Hei.
Kerro jos olet nähnyt ufon. Olen itse nähnyt kerran, en tosin humanoideja, aluksen vain. Havainnosta ei ole epäselvyyttä, tilanne oli äärimmäisen erikoinen. Ufo yritti viestiä minulle mutta ainakaan vielä en ole viestiä ymmärtänyt.
Onko kukaan oikeasti nähnyt
22
3292
Vastaukset
- Ufo kontaktihenkilö
Olen kohdannut humanoideja mutta muistu on pyyhitty. Parhaimmat muistikuvat olivat joskus yön jälkeisinä tunteina aamulla kun muistikuvat ystävällisistä olennoista joilla oli isot ja rakastavat silmät. Tunsin suurta myötätuntoa heitä kohtaan.
En kuitenkaan ole vielä kokenut minkäänlaista ensimmäisen asteen fyysistä kontaktia heihin.
Kuitenkin uskon että tällaisen ensimmäisen fyysisen kontaktin ennakkoluuloissa piilee vielä paljon pelkoa. Koska käsitykset humanoidin kanssa fyysisestä kontaktista äkillisesti saattaa pelästyttää ihmisen suuresti jos tämä tapahtuu yöllä. Mutta usein nämä fyysiset kontaktit ovat pelottomia kuten humanoiditkin ovat pelottavia. Muutamat rodut saattavat olla näitä alienin näköisiä örkkejä, mutta kuitenkin he ovat omalla kehitysasteellaan.
Abduktoidut henkilöt kuten minä on vähän taiteellista porukkaa. Kuitenkin meitä ufokontaktihenkilöitä on moneen junaan. Hyvin harva meistä missään kellokoskella on viettäyt aikaansa. Ikävä kyllä näillä ufokokemuksilla ei ole mitään tekemistä psykofobian kanssa.- Nimimerkkikö
Voit päästä eroon heistä jos hyväksyt heidät.
Itse taistelin, mutta lopulta hyväksyin ja otin heidät vastaan ja ihmettelin miksi kaikki tämä. Sen jälkeen ei ole kokemuksia ollut, eikä kiinnostusta Ufo, Egypti, "Alien" ym aiheeseen liittyvään.
- prisma
mutta tapauksia tiedän muutaman vuoden takaa tästä lähistöltä. tapaukset ovat myös kirjoissa.
- jep
Olen nähnyt sekä ufoja että humanoideja.
- hallanvartija
lapsesta asti olen ollut näkemässä UFOja.Minulla on myös kokemuksia lähikontakteista(aika epämiellyttäviä).
Ensimmäinen muisto 43?v.takaa. - Moolima
Asun maalla paikassa josta lähimpään naapuriin on matkaa noin 5km. Paikka on pientila jonka pellot ovat vuokralla ja niillä kasvaa AIV-rehua kesäisin. Nyt talvella ne ovat tietysti lumen peitossa.
Heräsin viikko sitten keskellä yötä pienemmälle tarpeelle, olin menossa vessaan jonne kuljin tuvan kautta. Katsoin samalla kävellessäni ikkunasta ulos ja näin jotain sellaista mitä en osaa selittää millään luonnollisella tavalla.
Tuvan ikkunasta näkyy yläpellolle aina metsänreunaan saakka, metsän reunassa liikkui jokin, en osaa sanoa mikä se oli, ei ainakaan ihminen eikä mikään eläinkään.
Olento jonka näin oli vähintäinkin 6-8 metrin korkuinen, äärimmäisen hoikka ja luurankomainen. Sillä oli suuri pää ja suhteettoman pitkät raajat joissa todella pitkät sormet.
Tilanne oli niin pelottava että piilouduin kyykkyyn tuvan ikkunan alle ja tähystin sieltäkäsin olennon liikkeitä. Se näytti poimivan metsänreunan kuusista jotain, en nähnyt mitä. Kuitenkin aivan selvästi pihavalojen kajossa näin kuinka olento otti kiinni kuusen oksasta ja se heilahti aina takaisin pudottaen lunta maahan, kun olento päästi oksasta irti.
Olennon kääntyessä taloa kohti minulle tuli lähes pakokauhu. Olennon kääntäessä kasvonsa minuunpäin ja sen katsellessa aivan selvästi pihapiiriä, en voinut muuta kuin painautua alas ja pelätä. Niin kauhealle se näytti.
Olennon silmät olivat suuret ja aivan mustat, sillä ei näyttänyt olevan nenää lainkaan, tai sitten en erottanut sitä, samoin kun en suutakaan. Ryömin kauhuissani vaatekomerolle jossa säilytän aseitani. Latasin hirvikiväärini ja ryömin takaisin tuvan ikkunalle. Katsoessani ulos olento oli hävinnyt.
Istuin koko yön tuvan siinä nurkassa jossa ei ole ikunaa, ase valmiina. Ei nukuttanut yhtään, sen voin sanoa. Mikä tämä olento oli, humanoidiko? Onko joku muu nähnyt samanlaista?
Alkoholilla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, enkä käytä mitään aineitakaan.
Kävin päivän valjettua katsomassa paikkaa jossa olento oli yöllä. Paikalla oli outoja painanteita, aivan kuin ne olisi puhallettu lumen pinnalle. Jälkiä oli vain metsän reunassa ja muutaman metrin matkalla metsän sisässä. Muita jälkiä ei lumella ollut kuin kuusista pudonneet lumet ja oksan osat.
Ajattelin ensin ilmoittaa asiasta poliisille, mutta arvatenkin siitä olisi tullut vain vaikeuksia. Asia vaivaa minua, kokemus oli traumaattinen.- Milla(inen)
Moi,
Minulla on samankaltainen kokemus joskin en nähnyt olentoa suoraan vaan verhon takaa.
Asuin nuorena vanhempieni luona pienellä paikkakunnalla omakotitalo alueella. Makuuhuoneeni ikkunaan paistoi kadun toisellapuolella oleva katuvalo joka on korkean sähkö/puhelinpylvään nokassa. Tämän takia pidin iltaisin ja öisin verhoa alhaalla ettei valo häikäisisi ja huone olisi pimeämpi. Katuvalon valo näkyi verhon lävitse selvästi kirkkaana spottina kun makailin vuoteessani.
Eräänä talvisena yönä pyörin sängyssäni saamatta unta ja jäin ajattelemaan niitä näitä ja katselemaan tätä valospottia verhoni takana.
Jonkin aikaa siinä tuijotettuani ja ajatuksiin vaivuttuani näin kuinka pitkä ja ohut varjo liikkui katulampun valon editse. Säikähdin kun huomasin että hahmo oli liian pitkä ollakseen normaalimittainen ja ollakseen ihminen. Hahmolla oli edellämainitussa viestissä mainittu suuri pää ja erittäin hoikat piirteet.
Näköhavaintoni kesti muutaman sekunnin, sen aikana huomasin selvästi että hahmo käveli ja liikutti käsiään samaan tapaan kuin ihminenkin tekee kävellessään, hitaammin vain. Katuvalo on ainakin 6 metriä korkealla, joten tästä päättelin että se mikä valon editse kulkikin on ollut tosi kookas. Ei ole mitenkään mahdollista että ikkunani editse olisi kulkenut tavallinen ihminen, hän ei olisi yltänyt lähellekään varjostamaan katuvaloa niin että hänen varjonsa olisi peittänyt koko katuvalospotin, vaikka olinkin makuuasennossa vuoteellani. Nyt jälkeenpäin kotona käydessäni olen mittaillut katseellani miten pitkä ihmisen olisi pitänyt olla, että hänen varjonsa olisi peittänyt katuvalon sille tasolle missä makailin.
Noin 4,5 metriä.
En tiedä mikä ohitti talomme sinä yönä, ihminen se ei jokatapauksessa ollut, se on varmaa. - repe
Missä päin suomea tää tapahtu? Ja toi toinenkin juttu myös alapuolella? On varmaan ollut tosi kauhee paikka! Edellyttäen että totta puhut...
- Milla(inen)
repe kirjoitti:
Missä päin suomea tää tapahtu? Ja toi toinenkin juttu myös alapuolella? On varmaan ollut tosi kauhee paikka! Edellyttäen että totta puhut...
tapahtui lähellä Kuopiota vuonna 1985.
- ???
En nht muista missä niistä, mutta yhdessä Suomen UFO-raportti kirjassa joku pariskunta kertoi nähneensä kaksi tällaista erittäin hoikkaa ja pitkää humanoidia.
Uskon siis kertomaasi, sillä samanlaisia tapauksia on sattunut näköjään useamminkin. - Moolima
Milla(inen) kirjoitti:
tapahtui lähellä Kuopiota vuonna 1985.
Lähellä Kuopiota tämäkin sattui, noin 60km etelään kalakukkokaupungista.
- Moolima
Kerro Lisää kirjoitti:
Käy katsomassa:
http://www.somafilm.com/Hyvällä asialla tässä varmaan ollaan, mutta meneeköhän vähän "off topic" tämä oma kokemukseni. Luulen ettei se ollut ns. kummitus vaan elävä olento, jostain.
- Jokke
Liekkö ollu Wendigo...
- 238
...Piirtää tuon olennon minulle? Jos suostut, niin annan sähköposti osoitteeni, jonne voit kuvan lähettää.
Ei tarvi olla kovin hieno kuva ^WQ Kunhan saa jonkinlaisen käsityksen otuksestas. - server
HEI tässä näyttäisi olevan hyvää ainesta.
joten pidetääs tätä AKTIIVISENA.
kuva niistä pitkistä olisi kiva saada.
mutta halvan kertoa tähän väliin omani kokemuksen.
oikeastaan tämä kokemus alkoi vasta kokemuksen jäkeen.
koska en sitä muistanut sillaiten.
kerran isäntä sanoi että kerranhan tuolaiset tulivat omeidänkin oven taakse maalle.
tv.stä tuli joku ihme avatuus sarja ja äiti sanoi että miksihän tälläisiä näytetään nykyään niin paljon.
samassakui ISÄ oli tuon sanonut niin tuntui että salama olisi iskenyt kirkaalta taivaalta.
PELOTTAA muuten oikeesti kirjoittaa tästä...se tunne vain valtaa...jotain outoa.
mutta kirjoitan vain rohkeesti.
siis se iski minuun niin. tapahtuma avaintui mieleeni. en tiedä olisiko tuo juttu pyyhitty mielestäni enkä sitä siksi muistanut.
tietoski niile jotka eivät tiedä että minulla on ollut ihmeellisiä kykyjä jo lapsesta asti.
mutta olimme mökillämmä. jossa mummi ja muutamat muut siellä silloin olijat ovat nähneet ufon.
mutta tämä tapahtui kun olin jotain 8 tai 10 vuotta.
tässä välissä on pakkoa sanoa että kun luin tätä aiheen ekaa viestiä niin muistin hämärästä että olenhan minikin nähnyt '"ufon" koitin mietti että missä tai milloin niin en muistanut. nyt tätä kirjittaeseesa osaan yhdenstää tämän näkemisen tähän juttuun.
ufon malin muistan kyllä hyvin, mutta juuri tätä kirjoittaedes tulee mieleen missä se oli ja milloin. se oli sellainen pitkän "sikarin" mutoinen. iso se oli koska vaikka se oli kaukana ja korkealla niin silti se oli taivaalla isokokoinen.
muistan että näin sen ja muistin että olihan täällä ennekin näynyt tuolaisia.
sen kärki oli miestä poissapäin...en kyllä tiedä mistä tuon tiedän, mutta tiedän vain jostain.
taisin jotain huuttaa sille ja huitoa..saatoin ehkä kutsuä myös tulemaan.
vähän ajan päästä sieltä pieni saman tapainen alus mutta varmaan 1500 kertaa pienepi..sekin näytti kyllä suurelta. siis voitte kuvitella minkä kokoinen tämä iso oli, kuin näin viellä 1500 kertaa pienmän kovin isona.
se leijui ensin vähän aikaa paikallan ja taisi kaartaa siinä isomman vieressä pienen lenkin.
tästä alkaen muisti kuvat olat heteria. no varmaan 1kk koko tämän jutun muistiin tulemisesta on vasta.
mutta jotan tälläistä muistelen...se tulee sietä meitä päin. ja muistaaakseni huudan että menkään poissa. olen peloissani mutta samalla innossani ja kiinostunut tietämään lisää.
niin tämän muistan että olin isälle näyttänyt myös mitä sielä on siis taivaalla. isä oli myös sitä katsellut ja sanonut että anna sen olla siellä rauhassa. ja mennyt sisälle sitten.
nyt huudan että sieltä ne tulee tänne päin, isä tulee katsomaan ja sanoo että nyt sisälle.
en tiedä missä pikkusiko on, mutta sekin tulee sisälle.
sitten taidetiin katsella sitä ikkunan takaa ja huomata että se vain lähestyy.
sitten kaikki muuttu entistä sumeammaksi...
se on oven takana....ovi on lukossa...se halvaa tulla sisälle....ei sitä päästetä. pelkään että se tulee jotenkin oven läpi.
olemme nyt keittiössä lattialla kyykyssä ja odotamme että se menisi poissa.
sitten en muista todellakaan mitä sitten tapahtui...
ilmeisesti se lähti vain poissa. tai pääsi sisälle ja pyyhi mielestä tapahtuman.
niin tuli vain mieleen että aivankuin olisin jännäänyt jotain poissa. tai jätinkin sen kohden tuolta tarkoituksella että huudan siis sitä ja pyydän että se ottasi munut mukaan. koska en tuota niin varmasti muista että sitä halusin kirjoittaa.
mutta aivankuin että olisin käynnyt siellä isomassa aluksessakin sisällä sitten.
se voisi selitää sen että en muista lopusta mitään. en sellaista pelkoa...jos olisin kännyt aluksen sisälle ja he olisivat palauttaneet takaisin niin olisin ollut kyllä luottavainen eikä sellaista pelkoa olisi ollut enään.
ja päiväkin olisi jatkunut aika normaalisti.
pitää mustaa että olen tämän vasta muistanut että ei ole kauhean hyvällä pohjalla viellä. pitää vain palautella mieleen tätä juttua.
huomaan muuten että kello onkin jo 1,43 jtenkin tätä kirjoittaessa vain tunti kului.
en oikeekeestaan kommentonut teitä muita.
mutta sinulle joka olit ollut kiinunan alla piilossa pystyin tuntemaan sen tunteen aivan joka sinulla oli. se kauhu, mutta samalla mielen kiinto sitä kohtaan. piirä siitä meille kuva.
kommentoikaa - Häätäjä
Eikö sinulla ole mitään hajua että mikä se oli? Se oli jokin henki maailman demoni, jonka kanssa ei ole leikkiminen. Käänny herran puoleen niin herra ei salli sinulle tapahtuvan mitään pahaa. Herra antaa sinulle puolustajan, joka on pyhä henki niin sitten nämä demonit olvat sinulle alamaisia. Eivätkä vaivaa sinua enää... (olen itse joutunut ajamaan näitä tiehensä Jeesuksen nimessä)
- server
Häätäjä kirjoitti:
Eikö sinulla ole mitään hajua että mikä se oli? Se oli jokin henki maailman demoni, jonka kanssa ei ole leikkiminen. Käänny herran puoleen niin herra ei salli sinulle tapahtuvan mitään pahaa. Herra antaa sinulle puolustajan, joka on pyhä henki niin sitten nämä demonit olvat sinulle alamaisia. Eivätkä vaivaa sinua enää... (olen itse joutunut ajamaan näitä tiehensä Jeesuksen nimessä)
miksi kirjoitat monella eri nimi merkillä?
en usko jeesukseen!
mutta tiedän että on jokin korkeampi kyllä - Häätäjä
server kirjoitti:
miksi kirjoitat monella eri nimi merkillä?
en usko jeesukseen!
mutta tiedän että on jokin korkeampi kylläVäitätkö että yksi ihminen vain voi ajaa niitä tyhjän toimittajia pois? Tiedän varmaan satoja tapauksia ja monia henkilöitä. Miten niin vaihdan nimi merkkiä?
---en usko jeesukseen!
mutta tiedän että on jokin korkeampi kyllä---
Hmmm jeesuksessa on voima ja jeesuksen kautta vain pääsee taivaaseen. Rukoile herraa kyllä herra vastaa jos merkkiä pyydät. - Rege
yleisin kuvaus avaaruuden muukalaisist o just tuo. lisätää viäl hopeine iho ja soon siin. koko vaihtelee kertomuksis.
- Anonyymi
No et oo nähnyt
- Anonyymi
Mu mä oonki nähny ufon. Se tarjos kaakaon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778