Arvaisikohan kukaan ?

Mistä voisi johtua kun ihmiset kyllä tekee kaikkensa, jos esim. oma auto ei toimi kunnolla, tai joku muu laite tai apuvälinekin. Niin kyllä ihmiset yleensä näkee vaivaa, tutkii ja katselee kaikki mahdolliset syymahdollisuudet moiseen. Samoin myös jos joku perheen lapsista sairastaa ja kärsii kipua, kyllä mennään heti asiantutijoiden (lääkärien) puheille, koitetaan kysellä syytä ja hoitokeinoja, että miten lapsi saataisiin täydellisimpään mahdolliseen kuntoon. Ja varmaan ollaan valmiit maksamaan nurisematta kaikki tarpeelliset hoitokustannukset. Samoin varmaan auton ja muiden apuvälineiden kohdalla, samoin oman asuintalon kanssa, ym.

Mutta sitten kun kysymys vielä suuremmasta ja pahemmasta ongelmasta, joka koskee kokonaista kansakutaa / yhteiskuntaa, ja jonka ongelmien vaikutus ja seuraamukset ovat todella suurta luokkaa, kysymys on suurista ihmisjoukoista, jotka kärsivät vuodesta jopa vuosisadoista toiseen. Ongelma kyllä on löytää aisiantuntevia, ongelmien syyn tietävien ja hoito-ohjeen tuntevia ns. vanhurskauden tohtoreita, totuuden ja oikeuden lähteen tutevia = Jumalan sanan, eli ihmisten ja koko luomakunnan luojan antamien, hoito ja käyttö-ohjeiden tuntevia.
Siis rehellisiä, oikeamielisiä, rakkaudellisia kaikkia ihmisiä kohtaan, kaikkien puolesta huolta ja murhetta kantavia, niin että kaikki voisivat elää hyvinvoinnissa. turvallisesti turvattuun tulevaisuuteen luottavaisesti.

Mistä siis johtuu ettei kukaan välitä, eikä vaadi, että asiat täytyisi laittaa sellaiseen kuntoon, että kaikki voisivat elää oikeudenmuksisesti, toisistaan huolta kantaen, samoin kuin kukin omista lapsistaankin huolta kantaa ja auttaa, tehden kaikkensa.
Kaikille tulisi osoittaa ne säännöt ja lait ehtoineen joka mahdollistaisi ja takaisi tasapuolisen hyvinvoinnin, keskinäisen rakkauden, yhteen hiileen puhaltamisen, terveen yhteistyön ja palvelun. Jonka myötä kaikki asiat menisi oikeille turvallisille raiteille, niin kansakunnan sisällä, kuin rajojen ulkopuolellekin heijastuen.

Kummalisinta tässä on se, kun kukaan ei tahdo edes haluta asioihin korjausta, halutaan vain marista ja nurista, mutta ei haluta millään tavalla alkaa edes tutkimaan mistä ne ongelmat tulee ja miksi. Eikä edes kysellä mistä lähteestä näihin ongelmiin voisi apua ja ohjeita saada, asioiden kuntoon saattamiseksi.

Ja kun vielä kaikki tarvittavat hoito ohjeet ja lääkeet on kaikkien ulottuvilla ( Raamatun uusitestamentti) Jumalan sanan lääke ja ohjeet, jotka ovat lääke kaikkeen ongelmiin mitä Jumalan luomalla ihmiskunnalla voi olla.

Jeesus Nasaretilaisen nimessä valistaen, Esko H.
4205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olet oikeassa. Ja minäkin rukoilen Jumalalta että yksilötkin saisivat järjen päähänsa ja oppisivat ajattelemaan kuten Jumala tahtoo. Niin kauan kun nähdään jostakin syystä vain se "minä itse". Niin kauan tämä maailma säilyy tällaisena. Pitäisi ajatella; mitä minä voin tehdä näitten ihmisten hyväksi? Silloin voisi tehdä jotain, eikä vain huokailla sitä, kuinka kauheita kaikki muut ovat. Itsesääli jäisi pois, ja ihmisestä tulisi ehjä Jumalan malja. Joka ajatustenkin virralla saisi maailmaa muutettua paremmaksi.

Äänestä
  • Kiitos maria palautteesta. Yritetään herätellä ihmisiä, tajuamaan missä mennään ja miksi.

    Äänestä

jo yöllä, en vain jaksanut vastata. Luin myös tuosta äidistä joka taistelee kahden lapsen välillä ja luin epäonnistumisesta ja onnistumisesta.

Sinulla Esko H. on ideaa jutussasi. Voitaisiin todellakin miettiä mikseivät ihmiset enää välitä mistään mitään.

Tuossa epäonnistumisjutussa oli kyse siitä, ettei ihminen koe epäonnistuneensa avioliitossaan vaikka joutuu eroamaan. Entäs sitten ne, jotka eivät eroa ja täyttävät liittonsa onnella ja rakkaudella koko elämänsä? Niinhän käsittääkseni Jumala asian tarkoitti.

Ihminen sallii itselleen kovin monia vapauksia nykyisin. Kaikki saavat olla mitä haluvat. Kaikki ovat aina oikessa eikä ole olemassa enää moraalia. Siksi kukaan ei välitä suurista joukoista.

Helvetti maan pinnalla? Ainakin jos joutuu tuollaiseen tilanteeseen kuin tuossa yllä kirjoittava äiti. Olen itse kohdannut sen myös ja tiedän että oikeaa apua ja välittävää tukea ei todellisuudessa löydy mistään! Kaikki ajattelevat että se on asianomaisen oma asia.
Kummallista sekin, että tuossa "osaa ottivat" sellaisetkin kirjoittajat jotka juuri olivat haukkuneet jonkun muun maan rakoon toisaalla.

Näillä palstoillakin kohtaa monesti irvailua ja haukkumista tietämättä kuitenkaan mihin kohtaan elämää piikki osuu. Ajattelemattomia omaan napaan tuijottajia riittää!

Toivotaan että maailma joskus vielä on ihmiselle hyvä.

Äänestä
  • Kiitos sipsu palautteesta. Toivotaan parasta ja tehdään kaikkemme, mitä vain osaamme ja ymmärrämme.
    Jumalan sanastahan saamme sitä viisautta ja ymmärrystä jota tässä tarvitaan.

    Anotaan niin meille annetaan, kolkutetaan niin meille avataan, etsitään niin me löydämme.

    Neuvoi Jeesus, Hän joka on kuninkaitten KUNIGAS ja herrain HERRA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Esko H. kirjoitti:

Mistä voisi johtua kun ihmiset kyllä tekee kaikkensa, jos esim. oma auto ei toimi kunnolla, tai joku muu laite tai apuvälinekin. Niin kyllä ihmiset yleensä näkee vaivaa, tutkii ja katselee kaikki mahdolliset syymahdollisuudet moiseen. Samoin myös jos joku perheen lapsista sairastaa ja kärsii kipua, kyllä mennään heti asiantutijoiden (lääkärien) puheille, koitetaan kysellä syytä ja hoitokeinoja, että miten lapsi saataisiin täydellisimpään mahdolliseen kuntoon. Ja varmaan ollaan valmiit maksamaan nurisematta kaikki tarpeelliset hoitokustannukset. Samoin varmaan auton ja muiden apuvälineiden kohdalla, samoin oman asuintalon kanssa, ym.

Mutta sitten kun kysymys vielä suuremmasta ja pahemmasta ongelmasta, joka koskee kokonaista kansakutaa / yhteiskuntaa, ja jonka ongelmien vaikutus ja seuraamukset ovat todella suurta luokkaa, kysymys on suurista ihmisjoukoista, jotka kärsivät vuodesta jopa vuosisadoista toiseen. Ongelma kyllä on löytää aisiantuntevia, ongelmien syyn tietävien ja hoito-ohjeen tuntevia ns. vanhurskauden tohtoreita, totuuden ja oikeuden lähteen tutevia = Jumalan sanan, eli ihmisten ja koko luomakunnan luojan antamien, hoito ja käyttö-ohjeiden tuntevia.
Siis rehellisiä, oikeamielisiä, rakkaudellisia kaikkia ihmisiä kohtaan, kaikkien puolesta huolta ja murhetta kantavia, niin että kaikki voisivat elää hyvinvoinnissa. turvallisesti turvattuun tulevaisuuteen luottavaisesti.

Mistä siis johtuu ettei kukaan välitä, eikä vaadi, että asiat täytyisi laittaa sellaiseen kuntoon, että kaikki voisivat elää oikeudenmuksisesti, toisistaan huolta kantaen, samoin kuin kukin omista lapsistaankin huolta kantaa ja auttaa, tehden kaikkensa.
Kaikille tulisi osoittaa ne säännöt ja lait ehtoineen joka mahdollistaisi ja takaisi tasapuolisen hyvinvoinnin, keskinäisen rakkauden, yhteen hiileen puhaltamisen, terveen yhteistyön ja palvelun. Jonka myötä kaikki asiat menisi oikeille turvallisille raiteille, niin kansakunnan sisällä, kuin rajojen ulkopuolellekin heijastuen.

Kummalisinta tässä on se, kun kukaan ei tahdo edes haluta asioihin korjausta, halutaan vain marista ja nurista, mutta ei haluta millään tavalla alkaa edes tutkimaan mistä ne ongelmat tulee ja miksi. Eikä edes kysellä mistä lähteestä näihin ongelmiin voisi apua ja ohjeita saada, asioiden kuntoon saattamiseksi.

Ja kun vielä kaikki tarvittavat hoito ohjeet ja lääkeet on kaikkien ulottuvilla ( Raamatun uusitestamentti) Jumalan sanan lääke ja ohjeet, jotka ovat lääke kaikkeen ongelmiin mitä Jumalan luomalla ihmiskunnalla voi olla.

Jeesus Nasaretilaisen nimessä valistaen, Esko H.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu