Olen 35 ja kaikki on tyhjää,mikään ei kolahda.
En ole rakastunut moneen vuoteen,musiikki ei
kolahda,lukeminen ei enään kiinnosta.
Tanssiminen ei tunnu missään.
Tuntuu kun olisi elämäni elänyt.
Lapset hankittu ja erottu ollaan.
Työkin ei ole enään haastava.
En tiedä mitä tekisin.Jotenkin en enään haluis
tehdä mitään.Mikään ei tunnu miltään,mistään
en innostu,mikään ei tuo mielihyvää.
Hymyillen ja nyökkäilen vaan,en riitele,en
sano mielipiteitä,en mitään...tyhjää vaan kaikki.
En ole rakastunut moneen vuoteen,musiikki ei
kolahda,lukeminen ei enään kiinnosta.
Tanssiminen ei tunnu missään.
Tuntuu kun olisi elämäni elänyt.
Lapset hankittu ja erottu ollaan.
Työkin ei ole enään haastava.
En tiedä mitä tekisin.Jotenkin en enään haluis
tehdä mitään.Mikään ei tunnu miltään,mistään
en innostu,mikään ei tuo mielihyvää.
Hymyillen ja nyökkäilen vaan,en riitele,en
sano mielipiteitä,en mitään...tyhjää vaan kaikki.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ihan tyypilliset masennuksen oireet. Hae apua
ammitiihmisiltä et ehkä selviä yksin. Tulee
kenties vielä pahemmaksi.
Tuntuu erittäin tutulta, ihan kuin minä
alkuvuonna (paitsi tuo perheosuus jota ei ole
koskaan tullut koettua). Mua helpotti puhuminen
useamman ystävän kanssa. Osan kanssa oli
helpompi "jutella" sähköpostilla tai
tekstiviesteillä, mutta sekin auttoi hurjasti.
Kaikki ystävät eivät tosin kestä tällaista vaikka
muuten olisivatkin maailman parhaita ystäviä, eli
kokeile ensin varovasti...
Useampikin ehdotti lääkärin kanssa juttelua,
mutta en mennyt kun ajattelin etten
ole "riittävän sairas". Tyhmää. Onneksi elämä
muuttui sitten muuta kautta hitaasti paremmaksi.
Tylsää se kait olisi vieläkin, ellen olisi
sattumalta tutustunut uuteen ihmiseen :-)
Ei se helpolla ohi mene eikä varmasti muutu
auringonpaisteeksi samantien, mutta kyllä tuosta
yli pääsee. Ilman apua voi tosin olla pitkä tie
edessä, puhu jonkun kanssa!
Onneksi olkoon!
Tuo on pieni kuolema. Itse kuolin jo 12 vuotta
sitten, ei ammattiauttajat auta. Pilleripurkki
kouraan ja iso lasku.
Itse on asiat selvitettävä, mutta siitä alkaakin
uusi elämä.
Take your time, relax ja ymmärrä mkikä on todella
tärkeää. Perusasiat ovat paljon yksinkertaisempia
kuin mitä meille uskotellaan...
Lycka till ja kaikkea hyvää!
Tyhjyyteni on juuri siinä että ammatti
auttajilla on käyty ja käyn harvakseltaan
edelleen.Ja lääkkeitä käytän masennukseen.
Ystäville juteltu on,liikaakin.
Oloni on edelleen tyhjä.
En tiedä mitä teen ja mitä haluan!
Haluan olla aito minä itse,nauttia joka
hetkestä,mutta mikään ei kolahda.
Elämäni on jotenkin ohi,kuin tehtävä
suoritettu ja poistu olotila.
Itse löysin avun tultuani uskoon. Mulla oli
kaikki olemassa, mitä tarvitsin, mutta tyhjyys
sisimmässäni. Kuitenkin on näin, että jokaisessa
meissä on aukko, minkä vaan Jumala voi täyttää.
Monet lukijat varmasti sanoisovat mulle, että älä
höpötä... niinhän minäkin aikoinani sanoin.
Kuitenkin olen nyt onnellinen ja tyhjyys
sisimmässäni on vaihtunut iloon ja rauhaan. En
pelkää mitään enää ja olen "varmalla alustalla".
Jos ajatteletkin, että taas joku "Jumalan hullu"
tässä puhuu, niin silti suosittelisin, että otat
suoran yhteyden sinne ylös - hän vastaa kyllä.
Osaat hienosti kuvata sitä, mitä koet. Psyykkistä
pysähtyneisyyttä (kuolema, jos niin haluaa sanoa
tai masennus) on hyvin vaikea kuvata. Itse tunnen
vain yhden hyvän kuvauksen, jonka on tehnyt
Styron. Jos on siinä tilassa, ei halua ryhtyä
kirjoittamaankaan siitä. Hienoa, että kirjoitit.
Vastaus ei ole terapia. Terapia lievittää tuskaa
niinkuin lääkityskin. Vastaus on elämään
ryhtyminen. Mitä se sitten tarkoittaneekin ....
Mutta sen tuntee, kun alkaa elää!!
Juuri tänään mietin kirjoittaa samaa, ja
kysellä neuvoja. Itse menin samojen syiden
johdosta "tohtorille" kaksi viikkoa sitten. Sain
mielialalääkkeitä, ja yhä ihmettelen milloin ne
vaikuttaa.. Ei tietysti ole mitään takuuta,
millaista elämäni tällä hetkellä tuntuisi ilman
niitä, mutta elämä tuntuu yhä turhalta. Tähän
kaikki "fiksut" sitten vastaa, että syy on mun,
kun en virkisty, nauti elämästä millään tasolla.
Ei jaksa enää yrittää rimpuilla; liian monta
pettymystä, turhaan. Ei uskalla enää yrittää!
Tietysti masennus syvenee siitä, kun ei itse saa
mitään aikaiseksi. Mistäs oisit itseesi
tyytyväinen, kun et tee mitään itsesi eteen.
Syvällä sisällä jokainen meistä haluaisi muuttaa
tilanteen, mutta mistä otat sen halun, tarmon.
Jokainen hetki on pelkkää taistelua, ja niin
hiton raskas. En tiedä, mikä on elämäni virka..
Kai joskus voi vielä tuntea aitoa iloa,
onnellisuutta, ei vain itse tiedä jaksaako enää
odottaa.
Tulipas masentavaa tekstiä, sitä silti tää on.
Nyt on taas lähdettävä peilaa elämää.
Jos tilaasi on todella kestänyt vuosia - hae
apua. Muussa tapauksessa hetkelliset
matalapaineet kuule kuuluu normaaliin elämään. En
todellakaan syö tabletteja enkä ole käynyt
lääkärissä ja kuiteski läpi käynyt kaksi rankkaa
eroa. Kyllä se valo sieltä tunnelin päästä joskus
tuikuttaa - usko. Vaikka joskus siihen menee
aikaa, jopa niin että itsemurha-ajatukset jne. on
lähempänä kuin todellisuus. Minä selvisin
kavereitten avulla ja lasten takia. Joku kaunis
päivä vain huomaat ihmisten ystävällisyyden,
lintujen laulun, lasten naurun tai jonkun muun
minkä takia elämä on elämisen arvoista.
P.S. ILMAN HUUMORIA EI OLTAS SELVITTY!
Lycka till!
tyhjyyden tunteeseesi on se, etta et tieda
elamasi polkua. En tosin tieda itsekkaan, mutta
sen tiedan, etta jokin tarkoitus meidan kaikkien
elamalla on; syy siihen, miksi talla kertaa
olemme taalla. Olen hurahtanut "huuhaahan", joka
kattaa kaikki ne asiat, joita ei tieteellisesti
ole todistettu. Jalleensyntyma on yksi tarkea
asia naissa ja tarkea minulle itselleni
henkilokohtaisesti. Se antaa minulle oikeutuksen
ajatella itsestani armollisesti, antaa anteeksi.
Mutta myos tekee elamasta vaikean, koska kaikki
tekemani vaaryydet kimpoavat takaisin itseeni,
ennemmin tai myohemmin. Se antaa minulle paljon
ajattelemisen aihetta.
Jos jaksat (ja kiinnostuit), lue kirjoja. Esim:
Paul Bruntonin ja James Redfieldin kirjat ovat
hyvia. Mutta on myos kotimaisia kirjoittajia,
Rauni Leena Luukanen-Kilde yksi mainitakseni.
Kay kirjastosta hakemassa, niita on siella vino
pino.
Ole juuri sellainen kuin olet, se on tarkeaa!
Kun itse on tyhjä,miettii miten lähi ihmiset
voivatkin olla niin innostuneita kaikesta mitä
niiden ympärillä tapahtuu.Minua ei tunnu
liikuttavan mikään.Olen erakoitunut,valehdellut
että olen kipeä...en halua tavata ketään,en
ketään joka on niin iloinen ja myönteinen.
Mutta tämä tyhjyys..mistä otan kiinni että löydän
elämäni takaisin...
Olen samoilla linjoilla Watukan kanssa eli
kokeileppa tarttua kirjoihin ja uppoutua niiden
vietäväksi. Olin myös suosittelemassa James
Redfieldin kirjoja; "Yhdeksän oivalluksen tie" on
hyvä alku ja jatko-osia löytyy useampia
("kymmenes oivallus" jne).
Toinen mielenkiintoinen kirja on Neale Donald
Walschin "Keskusteluja Jumalan kanssa", johon on
myös jatko-osa.
Mitä muuten tulee noihin kuvailemiisi fiiliksiin,
niin keskity nyt vain täysin itseesi ja omiin
tuntemuksiisi. Unohda muiden iloisuus ja se "hyvä
olo" minkä he päällepäin näyttävät. Voihan olla,
että heillä on samat fiilarit, ovat vain parempia
näyttelemään...
Voimia ja kaikkea hyvää sulle!
Onko täällä OIKEESTI muitakin ihmisiä,
jotka on lukenut kirjat Keskusteluita Jumalan
Kanssa ? Halleluja ! Olen kauan luullut olevani
ainoa joka on niitä lukenut ja saanut niistä
lohtua..
Sinulle masentuneelle haluan suositella
kirjaa Jumala tulee Harrikalla, kirjoittanut
Joan Brady.
Takaan että sinulle tulee kirjasta hyvä mieli!
Aloin todella kiinnostumaan näistä kirjoista
joita on mainittu...otan selvää.
Kiitos kaikille,ehkä tyhjyyteen löytyykin
täytettä!
Oireet vaikuttaa siltä että olet masentunut. Toi
sun ikäkin kertoo että saattaapi olla keski-
iänkriisin parhaat hetken edessä. Tärkeä osa
elämästä eletty ja takana, tulevaisuudessa
pelkkää putkea. Muutosta tarvitaan, etenkin
voimavaroja sen etsimiseen ja toteuttamiseen...Et
ole yksin, meiton monta!