Olis kiva tietää mitä aattelette näistä runoista!
Maa allani
taivas kattona
-varmasti selviän.
Olkootkin
siipeni kuluneet
tai kenkäni risat,
silti matkaani jatkan.
Lainaan perhoselta siivet,
nousen matalalle
vailla suuntaa,
korkeammalle
nähdäkseni
ettei mikään ole
kovin suurta
niinkuin taivas.
Pienen henkäyksen
pienen tuulen
tarvin ystävältä,
sillä en aina tee oikein
tai edes väärin.
Rakkautta etsin
niinkuin muut.
**********
Aaveena hiljaisuus
pimeissä nurkissa
ei sinne verhot avattuani
valo lennä.
Hämäryys,
kaikki se tietämättömyys
ja suuri tunne rinnassani
joskus painaa.
Silti siitä luovu en.
Kuu kulkiessani
peittää tieni valoon
jota en kykene näkemään.
Vain kissan silmät
ja hennot viikset
seuranani selviän.
Ei maata
ei taivasta
pimeydestä erota.
Silti kuljen,
kuljen vaan.
**********
Ei elämässäni ole vielä ollut
sitä pysähdystä
jolloin sydän lopettaa kasvamasta,
että vain tuntee olevansa
jo aikuinen.
Aika on vielä
ja joskus loppuu.
Jäljellä vain nyt,
jolloin minuutit käyvät
taistelua ajan kanssa.
Kai luulisi jomman kumman voittavan,
ikuisuustaistelu ei ehkä lopukaan.
Kauanko?
Kauanko on jäljellä ajasta,
maasta, taivaasta?
Selviämisen voitto voi olla tietämys.
**********
Etsiessään katseellaan
jotakin pehmeää
ja jonne voisi piiloutua,
hän näkee liikaa.
Pysäyttää mielen,
muuttu liikkumattomaksi.
Ei kuule sanoja,
joita hänelle kuiskitaan.
Verkkoon kääriytyy,
sydän sykkii nopeaa.
Mitään muuta ei muista,
kuin miltä tuntuu pelko.
Ei kukaan tee pahaa,
silti puristaa kämmenen nyrkkiin
kalpein kasvoin.
Hiljaisuus on valttia
ja puhumattomuus.
Ei saa ajatella,
ettei yllyttäisi ketään satuttamaan enempää.
Aika pysähtyy,
kellot jatkaa raksuttamista.
Liikkumattomuus,
eikä saa hellittää.
Maa allani
taivas kattona
-varmasti selviän.
Olkootkin
siipeni kuluneet
tai kenkäni risat,
silti matkaani jatkan.
Lainaan perhoselta siivet,
nousen matalalle
vailla suuntaa,
korkeammalle
nähdäkseni
ettei mikään ole
kovin suurta
niinkuin taivas.
Pienen henkäyksen
pienen tuulen
tarvin ystävältä,
sillä en aina tee oikein
tai edes väärin.
Rakkautta etsin
niinkuin muut.
**********
Aaveena hiljaisuus
pimeissä nurkissa
ei sinne verhot avattuani
valo lennä.
Hämäryys,
kaikki se tietämättömyys
ja suuri tunne rinnassani
joskus painaa.
Silti siitä luovu en.
Kuu kulkiessani
peittää tieni valoon
jota en kykene näkemään.
Vain kissan silmät
ja hennot viikset
seuranani selviän.
Ei maata
ei taivasta
pimeydestä erota.
Silti kuljen,
kuljen vaan.
**********
Ei elämässäni ole vielä ollut
sitä pysähdystä
jolloin sydän lopettaa kasvamasta,
että vain tuntee olevansa
jo aikuinen.
Aika on vielä
ja joskus loppuu.
Jäljellä vain nyt,
jolloin minuutit käyvät
taistelua ajan kanssa.
Kai luulisi jomman kumman voittavan,
ikuisuustaistelu ei ehkä lopukaan.
Kauanko?
Kauanko on jäljellä ajasta,
maasta, taivaasta?
Selviämisen voitto voi olla tietämys.
**********
Etsiessään katseellaan
jotakin pehmeää
ja jonne voisi piiloutua,
hän näkee liikaa.
Pysäyttää mielen,
muuttu liikkumattomaksi.
Ei kuule sanoja,
joita hänelle kuiskitaan.
Verkkoon kääriytyy,
sydän sykkii nopeaa.
Mitään muuta ei muista,
kuin miltä tuntuu pelko.
Ei kukaan tee pahaa,
silti puristaa kämmenen nyrkkiin
kalpein kasvoin.
Hiljaisuus on valttia
ja puhumattomuus.
Ei saa ajatella,
ettei yllyttäisi ketään satuttamaan enempää.
Aika pysähtyy,
kellot jatkaa raksuttamista.
Liikkumattomuus,
eikä saa hellittää.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.