Free BSD & Open BSD

olepiur

Mac OS X:hän perustuu noihin, tai ainakin toiseen en vaan muista varmasti kumpaan (openiin?). Perimmäinen kysymys kuitenkin olisi, että joko noihin on saatu kehitettyä Mac OS X:n tyylinen helppokäyttöisyys?

Myönnän etten ole Mac OS X:ää itse käyttänyt ja omistankin vain PC:n, mutta lukenut olen tuosta pätkiä. Muistaakseni tuon käyttäminen on jopa helpompaa kuin windowsin! Tai näin siis liioitellustisanottuna, eli Apple olisi onnistunut tekemään unix-pohjaisesta käyttiksestä todellakin helppokäyttöisen.

Nuo BSD:t kun taasen saa PC:llekin toisin kuin Mac OS X:n, niin heräsi mielenkiinto josko niihin olisi saatu edes osa koodista jolla Mac OS X on saatu niin helppokäyttöiseksi kuin huhutaan? Eli käyvätkö pikkuhiljaa paremmin aloittelijoille kuin Linux, vai onko toiveajattelua ja syytä ruveta säästämään iMaciä varten?


*nimim. microsoftista tarpeekseen saanut*

7

1182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jamac

      FreeBSD se tietääkseni on.

      OS X nimenä kuvaa oikeastaan kokonaisuutta, missä Unix on kaiken a ja o. Unixin päälllä on sitten sellainen ohjelma kun Finder, jossa on Aqua nimellä tunnettu ulkoasu.

      Eli FeeBSD:ssä (Unix:ssa) on tuo Xfree86 (muistankohan nimen oikein) ikkunointi ohjelmisto, eli ei siihen mitään muuta varmaan kukaan tee.

      Se miksi mac on helppokäyttöinen, löytyy applen "Graafisesta ohjeistuksesta" eli HIG (Human Interface Guide) nimisestä manuaalista, missä ohjeistetaan miten ohjelmat tulee suunnitella niin että niitä on mukava käyttää.

      • tietäjä

        Apple on kokeillut OS X:sää myös intelissä, joten sen pystyy tuuppaamaan helposti PC:n. Aika näyttää mitä Apple tulee tekemään


      • Jamac
        tietäjä kirjoitti:

        Apple on kokeillut OS X:sää myös intelissä, joten sen pystyy tuuppaamaan helposti PC:n. Aika näyttää mitä Apple tulee tekemään

        Vai olisiko kumminkin niin, että Apple on kokeillut Intelin prosessoria Mac koneessa, eikä os x:ää pCintel koneessa? Sehän on helpohko juttu, mutta se, että käyttiksen saisi pelaamaan kaikkien sekalaisen PC raudan kanssa onkin jo hiukan kinkkisempi.


      • xcv
        Jamac kirjoitti:

        Vai olisiko kumminkin niin, että Apple on kokeillut Intelin prosessoria Mac koneessa, eikä os x:ää pCintel koneessa? Sehän on helpohko juttu, mutta se, että käyttiksen saisi pelaamaan kaikkien sekalaisen PC raudan kanssa onkin jo hiukan kinkkisempi.

        Asia on niin että OS X x86 PC:lle on olemassa, "rautatuki" on sama kuin BSD, OS X on pelkkä "kuori" BSD päällä.


    • henkka

      MacOSX:n käyttöliittymä on Applen omaa tekoa eikä sitä tietääkseni ole pistetty jakoon. Saa nähdä sitten miten siinä vielä käy.

      BSD:ihin on olemassa tällä hetkellä ne tavalliset UNIXin graafiset käyttöliittymät (KDE, Gnome, WindowMaker ym.), eli samat kuin Linuxille. Tavallinen käytettävyys on siis niiden tasolla.

      Jos vertaa FreeBSD:n ja Linuxin asennusta ja hallintaa, luulen että FreeBSD:ssä pääsee helpommalla kuin monessa Linux-jakeluversiossa. Olen asentanut FreeBSD:n kotikoneelle ja olen kyllä erittäin tyytyväinen sen hallintaominaisuuksiin ja sen tason käytettävyyteen.

      Mutta jos siis haluaa päästä työpöytäkäytössä aivan ehdottomasti helpolla eikä halua käyttää aikaansa kokeilemiseen niin ehkä sitten kannattaa ruveta säästelemään sitä Maccia varten...

    • macman

      Vaikka Apple joskus kääntäisikin OS X:n Intell alustalle, se ei tule koskaan toimimaan siinä niin kuin Macissa. Koska Apple tekee sekä laitteet että ohjelmistot, niin yhteensopivuus on taattu, ja kaikki laitteet heittämällä.

      Käyttöjärjestelmän kaatuilun syynä on lähes aina toimimattomat ajurit ja huono rauta. koska Windows tai Linux ole mahdollista testata kaikilla mahdollisilla laitteilla, niin tästä johtuu kaatuilu.
      Koskaan ei voi tietää toimiko kiinassa tehty näytönohjain Assus emolevyllä nimettömien muistin kanssa vai ei, ja kuinka hyvin ajurit on tehty ja/tai testattu.

      Applen rauta on tehty juuri Mac OS X käyttöjärjestelmässä toimivaksi, joten yhteensopivuus on aivan eri planeetalta, samoin laatu, koska rauta on valmistettu vain Applen tehtailla, eikä jossain kellareissa lapsityövoimalla.

      • Bits©

        "eikä jossain kellareissa lapsityövoimalla"

        Pakko tarttua... kuis olet noin varma siitä, että Applen alihankkija olisi sen ihmisystävällisempi kuin Niken?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3989
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      13
      3667
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      52
      2999
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2992
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      145
      2561
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      58
      2369
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2033
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      107
      1485
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1344
    10. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      23
      1237
    Aihe