Meilläkin oli "katsomo" pirtissä ja kylän väki tuli katsomaan illalla tv:tä. Silloin tuli hyviä elokuvia, niinkuin Bat Masterson ja mikä se oli se jossa näytteli se se se, mikä se oli, ainiin
Allie Mc Kenzie ja sit oli vielä Bonanza ja Musta
ori ja mitä niitä oli.
Allie Mc Kenzie ja sit oli vielä Bonanza ja Musta
ori ja mitä niitä oli.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja olin päässyt huoltoaseman kahvioon töihin. Asuin kirkonkylässä erään omakotitalon kamarissa.
Eräänä iltana vuokraemäntä ja isäntä pyysivät minut mukaansa. He olivat lähdössä kymmenen kilometrin päähän katsomaan televisiosta Kreikan 18-vuotiaan Anne Marien ja Konstantinin häitä( tulikohan nimet oikein? ).
Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin television. Pärjäsin vielä melkein kymmenen vuotta ilman omasta televisiosta haaveilua.
tietoa edellä olevassa viestissä mainitsemistani Kreikan maanpaossa olevasta Anne Mariesta ja Konstantinista, mutta en ilmeisesti osannut oikein etsiä. Jotenkin olen vakuuttunut, että olen muistanut nuo nimet oikein.
Häät olivat muistaakseni v. 1963.
tuli ensimmäinen televisio puliukon mökkiin, siellä me kylän kakarat istuimme tupakan savussa ja katselimme lumisadetta ja joskus näkyi kuvakin.
Isä sanoi, ettei kotiin osteta ennenkuin linkkiasema on valmis ja kuva on kuin postikortti.
Sen aikasista ohjelmista muistan hienoina Operetin helmiä ja sarjoista Tohtori Ben Gasey.
Ensimmäinen ohjelma jonka näin oli Euroviisut joissa Laila Kinnunen lauloi Valoa ikkunassa kappaleen, olikohan se paikka Cannes.
sulle tuli radio. Ja nyt jo televisio...
Nopee jätkä olet, Pelle, nopee..
Ensin Oiva sai radion ja nyt Erkki television... Hurraa Miljoonan Nikin Pelle -!;)
tuli Suomeen 1950 luvulla.
Meidän kylän ensimmäinen telkkari oli kuitenkin vasta -61.
Naapuriin piti mennä katsomaan elokuvia.
Se oli sitä aikaa kun toinen lapseni oli vauva iässä ja siitä hyvin muistan.
Olisikohan ollut aina lauantaisin kun menimme Niilo Tarvajärven ja Lenita Airiston vetämää ohjelmaa katsomaan. Laatikkoleikkiähän siinä oli, mutta sitä en muista, oliko ohjelman nimikin laatikkoleikki.
1950-luvun alkupuoli se oli kun pirttiimme tuli TV. Iltaisin kokoontui naapurit ensin ihmettelemään moista kapistusta, hankkivat kuitenkin pikavauhtia itselleen laitteen.
Oli hauskoja sanontoja:TV antennia nimitettiin konkurssiharavaksi ja pohjalaiset TV:n ruutua synnin so...luukuksi. Uskonto kaiketi kielsi TV:n käytön.
Samoinkuin pyykinpesukonen piti olla päältä täytettävä etteivät alusvaatteet vilahtaneet
kuten sivusta täytettävässä pesukoneessa.
Mitäköhän ajatuksia koneen luukussa pyörivät vaatteet joidenkin mieleen toivat?
Voi aikoja voi tapoja mutta nyt on nyt.
Muistan kun kyläläiset kyseli minulta kun kävelin kaupalle, että mitä sieltä tulee. Vastasin, että nyt tulee virityskuvaa, mutta tunnin päästä naisten jumppaa.
1950-luku
1951
Ula-koelähetykset nykyisellä taajuusalueella aloitettiin ensimmäisinä Euroopassa. Varsinaiset ohjelmalähetykset käynnistyivät vuonna 1953. Viidessä vuodessa Suomeen rakennettiin 95 % aluepeitto ja saavutettiin 40 % vastaanotintiheys.
1956
Lokakuussa lähetettiin ensimmäinen tv-koelähetys radionäyttelyn aikana. Varsinaiset koelähetykset aloitettiin seuraavan vuoden alussa Stadionin torniin sijoitetulla lähettimellä, jonka säteilyteho oli 10 kW.
Vuonna 1958 siirryttiin vakinaisiin tv-lähetyksiin. Katselualuetta lisättiin nopeasti osittain omavalmisteisten lähetinlaitteiden avulla.
1959
Rakennettiin linkkiyhteys Ruotsiin. Näin saatiin yhteydet Eurovisioon.
Ei Suomessa yhdessäkään pirtissä katsottu TV-näköradiota ennen 1957.
Olin itse Tes-vision ohjelmassa ihan loppussyksystä 1957 ja Hesassa jossain näyteikkunassa voi katsella.
Lammilla katselin sitten Euroviisuja 1961
kun Laila Kinnunen lauloi Valoa ikkunassa. Edellisvuonna kotipuolessa näkyi Rooman Olympialaiset 1960.
Näihin aikoihin Hesassa olis Tes-visiollakin studio jossain Rautatienkadulla, josta lähetettiin jopa televisiojumalanpalveluksia muistaakseni v. 1960-61 ja olin niissäkin muutaman kerran mukana.
TV-kalustokin muuttui nopeasti.
.....meidän kylän rikkaitten talojen jotkut ihmiset .
Kun pikkusisko ja veljet menivät tv.tä katsomaan saattoi talon vanhaa piika napsauttaa television kiinni .Sanoen etteipä vitsi lasten ohjelmia katsoa,vaikka tiesi varsin hyvin että lapset olivat tlleet sitä katsomaan.
Siitä isä suuttuikin niin että osti meille oman tv.n vaikka ei oikein oisi ollut varakaan.
Sitten meille tuli kyllä kaikki "mökkiläiset "
katsomaan.Meitä jo kesken kasvuisia tyttöjä harmitti varsinkin lauantai-iltana tämä katsomo
joka oli kodissa ainakin taatusti kun tuli kotimainen elokuva. Sunnuntaina tuli kahvikonserrti jossa kauniit sisarukset soittivatpianoa ja viulua ,sitä naapurin vanha mummo aina tuli katsomaan ja ihmetteli ,että jo on aikoihin eletty...!
Kyllä oli jännää, kun Veikko Kankkoselta oma tuomari vei suuren mäen kultamitalin. Ja jääkiekon mm-kisat piti mennä naapuriin kattomaan.
Ei saanut isäukko nähdä sitä riemua mikä tuli kun Suomi voitti jääkiekon mm-kultaa. Olis sen isälle suonut, niin monta kertaa jännitti Suomen puolesta.
Muistuu mieleen muuan 60-luvun kalareissu Puruvedellä. Avantoa hakatessani luiskahti tuura käsistä ja upposi pohjaan. Pakko oli lähteä lähimmästä talosta uutta lainaamaan. Kun pitkän tarpomisen jälkeen pääsin pihaan, tuntui se uskomattoman hiljaiselta. Kun koputukseenkaan ei vastattu, astuin sisään. Suuri oli hämmästykseni, kun huomasin koko talonväen istuvan pitkällä penkillä television edessä katsomassa virityskuvaa! Oli se vaan hilpeä näky!
sai minut innostumaan television katselusta, vaikka olimmekin hankkineet television aika pian naimisiinmenomme jälkeen.
Peyton Place tuli keskiviikkoisin ja sitä taisi kestää kuusi vuotta.
Tuli ostettua se kirjakin, - Kaupunki nimeltä Peyton Place. Juoni oli siinä paljonkin toisenlainen kuin elokuvan juoni. Siinä oli sellaisistakin asioista, jotka ainakin Suomessa olivat vielä tabuja siihen aikaan.
60-luvun loppupuolella aloin silloin tällöin seurata politiikkojen keskusteluja.
viiskytlukua, kun muistan katselleeni ensimmäisen kerran televisiota. Menin isän ja äidin kanssa erään tuttavan kotiin katsomaan itsenäisyyspäivän juhlia linnasta. Talossa oli paljon porukkaa ja katsomo kuin elokuvateatterissa!
Oman television mieheni kanssa hankimme muistaakseni 1960. Se oli oikein iso kuutio, Salora, mustavalkoinen ja kestävä. Ei mennyt rikki, piti vaan muuten vaihtaa uudempaan
laitteeseen joskus vuosikymmenen lopulla!
Muistan myös, että mielenkiintoisimpia ohjelmia oli juuri lääkärisarja "Ben Casey"(?) ylilääkäri Jaffeineen! Liekö tuolta ajalta perua kiinnostukseni edelleenkin ns. sairaalasarjoihin?
joskus 1955- 6, mutta ei silloin vielä Suomessa ollut oikein mitää katsomista.
Ne lähetrykset oli suurimmasta osin Virolaisia.
Näin mun muistini mukaan .
Olinko oikeassa?
tarkasteltuna television kulttuurihistoriassa erottuu kolme murroskohtaa:
1) television tulo Suomeen 1950-luvun lopulla, 2) väritelevision tulo Suomeen 1960- ja
1970-luvun vaihteessa sekä 3) satelliitti- ja kaapelitelevisioiden tulo Suomeen 1980-luvun alussa.
alkamisvuosia:
Saksa 1935.
Englanti 1936.
Neuvostoliitto 1938.
USA 1939.
Television tulo Suomeen:
Ruotsissa televisiotoiminta oltiin aloitettu 1954, Virossa 1955.
1. lähetyskokeilu 24.5.1955.
1. toimilupa 26.5.1956, TES; mainosrahoitteinen - sponsoroituja ohjelmia Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
Yleisradion televisiotoiminta 1958.
MTV osti ohjelma-aikaa Yleisradiolta, mainosrahoitteisia ohjelmia.
Yleisradio osti TESsin 1964 jolloin syntyi TV 2.
MTV sai oman toimiluvan 1993 ja Nelonen (PTV) vuonna 1997.
Julkisen palvelun maksu.
PTV:llä myös satelliittivälitteiset ohjelmat.
TV1000 ja Canal : Suomeen profiloituja satelliittilähetyksiä 1996-98.
Meille lappiin hankittiin tv:joskus-60
luvulla,naapurissa oli kyllä sitä joskus käytiin
katsomassa,mutta kyllä sekin oli joskus -60
luvulla.
Oli se silloin ihme vekotin siellä.
Kun ei ollut sellaiseen tottunut niin
tuntui se vähän ihmeelliseltä
ja sekin oli mustavalkoinen.
google / television tulo Suomeen
Kotikunnassa Savossa entinen pumppumestari hankki television ehkäpä vuonna 1958.
Pitäjän keskustassa oli kirjoitettuja tolppamainoksia, joissa kerrottiin, että televisiota sai tulla hänelle katsomaan. Sisäänpääsyhinta lienee ollut tuonaikaista rahaa 50 markkaa.
Katsojia riitti. Kuvaakin ilmeisesti näkyi silloin tällöin.
Ensimmäistä kertaa taisin seurata televisiota varusmiespalveluksessa vuonna 1960.
Muistan vain huumoripitoisen mainoksen "Ei oo Lahden voittanutta!"
Itsekin olin 1957 syksyllä lähetyksessä, jota voi katsella vain Aleksin näyte-ikkunoissa ainakaan tavallinen kadun poika. Armeijassa 1959-60 ei vielä ollut tv:ta, mutta jo kotikylällä 1960 Rooman kisat katsottiin Ylöjärven kautta.
Helsingin seudulla vielä 1961 lähetyksiä haittasi "lumisateiset" kuvat. Mieluusti muistelen Jukka Virtasen ja kumppaneitten tuloa mukaan. Teija Sopanen oli hyvä kuuluttaja.
Salmensuu ennusteli säätä piipun kanssa ja Medica kustansi sen kansalle.
Helge Miettusen: Radio- ja TV-opin perusteet
tuli sittemmin hyvin luetuksi. Hyvä ja selkeä kirja kuten Osmo A. Wiionkin.
Heidän luentonsa olivat todella mainioita.
Osmo A. Wiion sanan soisi keskusteluissakin muistettavan, "Kommunikaatio ja tiedonvälitys"kirjasta:
"Tätä kahdensuuntaista tapahtumaa nimitetään kansaivälisesti kommunikaatioksi, joista on käytetty suomenkielisiä vastineita tiedottaminen ja tiedonvälitys. Nämä nimitykset eivät kuitenkaan vastaa täysin kommunikaation käsitettä."
Mainioita persoonallisuuksia olivat ja he elävät
usein omissa muistoissani.