Täällä ol keskustelua lapsen
piiskaamisesta/tukistamisesta, joillakin oli
sellainen mielipide, että pitäisi keskustella
lapsen kans asioista.
Kerronpa eilispäivästä: Tulin töistä kotiin, 2-
ja 4-vuotiaat poikani olivat ensimmäisenä
pihapensasta kaatamasssa (hyppimässä päällä),
tämä selvisi keskustelemalla, no kerkesin
sisälle, katsahdin ulos, pojat kiipeilee auton
konepellillä ja katolla, hihkaisin ovesta, pojat
tuli pois, meni 5 minuuttia, pojat istuivat
vauvanvaunuissa, sieltä pois ja sisälle, taas 5
minuuttia, makuuhuoneestamme oli levitetty
petivaatteet lattialle ja pussilakanat poistettu
peitoista, siitä seurasi tukkapöllyä, no sitten
kohta ulos, nyt oli puoli tuntia rauhallista,
eiköhän pojat olleet naapurin pihalla
heittelemässä naapurin tonttupatsasta (sellaista
pihakoristetta), poooooooooiiis sieltä, illan
päätteeksi 2 minuutiksi kahdestaan suihkuun
(sisältää saippuapullon tyhjennyksen punkkaan).
Kuka haluaa keskustella rakentavassa hengessä
poikieni kanssa? :)
piiskaamisesta/tukistamisesta, joillakin oli
sellainen mielipide, että pitäisi keskustella
lapsen kans asioista.
Kerronpa eilispäivästä: Tulin töistä kotiin, 2-
ja 4-vuotiaat poikani olivat ensimmäisenä
pihapensasta kaatamasssa (hyppimässä päällä),
tämä selvisi keskustelemalla, no kerkesin
sisälle, katsahdin ulos, pojat kiipeilee auton
konepellillä ja katolla, hihkaisin ovesta, pojat
tuli pois, meni 5 minuuttia, pojat istuivat
vauvanvaunuissa, sieltä pois ja sisälle, taas 5
minuuttia, makuuhuoneestamme oli levitetty
petivaatteet lattialle ja pussilakanat poistettu
peitoista, siitä seurasi tukkapöllyä, no sitten
kohta ulos, nyt oli puoli tuntia rauhallista,
eiköhän pojat olleet naapurin pihalla
heittelemässä naapurin tonttupatsasta (sellaista
pihakoristetta), poooooooooiiis sieltä, illan
päätteeksi 2 minuutiksi kahdestaan suihkuun
(sisältää saippuapullon tyhjennyksen punkkaan).
Kuka haluaa keskustella rakentavassa hengessä
poikieni kanssa? :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä saa antaa piiskaa ja tukistaa ihan kaikkia
lapsia.
Minkä ikäistä vauvaa saa lyödä ja tukistaa?
Saako varusmiespoikaa vielä tukistaa ja piiskata?
Lapsilla pitää olla kuri,ja järjestys. Joka
kuritta kasvaa se kunniatta kuolee, oli
äitivainajani motto, ja pitää paikkansa tänäkin
päivänä.
Se, että lapset remuavat niin etteivät vanhemmat
ehdi mukaan ei ole mikään peruste ruumiilliselle
kuritukselle. Eikä sekään, että "kuri olla pitää".
Kuri pitää saada jollakin tavalla: puhumalla,
olosuhteita järjestämällä tai jotakin muuta
konstia käyttäen. Ruumiillinen kuritus vain ei
yksinkertaisesti ole oikeutettua, ei isompaa eikä
pienempää ihmistä kohtaan.
Se että lapset aikansa remuavat ja sitten
tartutaan jo tukkapöllyyn kertoo eniten siitä,
että vanhempi jaksaa aikansa ja sitten ei enää
jaksakaan. Ja tämä on vanhemman ongelma!
Tämä on eniten asennekysymys: miten suhtaudutaan
kasvatukseen, erityisesti ruumiilliseen
kuritukseen. Jos jo lähtökohta on se, että
ruumiillinen kuritus ei yksinkertaisesti ole
sallittua, löytyy resursseja etsiä vaihtoehtoisia
toimintamalleja joilla kyllä päästään vähintään
yhtä hyvään tulokseen kuin vaikka tukkapöllyllä.
Jos taas vanhempi on vaikkapa omassa lapsuudessan
tottunut siihen että ruumiillinen kuritus on
hyväksyttävä toimintamuoto, eikä tietoisesti tee
päätöstä toiseen suuntaan, tukkapöllyyn ja
selkäsaunaan tartutaan melko kevyesti ja aina
vain uudestaan.
Ruumiillisella kurituksella ei kaiken lisäksi
saavuteta mitään muuta kuin korkeintaan
hetkellisesti ulkoisiin käytöstapoihin
vaikuttavia tuloksia. Saatuaan selkäänsä lapsi on
hetken aikaa hiljaa, kunnes sitten puolen tunnin
jälkeen tekee kaiken uudelleen, ainoastaan
vihaisena sille vanhemmalle, joka ylivallallaan
on häntä aika tavalla polkenut. Tavoitteenahan
tässäkin olisi toimia niin, että lapsi
sisäistäisi "oikean" tai "hyväksyttävän"
toiminnan. Eli sen, mitä nyt vanhemmat sitten
haluavatkaan lapsilleen välittää.
Useita lapsia ( 5 omaa) kasvattaneena voin ihan
hyvin sanoa ettei lapsia voi kasvattaa ilman
sanktioita. Oli ne sitten tukkapöllyä, iltapalan
pois jättöä tai henkistä pahoinpitelyä
(aiheuttamalla hylätyksi tulemis- tunteen).
Lapset oppivat ihan liian nopeasti, ettei
puhuttelua ja keskustelua kummempaa seuraa.
Kyllä se on niin että rajat saa ja pitää laittaa.
Lapsille on näytettävä että tässä maailmassa on
sääntöjä ja rajoituksia joita pitää noudattaa oli
ne sitten kotona tai muualla yhteiskunnassa.
On ihan sama millä keinoin ne asetetaan kunhan ei
käytetä tarpeettoman kovia otteita.
Parempi ryhtyä toimeen ennen kuin oma pinna palaa
niin homma pysyy kohtuudessa.
Jos koivuniemen herraa pitää käyttää niin
pakkohan se viimekädessä on!
Jos sossutantat järkkää linnaan niin hyvä on.
Menen lasteni vuoksi sitten sinne ettei heidän
vanhempana täydy sinne mennä.
Lapsia on monenlaisia ja kaikille täytyy antaa
mahdollisuus selvitä tässä yhteiskunnassa.
...ei lapsia ole, mutta arvelisin että on helvetin
vaikea hoitaa isän hommia kakolasta käsin. Ehkä
olen vain yksinkertainen.
Johdonmukainen kasvattaminen on tärkeintä.
Rajat on aina samassa paikassa niin että lapsikin
sen oppii.
Oppiminen ja kasvu käy yrityksen ja erehdyksen
kautta ja lapsi mikäli on terve kokeilee kaikki
rajansa.
Kolmekymmentä vuotta on ollut vallalla käsitys
että ihminen on pohjimmaltaan hyvä ja kasvattaa
voidaan ulkoisia seikkoja muuttamalla ja järkeen
vetoamalla.
Olettamalle ei ainakaan ole mitään tieteellistä
näyttöä.Koko ajatusrakennelma perustuu
sosialismin perus olettamaan.
Jäljet näkyvät kaduilla ja muualla yhteiskunnassa.
Ihminen syntyissään ei ole hyvä eikä paha.
Vanhempien vastuu on kasvattaa olevaan maailmaan
lapsensa niin varustettuina että pärjäävät ja
tuntevat myös vastuunsa kanssaihmisiä kohtaan.
Keinot ovat sivuseikka.
On hurskastelua yhteiskunnassa jossa on
väkivaltakoneistoja kuten poliisi armeija
ym.luopua kasvattamasta siinävaiheessa kun
lapsiin voi vielä vaikuttaa.
Omakohtainen kokemus siitä että sattuu kun saa
selkään voisi auttaa nykyihmistä tajuamaan että
kadulla kun potkaisee jotain päähän niin siinä
oikeesti tapahtuu pahaa eikä uhri kohta nouse
ylös kuin joku "stuntmanni".
Eipä auta aina, vai onko yksilö, jota on
rantgaistu saunottamisella sitten
jotenkin "vajaa" kykenemään sopeutumaan tähän
maailmaan. Liian monta herkkää ihmistä on myös
piiskattu piloille kuten myös kovaa lellitty
pilalle. Mutta tämähän on ikuinen probleema;
jokainen kun haluaa tehdä parhaansa
kasvatustyössään ja ymmärtää millainen
kasvatettava on. Kuitenkaan ei voi täysin tietää
lapsen kovuusastetta, muuta kuin huudattamalla...
Itse sanon käyttäneeni väkivaltaa=kuritusta
silloin, kun oma hermo ei ole enää kestänyt, olen
ollut liian väsynyt keksimään mitään uutta kikkaa
jne. Vaikka olen miettinyt harkinnanvaraista
lähestymistä kurittamisessa, en ole voinut sitä
koskaan tehdä täysin analyyttisesti ja harkiten,
vaan olen "antanut itselleni luvan" revetä näissä
kasvatuksen luomissa kuritusraameissa (tukkapölly
tms.). Persremmi on kuitenkin tehnyt itseeni niin
vastenmielisen vaikutuksen muinoin, että
sellaiseen en rupea edes pahimmassa
alennustilassa. Turha meidän vanhempien on yhtään
sievistellä sanktioinemme. Pokka pettää
pimpelipom ja sitten tuntuu pahalta-vai eikö
kenestäkään muusta tunnu pahalta, kun
olette "joutuneet" pöllyttämään pahaisia
msikoitanne pitkän työpäivänkin jälkeen...Kukaan
kurittaja ei myönnä koskaan heikkouttaan ja
pahanolontunnetta teostaan (vaikka olisikin
alunperin lähtenyt ns. hyvistä tarkoitusperistä).
Ihme homma. Oma äitinikään ei edes halua puhua
siitä aiheesta missään muodossa ja kuitenkin on
sanomassa, että muksuilleni pitää ne rajat
jotenkin osoittaa (sanomattaan viittaa
kuritukseen).
... tulee harmiteltua, varsinkin jos on joutunut
illalla karjuun jälkikasvulle, nukkumaanmennessä
itsellä pyörii päässä, harmittaa. Vaan minkäs
teet. Olen kyllä muksuilleni koittanut
viimeistään aamulla selittää, että kuritus on
niiden omaksi parhaaksi ja etten todellakaan pidä
siitä, että joudun tukisteleen ja joskus vähän
lämään takapuolelle (poikaa), mutta kun puhe ei
auta niin ei. Ihmeen hyvin muksut asian pystyy
käsitteleen, niiden mielestä se on kuitenkin
jotenkin ok, kyllähän lapset tietää tehneensä
väärin, kun kerran on rajat annettu siihen mitä
saa ja mitä ei saa tehdä/sanoa. Kuitenkin
rakastan lapsiani ja sanon/osoitan sen halimalla
ym. päivittäin moneen kertaan. Kun lapsella on
perusturvallisuus kunnossa, ei pieni mielikään
heilu vaikka vähän tukkapöllyä tuleekin.
Varsinaiseen selkäsaunaan (remmiin tms.) en
kuitenkaan usko; naapurissa on käytetty ko.
kuritusta ja musta tuntuu, että pojat ei kun
villiintyy vaan. No, tyylinsä kullakin. Itse en
kuitenkaan mihinkään remmiselkäsaunotukseen ala,
niin jos käy niin mut saa viedä hoitoon. Se on
liian raaka konsti.
mun mielestä pitäs ottaa etäisyyttä juttuun ja
ajatella asiaa koko kehityskaaren ajalta.lähinnä
tarkoitan että pikkuhiljaa kun muksun tajunta
kehittyy asetetaan sopivia rajoja mitä saa tehdä
ja mitä ei.rankaisuna itse olen käyttänyt (olen
mies)kovaa ääntä,joskus kivuton tukkapölly
(lähinnä pysäyttämään lapsi hetkeksi)samalla
tuima ilme ja katsekontakti riiviön silmiin
samalla tietysti hiukan valottaa ymmärrettävästi
miksi ei.hyvä konsti on ollut myös pieni nurkassa
seisottaminen.isommilla muksuilla huonearesti on
käyttökelpoinen.naiset on tietysti sitämieltä
että se toimii avo/aviomiehiinkin kotiarestin
muodossa.mulla on kokemusta seittämästä lapsesta
(kaikki ei tosin omia) .Tosin kunnon murkkuiät on
vielä edessäpäin,että katellaan..