Miten pääsisin mustista silmänalusista ja pussukoista eroon.
Silmänaluset on kauhean näköiset!
Silmänaluset on kauhean näköiset!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
väsymystä, nukutko tarpeeksi mutta et LIIKAA. Univaje ja liika uni molemmat tuovat silmien alle tummaa. Turvotus, eli nesteen kertyminen elimistöön näkyy myös silmien alla. Suolahan sitä kerryttää.
Monilla nuo mustat silmänaluset ovat vanhemmilta perittyä. Äidilläni on sellaiset ja olen itsekin ne perinyt. On olemassa silmänalusvoiteita joiden väitetään vaalentavan mustia silmänalusia ja väsymyksen oireita silmän ympäristössä. Itsekin olen niitä käyttänyt jo vuosia, mutta ei niistä tunnu paljon apua olevan. Olen miettinyt pitäisiköhän minunkin alkaa käyttää jotain peittävää meikkiä, kuten äitini tekee, vaikka olenkin mies. Tosiaan aina luullaan etten olisi nukkunut tarpeeksi, kun on nämä tummat silmänaluset, mutta ne vaan ovat joillain syntymälahjaksi saatua.
ne ihan perittyjä voi olla. itelläni taitaa olla siks että käytän piilolinssejä (liikaa) ja tuijotan tietokonetta (liikaa)
mulla sama vika vaikka nukn hyvin syön terveellisesti ja nestettä kyllä kertyy vaik mitä kokeilen. turvotukseen olen juuri kokeilemassa 3 viikon elimistönpuhdistus juomaa,on auttanut paitsi silmiin:mustat ja turvoksissa...olen kuullut että rauta auttaisi,onkohan tosi? no mut huomenna rauta ostoksille