Minua alkoi ihan oikeasti pelottaa. Istuis vain paikoillani ja tärisin. Osin se kyllä saattoi johtua kylmästä yöilmasta, mutta kyllä minua ihan selvästi hiukkasen pelotti. Isä oli ollut aina hyvin outo, se oli selitetty aina jollain muulla tavalla, kuin sillä, että hän ihan oikeasti olisi ollut hullu. Mutta minä taisin tiettää jotain, mitä muut eivät tienneet. Se välähti mieleeni ihan yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Onneksi olin lukenut niin paljon kaikenlaista jännitäävää kirjallisuutta, jota äiti kutsui "roskakirjallisuudeksi". Minä kuitenkin tiesin, ettei asia ollut niin. Mikseivät alienit joskus laskeutuneet maapallolle. Ihan hyvin niin on saattanut käydä. Ehkä isä on avaruusolio. Mistä minä sen muka voisin tietää. Jouduin pidättelemään naurua, ettei joku vain olisi hoksannut minun istuvan siellä pusikossa. Minä kuitenkin havahduin ääneen, joka kuului jostain läheltäni. Ei kuitenkaan parkkipaikalta, eikä metsästä. Katsoin ylöspäin, yritin etsiä katseellani jotain lentävän lautasen tapaista. Näin vain täysikuun. Mitään ei enää tapahtunut. Laskin katseeni ja melkein kiljaisin. Näin metsässä liikettä. Lähdin nopeasti ryömimään syvemmälle pensaisiin. Tie oli ihan lähellä, voisin juosta sinne, ennen kuin kukaan ehtisi perääni. Entä, jos näkemäni hahmo olikin avaruusolio? Mitä minä sitten tekisin? Istuin pensaiden suojassa ja mietin. En voinut muuta, kuin lähteä tietä kohti. Tottakai halusin tietää oliko metsässämme kenties alien. Mutta olisi parempi odottaa apujoukkoja. Lähdin hitaasti ryömimään eteenpäin. Pensaiden suojissa tunsin olevani turvassa.
Pääsin tielle asti ja huokaisin helpotuksesta. Tähyilin metsään nähdäkseni, oliko siellä ketään. Ei ollut. Laahustin läheiselle bussipysäkille ja istuin penkille. Oli mennyt jo yli kymmenen minuuttia siitä, kun olin soittanut Hollylle. Hän ei ollut vieläkään tullut. Voisiko pahemmin enää mennä...
Kyllä voisi. Säikähdin, kun kirkas salama halkoi taivasta. En ollut ollenkaan huomannut tummia pilviä, jotka olivat kerääntyneet taivaalle. Eivät ne siellä silloin olleet, kun olin katsellut taivaalle nähdäkseni avaruusolioita. OK, koko alien-teoriani oli aivan hullu. En edes minä voinut uskoa tuollaista. Sade seurasi heti salaman perässä. Onneksi olin sateelta suojassa. Kuuntelin pisaroiden ropinaa mietteissäni. Autoja meni ohi yhä harvemmin, enkä huomannut, kun eräs auto kaartoi pysäkille ja ovi avautui. Katsahdin autolle nähdäkseni molemmat ystäväni. He kömpivät ulos autosta ja avasivat nopeasti sateenvarjonsa. He juoksivat luokseni ja Holly ojensi minulle oman varjon. Hän oli aina niin huomaavainen. Jack istahti viereeni ja kysyi, kuinka kauan olin istunut täällä odottamassa. En tiennyt tarkasti, mutta arvioin, että 15 minuuttia tai vähän yli.
-"Holly, minun pitää nyt mennä. Kävelkää tästä huoltsikalle, äkkiä, ettei sade ylly enempää." Huutaja oli Hollyn isä. Hän heilautti kättään.
-"Ai niin, ei sitten olla ulkona kauaa, soittakaa tunnin päästä, niin tulen hakemaan." Hän kaasutti pois autollaan ja me jäimme kolmisin pysäkille.
-"Miksei minullakin voi olla normaalia isää?" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Jack ja Holly katsoivat minua hieman ihmeisään.
-"Mutta sinun isäsi on sentään rikas." Jack sanoi.
-"Se ei minua kiinnosta..." eikä tosiaankaan kiinnostanut. Jack katsoi minua kuin hullua, muttei sanonut mitään.
-"Se ei aina ole hyvä asia." Holly selvensi.
Minä nyökkäsin. Salama välähti ja minä säikähdin. Me katselimme hetken taivaalle ja päätimme sitten siirtyä sisätiloihin.
Onneksi meillä kaikilla oli sateenvarjot, muuten olisimme olleet tosi märkiä saapuessamme sisälle. Istahdimme nurkkapöytään ja Holly tilasi meille limsat.
-"No, mitä sinun isällesi on tapahtunut?" Jack kysyi.
-"Me kaikki tiedämme, että hän on tosiaan outo, mutta mitä hän on nyt tehnyt?"
-"Hän käyttäytyy oudosti." selitin.
Jack vaati kuitenkin tarkempaa selitystä.
-"En oikein tiedä, miten selittäisin sen... jos tuntisitte hänet vähän paremmin, huomaisitte, että hän on huonossa kunnossa. Väsynyt ja ärtyisä."
-"Mitä siitä? Minun vanhempani ovat..."
-"Et sinä todellakaan tajua." minä huokaisin.
-"Mutta hänhän on aina välittänyt vain omasta hyvinnoinnistaan, ei muista. Nyt hän siis haluaa, ettet ole myöhään ulkona ja huolehtii sinusta." Holly on oikea pelastava enkeli.
-"Niin juuri, kiitos Holly."
Me joimme limsamme ja juttelimme leppoisammista aiheista. Olin kuitenkin hieman muissa maailmoissa ja aloin tuijotella ulos ikkunasta. Huomasin heti jotain outoa. Tutun näköinen auto ajoi parkkipaikalle. Autosta nousi joku. Minä osoitin pihalle ja ystävänikin huomasivat isäni auton.
-"Sinua kai sitten tultiin hakemaan." Holly sanoi hieman haikeasti.
-"Ei, jos se minusta riippuu." sanoin ja nousin pöydästä. Holly ja Jack seurasivat. Menin suoraan myyjän puheille, onneksi hän oli tuttuni. Sanoimme menevämme takaovesta, ja hän avasi sen meille. Hiivimme seinän viertä ja toivoimme, ettei kukaan näkisi meitä. Sateenvarjojen kanssa oli hieman hankaluuksia, muutta selvisimme. Isä meni sisään juuri, kun kurkistin kulman takaa.
-"Reitti selvä." sanoin. Onneksi minulla oli suunnitelma.
Menimme takaisin bussipysäkille. Nyt satoi enemmän, kuin ennen ja kastuimme hieman. Se ei kuitenkaan minua haitannut.
-"Mitä me nut teemme." Holly kysyi.
-"Liftaamme." sanoin iloisesti. KUkaan ei enää puhunut mitään, seisoimme vain kaikki vuorollamme tien varressa peukalo pystyssä. Oli minun vuoroni, kun eräs auto pysähtyi. Se ajoi ihan viereeni ja jouduin astumaan pari askelta taaksepäin. Avasin auton oven varovasti ja sieltä minua katsoivat tutut kasvot. Se sama rouva, jonka kyydissä olin liftannut aiemminkin.
-"Hyvää iltaa, taas." sanoin kohteliaasti.
-"Yö nyt jo on. Tulkaa vaan kaikki sisään, että pysutte joten kuten kuivana."
-"Kiitos."
Kapusimme autoon, minä etten ja Holly ja Jack koiran kanssa taakse. Jack pelkäsi hieman koiria, mutta se on salaisuus.
-"Kiitos, kun pelastitte minut jo toistamiseen." sanoin.
-"Ei mitään kiittelemistä, autan mielelläni. Minne ajetaan?"
-"Holly, anna hänelle osoitteesi." sanoin takapenkillle. Holly epäröi.
-"Hän on oikein mukava ihminen, häneen voi luottaa." minä rauhoittelin.
-"Minun nimeni muuten on Rose. Voitte kutsua minua ihan etunimellä, se on mukavinta."
-"Esittelyt tosiaan jäivät väliin viime kerrella." minä sanoin. Me kaikki kerroimme nimemme ja sitten Holly kertoi missä asui. Lähdimme liikkeele ja olin iloinen, että sama mukava rouva oli kyydinnyt minua jo kahdesti, hän vaikutti ihan kivalta ihmiseltä.
Saavuimme Hollyn kotiin ja jätimme jäähyväiset Roselle. Hän hymyili meille ja heilautti kättään. Katsoimme kaikki hetkisen auton perään ja kiiruhdimme sitten sisälle.
-"Isä ei tykkäisi, jos tietäisi minun liftanneen tänne, ja tuoneen pari kaveria mukana." Holly hermoili.
-"Mutta hän ei nyt ole kotona, eikä meidän täällä kauaa täydy olla..." en ollut kyllä varma kuinka kauan. Minne menisin tämän jälkeen? Sen voisin keksiä myöhemmin, ehkä saisin jäädä Hollylle yöksi. Holly avasi oven ja he menivät Jackin kanssa sisälle. Minä kuulin rapinaa läheisestä pensaikosta ja jäin tuijottamaan liikkuvia pansaita. Ehkä siellä oli vain kissa. Päätin kuitenkin varmistaa ja poimin portaiden vierestä pikkukiven. Olin juuri heittämässä sitä, kun Holly tuli uudelleen ovelle.
-"Mitä siellä on?" hän kysyi.
-"Ei mitään, se oli varmaan vain kissa..." sanoin ja pudotin kiven maahan, niin ettei Holly ehtinyt nähdä.
-"Tule nyt sisälle sieltä." Holly sanoi ja minä tottelin.
Pääsin tielle asti ja huokaisin helpotuksesta. Tähyilin metsään nähdäkseni, oliko siellä ketään. Ei ollut. Laahustin läheiselle bussipysäkille ja istuin penkille. Oli mennyt jo yli kymmenen minuuttia siitä, kun olin soittanut Hollylle. Hän ei ollut vieläkään tullut. Voisiko pahemmin enää mennä...
Kyllä voisi. Säikähdin, kun kirkas salama halkoi taivasta. En ollut ollenkaan huomannut tummia pilviä, jotka olivat kerääntyneet taivaalle. Eivät ne siellä silloin olleet, kun olin katsellut taivaalle nähdäkseni avaruusolioita. OK, koko alien-teoriani oli aivan hullu. En edes minä voinut uskoa tuollaista. Sade seurasi heti salaman perässä. Onneksi olin sateelta suojassa. Kuuntelin pisaroiden ropinaa mietteissäni. Autoja meni ohi yhä harvemmin, enkä huomannut, kun eräs auto kaartoi pysäkille ja ovi avautui. Katsahdin autolle nähdäkseni molemmat ystäväni. He kömpivät ulos autosta ja avasivat nopeasti sateenvarjonsa. He juoksivat luokseni ja Holly ojensi minulle oman varjon. Hän oli aina niin huomaavainen. Jack istahti viereeni ja kysyi, kuinka kauan olin istunut täällä odottamassa. En tiennyt tarkasti, mutta arvioin, että 15 minuuttia tai vähän yli.
-"Holly, minun pitää nyt mennä. Kävelkää tästä huoltsikalle, äkkiä, ettei sade ylly enempää." Huutaja oli Hollyn isä. Hän heilautti kättään.
-"Ai niin, ei sitten olla ulkona kauaa, soittakaa tunnin päästä, niin tulen hakemaan." Hän kaasutti pois autollaan ja me jäimme kolmisin pysäkille.
-"Miksei minullakin voi olla normaalia isää?" kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. Jack ja Holly katsoivat minua hieman ihmeisään.
-"Mutta sinun isäsi on sentään rikas." Jack sanoi.
-"Se ei minua kiinnosta..." eikä tosiaankaan kiinnostanut. Jack katsoi minua kuin hullua, muttei sanonut mitään.
-"Se ei aina ole hyvä asia." Holly selvensi.
Minä nyökkäsin. Salama välähti ja minä säikähdin. Me katselimme hetken taivaalle ja päätimme sitten siirtyä sisätiloihin.
Onneksi meillä kaikilla oli sateenvarjot, muuten olisimme olleet tosi märkiä saapuessamme sisälle. Istahdimme nurkkapöytään ja Holly tilasi meille limsat.
-"No, mitä sinun isällesi on tapahtunut?" Jack kysyi.
-"Me kaikki tiedämme, että hän on tosiaan outo, mutta mitä hän on nyt tehnyt?"
-"Hän käyttäytyy oudosti." selitin.
Jack vaati kuitenkin tarkempaa selitystä.
-"En oikein tiedä, miten selittäisin sen... jos tuntisitte hänet vähän paremmin, huomaisitte, että hän on huonossa kunnossa. Väsynyt ja ärtyisä."
-"Mitä siitä? Minun vanhempani ovat..."
-"Et sinä todellakaan tajua." minä huokaisin.
-"Mutta hänhän on aina välittänyt vain omasta hyvinnoinnistaan, ei muista. Nyt hän siis haluaa, ettet ole myöhään ulkona ja huolehtii sinusta." Holly on oikea pelastava enkeli.
-"Niin juuri, kiitos Holly."
Me joimme limsamme ja juttelimme leppoisammista aiheista. Olin kuitenkin hieman muissa maailmoissa ja aloin tuijotella ulos ikkunasta. Huomasin heti jotain outoa. Tutun näköinen auto ajoi parkkipaikalle. Autosta nousi joku. Minä osoitin pihalle ja ystävänikin huomasivat isäni auton.
-"Sinua kai sitten tultiin hakemaan." Holly sanoi hieman haikeasti.
-"Ei, jos se minusta riippuu." sanoin ja nousin pöydästä. Holly ja Jack seurasivat. Menin suoraan myyjän puheille, onneksi hän oli tuttuni. Sanoimme menevämme takaovesta, ja hän avasi sen meille. Hiivimme seinän viertä ja toivoimme, ettei kukaan näkisi meitä. Sateenvarjojen kanssa oli hieman hankaluuksia, muutta selvisimme. Isä meni sisään juuri, kun kurkistin kulman takaa.
-"Reitti selvä." sanoin. Onneksi minulla oli suunnitelma.
Menimme takaisin bussipysäkille. Nyt satoi enemmän, kuin ennen ja kastuimme hieman. Se ei kuitenkaan minua haitannut.
-"Mitä me nut teemme." Holly kysyi.
-"Liftaamme." sanoin iloisesti. KUkaan ei enää puhunut mitään, seisoimme vain kaikki vuorollamme tien varressa peukalo pystyssä. Oli minun vuoroni, kun eräs auto pysähtyi. Se ajoi ihan viereeni ja jouduin astumaan pari askelta taaksepäin. Avasin auton oven varovasti ja sieltä minua katsoivat tutut kasvot. Se sama rouva, jonka kyydissä olin liftannut aiemminkin.
-"Hyvää iltaa, taas." sanoin kohteliaasti.
-"Yö nyt jo on. Tulkaa vaan kaikki sisään, että pysutte joten kuten kuivana."
-"Kiitos."
Kapusimme autoon, minä etten ja Holly ja Jack koiran kanssa taakse. Jack pelkäsi hieman koiria, mutta se on salaisuus.
-"Kiitos, kun pelastitte minut jo toistamiseen." sanoin.
-"Ei mitään kiittelemistä, autan mielelläni. Minne ajetaan?"
-"Holly, anna hänelle osoitteesi." sanoin takapenkillle. Holly epäröi.
-"Hän on oikein mukava ihminen, häneen voi luottaa." minä rauhoittelin.
-"Minun nimeni muuten on Rose. Voitte kutsua minua ihan etunimellä, se on mukavinta."
-"Esittelyt tosiaan jäivät väliin viime kerrella." minä sanoin. Me kaikki kerroimme nimemme ja sitten Holly kertoi missä asui. Lähdimme liikkeele ja olin iloinen, että sama mukava rouva oli kyydinnyt minua jo kahdesti, hän vaikutti ihan kivalta ihmiseltä.
Saavuimme Hollyn kotiin ja jätimme jäähyväiset Roselle. Hän hymyili meille ja heilautti kättään. Katsoimme kaikki hetkisen auton perään ja kiiruhdimme sitten sisälle.
-"Isä ei tykkäisi, jos tietäisi minun liftanneen tänne, ja tuoneen pari kaveria mukana." Holly hermoili.
-"Mutta hän ei nyt ole kotona, eikä meidän täällä kauaa täydy olla..." en ollut kyllä varma kuinka kauan. Minne menisin tämän jälkeen? Sen voisin keksiä myöhemmin, ehkä saisin jäädä Hollylle yöksi. Holly avasi oven ja he menivät Jackin kanssa sisälle. Minä kuulin rapinaa läheisestä pensaikosta ja jäin tuijottamaan liikkuvia pansaita. Ehkä siellä oli vain kissa. Päätin kuitenkin varmistaa ja poimin portaiden vierestä pikkukiven. Olin juuri heittämässä sitä, kun Holly tuli uudelleen ovelle.
-"Mitä siellä on?" hän kysyi.
-"Ei mitään, se oli varmaan vain kissa..." sanoin ja pudotin kiven maahan, niin ettei Holly ehtinyt nähdä.
-"Tule nyt sisälle sieltä." Holly sanoi ja minä tottelin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.