Westie

Hei te westien omistajat!
Haluaisin kuulla teidän kokemuksianne, niin hyvä kuin huonoja, siitä minkälainen koira westie oikein on?
Olen lukenut kirjoja ja selaillut kasvattien nettisivuja, mutta omakohtaiset kokemukset olisivat myös mukavaa lukemista :)
6489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meille tuli pari viikkoa sitten ensimmäinen koiramme, Westie. Saatiin siitä kyllä sellainen virtapilleri taloon ettei ole tosikaan. Heti toisena päivänä se alkoi meihin jo tottua, esim. aina päiväunien jälkeen saamme molemmat siltä niin paljon "suukkoja" ettei loppua meinaa tulla. Kahta kauheammin niitä tulee aamuisin herätessä jolloin pennun riemu on rajaton (sen henki muuten haisee aivan murukahville vaikkei sille ole annettu sitä...) Sitten neiti juoksee ympäri asuntoa "kähisten" innoissaan, ollaankin annettu sille jo lempinimeksi Käh Käh.

Leikkiä pitäisi koko ajan, tennispallo, vinkulelu, vessapaperirullat ja solmuköysi saavat kyytiä ja etenkin vinkulelu "tapetaan" päivittäin ainakin parikymmentä kertaa. Ainoa riesa pennusta on oikeastaan se, että se on tavattoman itsepäinen, sohvalle hyppäämisen yrityksiä joutuu estämään joskus varmaan kymmenen kertaa peräkkäin, samoin mattojen jyrsimisen. Tehokkain keino on tarttua niskanahoista ja jyristä sille EI! tuijottaen samalla silmiin. Silloin temmellys yleensä loppuu, mutta Hän painuu loukkaantuneen näköisenä murjottamaan petiinsä. Eräs kiusallinen piirre sillä on haistella innokkaasti sukupuolielimiä, etenkin pimppiä, jos sen kanssa on lattialla. Varsinkin naissukupuoli sitä siis kiinnostaa, joten herää epäilys sen seksuaalisesta suuntautuneisuudesta =)

Suosittlen lämpimästi niille jotka haluavat kotiinsa otuksen joka saa nauramaan useamman kerran päivässä 8D

Äänestä
  • jOO,MEILLÄ ON KAKS....mISKA JA hELMI.hELMY ON VIIS KUINEN MISKA KAKS VUOTTA 3.KUUKAUS.hAUSKOJA KOIRIA!sIIS IIIHANIII!suosittelen!

    Äänestä

AIVAN IHANA KOIRA .MEILLÄ ON 4.5 VUOTIAS WESTIE JA SE ON MEILLE KESKIPISTE JA PÄIVIEN SISÄLTÖ.HIENO LENKKIKAVERI JA PIRTEÄ.EIKÄ HAUKU TURHIA.SAAT SIITÄ JOS HOIDAT RAKKAUDELLA MAAILMAN USKOLLISIMMAN YSTÄVÄN. SUOSITTELEN.

Äänestä
  • Kenenkään ei kannata ilman vuosikymmenten kokemusta ja vähintään kymmenen saman rodun edustajan tapaamista suositella mitään rotua kenellekään.

    Omani haukkuvat välillä kilpaakin, vanhin ei pidä yhtään lapsista, tulee hammasta varoittavan murinan jälkeen.
    Nuorin kärsii pahasta ihottumasta.

    Ei se aina yhden koiran nähtyään tarkoita että kaikki olisivat samanlaisia!!

    Tänä päivänä westieiden yllä on yhä pahentuva ihottuma aalto. Tämäkin tulee ottaa huomioon.

    Turkki on vaativa. Monet kylläkin leikkaavat saksilla, mitä ei todellakaan saisi tehdä. Ja jotkut vaan jättävät trimmaamatta, tällöin olisi pitänyt valita joku muu rotu.

    Määrätietoinen kasvatus on tarpeen, sillä tuon suloisen (suloinen kun on hyvin hoidettu) ulkokuoren alla on aito terrieri!

    Äänestä

  • Westie kirjoitti:

    Kenenkään ei kannata ilman vuosikymmenten kokemusta ja vähintään kymmenen saman rodun edustajan tapaamista suositella mitään rotua kenellekään.

    Omani haukkuvat välillä kilpaakin, vanhin ei pidä yhtään lapsista, tulee hammasta varoittavan murinan jälkeen.
    Nuorin kärsii pahasta ihottumasta.

    Ei se aina yhden koiran nähtyään tarkoita että kaikki olisivat samanlaisia!!

    Tänä päivänä westieiden yllä on yhä pahentuva ihottuma aalto. Tämäkin tulee ottaa huomioon.

    Turkki on vaativa. Monet kylläkin leikkaavat saksilla, mitä ei todellakaan saisi tehdä. Ja jotkut vaan jättävät trimmaamatta, tällöin olisi pitänyt valita joku muu rotu.

    Määrätietoinen kasvatus on tarpeen, sillä tuon suloisen (suloinen kun on hyvin hoidettu) ulkokuoren alla on aito terrieri!

    Juuri tätä minäkin olen yrittänyt selittää. Minulla ei itsellä ole ollut kuin yksi Westie, mutta olen silti seurannut niiden kehittymistä pitkän aikaa. Itselläni useita Cairneja ollut jo monia vuosia.
    Olen itsekin hyvin huolissani ihottumista Westeillä. Se on nykyään HYVIN yleistä. Mutta johtuu suurimmaksi osaksi juuri ihmisten tietämättömyydestä, kun koiran turkkia ei osata hoitaa oikein.

    Äänestä

  • riina00 kirjoitti:

    Kun kuvailit koiraasi, näin jo silmissäni oman koiramme, Oskun, temmellykset. Aivan kuin olisit samasta koirasta puhunut! xD Reippaus, pelottomuus, itsepäisyys, kiintymys, leikkisyys. Kaikki kuuluu westieen.

    Totta on valitettavasti, että westielle puhkeaa usein allergia, johtuen suurimmaksi osaksi juuri siitä omistajan tietämättömyydetä ja viitsimättömyydestä. Trimmaus on tapahduttava n. 2 kk välein, muuten turkista tulee huonokuntoinen, paksu, epäsiisti, ja koiran terhakkuus ei ilmene samalla tavalla kuin trimmatun westien. Iho-ongelmathan tulevat useimmiten juuri siis siitä ruokavalion sopimattomuudesta ja huonosta turkinhoidosta.

    Muista, että jos paketin kyljessä lukee 'sisältää viljaa', se vilja on usein vehnä, jota westien pitäisi karttaa kuin ruttoa! :/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suputti kirjoitti:

Hei te westien omistajat!
Haluaisin kuulla teidän kokemuksianne, niin hyvä kuin huonoja, siitä minkälainen koira westie oikein on?
Olen lukenut kirjoja ja selaillut kasvattien nettisivuja, mutta omakohtaiset kokemukset olisivat myös mukavaa lukemista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu