Unelmia

Mitä saadaan kun unelmaan lisätään suunnitelma?

Siitä tulee tavoite.

Lueskelin täällä toimettomuuksissani hyvin myöhään eilisiltana ja viime yönä.
Palstan aihe on itsessään hirmu kipeä ja jokaisella on käsitys yksinhuoltajuudesta vaikka sitä ei itse olikaan kokenut. Se kertoo vieraalle usein siitä, että kaikki ei elämässä ole mennyt unelmien mukaan.

Täällä törmäsin aivan uudenlaiseen ajatukseen. Siihen, että avioliitto voidaankin solmia ilman tavoitetta.
Kuvittelen vain, ettei tällä tavalla voikaan koskaan onnistua muuta kuin eroamaan. Ilman tavoitteita ajelehtiminen elämässä on tuuliviirin puuhaa. Pään seinään hakkaamista uudelleen ja uudelleen.

Olen ollut itse naimisissa. Nykyisin olen uusioäiti. En kyllä millään osaa soveltaa itseeni tuota "otetaan mikä saadaan ja erotaan"- mentaliteettiä.
Onko teistä monellakin ollut tuo elämän ohjeena?
Mitä elämä ja parisuhde silloin antaa kun sen eteen ei tee mitään? Voiko se koskaan näin ollen antaakaan mitään?

Olen aivan oikeasti kiinnostunut keskustelemaan aiheesta, joten vinoilijat älkööt vaivautuko!
441051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

lukee sellaista että; avioliitto voidaan solmia ilman tavoitetta? Itse en ainakaan ole törmännyt missään kirjoituksessa sellaiseen. Oletko kenties ymmärtänyt jonkun kirjoituksen väärin? Vai osaisitko neuvoa mistä moinen kirjoitus löytyy. Tuskinpa sitten on kenenkään avioliitossa olleen kirjoitus. Joku keskenkasvuinen piruuttaan kirjoitellut. Älä ota täällä lukevia asioita ihan piirun mukaan. Tänne kirjoittelee moni sellainen joka ei tiedä elämästä vielä yhtään mitään. Kunhan soittaa suutaan.

Äänestä

noh, sen selittää se, ettei asialliset kirjoittajat ole palstalla tällä hetkellä. kyllä täällä niitäkin on, mutta ovat kai pelästyneet noita vähemmän asiallisia. ;)
asiaan.
olen samaa mieltä pitkälle sun kanssa. luin äsken parisuhde-palstalta gallupia jonka aihe oli periaatteessa sama. käypäs siellä vilasemassa.

siellä oltiin sitä mieltä ettei kukaan erotakseen naimisiin mee. kun tavote on muuta tuloksen kanssa on kait selvää (pitäis olla) että edessä on pettymys ja sen myötä tunne epäonnistumisesta.
voi tietty ajatella että nämä joille ero ei ole epäonnistuneen liiton merkki ovat niitä jotka ovat aina olleet oikeassa eivätkä voi myöntää osuuttaan näinkään selvässä jutussa. samoin he voivat olla niitä joitten itsetunto ei kestä sitä totuutta että itsessä olisi jotain vikaa. kieltämällä oma epäonnistuminen saadaan puoliso syylliseksi eroon! onko se sitten kehittävää ja tavoiteltavaa siitä voidaan olla sataa mieltä.

jokainen tälläkin palstalla on lukenut kipeitä kertomuksia eroista. exien ahdisteluista ja yh-äitien raskaasta elämästä elämänsä sirpaleitten keskellä.
miten näihin sopii väite että ero on kuin rakastelusta raukeaminen yhteisestä sopimuksesta?
miksi sitten riidellään? eron jälkeen vieläpä pahemmin kuin avioliiton aikana koskaan!
huomauttaisin tälle rakastelu-teeman keksijälle myös että avio-onni voi päättyä myös OMAAN kuolemaan. voiko omaa kuolemaa verrata toisen löytämiseen?
nämä ovat moraalikysymyksiä. keskustellessa näistä jutuista näkee kuinka vaihtelevia käsityksiä ihmisillä on moraalinsa suhteen.

olen siis sitä mieltä, ettei kukaan inhimillinen olento voi solmia avioliittoa ja samalla miettiä eroa. parisuhde on elämän tarkoitus. ei avioero.

en silti yhtään halua moittia ketään. jokainen olkoon oman onnensa seppä. mutta on järjetöntä mitätöidä niiden onnea joilla se on.

Äänestä
  • niinpä näkyy.
    Valitsin ehkä palstan väärin. Mutta olethan sinä sentään jaksanut vastata asiaakin. Kiitos siitä.

    Aikanaan kun lapseni sairasti hänelle suoritettiin eräs suuri leikkaus, joka epäonnistui. Näin sanoi lääkäri. Haava kyllä umpeutui eikä sisälle jäänyt instrumenttejakaan, mutta silti se epäonnistui. Miksi?
    Koska se ei johtanut toivottuun lopputulokseen.

    Hyvää loppuelämää teille, joilla se vielä on.

    Äänestä

  • sipsu kirjoitti:

    niinpä näkyy.

    Olet kerran epäonnistunut, miksi lähdit leikkiin uudelleen?

    Leivoimme pullaa. Taikinasta oli vahingossa/huolimattomuuttani jäänyt sokeri pois. Pullat olivat kauniita ja huomattuamme kömmähdykseni, kastelimme pullan pinnan vedellä ja tipautimme ne sokeriastiaan.
    Kahvin kanssa huisin hyvää.

    Oliko kahvihetkemme tai yhteinen pullanleipomisemme epäonnistunut tapahtuma, koska lopputulos oli ei-toivotun kaltainen?

    Meistä ei ollut, mutta sinusta ehkä oli!

    Äänestä

  • passare kirjoitti:

    Pullavertaus oli loistava.

    Yksi elämän merkittävimpiä ja kasvattavimpia ominaisuuksia on sen yllätyksellisyys.

    On tietysti hyvä asettaa tavoitteita ja toimia niiden mukaan, mutta elämisen taito tulee vasta siitä että osaa joustaa. Muutenhan sitä törmää itsensä sirpaleille heti, kun päämäärä ei toteudukaan. Sitäpaitsi elämän monimuotoisuus jotenkin latistuu, jos sitä katsoo vain eräänlaisena panos/tuotos-projektina.

    En edelleenkään osaa pitää ainakaan omaa yksinhuoltajuutta epäonnistumisena, en vaikka miten päin sitä tarkastelisin. Ehkäpä onnistuminen/epäonnistuminen mitataan juuri siinä jouston kyvyssä: mikäli arvot ja mallit pysyvät tiukasti ydinperhepropagandan mukaisena eron jälkeenkin, epäonnistumisen tunne on melkeinpä väistämätön. Mutta ainakin minun tuntemani yksinhuoltajat seisovat tiukasti omilla jaloillaan omien arvojensa varassa - tosin jokaisella on suruaikansa, jolloin ollaan kai enemmän tai vähemmän hajalla, mutta sen jakson läpikäytyä elämälle löytyy yleensä pohja, joka on huonoa parisuhdetta parempi.

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    ja täytyy sanoa että pitkällä ollaan alkuperäisen kirjoituksesta! Sinä väitit jo nyt että tässä ollaan oltu yksinhuoltajuutta asettamassa epäonnistuneeksi!! Kyse oli alunperin siitä onko eroon päättynyt liitto ollut epäonnistunut vai onnistunut.
    Omalla kohdallani en mitenkään voi kuvata liittoani onnistuneeksi. Kymmenet nyrkiniskut ja jatkuva viinan huurussa eläminen, ei tosiaan ole kenenkään elämän valopuolia. Kyllä se on otettava sellaisena kuin se on. Epäonnistumisena. Huomaa nyt kuitenkin etten koe itseäni epäonnistuneeksi, vain surkean liittoni joka tosiaan olisi saanut jäädä solmimatta.

    En jaksa katsoa yllätyksellisyyttä positiivisena ominaisuutena liitossa jossa ei ikinä tiennyt näkeekö enää seuraavaa aamua kun isäntä saapuu yöllä kotiin ja hakkaa. Sama tilanne vallitsee varmaankin niissä liitoissa joissa toinen osapuoli ei ole jaksanut sitoutua asiaan mitenkään. Jatkuva huoli ja jännitys siitä mitä taas on tulossa ei varmasti tee kenenkään liitosta onnistunutta. Edesvastuuttomuutta on monessa ihmisessä aivan liikaa.

    Kysyisin sinulta nyt, miksi surra, miksi olla hajalla, jos kaikessa on ollut kympin suoritus?
    Mikä huono parisuhde? Miten määritellään huono parisuhde? Kun ei ole muita kuin hyviä...
    Korjaa jos ymmärsin väärin kirjoittamasi.

    Äänestä

  • passare kirjoitti:

    Olet kerran epäonnistunut, miksi lähdit leikkiin uudelleen?

    Leivoimme pullaa. Taikinasta oli vahingossa/huolimattomuuttani jäänyt sokeri pois. Pullat olivat kauniita ja huomattuamme kömmähdykseni, kastelimme pullan pinnan vedellä ja tipautimme ne sokeriastiaan.
    Kahvin kanssa huisin hyvää.

    Oliko kahvihetkemme tai yhteinen pullanleipomisemme epäonnistunut tapahtuma, koska lopputulos oli ei-toivotun kaltainen?

    Meistä ei ollut, mutta sinusta ehkä oli!

    kuullut että uuteen liittoon otetaan vain parhaat palat vanhasta ja kaikki huono jätetään pois?
    Tällä neuvolla pärjäät sinäkin yh uudessa liitossasi jos ikinä sellaisen itsellesi saat hankittua!
    Mutta tiätkö mitä? Se vaatii totuuden myöntämisen ja ymmärtämisen.
    Se on hankalaa, suurimmalle osalle jopa täysin mahdotonta.

    Muistanko väärin vai oliko sinulla kullan huuhdontaviikonloppu? Loppuipas se lyhyeen...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    olleet niin etäpesäke kuin AdA:kin ?
    kumpaa epäilet passare:ksi..? :)

    Äänestä

  • kanuunamamma kirjoitti:

    olleet niin etäpesäke kuin AdA:kin ?
    kumpaa epäilet passare:ksi..? :)

    vaikuttaa passare/leipuri hiiva ainakin mun mielestä etäpesäkkeeltä. Sama ivallinen nuotti.

    Olet muuten oikeessa siinä Jonna K.:ssa. Se on hitsin hyvä...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    vaikuttaa passare/leipuri hiiva ainakin mun mielestä etäpesäkkeeltä. Sama ivallinen nuotti.

    Olet muuten oikeessa siinä Jonna K.:ssa. Se on hitsin hyvä...

    äkkiseltään? Entäs jos pitempään ajattelee? Miltäs sitten alkaa tuntumaan? ;))))

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    vaikuttaa passare/leipuri hiiva ainakin mun mielestä etäpesäkkeeltä. Sama ivallinen nuotti.

    Olet muuten oikeessa siinä Jonna K.:ssa. Se on hitsin hyvä...

    siis jonna k ihan ok.
    itseasias kappaleet alkoi tuntua paljon paremmalta
    kun ei katsonut, kuunteli vaan.

    hm.. en saata uskoa että on etäpesäke...
    uskon hänen kyllä kirjoittavan omalla nimimerkillään..

    vaikka minähän en tiedä kuka on kukin, niinkuin ei kai muutkaan..
    meni miten meni, minä oon minä!! :)))

    Kirjotin just äsken sulle vastauksen ja se lähti samantien! Minne mahtoi mennä!

    Ei tuo olekaan uskon asia. Se on tunne. Ja se on vahva...

    anne vois kanssa lopettaa provosoinnin.

    jaa-a, vai katosi vastaus bittiavaruuteen..?

    niin, tuskinpa tässä kuitenkaan on uskolla tekemistä.. vaik eihän sitä tiedä mitkä asiat Uskoa kiinnostaa.. mikä lie on miehiään.. :)

    huh, väsy taitaa painaa kun mieli on liiankin kepeänä.. hihittelen yksinäni kaikkea mahdollista ja mahdotonta myös..
    Siksi tulee vastattua kaikenlaisilla teksteillä..

    Pakko myöntää että viimepäivien vilkas tahti tällä palstalla on toisaalta piristänyt,
    vihastuttanut, naurattanut, antanut ilon tunteita, vihan tunteita, säälin...
    kaikki tunne-skaalat lähes läpi käyty..
    Se on oikeastaan ihan kivaakin, kunhan ei nyt turhanpäiväinen provoilu, tahallinen ärsyttäminen, pilkun n**siminen ihan jokapäiväiseksi kävisi.
    Mutta...keskustelupalstahan tämä on, ja keskustelua on niin monenlaista...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Kirjotin just äsken sulle vastauksen ja se lähti samantien! Minne mahtoi mennä!

    Ei tuo olekaan uskon asia. Se on tunne. Ja se on vahva...

    anne vois kanssa lopettaa provosoinnin.

    on aina vain se mitä toiset sanoo. Ei koskaan se mitä itse sanoo. Ja toiset ne on jotka ajattelee väärin, eihän sitä nyt kukaan itse sellaiseen syyllistyisi. Ja mitä siitä jos sanoo toisille pahasti, kunhan kukaan ei ainakaa syyllisty siihen että sanoisi itselle pahasti. Peiliin katsominen joskus saattaisi sattua aika pahasti. Voisi tulla jopa muutama avohaava.

    nimeni mainittiin jossain yhteydessä mutta täällähän tämä. Ja jos jotain tietää taikka näkee miten sellainen voisi perustua tunteeseen?

    Hyvää illanjatkoa vaan kaikille.

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    sinäkin tunteella...hih...

    Äänestä

  • niinpä niin kirjoitti:

    on aina vain se mitä toiset sanoo. Ei koskaan se mitä itse sanoo. Ja toiset ne on jotka ajattelee väärin, eihän sitä nyt kukaan itse sellaiseen syyllistyisi. Ja mitä siitä jos sanoo toisille pahasti, kunhan kukaan ei ainakaa syyllisty siihen että sanoisi itselle pahasti. Peiliin katsominen joskus saattaisi sattua aika pahasti. Voisi tulla jopa muutama avohaava.

    tuntuu pelin säännöt taitavan. Näinhän sinä pelaat täällä, tietosi ja taitosi mukaan! Älä riko peiliis...

    Äänestä

  • hih kirjoitti:

    sinäkin tunteella...hih...

    Näinhän siinä kävi, heh.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    tuntuu pelin säännöt taitavan. Näinhän sinä pelaat täällä, tietosi ja taitosi mukaan! Älä riko peiliis...

    pitäisi kenties hieman oudoksua puheitasi. Mutta enpä viitsi. Pelaa sinä mitä pelaat. Hävinnyt olet kuitenkin jo aika päiviä. Pelisi on paljastettu vaikket sitä itse tajua.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Näinhän siinä kävi, heh.

    puhunutkaan itsestäni. Vaan tästä aloitteentekijästä joka pelaa tällä erää todella huonoilla korteilla. Kortit kun on olleet näkyvissä jo monta kuukautta. Vaikka hän ei itse sitä ole huomannut, kun pitää toisia niin tyhminä että ne ei mitään tajua. Mutta jo viisaammatkin meitä ennen sanoivat; älä korota itseäsi, sillä siten sinut alennetaan. Taikka; joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa......

    Äänestä

  • sipsu kirjoitti:

    niinpä näkyy.
    Valitsin ehkä palstan väärin. Mutta olethan sinä sentään jaksanut vastata asiaakin. Kiitos siitä.

    Aikanaan kun lapseni sairasti hänelle suoritettiin eräs suuri leikkaus, joka epäonnistui. Näin sanoi lääkäri. Haava kyllä umpeutui eikä sisälle jäänyt instrumenttejakaan, mutta silti se epäonnistui. Miksi?
    Koska se ei johtanut toivottuun lopputulokseen.

    Hyvää loppuelämää teille, joilla se vielä on.

    tällä hetkellä menee hyvin,mutta tulevaisuudestaanhan ei kukaan tiedä.Haluatko leimata yksinhuoltajat jotenkin toisen luokan kansalaisiksi? Ihminen kun ei ole täydellinen ja hups,erhdyksiä sattuu...sinulle ei varmaankaan...
    viimeinen kommentti oli ilkeä heitto,mutta et ansaitse muutakaan.

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    puhunutkaan itsestäni. Vaan tästä aloitteentekijästä joka pelaa tällä erää todella huonoilla korteilla. Kortit kun on olleet näkyvissä jo monta kuukautta. Vaikka hän ei itse sitä ole huomannut, kun pitää toisia niin tyhminä että ne ei mitään tajua. Mutta jo viisaammatkin meitä ennen sanoivat; älä korota itseäsi, sillä siten sinut alennetaan. Taikka; joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa......

    sama pätee sinuun! Joka sana. Ei yhtään hämää kymmenet nickit joita käytät...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    sama pätee sinuun! Joka sana. Ei yhtään hämää kymmenet nickit joita käytät...

    muistitko ottaa tänä iltana lääkkeesi???

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    muistitko ottaa tänä iltana lääkkeesi???

    Keksi joskus jotain uutta äläkä aina väännä noita ikivanhoja vitsejä. Luuletko olevasi kovinkin fiksu?
    Niistä kommenteista sinut juuri tuntee.

    Äänestä

  • Julia kirjoitti:

    tällä hetkellä menee hyvin,mutta tulevaisuudestaanhan ei kukaan tiedä.Haluatko leimata yksinhuoltajat jotenkin toisen luokan kansalaisiksi? Ihminen kun ei ole täydellinen ja hups,erhdyksiä sattuu...sinulle ei varmaankaan...
    viimeinen kommentti oli ilkeä heitto,mutta et ansaitse muutakaan.

    eronnut voi olla olematta yksinhuoltaja? Tuo oli minulle ainakin ihan uusi juttu!

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    eronnut voi olla olematta yksinhuoltaja? Tuo oli minulle ainakin ihan uusi juttu!

    me tiedämme kumpikin:totta kai voi.Alkuperäisen teksti vaan nyt avautui jotenkin vaikeasti;älä ota sitä itseesi henkilökohtaisesti.Pilkka ei osunut nilkkaan,ainakaan minulle.

    Äänestä

  • Julia kirjoitti:

    me tiedämme kumpikin:totta kai voi.Alkuperäisen teksti vaan nyt avautui jotenkin vaikeasti;älä ota sitä itseesi henkilökohtaisesti.Pilkka ei osunut nilkkaan,ainakaan minulle.

    nilkkaan. Ihmettelen vaan miksei eronnut voi olla epäonnistunut suhteessaan ja ei yh...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    nilkkaan. Ihmettelen vaan miksei eronnut voi olla epäonnistunut suhteessaan ja ei yh...

    totta kai kaikki, mihinkään ryhmiin lokeroimatta voivat epäonnistua suhteissaan,en tarkoittanut erotella sen kummemmin eronneita ja yksinhuoltajia.Mutta en minä kanssasi ala kilpaa kiistelemään.Tämä nyt oli mun kommentti.Öitä.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Keksi joskus jotain uutta äläkä aina väännä noita ikivanhoja vitsejä. Luuletko olevasi kovinkin fiksu?
    Niistä kommenteista sinut juuri tuntee.

    viisas tietää olevansa tyhmä,
    mutta tyhmä luulee olevansa viisas

    Joten ei se fiksuus sullakaan mitään periytyvää ole ainakaan ollut. Ihmettelen vaan mistä kinaatte, kun ei se ainakaan näistä kirjoituksista selviä. Eikös tuo nyt osoita kuitenkin suurta typeryyttä?

    Äänestä

  • minni kirjoitti:

    meitä on tässä kaksi...

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    ja täytyy sanoa että pitkällä ollaan alkuperäisen kirjoituksesta! Sinä väitit jo nyt että tässä ollaan oltu yksinhuoltajuutta asettamassa epäonnistuneeksi!! Kyse oli alunperin siitä onko eroon päättynyt liitto ollut epäonnistunut vai onnistunut.
    Omalla kohdallani en mitenkään voi kuvata liittoani onnistuneeksi. Kymmenet nyrkiniskut ja jatkuva viinan huurussa eläminen, ei tosiaan ole kenenkään elämän valopuolia. Kyllä se on otettava sellaisena kuin se on. Epäonnistumisena. Huomaa nyt kuitenkin etten koe itseäni epäonnistuneeksi, vain surkean liittoni joka tosiaan olisi saanut jäädä solmimatta.

    En jaksa katsoa yllätyksellisyyttä positiivisena ominaisuutena liitossa jossa ei ikinä tiennyt näkeekö enää seuraavaa aamua kun isäntä saapuu yöllä kotiin ja hakkaa. Sama tilanne vallitsee varmaankin niissä liitoissa joissa toinen osapuoli ei ole jaksanut sitoutua asiaan mitenkään. Jatkuva huoli ja jännitys siitä mitä taas on tulossa ei varmasti tee kenenkään liitosta onnistunutta. Edesvastuuttomuutta on monessa ihmisessä aivan liikaa.

    Kysyisin sinulta nyt, miksi surra, miksi olla hajalla, jos kaikessa on ollut kympin suoritus?
    Mikä huono parisuhde? Miten määritellään huono parisuhde? Kun ei ole muita kuin hyviä...
    Korjaa jos ymmärsin väärin kirjoittamasi.

    mielenkiintoisen jutun,en toki tarkoita "mielenkiintoisella" kertomusta avioliitostasi,vaan nuo kysymykset siihen liittyen.Olen nyt vähän "pihalla",kun palasin töistä,mutta vilkkaasti ollaan keskusteltu.Syy,miksi laitoin kommenttini sinun kertomuksesi alle oli se,että se jotenkin "kopsahti" eniten... ja nuo kysymykset,joihin itse en osaa vastata;jospa tuo alkuperäinen sitten.Hyvää jatkoa,kaikesta huolimatta.Ehkä vielä tässä jutustellaan chatilla.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    sama pätee sinuun! Joka sana. Ei yhtään hämää kymmenet nickit joita käytät...

    laitat ne kymmenen nikkiä joilla olen kirjoitellut tänne esille. Että minä, sekä muutkin, näemme sen mitä emme tiedä. Jos kerran uskallat sanoa noin, uskallat varmastikin ne tänne laittaa. Rohkeutta Pappa ;)

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    laitat ne kymmenen nikkiä joilla olen kirjoitellut tänne esille. Että minä, sekä muutkin, näemme sen mitä emme tiedä. Jos kerran uskallat sanoa noin, uskallat varmastikin ne tänne laittaa. Rohkeutta Pappa ;)

    niin sitten onkin minun vuoroni. Odotan innolla pääseväni kertomaan kuka olet.

    Äänestä

Minä en ymmärtänyt asiaa aivan tuolla tavalla.
Eikös puhe kumminkin ollut hieman toisesta näkökulmasta, kuin siitä
että avioliitto solmittaisiin ilman tavoitetta??
Miksi se sitten solmitaan?

(hitsi, kun mä taidan jo pudota pelistä, eikai kukaan meistä lue mitään tekstiä samanlailla, kun niin eriäviä mielipiteitä tulee, tai siis ...
huh, en jaksa...:) pitäisiköhän mennä nukkumaan, huomenna on kauan kaivattu vapaapäivä..)

kokeilkaapa tätä...:
http://koti.mbnet.fi/~solmu/ohje/runokone.php

sain kertakaikkiaan järkyttävän "runon"...:)
se löytyy sivun alhaalta, mutta laitettakoon tähän myös, niin saatte nauraa..:)

vapaapäivä

kullan kainalossa halon hakkausta
kirkas kesä
rakkaani notkeasti halaa
suurenmoinen sirius metsään
yksinäinen mies lepää,
syntymäpäivä rennosti...

huomenna
lentävät mereen
hiljaisuus illalla luolassa - pehmeä leijuva rakkaus
onnellinen ystävä!

Äänestä
  • Mitihän runokonetta kokeilla :)

    Sinen taivas

    juuri tässä hyrinää
    Rakas vierellä, hellä läheinen raikas kesäilta
    sinisiipi lintu ketterästi kivuten loikoilee
    turkoosin sininen ja lempeä tähti järven rantaan
    juhlija Katsoo empien,
    sunnuntai Kultani kainalossa...

    anivarhain aamulla
    lentävät suristen purossa
    Laineen liplatus rantakiviin keskipäivällä pimeässä metsässä - sametin pehmeä kelluva onni
    riehakas rakkaudesta kulkija!

    Äänestä

  • Voi ei mikä runo, ihan hmmmm kiva, poistaiskohan epilaattori kainalosta suhinan?
    Ja lisäksi käteni varmaan vapisi, koska vaikka painon nappia vain kerran tuli tuplasti.

    kainalossa suhinaa
    onnellinen yö
    rakkaani taitavasti soittaa
    lempeä kuu nurkkaan
    Luci kuuntelee,
    eilen rakkaani kanssa...

    illalla
    lentäen
    tuulen humina lauantaina pimeässä
    - sileä kiitävä rakkaus
    kuohuva varjot!

    Äänestä

  • AdA kirjoitti:

    Voi ei mikä runo, ihan hmmmm kiva, poistaiskohan epilaattori kainalosta suhinan?

    oli vallan pakko kokeilla uudelleen, kokeilin nyt sitä pinkkiä-runokonetta..(vai mikälie violetti..)
    (minäkin painoin vain kerran, mutta alas tuli kaksi kertaa, kai se toinen poistuu, koska ei AdA, sinunkaan runo ollut siellä kuin kerran...
    tässä uusin tuotos... hih, hullulla halvat huvit..:)

    UUDELLEEN

    viime kesänä
    join cappucinon sen tuuhea, vihreä vaahteran alla
    mietin lentäen
    kun hyvät voimat kävelevät lipuen
    toisessa ulottuvuudessa eteenpäin
    odotan suunnan,
    onko minusta lupaa...

    rakkaus
    syö, lentelee
    tunsin laskeutuvan kesän
    - rakkaus on luminen

    Äänestä

  • AdA kirjoitti:

    Voi ei mikä runo, ihan hmmmm kiva, poistaiskohan epilaattori kainalosta suhinan?
    Ja lisäksi käteni varmaan vapisi, koska vaikka painon nappia vain kerran tuli tuplasti.

    kainalossa suhinaa
    onnellinen yö
    rakkaani taitavasti soittaa
    lempeä kuu nurkkaan
    Luci kuuntelee,
    eilen rakkaani kanssa...

    illalla
    lentäen
    tuulen humina lauantaina pimeässä
    - sileä kiitävä rakkaus
    kuohuva varjot!

    siitä keltaisesta voi tehdä englannin kielisen.. :)
    minun kielitaito ei taida riittää.. kokeileppa vaikka sinä..:)

    Ja kaikille muuten: Huomenta :)

    Äänestä

asioitten vääristelypalkintoa.
Väität minun kirjoittaneen jonkin väittämäsi asian ja sitä ei kuitenkaan laittamassasi linkissä ole.
Kuten varmasti olet alkanut huomaamaan muissakin yhteyksissä (esim. teiden suolaus), ohjauskeskuksesi sassaroi yksinkertaisempienkin asioitten kohdalla, niin miksi yleensä sekaannut aikuisten asioihin?
En ala enää enempi selvittelemään tätä juttua, koska mielestäni asiat ei enää etene itenkään.
Nyt on jo aika uusien aiheiden ja toisenlaisten juttujen.
En tarkoita tätä mitenkään vinoilulla enkä pahalla, täällä on jokaisella oikeus imaista itseään, mutta kai edes jonkinainen koheteliaisuus olisi toivottavaa eikä vääristeltäisi toisten sanomisia.

Äänestä
  • palkinto vääristelukilpailussa...:)
    Perustelu:
    väänsit tietenkin asian omalle kohdallesi sopivaksi, ymmärrettävistä syistä.

    Hän ei väittänyt sinun kirjoittaneen kaikkea vaan oman käsitykseni mukaan linkitti sen viestin josta keskustelu alkoi...
    Aloittaja puhui alun alkaen OMISTA näkemyksistään. Sekin on luettavissa aloituksesta jos vain oman itsesi puolustelulta sen huomaisit.
    Lisäksi hän puhuu keskustelusta EI YKSITTÄISESTÄ viestistä...

    Tämäkin oli minun henk.koht. käsitys. Ja syy siihen miksi minun ei tavinnut asiasat mitenkään provosoitua.

    Aiheen näkeminen sanojen takaa on taito, ainakin yhtä suuri taito kuin keskusteluntaito.
    Ei millään pahalla...

    Lisänä antaisin sefulle vinkkiä että hieman katsoo mitä täällä häärätään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sipsu kirjoitti:

Mitä saadaan kun unelmaan lisätään suunnitelma?

Siitä tulee tavoite.

Lueskelin täällä toimettomuuksissani hyvin myöhään eilisiltana ja viime yönä.
Palstan aihe on itsessään hirmu kipeä ja jokaisella on käsitys yksinhuoltajuudesta vaikka sitä ei itse olikaan kokenut. Se kertoo vieraalle usein siitä, että kaikki ei elämässä ole mennyt unelmien mukaan.

Täällä törmäsin aivan uudenlaiseen ajatukseen. Siihen, että avioliitto voidaankin solmia ilman tavoitetta.
Kuvittelen vain, ettei tällä tavalla voikaan koskaan onnistua muuta kuin eroamaan. Ilman tavoitteita ajelehtiminen elämässä on tuuliviirin puuhaa. Pään seinään hakkaamista uudelleen ja uudelleen.

Olen ollut itse naimisissa. Nykyisin olen uusioäiti. En kyllä millään osaa soveltaa itseeni tuota "otetaan mikä saadaan ja erotaan"- mentaliteettiä.
Onko teistä monellakin ollut tuo elämän ohjeena?
Mitä elämä ja parisuhde silloin antaa kun sen eteen ei tee mitään? Voiko se koskaan näin ollen antaakaan mitään?

Olen aivan oikeasti kiinnostunut keskustelemaan aiheesta, joten vinoilijat älkööt vaivautuko!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu