jästimaailmassa tällaista tuskaa vastaa lähinnä kosmeettisista syistä tehty ympärileikkaus aikuisiällä." Dunkeldork kertoessaan kidutuskirouksesta (hänhän lukee jästilehtiä, suosikkinaan Cosmopolitan)
"En aio koskaan ajaa partaa!" Bulbuksen ylevä päätös 15-vuotiaana
"Minäkö amisviiksi?" Puolustautuminen 16-vuotiaana
"Tämä on parasta mitä minulle on tapahtunut sitten sen, kun onnistuin juottamaan Sindyn ja Melissan känniin!" Rehtorin virkaanastujaispuheessa
"Mikä ihmeen kulissiliitto?" Ex-vaimolleen 70-luvulla
"Kuulostanpas minä vanhalta ja sairaalta. Olen varma, että olen ensi vuonna aivan erinäköinen." Barryn toisena opiskeluvuonna
Vastaukset 5
Vanhimmat
xDDDDDDDDDDDD
parasta mitä olen lukenut vähään aikaan
Barry Topper ja menneisyyden kutsu
Kertomus ikääntymisestä, luostarielämästä ja itsensä voittamisesta. (Lue: väkisin tehty jatko-osa)
PROLOGI: Aikamatkailu on kerrassaan omituisten mahdollisuuksien kehto. Ajassa siirtymisen historia alkoi vuonna 1930, kun Wilbur Wähämieli vastaanotti viestin tulevaisuuden itseltään. Viestissä kerrottiin, miten aikakone rakennetaan ja neuvottiin lähettämään kyseiset ohjeet valmiilla laitteella takaisin menneisyyteen. Tällä manööverillä vältettiin laitteen kieltämättä hankalan tekniikan keksiminen ja edelleen monet tieteilijät väittävät ettei tällaisen kieroilun pitäisi olla edes mahdollista. Mutta pysytäänpä asiassa. Wilburin ohjeessa hän neuvoi itseään hankkiutumaan menneisyydessä eroon eräästä itävaltalaissyntyisestä viiksekkäästä paskiaisesta ja tämä johti monen hotellinpitäjän ja juustotehtailijan hengenmenoon. Viestin todellinen merkitys selvisi Wilburille liian myöhään eikä hän sitten viestiä lähettäessään älynnyt tarkentaa kenestä olisi ollut kyse… Mutta vasta yli 90 vuotta alkoi tapahtua jotakin, josta voisi kertoa tarinan. Barry Topper, velhomaailman tunnetuin sankari, huomasi kaljuuntuvansa ohimoiltaan.
- ”Olen jo liian vanha supersankariksi”, Barry valitti ääneen kunnes muisti, että hänen neljäs avioliittonsa olikin jo päättynyt ja hän oli aivan yksin luksusasunnossaan. ”Eivätkä mainostulotkaan enää päätä huimaa. Ei tässä näin pitänyt käydä”, hän jatkoi. Hän selasi aamun lehteä ja äkkäsi mielenkiintoisen ilmoituksen: ”Ennustaja Aria Nilumas ratkaisee ongelmasi! Tule käymään!” Barry päätti käydä kokeilemassa onneaan, sillä kuten muutkin velhot, myös hän oli taikauskoinen. (Yllättävää, eikö?)
Velhomaailmassa ennustajien kykyjä arvostettiin suuresti. Vain harvat pystyivät vakavalla naamalla kertomaan täysin ympäripyöreitä profetioita, jotka joko toteutuivat tai sitten eivät. Osa näistä lahjakkuuksista työskenteli myös jästimaailmassa. Jästit kutsuivat heitä ”meteorologeiksi” tai ”ekonomisteiksi”, riippuen siitä mitä aihetta arvaukset koskivat. Aria Nilumas oli ennustajista tunnetuin; vanha nainen, jonka naurun sanottiin karkottavan pikkulinnut kymmenen kilometrin säteeltä. Barry saapui naisen hämärään telttaan, jossa noita tanssahteli yksinään. (Hyppy, hyppy ja hyppy! AAHHAHHAAA!) Barry tuijotti rituaalia kauhuissaan, mutta onneksi nainen huomasi hänet pian ja kehotti järkyttynyttä sankaria istumaan pienen pöydän ääreen.
- ”Näen sinun haluavan menestystä ja muutosta”, Aria ennusti kaakaokuppinsa pohjasta. ”Tulet löytämään vastauksen mielesi perimmäiseen kysymykseen: kuka sinä olet ja kuka on pahin vihollisesi. Siksi neuvonkin sinua vaeltamaan ilman päämäärää. Silloin löydät etsimäsi.”
- ”Ymmärrän. Osaisitko tarkentaa?” Barry kysyi.
- ”Tapaat pitkän, komean muukalaisen…” Nilumas julisti, mutta Barry ymmärsi, ettei koko touhussa ollut järjen hiventä.
Barry poistui teltasta. Silloin maailman mielettömyys valkeni hänelle. Hän pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan aavemaista äänettömyyttä. Vain kaukainen paineilmaporaaja rikkoi hiljaisuuden.
- ”Juuri tätä minä kaipaan”, Barry totesi ja lähti saman tien kenellekään ilmoittamatta Sodomiittien vuorilla sijaitsevaan luostariin.
Päämäärättömien luostari oli paikka, jota ei etsimällä voinut löytää. Sinne tultiin sattumalta ja vaistonvaraisesti, mutta onneksi luostari oli vain miehiä varten, sillä muuten kaikki alennusmyynneissä kiertelevät naiset olisivat yhtäkkiä havainneet seisoskelevansa Sodomiittien jyrkillä rinteillä. Niinpä Barrykin saapui paikkaan ymmärtämättä mistä oli kyse. Hän näki portin yläpuolella veljeskunnan tunnuslauseen: EGOFILIA ABSURDUS ONANIUM (Selibaatti ei periydy). Ennen kuin huomasikaan, Barry oli pukeutunut kaapuun, meditoi, levitoi, sanitoi, editoi ja derivoi niin kuin ei koskaan muuta olisi tehnyt.
Luostarielämän kliseet valkenivat Barrylle nopeasti. Koska velhot pitävät uskonasioita toissijaisina eivätkä rukoile, aikainen aamuherätys oli täysin turhaa mutta ”luonnetta kasvattavaa”. Piikkimatolla makailemisen, joogaamisen ja jakinmaitoaamiaisen jälkeen Barryllä olikin aikaa tutustua kirjastoon, jossa kirjojen, kääröjen ja Twister -pelien suunnaton kokoelma olisi mykistänyt kenet vain ellei puhuminen luostarissa olisi ollut jo kielletty. Kuljettuaan täydellisen Harlekiini-kokoelma -hyllyn ohi Barry nappasi sattumalta käteensä niteen ja syventyi tutkimaan sitä. Kannessa Barry huomasi erikoisen symbolin, jota hän piti Päämäärättömien veljeskunnan tunnuksena, sillä Valittujen Palojen logo ei ollut hänelle tuttu. ”Wilbur Wähämielen päiväkirja”, Barry luki. ”Kuinka korjata menneisyyden virheet! Tämähän kuulostaa loistavalta!” Barry ajatteli ja ryhtyi lukemaan innokkaasti. Hetkisen kuluttua lukeminen keskeytyi, kun itse Mestari astui sisään.
Mestari oli luostarin johtaja, viisas ja kunnioitettu väittelijä (sillä hän oli ainoa, jolla oli lupa puhua). Pitkä parta sai hänet näyttämään Barryn mielestä Bulbukselta; lisäksi Mestarin filosofiset ajatukset olivat hyvin samantapaisia.
- ”Näin järvellä tänään moottoriveneen. Se tarkoittaa sitä, että illalla sataa”, Mestari lausui synkkään äänensävyyn. Barry nyökkäsi hiljaa ja tajusi Mestarin tuijottavan kirjaa Barryn edessä.
- ”Sehän se on tietenkin, nyt kaikki on selvää… Hmmm, tulokas, antaisitko kirjasi minulle?” hän pyysi. Mestari otti kirjan ja häipyi kirjastosalista laulellen luostarin tunnuslaulua:
Jos elän täällä hyvin
pääsen harppua soittamaan
Ja banjon hallitsenkin jo
jos päädyn Manalaan
Barry unohti koko päiväkirjajutun ja nappasi toisen, vanhan näköisen teoksen: ”Cuinca häwittää cymmenen cilogrammaa cahdescha wiikoscha”
Mestarin huone oli melkein samanlainen kuin muidenkin munkkien; huone oli vain 80 neliötä muita suurempi ja sisälsi mm. biljardipöydän, flyygelin ja porealtaan. Mestari rojahti vesisängylleen ja syventyi Wähämielen teokseen.
- ”Mielenkiintoista… Wilbur saapui aikakoneellaan tänne, sillä täältä sitä kukaan ei osaisi etsiä”, Mestari pohti ja jatkoi lukemista. ”Aikakone on väärissä käsissä hyvin vaarallinen. Itse asiassa se on vaarallinen missä käsissä vain. Myös jaloissa se on vaarallinen; kompastuin siihen pimeässä ja mursin nilkkani. Ja kun viimeisen kerran päätin käydä menneisyydessä tein jonkin karmaisevan virheen ja palattuani punk-musiikki ja Village People olivat ilmestyneet tähän todellisuuteen. Ymmärrät varmaan riskit; yksikin paradoksi voisi hävittää koko maailman! Mutta jos nyt aivan välttämättä haluat nähdä Jeesuksen livenä, mene luostarin kellariin. Laite odottaa siellä.”
- ”Huomenna maailma muuttuu”, Mestari hymyili (niin, hän oli ainoa joka sai hymyillä) ja nukahti.
Yöllä Barry pyöri sängyllään. Hän uneksi siamilaisista kaksosista, joista toinen oli ihmissusi ja toinen vampyyri. Tämä ei kuitenkaan merkitse mitään juonen kannalta, vaikka siitä, kuinka kaksoset lauloivat duettona ”Don´t go breaking my heart”:ia voisi kertoa enemmänkin. Aamu valkeni Sodomiiteilla ja herätti veljeskunnan unestaan. Barry ahersi muiden mukana ja alkoi pohtia, että ehkei keski-ikäistyvän maailmantähden elämässä olekaan mitään vikaa. Hän alkoi miettiä Bulbusta.
- ”Ei hiustenlähtö ole maailmanloppu. Kasvata parta! Pääasia on, että sinulla on karvoja enemmän ylä- kuin alapäässä. Muuten sinua luullaan feministiksi”, Dunkeldork totesi muinoin. Bulbus oli vähän aikaa sitten siirtynyt maille, jonne iäkkäät velhot lopulta matkasivat raskaan elämänsä päätteeksi. Niin, Floridassa Dunkeldork nautti ansaituista eläkepäivistä ja toteutti naturistisia taipumuksiaan. (Mitä sitten luulitte?) Barry päätti jatkaa luostarielämää viikon loppuun ja palata sitten näyttävästi lööppeihin. Hän ei kuitenkaan tiennyt, että luostarissa päti samat säännöt kuin moottoripyöräjengeissä, kirjakerhoissa ja Henrik VIII:n avioliitoissa: ”vain kuolema teidät erottaa”. Ilta tuli ja Barry meni huoneeseensa, mutta ei saanut taaskaan unta.
Yöllä Barrylle tuli suunnaton tarve lähteä kävelylle luostarin pimeille käytäville, ja se, ettei Barryn huoneessa ollut vessaa oli vain osasyy. Toki hän tiesi, että käveleminen auttaa unettomuuteen yhtä paljon kuin jodlaaminen migreeniin, mutta silti hän oli liikkeellä. Koska kellariin meneminen oli ehdottomasti kielletty, hän päätti ottaa selville, miksi asia näin oli. (Jos kieltoa ei olisi ollut, ketään ei takuulla olisi kiinnostanut mokoma tunkkainen loukko.) Barry laskeutui portaat alas ja havaitsi valoa hallin perukoilla.
- ”Sen pitäisi tapahtua näillä hetkillä”, joku mutisi ja Barry tunnisti äänen heti. ”Mitä Mestari tekee?” Barry mietti ja hiipi varjoissa lähemmäs. Vasta silloin hänelle valkeni, että tuo ääni oli hänelle tuttu jo ennen luostariin tuloa. Mestari seisoi omituisen laitteen edessä, mutta näytti siltä, että hänelle tuota konetta ei ollut olemassa. Barry astui esiin ja kysyi: ”Mikä hätänä, Mestari, vai pitäisikö sanoa varakreivi Volvoford?” (Se oli kieltämättä latteus, mutta Barrypä rakastikin James Bond – elokuvia.)
- ”Topper, mikä iloinen yllätys. Vaikka tiesinhän minä sen, että tulisit”, varakreivi sanoi. ”Olenhan tehnyt tämän jo kerran, mutta nyt tässä on ongelma. En löydä aikakonetta! Minun täytyy palata menneisyyteen ja muuttaa ne kohtalokkaat tapahtumat, jotka tekivät minusta tällaisen. (Volvoford oli muuttunut pitkäksi ja komeaksi muukalaiseksi; ennustus siis kävi toteen.) Mutta tähän pahuksen paikkaan sisältyy taika, jonka vuoksi etsimällä löytäminen on mahdotonta! Kun nyt olet siinä, niin nyt muistankin. Sen täytyy olla tässä edessäni.” Barryn mielestä Volvoford puhui tuttuun tapaansa sekavia, joten hän päätti kysyä: ”Mitä horiset?”
- ”Vaelsin ilman päämäärää vuosia, kunnes löysin tänne toistamiseen. Ensimmäinen kerta oli syntyni, toinen tulisi olemaan pelastukseni…”
Barry tuli siihen tulokseen, että varakreivi oli juonut liikaa Metanol Blindiä, luostarin erinomaista viiniä.
- ”Sinä olet pohtinut mahdollisuutta muuttaa menneisyyttäsi. Nyt kun löysit Wähämielen aikakoneen, mietit miten upeaa olisi tehdä muutamat asiat toisin. Estää ystäviesi kuolemia, käyttää hyväksi tietoja tulevaisuudesta…” Volvoford kertoi hämmästelevälle Barrylle.
- ”Mistä tiedät, että mietin tuota?” Barry kysyi.
- ”Yksinkertaista! Minä olen sinä tulevaisuudessa! Kohta lähdet menneisyyteen, yrität auttaa ystäviäsi mutta epäonnistut ja havaitset, että kohtaloa on vaikea muuttaa ilman vaarallisten paradoksien muodostumista. Sitten levytät Sonnyn ja Cherin ”I got you babe”:n ja päätät palauttaa suosiosi ennalleen, muutat nimesi varakreivi Volvofordiksi verotussyistä ja valloitat maailman. Ympyrä sulkeutuu…”
- ”Miksi sitten olet kaikki nämä vuodet yrittänyt tappaa minut?” Barry ihmetteli.
- ”Tappaa? Ei, et ymmärrä. Olen vain yrittänyt kasvattaa sinusta, tarkoitan itsestäni, kunnon kelmin!”
- ”Oletko varma, että minusta tulisi sinä, jos astuisin aikakoneeseen nyt?” Barry kysyi.
- ”Kyllä, olethan, siis olenhan tehnyt sen jo minun todellisuudessani. Lopulta annat koneen valmistusohjeet Wähämielelle, jotta laite löytyy täältä sitten, kun tulee minun vuoroni muuttaa menneisyyttäni toistamiseen. ” Volvoford neuvoi.
- ”Enpä taida viitsiä. Olen huomannut, että olen sittenkin tyytyväinen nykyiseen elämääni”, Barry totesi. ”Sitä paitsi sorruit taas kerran selittämään koko jutun, ääliö. Nyt en ainakaan tee sitä! Typerys. Pölvästi. Idiootti.”
- ”Voi §%#&€! Näinkö meille aina täällä käy”, pimeyden ruhtinas huudahti ja katosi aikakoneen kera savuna ilmaan.
EPILOGI: Loppuviikosta Barry livahti luostarista ja palasi kotiinsa. Sängyllä loikoillessaan hän ajatteli aikamatkailun mahdottomuuksia, juonen epäkohtia ja sitä, kuinka hän pelasti maailman jälleen kerran ja tappoi itsensä. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan Barry oli onnellinen. Kuten Bulbus sanoi: ”Sillä ei ole väliä, mitä olet tai teet. Tärkeintä on, että saat.” Oikeastaan se jatkui ”…ansiosi mukaan”, mutta sitä Barry ei muistanut. Sitten hän huomasi, että menneisyyden muuttuminen oli synnyttänyt rap-musiikin ja Aku Ankan housut olivat kadonneet. Lisäksi hän käsitti, että jatko-osat kävivät kerta kerralta huonommiksi.
LOPPU (Jälleen kerran)
(Mahdollisessa seuraavassa osassa Barry etsiikin itse Totuutta.)
Barry Topper Totuuden jäljillä
Tässä, kuten aiemmissakin kertomuksissa esiintyvät viittaukset todellisiin henkilöihin ovat tahattomia.
Omistettu Tragikomistanin taisteluissa kuolleille.
Voitettuaan Volvofordin viimeisen kerran Barry Topper ei tiennyt mitä tekisi. Ennen luostariin eksymistään hän oli kirjoittanut muutamia kirjoja, mutta viimeisin, ”Naulana arkkuun – hervotonta hautajaishuumoria” ei ollut erityisen menestyksekäs. Niinpä hänen täytyi hakea nostetta uralleen jostakin muusta. Kun Barry kysyi neuvoa Donilta ja Hermafrodelta, he ehdottivat, että Barryn kannattaisi etsiä oikeita töitä, olihan hän jo yli kolmekymppinen. Tämän neuvon jälkeen Barry ei enää suostunut puhumaan heille. Ehkä Bulbus osaisi auttaa, Barry pohti. Häneltä Barry oli saanut ennenkin hyviä neuvoja: ”Helpoin tapa menestyä on käyttäytyä idioottimaisesti ja myydä töppäilynsä lehdille. Suosittelen useita lyhyitä peräkkäisiä avioliittoja ja ”taiteilijana” (sikaria polttavana ladonpäätyjen maalaajana) esiintymistä.” Bulbus oli kuitenkin siirtynyt toiseen maagiseen todellisuuteen; eläkeläisten lomaparatiisiin Floridaan. Barry päättikin varata lentolipun ja mennä tapaamaan vanhaa rehtoria.
Velhojen tekninen tietämys oli edistynyt Barryn kouluajoista, joten taikalentokoneet olivat yleistyneet. Kapistukset muistuttivat kovasti jästien vastaavia: velhojen koneissa ei vain ollut siipiä (koneita kutsuttiinkin lempinimellä, joka ei sopinut lasten korville) ja lennoilla tarjoiltu ruoka oli syötäväksi kelpaavaa.
Saavuttuaan Floridaan Barry löysi Dunkeldorkin nudistirannalta aurinkoa ottamasta. (Tapahtuman tarkempi kuvaileminen on hyödytöntä johtuen Bulbuksen pitkästä, peittävästä parrasta.)
- ”No mutta, sehän on Barry Topper! Oletko sinäkin jo eläkkeellä? Minä kun luulin, että vaikka tummahiuksinen oletkin, niin kuulut rodullisesti valtaväestöön…” Dunkeldork tervehti.
- ”Ei suinkaan, tulin vain kysymään neuvoa. Mitä minun pitäisi tehdä urani kanssa? Minulla ei ole vihollisia ja juorulehtiä kiinnostavat vain entisen mäkihyppääjän ja makkaratehtailijan perijän toilailut.” Barry selitti.
- ”Voisit ryhtyä kriitikoksi tai katuperkussionistiksi…” Bulbus aloitti, mutta yhtäkkiä hänen katseensa lasittui ja hän alkoi puhua äänellä, joka kuulosti siltä, että rehtori olisi kiskaissut keuhkonsa täyteen heliumia:
Pian on käymässä toteen
ennustus aikaintakainen
Se velhojen maailmaa uhkaa
ja minä vain piitsillä makailen
On ruhtinas pimeyden poissa
vaan siirsi voimiaan sille
joka kömpelyytensä vuoksi on
altis onnettomuuksille
Jos Totuuden ensin hän löytää
niin varakreivi jälleen palaa
Mutta sinulle tämän voin kertoa
en Totuuden kätköä salaa
On kaikkeuden mahtavin voima
piilossa paasien alla
Ja Totuuden sijainnin löydät
nollan nollalla jakamalla
Siis kiiruhda, etsi ja löydä
niin vielä viimeisen kerran
voit kohdata vihollisesi
Ennustuksen tarjosi Dressmann
Dunkeldork palasi tähän maailmaan ja näytti huonovointiselta. ”Aurinko tekee tepposet”, hän sanoi.
Barryn palattua kotiinsa Bulbuksen houre mietitytti häntä. ”Totuus paasien alla… Ja löydät tien jakamalla nollan nollalla… Tarvitsen kynää ja paperia”, hän sanoi.
Seuraavana päivänä Barry alkoi miettiä arvoitusta heti aamusta, mutta postin tulo keskeytti hänet. Kirje Donilta ja Hermafrodelta herätti hänen mielenkiintonsa. Barry avasi kirjeen.
”Barry, sinusta ei ole kuulunut mitään vähään aikaan. Toivottavasti se merkitsee sitä, että olet vihdoinkin löytänyt töitä. Mutta jos sinulla on aikaa niin auta meitä: PIKKU-BARRY ON KADONNUT! Ajattelimme lähettää koiramme Pimpledickin etsimään häntä, mutta koirakin on tiessään.” Barry muisti tuon lemmikin hyvin; ”adoptoitu” kulkukoira oli ruma, pitkäkarvainen piski, jolle täytyi syöttää hengitystä raikastavia pastilleja, jotta pystyi erottamaan sen etu- ja takapään toisistaan. Vain Hermafrode piti koirasta, muiden mielestä räkyttäjä olisi ollut järkevintä hukuttaa. Barry jatkoi lukemista: ”Jos liikut täällä Tragikomistanissa päin, niin voisitko etsiä häntä siinä samalla?
PS. Onnittelut varakreivin kukistamisesta.” Barry muisteli kaimaansa pikku-Barryä. ”Hän on toivoton sähläri, mutta sen verran fiksu, ettei liittyisi mihinkään itsemurhalahkoon tai grungebändiin”, hän mietti. ”Nyt kuitenkin syvennyn ongelmaan.”
”Katsotaanpa. Tiedetään, että 12.07 x 0 = 0. Jaetaan yhtälö 0:lla puolittain, jolloin saadaan 0/0 = 12.07. Tragikomistanin ruhtinaskunta on perustettu 12.7.1207, joten Totuus sijaitsee Tragikomistanissa! Sinne siis!” Barry päätteli. Velhojen maailmassa fysiikan laeilla ja matemaattisilla laskusäännöillä ei liiemmin ollut merkitystä.
Tragikomistanin vuosisatojen sukurutsauksesta degeneroitunut ruhtinassuku rakasti sotimista, mutta ei pienenä valtiona uskaltanut ryttyillä naapureilleen. Sen vuoksi joka toinen vuosi järjestettiin turnajaiset, jossa maan miespuoliset asukkaat jaettiin kahtia ja laitettiin taistelemaan ”viimeiseen mieheen” saakka toisiaan vastaan. Voittajilla oli kunnia raiskata hävinneiden henkiinjääneet sotilaat, jotka toimituksen aikana lauloivat Abba:n Waterloota (and how can I ever refuse/ when I feel like I win when I lose). Jostakin syystä valtion väkiluku putosi huimaa vauhtia, joten siirtolaiset kuten Don ja Hermafrode olivat enemmän kuin tervetulleita. Kun Barry saapui Tragikomistanin velhojen lentokentälle, hän aisti heti maan taistelujen värittämän historian. Tragikomistan ei ollut järin suosittu turistikohde: hotelleja oli harvassa, joten Barry suuntasi Donin ja Hermafroden luo. Vanhat kiistat oli unohdettu ja jälleennäkeminen olisi ollut riemukas, ellei pikku-Barry olisi edelleen ollut kadoksissa. Barry kertoi suunnitelmastaan etsiä Totuutta ja samalla katsella, näkyikö häntä. Koska ennustuksessa mainittiin, että Volvofordin voimat olivat siirtyneet johonkin köntykseen, Barry päätti kiirehtiä ja lähti Totuuden etsintään heti seuraavana aamuna.
Tragikomistanin tunnetuin (ainoa) nähtävyys oli Featherlagin linnan rauniot, jossa tarinan mukaan suuri pimeyden velho Featherlag menetti henkensä länsitornin sorruttua. (Joidenkin mukaan tämä johtui siitä, että pyöreä torni rakennettiin velhomatematiikan mukaan piin arvolla tasan 3.) Vain harvat tiesivät, että Featherlag oli Totuuden haltija, joka käytti tietoaan väärin, mutta menehtyi ennen suunnittelemaansa valtaannousua. Barryllekin juttu oli vieras, mutta hän päätti aloittaa etsimisen raunioilta. (Barry päätteli aivan oikein, että vuosisatoja vanhaa Totuutta ei kannattanut hakea ostoskeskuksista; toisaalta, mentiinhän ikivanhaan Salaisuuksien kammioonkin nykyaikaisen viemärijärjestelmän kautta.)
Ennustuksissa mainitut kivipaadet löytyivät hetkessä, mutta tonnien painoisten järkäleiden siirtäminen ei ollut edes taikakeinoin mahdollista. (Barry kun ei jedi-temppuja osannut.) Hän mietti, mitä tekisi ja istui paadelle. ”Ainakin ehdin ensin”, Barry ajatteli. ”Toivoa ei ole menetetty.” Samassa hän kuuli tutun äänen selkänsä takaa.
- ”Kohtaamme jälleen”, ääni sanoi.
- ”Melville Wideass, vanha koulutoverini! (Ei se ollutkaan pikku-Barry.) Mitä sinä teet täällä Tragikomistanissa, jonka luonto ja perinteikäs historia lumoaa turistin ja saa hänet palaamaan tänne yhä uudestaan?” Barry kysyi. (Tragikomistanin matkailunedistämisinstituutti sponsoroi tätä jatko-osaa, toim. huom.) Melvillen silmissä välähti omituinen valo ja hän alkoi puhua kummallisella metallimaisella äänellä:
- ”Minä, varakreivi Volvoford valtasin tämän vanhan ystäväsi ruumiin ennen aika-avaruusjatkumon muuttumista. Näin ollen olen olemassa, vaikka minua ei edellisen kohtaamisemme perusteella ole koskaan ollutkaan. Nyt päätin tulla etsimään Totuutta… mutta ensin hoidan sinut tieltäni. SVIDUTU!”
Hirvittävä tuska aaltoili läpi Barryn kehon hänen kohdatessaan svidutuskirouksen noilla Featherlagin linnan raunioiden kivipaasilla, joille tuhannet turistit tulevat saapumaan vuosittain piknikille aistimaan historian siipien havinan. Barry näki elämänsä kulkeutuvan silmiensä editse… junan odottamisen laiturilla neliöjuuri 47, kohtaamiset Volvofordin kanssa… Bulbuksen luiden paukahtelun, kun hän kompastui portaissa astuttuaan partansa päälle… Ja sitten oli pimeää ja hiljaista.
Melville-Volvoford raahasi Barryn tajuttoman ruumiin pusikkoon ja alkoi miettiä keinoa paaden nostamiseksi. Samassa paikalle ilmestyi kummallisen näköistä sotajoukkoa juoksevan häntä kohti kirkkaankeltaisissa, mainosten täyttämissä taisteluvarustuksissaan.
- ”Vihreiden joukkue on taas ylivoimainen! Alta pois, risut ja männynkävyt!” (Jostakin syystä Vihreät voittivat nämä taistelut joka kerta.) yksi sotilaista huusi. Melville näki, että suuri pommi oli tulossa taivaalta juuri hänen (ja Keltaisten joukkueen sotilaiden) kohdalle. Hän juoksi karkuun sen minkä ehti, mutta lopulta tuhoase jysähti kivipaaden viereen ja paineaalto tainnutti varakreivin.
Barry heräsi illalla pensaikossa, pyyhki pölyt vaatteistaan ja nousi seisaalleen. Hän näki Melvillen ja keltapukuisia tyyppejä lojumassa maassa tiedottomina ja kivipaaden kierähtäneen pommin vaikutuksesta pois luolan suuaukon edestä.
- ”On tullut aika, jolloin Totuus paljastuu”, Barry ajatteli ja käveli kuopan luo. Epäröimättä hän laskeutui portaat alas ja huomasi saapuneensa suureen, kallion sisään louhittuun saliin, jonka perällä paloi kaksi soihtua. Soihtujen välissä lepäsi kivitaulu: aito ja alkuperäinen, lopullinen Totuus. Barry käveli totuuden luo ja luki taulusta sanat:
Onneksi olkoon. Olet löytänyt Totuuden.
Vielä on mahdollista perääntyä.
Haluat siis tosiaankin tietää: no, tässä se tulee.
NOLLALLA EI VOI JAKAA! MITÄ #¤%&/¤:IÄ SINÄ TÄÄLLÄ TEET?
PS. Maailmanloppu tulee vuonna 1867.
Melville saapui pöllämystyneenä paikalle; varakreivi oli viimeinkin hyväksynyt oman olemassaolemattomuutensa ja jättänyt hänen ruumiinsa. He katselivat Totuutta hetken ja tulivat siihen tulokseen, ettei siitä olisi heidän käsissään vaaraa. He astuivat ulos luolasta ja tunsivat, kuinka leppoisa tuuli hyväili heidän kasvojaan Tragikomistanin luonnon koskemattomassa levollisuudessa. Vain kaukaiset perinnetaistelun äänet häiritsivät illan rauhaa.
- ”Lähdetään kotiin”, Barry sanoi.
EPILOGI: Kun Barry ja Melville palasivat Totuus mukanaan Donin ja Hermafroden luo, oli riemu ylimmillään. Pikku-Barry oli palannut reissultaan ja kertoi innoissaan siitä, kuinka hän järjesti Pimpledickin, tuon kapisen lemmikin, sijaisnäyttelijäksi Meg Ryanin uusimpaan elokuvaan.
LOPPU
Niin sitä pitää, Jar Jar.
Palaan paremmalla ajalla ja lukaisen nuo kaikki. Parodia on tosiaan kiintoisa (mutta vaikea) laji, aivan kuten kirjoitettu huumori aina.
Jo lukemastani tuli mieleen Sorbusten herra..eikä se ole ollenkaan paha asia, siis jos/kun sattuu omistamaan tämänkaltaisen hämärän huumorintajun.
:P
kiitos maukkaasta lukukokemuksesta, ei mene laajakaistaliittymän kuukausimaksu ihan hukkaan