NYMFIT

NYMFIPAPUKAQIJA

Olen muutama vuosi sitten kasvattanut hyvällä menestyksellä nymfipapukaijoja ja myin niitä usein eläinkauppoihinkin myös undulaatteja kasvatin samaan aikaan. Mistä johtuu että silloin kaikki puhuivat nymfipapukaijoista ja nyt puhuvat kakaduista? Silloinkin jotkut,mutta kirjoissakin puhuttiin nymfeistä samoin eläinkaupoissa.

1

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -M-

      Siitä yksinkertaisesta syystä, että useista lintuasiantuntijoista koostuva nimistötoimikunta on jo jonkun aikaa sitten tehnyt suuren työn antaessaan maailman kaikille lintulajeille virallisen suomenkielisen nimen. Nymphicus hollandicus -lajille tuo nimi on neitokakadu, joka tosin muistaakseni tuli käyttöön jo ennen tuota varsinaista virallista nimiluetteloa. "Nymfipapukaija" on siis vanhentunut ja epävirallinen nimi.

      Ylipäätään lemmikkilinnuista käytettävät kotimaiset nimet ovat olleet perinteisesti varsin kirjavia ja jopa harhaanjohtavia, esim saksasta tai ruotsista suoraan käännettyjä tai kauppiaiden ihan hatusta vetämiä. Näitä vanhoja kauppanimiä valitettavasti liikkuu yhä varsin paljon ja monella on ihan asenteena se että mitään uusia nimiä ei opetella, on ne "sipulinvihreät papukaija-amadiinit" tähänkin asti kelvanneet.

      Näiden eri paikkojen kesken vaihtelevienkin kauppanimien kanssa vaan välillä on todella vaikeaa tietää mikä laji oikeasti on kyseessä. Esimerkiksi tuo neitokakadu -nimi kertoo heti että kyseinen laji kuuluu kakaduihin, jolloin kokeneempi harrastaja voi heti päätellä aika paljon linnun olemuksesta, vanhalla nimellä moinen ei onnistu.

      Olisi siis suotavaa että kaikki siirtyisivät käyttämään näitä yhtenäisiä, ajantasaisia ja virallisia nimiä joiden avulla helposti löytää linnun tieteellisen nimen ja sen avulla taas yleensä runsaasti lisätietoa.

      Ja viralliset nimet siis löytyvät esim. osoitteesta www.birdlife.fi, sieltä kohta "lintutietoutta" ja osasto "maailman lintulajien suomenkieliset nimet".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      314
      6781
    2. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      65
      3829
    3. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      207
      3096
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      2787
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      74
      1922
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      146
      1682
    7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      210
      1672
    8. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      120
      1528
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      163
      1521
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      89
      1408
    Aihe