Ulkotarha?

Haluaisin ensi kesänä rakentaa kisulleni pihaan häkin ja mietin mahtaisiko kellään olla tietoa, jos jostakin löytyisi sellaiseen tekoon vinkkejä ja ohjeita? Netistä löysin kyllä tietoa tarhoista, mutta en niiden tekemisestä.
Minkälaisia kokemuksia ihmisillä on tarhoista? Ihan unelma olisi, jos saisin rakennettua niin, että kesällä ikkunaa voisi pitää auki, ja kissa voisi mennä ulos ja sisään aina halutessaan!
61348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mitään paikkaa missä olisi ohjeita, mutta meillä on ulkptarha alapihalla. se on aivan upea, varsinkin kesäisin. meillä on niin, että tuuletusluukkuun isä laittoi luukun, sellasen jonka ostimme eläinkaupasta, ja luukustä johtaa "putki" (lankku, johon laitoimme verkkoa katoksi) kissojen häkkiin. sinne sitten on tehty kaiken laista. viime talvena oli niin plajon lunta lähimetsän mäntyjen oksilla, että isojakin oksia tippui alas. löysin upean kiemuraisen oksan, ja raahasin sen häkkiin. kiersin sen ympärille sellasta paksua köyttä ja tadaa! laitoin sen pystyyn ja siitä tuli hyvä kiipeily puu. sitten isä teko sinne katollisen kopin, minne voi mennä nukkumaan, ja sitten siellä on kaikkea muutakin kivaa.
ja kissat aivan rakastavat sitä. syksyisin, kun alkaa tulla liian kylmä, niin leo aina maukuu tuuletus luukun edessä.

Äänestä
  • Meillä kanssa ikkunasta kulku tarhaan, aika korkea ikkuna joten kisuilla tikapuut tehty ratapölkystä, nukkumakoppi ja kiipeilypuu kanssa tulossa. Kesällä loistava juttu kun voi jättää ikkunan auki ja kissat pääsee vapaasti kulkemaan miten haluavat. Sieltä on mukava katsella lintuja! Minäkään en mistään ohjeistta tiedä, mies teki sen. Puukehikko, verkkoa ja nippusiteillä kiinni kehikkoon. Ja kaikki pienimmätkin reiät pitää olla ummessa. Meillä myös ovi siinä, joten sen pääsee siivoamaan, kisut tykkä käydä siellä tarpeillaan, kissanhiekkaa säästyy hieman, sama säkki ollut jo monta kuukautta. Kannatan kyllä! Kissat tuntuu olevan onnellisia ja itsellä hyvä mieli, kun tietää että ne on turvassa ja kuitenkin pääsevät nauttimaan ulkoilmasta ja aurinkokylvyistä:o)

    Äänestä

Asutko kaupungissa?Eikö kissasi saa olla vapaana?Jos saa niin ihmeessä ÄLÄ LAITA kissaasi häkkiin pihalle!!!Mutta jos kissallasi ei ole mahdollisuutta liikkua ulkona vapaana niin tässä on pari neuvoa: Ensin sinun pitää hankkia kaikkia tarvikkeita esim:verkkoa,10cm paksuja kiipeily oksia , lämmin koppi johon kissat voivat mennä huonon ilman tullen,erillaisia TURVALLISIA LELUJA,lautoja,vasara,nauloja,ja taimi.Aloita mitoista häkin korkeus voisi olla: 1m 30cm ja pituus:3m ja syvyys 2m.rakentakaaensin laudoista katto ja pari lautaa myös sivuille että verkko kestää pystyssä.Sitten laittakaa verkot aukkoihin ettei kissat livahda ulos,mutta muistakaa jättää oviaukko ja sen voi sitten peittää vaikka vanerilla..Sitten on kopin laittamisen aika ja sen jälkeen kaivakaa lapiolla syvänteet maahan johon tulee kiipeily oksat ja sen jälkeen istuttakaa taimi(taimi kannattaa olla koska kissat syövät oksia puhdistakseen suoliaan..sitten on lelujen ripustamisen aika laittakaa kaikkia kissan turvallisia leluja kattoon kiinni.Ja tadaa häkki on valmis!!

Äänestä
  • En suosittelisi ketään pitämään kissaa vapaana, niin monet ihmiset vihaa kissoja. Täällä juuri yksi kissa potkittiin henkihieveriin ja heitettiin roskikseen kitumaan kuoliaaksi. En haluaisi kissani elämän päättyvän niin. Eikä tarha ole sama asia kun häkki.. Meillä tarha on suuri ja korkeimmasta kohdasta yli kolme metriä. Ja kisut ulkoilee myös valjaissa. Laki myös kieltää kissojen vapaana pitämisen ja monet kissat päätyvät jonkun ampumaksi, auton alle tai löytöeläinkotiin josta sen saa haukkujen saattelemana mukaansa.

    Äänestä

  • Kissan on aina turvallisempaa olla sisäkissana ja ulkoilla joko valjaissa tai tarhassa - asui se sitten missä hyvänsä.

    Häkin korkeutena tuo 1,30 metriä on hirveän matala. Itse en tekisi alta 2,50 metriä korkeaa häkkiä. Tämä osittain jo siitäkin syystä, että olisi ihan kiva että myös avokkini (todella pitkä mies) mahtuisi ihan suorana seisomaan häkissä hakiessaan kissat sieltä pois. Kolmisen metriä voisi olla aika ihanteellinen häkin korkeus: sinne olisi jo helppo sijoittaa kunnollisen kokoinen kiipeilypuukin. Myös ehdottamasi pituus- ja syvyysmitat ovat melko pienet. Eihän kuitenkaan olla rakentamassa mitään kana-aitausta =). Pituudeksi laittaisin itse vähintään 5 metriä ja syvyydeksi 4 metriä. Kissoilla täytyy olla tilaa liikkua.

    Katto kannattaa tehdä verkosta, ei laudoista. Jos katon tekee laudoista, tulee häkistä hirvittävän pimeä. Verkkokatosta voi toki osan peittää laudoilla, jos haluaa sillä tavoin laittaa suojaa vaikkapa sateelta. Itse kuitenkin rakentaisin noin 1,5 metrin korkeuteen suurehko mökin, jonne kissat voisivat mennä ilman ollessa niiden mielestä huono (en kyllä laittaisi kissoja tarhaan ihan millaisella ilmalla tahansa).

    Miksei sitä oveakin voi tehdä samasta verkosta? Tätini kissatarhan ovi on tehty verkosta, ja on todella kätevä. Minä ainakin haluaisin pihalleni siistin tarhan, enkä mitään rojokasaa.

    Kissat eivät todellakaan syö mitään oksia puhdistaakseen suoliaan. Ne syövät ruohoa puhdistaakseen vatsaansa ja saadakseen foolihappoa. Kaikki kissat eivät oksenna ruohoa syötyään, vaikka osa kissoista oksentaakin. Sillä tavoin karvapallot poistuvat kissan elimistöstä.

    Äänestä

Suosittelisin, että rakennat koko pihan (ellei ole aivan hehtaarikokoinen) tarhaksi. Kyllähän häkkikin parempi on kuin ei mitään, mutta tarha antaa enemmän liikkumavaraa. Ja sitten siellä voi aikaansa viettää koko perhe.

Itse rakensin toissa kesänä pihastani 2/3 tarhaksi (noin 8x4 metriä) ja on kovassa käytössä kesät, talvet. Rakennusmateriaaleina lautaa ja rappausverkkoa, jonka silmä on neliön muotoista (se on mielestäni kauniimpaa kuin kanaverkko ja valitettavasti maksaakin enemmän).

Koska asun rivitalossa, se oli verrattain helppoa. Kaksi sivua pihastani oli valmiiksi aidattua jonka korotin verkolla noin 2 metriseksi ja alalaidan jatkeeksi lautaa ja verkkoa. Kolmas sivu on kokonaan verkkoa ja pysyy paikoillaan päällystetyillä vaijereilla. Neljännen sivun muodostaa talon seinä, jossa on ovi pihalle. Kattoa tarhassa ei ole, vaan puolen metrin levyiset "lipat" verkosta. Lisäksi tarhassa on hyllyjä joissa kissat saavat makoilla ja katsella ulkopuolista maailmaa. Valitettavasti mitään piirustuksia ei ole antaa, koska oma on paikalleen viritelty.

Jos asut rivitalossa, muista kysyä taloyhtiöltä lupa tarhan rakentamiseen. Ja kasvata kunnon nurmikko ennenkuin teet sen tarhan.

HYVÄT IHMISET, TEILLÄ JOILLA ON JO TARHA - MITEN ESTÄTTE KISSOJANNE RAPSUTTAMASTA KASVAVAA NURMIKKOA VESSALAATIKKONA? Itse olen miettinyt kaikki vaihtoehdot läpi, suunnitellut jopa verkon laittamista maahan, siihen sentin, parin kerros multaa ja nurmi. Jos se mullan alla piilevä verkko vähentäisi rapsutushaluja.
Kissani pääsevät vapaasti ulos ja sisään ja tarhassa on jopa katollinen hiekkis tarpeita varten, mutta multa vain kiehtoo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niki kirjoitti:

Haluaisin ensi kesänä rakentaa kisulleni pihaan häkin ja mietin mahtaisiko kellään olla tietoa, jos jostakin löytyisi sellaiseen tekoon vinkkejä ja ohjeita? Netistä löysin kyllä tietoa tarhoista, mutta en niiden tekemisestä.
Minkälaisia kokemuksia ihmisillä on tarhoista? Ihan unelma olisi, jos saisin rakennettua niin, että kesällä ikkunaa voisi pitää auki, ja kissa voisi mennä ulos ja sisään aina halutessaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu