Meille syntyy kohta vauva. Perheessämme on myös 2,5v kissa. Onkohan teistä kellään kokemuksia vauvan ja kissin yhteiselosta? Onko ollut vaikeeta? Kuinka ootte saanu kissun esim. pysymään poissa vauvan sängystä?
Vauva ja Kissa
huolestunut
7831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että Kun tulet laitokselta vauvasi kanssa, niin laita lapsi lattialle ja anna kissan tutkia, haistella uutta tulokasta ja näin kissa tutustuu lapseen ja ite seurailet tilannetta sivusta.Tämän vinkin antoi eräässä lemmikkiohjelmassa äiti, jolla oli 3 kissaa ja pikkuinen.On niin helvetin typeryyttä, jos taloon tulee lapsi niin kissa hengiltä, se kissa ei ole mikään vaara.Eihän ihmiset tapa koiriaankaan, jos taloon tulee lapsi
mutta meilläkin on ko tilanne edessä ensi kesänä. En ole huolissani, sillä meidän kissamme on erittäin ihmisrakas ja "helppo" kissa, mikä tarkoittaa sitä, ettei ole normaalin itsepäinen vaan hyvin säyseä otus. Luulen että se on utelias ja haluaa tutustua uuteen perheenjäseneen, mutta jättää tämän rauhaan ensimmäisen itkun tullen! Tietysti pitää varoa sitä, ettei kissa pääse hyppäämään esim vaunuihin jos vauva on siellä unilla, kai niitä on jotain suojaverkkoja siihenkin tarkoitukseen olemassa, tai jos ei ole niin pitää soveltaa. Pinnasänkyynhän kissa ei (meidän ainakaan) pääsekään kun laidat on niin korkeat, ja väleistä se ei mahdu. Luulen että pitää lähinnä suojella kissaa vauvan vahvoilta sormilta jotka mielellään tarttuvat pitkään turkkiin puhumattakaan pitkästä hännästä...;-)
teillä, jos ei muka pinnasänkyyn yltäisi hyppäämään. Tai sitten teillä on normaalia korkeammat laidat sängyssä. Meillä ainakin aikoinaan kissa pääsi toista metriä korkean uunin päälle mummolassa, eikä tehnyt tiukkaakaan :)
Kaipa kissojen hyppelyissäkin sitten on suuria eroja, mutta varmaa on ainakin että kyllä ne melko korkealle/korkealta hyppäävät (siis jos tarve vaatii).
kyllä muuten kissoissa on eroja ton hyppäämisen suhteen... Meillä kaksi kissaa ja toinen niistä kyllä hyppää ketterästi pinnasänkyynkin ja toinen ei taas millään pääse hyppäämään sinne asti vaikka kuinka yrittäisi! Muuten AP:lle kylläpä luulen että näin yleisesti kissat suhtautuvat hyvin vauvaan (on tietysti poikkeuksia) Meillä on ainakin sujunut hyvin eikä ole ollut ongelmia,kunhan muistaa vaan aina kuitenkin olla varuillaan...
Hienosti on ainakin meillä mennyt. Meillä on 3 kissaa (vauvan syntymän aikoihin oli 2). Ennen kuin vauva syntyi, kissat tietysti hyppivät ja kiipeilivät valmiiksi laitettuihin vaunuihin ja sänkyyn, hankalahan sitä on aina olla vahtimassa ja kieltämässä. Kun tyttö syntyi, paikat saivat olla rauhassa..pari kertaa olin vieressä kun kissa hyppäsi vaunun reunalle ja huomasi sen olevankin jo varattu; ja hyppäsi saman tien pois. Koskaan emme kuitenkaan jättäneet vauvaa nukkumaan kissojen kanssa samaan tilaan ilman valvontaa. Ainoa kissojen "oikeuksien" rajoitus tuli siihen, että makuuhuoneen ovi oli suljettava yöksi, koska toinen kissoistamme oli tottunut nukkumaan sängyssä (tyynyllä tietysti)kanssamme, emmekä halunneet ottaa riskiä että se menisi vauvan kasvojen viereen nukkumaan.
Mitään mustasukkaisuutta tms. ei kuitenkaan ilmennyt, vaikka kisut olivatkin olleet aika "vauvoja" siihen asti...vanhempi kissamme (silloin 4v) tosin joskus katsoi minua vauvan itkiessä ihan selvästi sanoen "eikö tuota millään saa hiljaiseksi!" Ko. kisu myös usein tuli kehräämään viereeni imettäessäni, ja monesti rapsuttelin sitäkin sitten samalla, ettei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Ja hyvin on mennyt, tyttö on reilun vuoden ikäinen ja kissat monta karvatuppoa kaljumpia...onneksi tyttö on jo nyt oppinut silittämään ja kärsivällisyys on riittänyt molemmin puolin!
ettei kissa mene lapsen naaman päälle nukkumaan, ikuinen legenda
Aluksi pelotti että mites meiän kisu suhtautuisi vauveliin kun se ei ole ollenkaan sylikissa.
Turhaan jännitin! Katti on kuin lumottu. Se saattaa tuntitolkulla vain köllötellä vauvan sitterin vieressä kehräten ja katsellen uutta perheenjäsentä. Jonkun legendan mukaan vauvvojen ominaistuoksu miellyttäisi kissoja aivan erityisesti. Hoivaamis viettiin on tosin vaikea uskoa koska kattimme on miespuolinen (munaton eunukki,mutta silti).