Miten te yh-äidit suhtaudutte yleensä ex-miestenne uusiin? Vaikuttaako se asiaan, missä merkeissä ero tapahtui?
Olin 2 vuotta yhdessä erään isän kanssa. Suhde alkoi miehen valheen/salailun pohjalta (mies eli kaksoiselämää) ja erohan siinä tuli. Luottamuspula, taloudelliset vaikeudet ja monetmuut isot tai pienet asiat kaatoivat myös meidän suhteemme.
Päätin, etten enää ikinä halua pienintäkään osaa mihinkään kolmiodraamaan, tai tuntea syyllisyyttä suurista ratkaisuista, jotka viime kädessä kuitenkin olivat kahden muun ihmisen tekemiä.
Tässä sitä taas ollaan. Tapasin tuoreen isän ja päädyimme yhdenillansuhteeseen. Mies jäi soittelemaan perään (vastasin vasta 2 viikon pommituksen jälkeen) ja lähti perheensä luota (avovaimo ja pieni poika). Suhteemme ei ole vielä vakavalla pohjalla, mutta siihen kovaa vauhtia menossa. Mies ei ole merkeistä päätellen katunut lähtöään (toisin, kuin edellisessä tapauksessa), mutta pelkäänpä taas rikkovani itseäni. Vielä ei ole ollut ongelmia exän tai lapsen liittyen, mutta aikaa on kulunut vasta niin vähän, että mahtavatko itse asianosaiset vielä aavistaakaan mitä on luvassa.
Mies kertoi siis avovaimolleen syrjähypystään ja nainen ikäänkuin potkaisi miehen ulos. Mies ei vastustellut lähtöä. Mietinkin tässä vain, olinko "pakotie" tai "merkki", jonka avulla mies tajusi tyytymättömyytensä elämäntilanteeseensa, vai jotain ihan muuta. Mitä? uleeko tässä suhteessa ne samat ongelmat vastaan, kuin edellisessä (lukuisat riidat lastenkasvatukseen, tapaamisiin ja rahaan liittyen), vai onko tästä mahdollista muodostaa oikea toimiva suhde miehen "entisestä elämästä" huolimatta. onko toisen lapsi aina vaikea sovittaa uuteen suhteeseen?
Voiko lapsen äiti katkeroitua siten, että tahtoo hankaloittaa isän ja lapsen välisiä tapaamisia? Voiko tämä ylipäätään rajoittaa niitä? Isä ei ole vielä tunnustanut lasta, elatus- ja tapaamisasiat ovat sopimatta jne,...
Ex-avovaimo saa myös minulta sympatiaa ajatuksen tasolla. Ei ole varmaan helppoa jäädä yksin. Toisaalta tämä oli miehen työn vuoksi jo tottunut huolehtimaan kodista ja lapsesta itsenäisesti. Mies tulee kyllä kantamaan tarvittavan vastuun lapsestaan, mutta ei muuten ole sitä maailman "isällisintä" sorttia ja ehkä nuoruuden menovaihekin on jäänyt päälle. Mies myös kokee naisen hankkiutuneen aikanaan raskaaksi "tahallaan". Itse kyllä tälle ilmoitin sen totuuden, ettei raskaaksi noin vain hankkiuduta (pelkkä pillereiden poisjättäminen ei takaa mitään varmuutta raskaudesta ja jokainen nainen tietänee sen itsekin) ja että "vahinko" oli kyllä täysin yhteisensä.
Mitenköhän jatkossa? Mahtaako kaikki sujua hyvin? Parhaalta neuvolta edelleen korvissani kuulostaa se, että lapsettomana minun kannattaisi hankkia lapsetonta seuraa. Se ei vaan ole iin yksinkertaista, kun sattuu tapaamaan kiinnostavan miehen, jolla tuntuu olevan vain yksi pitkä miinus: lapsi aikaisemmasta suhteesta.
*ikuisesti liemessä?*
Olin 2 vuotta yhdessä erään isän kanssa. Suhde alkoi miehen valheen/salailun pohjalta (mies eli kaksoiselämää) ja erohan siinä tuli. Luottamuspula, taloudelliset vaikeudet ja monetmuut isot tai pienet asiat kaatoivat myös meidän suhteemme.
Päätin, etten enää ikinä halua pienintäkään osaa mihinkään kolmiodraamaan, tai tuntea syyllisyyttä suurista ratkaisuista, jotka viime kädessä kuitenkin olivat kahden muun ihmisen tekemiä.
Tässä sitä taas ollaan. Tapasin tuoreen isän ja päädyimme yhdenillansuhteeseen. Mies jäi soittelemaan perään (vastasin vasta 2 viikon pommituksen jälkeen) ja lähti perheensä luota (avovaimo ja pieni poika). Suhteemme ei ole vielä vakavalla pohjalla, mutta siihen kovaa vauhtia menossa. Mies ei ole merkeistä päätellen katunut lähtöään (toisin, kuin edellisessä tapauksessa), mutta pelkäänpä taas rikkovani itseäni. Vielä ei ole ollut ongelmia exän tai lapsen liittyen, mutta aikaa on kulunut vasta niin vähän, että mahtavatko itse asianosaiset vielä aavistaakaan mitä on luvassa.
Mies kertoi siis avovaimolleen syrjähypystään ja nainen ikäänkuin potkaisi miehen ulos. Mies ei vastustellut lähtöä. Mietinkin tässä vain, olinko "pakotie" tai "merkki", jonka avulla mies tajusi tyytymättömyytensä elämäntilanteeseensa, vai jotain ihan muuta. Mitä? uleeko tässä suhteessa ne samat ongelmat vastaan, kuin edellisessä (lukuisat riidat lastenkasvatukseen, tapaamisiin ja rahaan liittyen), vai onko tästä mahdollista muodostaa oikea toimiva suhde miehen "entisestä elämästä" huolimatta. onko toisen lapsi aina vaikea sovittaa uuteen suhteeseen?
Voiko lapsen äiti katkeroitua siten, että tahtoo hankaloittaa isän ja lapsen välisiä tapaamisia? Voiko tämä ylipäätään rajoittaa niitä? Isä ei ole vielä tunnustanut lasta, elatus- ja tapaamisasiat ovat sopimatta jne,...
Ex-avovaimo saa myös minulta sympatiaa ajatuksen tasolla. Ei ole varmaan helppoa jäädä yksin. Toisaalta tämä oli miehen työn vuoksi jo tottunut huolehtimaan kodista ja lapsesta itsenäisesti. Mies tulee kyllä kantamaan tarvittavan vastuun lapsestaan, mutta ei muuten ole sitä maailman "isällisintä" sorttia ja ehkä nuoruuden menovaihekin on jäänyt päälle. Mies myös kokee naisen hankkiutuneen aikanaan raskaaksi "tahallaan". Itse kyllä tälle ilmoitin sen totuuden, ettei raskaaksi noin vain hankkiuduta (pelkkä pillereiden poisjättäminen ei takaa mitään varmuutta raskaudesta ja jokainen nainen tietänee sen itsekin) ja että "vahinko" oli kyllä täysin yhteisensä.
Mitenköhän jatkossa? Mahtaako kaikki sujua hyvin? Parhaalta neuvolta edelleen korvissani kuulostaa se, että lapsettomana minun kannattaisi hankkia lapsetonta seuraa. Se ei vaan ole iin yksinkertaista, kun sattuu tapaamaan kiinnostavan miehen, jolla tuntuu olevan vain yksi pitkä miinus: lapsi aikaisemmasta suhteesta.
*ikuisesti liemessä?*
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen aikanaan ollut tilanteessa jossa
mies ilmeisesti pitkään oli rakentanut itselleen uutta elämää uuden takuu lapsettoman naisen kanssa.
Eräänä päivänä minulla vaan ei sitten enää ollut miestä, onneksi sentään kaksi enemmän tai vähemmän sairasta pikkulasta.
Kävin sitten kyselemässä tuolta uudelta naiselta
asioita ja penäämässä miehen mukanaan viemiä rahoja ja tavaroita kuten itse ostamiani koruja.
Tuore rouva kertoi että he olivat menneet viikko sitten naimisiin.
Hän kun oli tavannut mieheni jo liki 20 vuotta aiemmin ja ihastunut ja nyt kun tuli tilaisuus hän on onnellinen.
Kun kysyi tiesikö hän että meillä on kaksi lasta joista toinen parin kuukauden ikäinen vauva, hän väitti silmät kirkkaina ettei tiennyt.
Samaan hengenvetoon hän ilmoitti etteivät he pysty maksamaan elatusapuja kun miehellä on ulosotossa velkoja ja hän jää työttömäksi.
Ilman suuria tunnekuohuja poistuin tilanteesta enkä sen koommin ole hänelle mitään puhunut vaikka olen nähnytkin.
Tapauksemme on varmaan hieman harvinaisempi mutta ei mulla nitään katkeruutta tai kateutta tätä uutta kohtaan ole.
En tunne edes sääliä tämä nyk rouva on suht yksinkertainen hengeltään joten eiköhän hän X:ni kanssa pärjää mukavasti.
Enkä minä tietenkään voi ketään moittia joka menneisyydestään miehen elämäänsä löytää,
mennyt vuosi on opettanut paljon jäämisestä ja jättämisestä, menettämisestä ja löytämisestä,
kuten myös tunteista joiden pitää antaa olla piilossa puhumattakaan naurettavista mokista joita ihminen ihmissuhteiden viidakossa
menee tekemään.
Sinun tapauksesi tosiaan lienee siitä havinaisemmasta päästä, mutta omasta kokemuksestani kyllä tiedän miten mies voi yllättää. Tuo "kaksoiselämän" viettäminenkään ei ehkä ole niin harvinaista, mitä luullaan.
Ensin perustetaan vakava suhde, hankitaan lapset ja sitten kaikille täytenä yllätyksenä päätetäänkin aloittaa uusi elämä, puhtaalta pöydältä toisen kanssa (todellisuudessahan tämä pöytä ei koskaan ole puhdas, sillä ei menneisyyttä voi noin vain pyyhkiä pois). Pitääkö miesten jotenkin todistaa itselleen (tai muille) lisääntymiskykynsä, ennen kuin nämä miettivät mitä todella elämältään haluavat?
Kunnolliset miehet: antakaa anteeksi typerä yleistämiseni.
Minun tapauksessani tilanne on kyllä sellainen, että lapsen syntyessä mies oli kovin nuori (on sitä yhä) ja lapsi harkitsematon. He olivat jo kertaalleen katkaiseet seurustelunsa tyttöystävänsä kanssa, kunnes eron jälkeen oli selvinnyt, että tyttö on raskaana. Lapsen vuoksi olivat palanneet yhteen ja arki oli kai päällisin puiolin rullannut ihan mukavasti.
Aikaisemmassa suhteessani taas miehen ja ex-vaimon menneisyys oli hyvin pitkä. Vaikka heidän suhteensa alku olikin ollut melko nopeatempoinen: lyhyt seurustelu->yhteenmuutto->kihlat->häät, niin lapsi oli ollut suunniteltu ja molemille toivottu.
Kovin erilaiset olivat nuo lähtökohdat. Tähän lisättäköön myös, että tuo ensimmäinen mies oli itseäni paljon vanhempi ja tämä uudempi taas muutaman vuoden nuorempi.
Sinun tapaustasi on ihan pakko kommentoida hieman. Vaikka en teitä tunne ja pohjana on ainoastaan tuo vastauksesi, niin auttamatta tuli sellainen tunne, että olet vahva ja älykäs nainen, eli liikaa useimmille miehille. Liian monen miehen ego vaatii pönkitystä heikolta ja hieman yksinkertaiselta naiselta (sellaiselta, joka palvoo miestään ja tarvitsee miehen apua lähestulkoon kaikissa asioissa ja jonka kanssa mies saa alati väläytellä omaa älyään ja taitoaan saaden osakseen ääretöntä ihailua).
Itse en ole takuu-lapseton. Perheen perustaminen on siis minunkin tulevaisuudenhaaveeni (kuten kai meistä useimpien). Se ei kuitenkaan ole vielä ajankohtaista ja edessä on vielä vuosia opintojakin. En tiedä, onko tämänhetkinen itselleni täysillä eläminen "se juttu", joka vetää perheellisiä miehiä puoleeni. Isä-magneettiko?
Enhän minä ole mikään neuvoja jakelemaan, mutta
kehottaisin sinua kuuntelemaan itseäsi, sydäntäsi ja järkeäsi.
Olet vielä siinä vaiheessa ettet kolhi sydäntäsi
lopullisesti, juttele miehen kanssa, vaikka hänen elämänsä taitaa olla siinä tilanteessa ettei hän itsekään voi olla varma missä mennään.
En usko että kohtalosi on olla isimagneetti, vaikka sinusta ehkä henkiikin jotain sellaista joka kutsuu jollain tapaa natisevassa liitossa elävää.
Elämä on täynnä valintoja ja jokainen valinta on sillä hetkellä oikea, se mitä jälkeenpäin tapahtuu ei pysty sitä muuttamaan.
On vain arvioitava tilanne uudelleen ja yritettävä keksiä toimiva ratkaisu miten jatkaa.
Olet itsekin herännyt ajattelemaan että suhde sinuun on saattanut toimia tälle miehelle eräänä
siltana jota poistua suhteesta johon ei enää tahdo sitoutua.
Mitä teille sanoisin:
Odottakaa, antakaa ajan kulua, tutstukaa toisiinne paremmin jos tunteenne ovat sitten vahvat toisianne kohtaan ei tuo suhteen aloitus ole merkitsevää.
Suhteesta toiseen lipumisessa on tunnetusti vakavat riskit, tunne-elämä ei toimi niinkuin pitäisi, uusi kumppani saattaakin osoittautua toisenlaiseksi kuin mitä kumppanilta toivoo.
Sitten vähän seliseliä;
Jännittävän mausteen minun ja X:ni suhteeseen tuo vielä se että olimme peustaneet perheen vahvan yhteisen sopimuksen pohjalta, olimme tunteneet aina.
Se tärkein vain puuttui -rakkaus.
Ei riitoja, ei kinaa kotitöistä,ei seksiongelmia, lapset ja talon hankinnat tarkkaan suunniteltu.
Ja onneksi nyt olen löytänyt miehen jolla on niin iso ego että sen pönkittämiseen ei vähä riitäkään ja hänen palvomiseensa tarvitaan suunnaton määrä älyllisesti latautunutta palvontaa :))))
Kuitenkin toivon sulle vilpittömästi onnea elämääsi varmasti löydät oman tiesi.
-Ai joo takuulapseton on sellainen joka ikänsä puolesta ei voi enää hankkia lapsia...
vaikka jotenkin kuitenkin sellaista kirjoituksesta välittyy ??
Ei ole häpeä myöntää että ottaa pattiin kun petetään ja jätetään ei pyhimysmäisesti käyttäytyen& ajatellen saa kuin sen sädekehän puristamaan päätänsä.
"En tunne edes sääliä tämä nyk rouva on suht yksinkertainen hengeltään joten eiköhän hän X:ni kanssa pärjää mukavasti. "
Näin kirjoitit... jos sinusta tuo oli kauniisti sanottu ?? Ihmettelen mikä sitten on rumaa tekstiä, ja se sinun yksinkertainen exäsi oli joskus sinullekkin niin kelpaava että teit kaksi lasta tämän kanssa!
X:ni ei ole koskaan ollut yksinkertainen sorry!
Ja miten sen jos toinen ei ole järjen jättiläinen eli ei oikeasti osaa lukea tai laskea voi kauniisti sanoa?
Ja minulla ei ole sädekehää vaan sarvet:))))
Sinä et ole tainnut tuolta menneistä teksteistä "esittelykirjoitustani" lukea, käypäs lukemassa se ja puhu sitten katkeruudesta.
Iloista ja mukavaa elämää sinulle.
Eihän Ada tuossa kertonut exänsä olevan yksinkertainen, vaan tämän uuden kumppanin. On todellakin olemassa yksinkertaisia ihmisiä. nämä "ei mikään ruudinkeksijä" ja "ei mikään järjen jättioläinen" lienevät yleisimpiä ilmaisuita tästä ihmistyypistä, jolla ei vaan yksinkertaisesti "sytytä" tai "leikkaa" yhtä nopeasti, kuin keskivertoihmisellä.
Minusta Adan kirjoituksesta ei paista läpi mikään katkeruus. Luulen, että tämä on osannut asian käsitellä ja jo vapautunut ikävistä tunteista. Tapahtuneilla tosiasioilla ja niistä asiallisesti kertomisella ei ole mitään tekemistä katkeruuden kanssa.
Katkeruutta osoittaisivat aivan muut sanat.
Asiaa puhut. Antaa ajan kulua. Täytyy yrittää olla tekemättä liian hätiköityjä ratkaisuja.
Tuo takuulapseton oli terminä minulle vieras :). Oma ikäni ei onneksi vielä ole este lasten hankkimiselle,...
Kuten viittasin ensimmäiseen palstalle kirjoittamaani viestiin, sieltä se paljastuu...
"Huusin, raivosin, itkin eniten sitä että minua oli loukattu, nöyryytetty.
Jälkeenpäin paljastui että mua oli petetty koko ajan käytetty hväksi ihan julmasti. "
"Nyt olen selvillä vesillä elämässäni ja valmis uuteen suhteeseen, olen korviani myöten." rakastunut.
Niin miksi olisin enää katkera, siitä erosta tulee keväällä SEITSEMÄN vuotta.
Tämä uusi rakkaani on ensimmäinen (ja viimeinen) mies eroni jälkeen johon olen silmäni luonut, reilu vuosi sitten.
Elämä on ollut tosin tuskaisaa ja surullista tämän vuoden aikana minusta riippumattomista syistä, josta voipi myös lukea lukuisista kirjoituksistani täällä.
Mutta en minä helppoa elämää kaipaisikaan, enkä helppoa rakasta.
Ja sinulle ex-uus, tuleva uus, hmmmm mitä sanoisinkaan?
Etten kuulostaisi imelältä tai naiivilta...
Olet sinä aika pakkaus, kasvat tuolla menolla mahtavaksi vanhemmaksi, kun on sen aika.
Muista rakastaa itseäsi ja läheisiäsi, kun elämässäsi on rakkaus sinulla on kaikki! :))))
lukea mitään aikaisempia kirjoituksia jos otan kantaa johonkin viestiin.
On hienoa että katkeruutesi on läpikäyty monellahan se ei ole kuten tiedät ja se väistämättä sitten heijastuu siihen uuteen suhteeseen molemmin puolin ja lapsiin joilla ei ole osaa ei arpaa vanhempiensa sotkuihin.
Minulla on itselläni sellainen tilanne että avokkini ex ei ilmeisesti ole ennen minun kuvioihin tuloani käsitellyt eroa eikä katkeruuttaan koska nyt kaikin tavoin hankaloittaa lastensa ja isänsä&minun elämääni!
Mistä siis sain kuvan että pidät exääsi yksinkertaisena?
"tämä nyk rouva on suht yksinkertainen hengeltään joten eiköhän hän X:ni kanssa pärjää mukavasti. "
Minä käsitin lauseen niin että jos toinen on ns."yksinkertainen" ja näin ollen pärjää exäsi kanssa mukavasti on toisenkin eli exäsi oltava myös yksinkertainen koska eikös sitä sanota niin että samanlaiset lapsetkin leikkii keskenään?
Mutta oli miten oli, jokainen meistä jollaintapaa on yksinkertainen ja moninkertainen jne. mutta henkilökohtainen asennoituminen elämään kaiketi on sen A&O vai? Pettymyksiltä ja suruilta harva lienee elämässään välttynyt eivät ne "yksinkertaisetkaan" ihmiset, itse pidän jokaista ihmistä yhtä ainutkertaisena ja tärkeänä niinkuin sitä mitättömintäkin palapelin palaa jota ilman kokonaisuus ei olisi täydellinen!
Kiitos iloisen ja mukavan elämän toivotuksista sitä samaa toivon minäkin jokaiselle aina se elämä ei vain ole niin mukavaa... mutta pohjaltakaan ei pääse kuin ylöspäin! :-))
Suhtautumiseni johtuu siitä, millaisen kuvan saan hänen suhtautumisesta lapsiin.
Exälläni on nyt menossa eron jälkeen toinen kierros. Tämä nykyinen on suhtautunut lapsiin aika kylmähkösti ja pitänyt heihin ilmi selvästi väliä. Toisaalta tuntuu aivan luonnolliselta nykypäivinä, että antaa enempi isän huolehtia lapsistaan heidän siellä käydessään kuin ottaisi itse ohjat siinä.
Exän entisen eron jälkeen ensimmäisen kanssa olen ystävystynyt heidän erottuaaan. Puolin ja toisin on ollut hyvä, kun on voinut vaihtaa kokemuksia. Hyvin samoihin tuloksiin olemme päätyneet kumpikin tahoillamme. Kerrankin on keskustelukumppani, joka tuntee exän kotikäyttäytymistä jne.
Hän myös oli lapsille hyvä ja he kävivät hänen kanssaan mukavia ja välittömiä keskusteluja. Ruokaa mitä hän lapsille teki oli huippuhyvää ja monipuolisesti sekä runsaasti. Mulla on kuva, että tämä exän entinen opetti paljon exälle myös etävanhempana olon "aakkosia". Kunpa ex muistaisi niitä edelleen.
Minun ja lasten kannalta olisi hyvä, että ex olisi onnellinen uudessa suhteessaan ja ei tarvitsisi purkaa paineitaan meihin. Ikävä kyllä välistä niitä paineita tuntuu olevan aivan samaan tasatahtiin kuin mitä ennenkin.
Totta on, että uuden kumppanin suhtautumien lapsiin vaikuttaa paljon.
Entisessä suhteessani yritin mielestäni kovasti. Olisin odottanut lapsen isältä enemmän osallistumista. Olisi ollut hienoa, että tämä olisi edes joskus nähnyt vaivaa miettiäkseen mitä viikonloppuna syömme tai teemme, eikä olisi aina olettanut minun huolehtivan kaikesta. Joskus olin viikonloppuja poissa (omia menoja) ja sunnuntaina kotiin palattuani sain ikäväkseni todeta, että kotona oli tällä välin eletty roskaruualla ja makeisilla, tiskit lojuivat pöydillä ja paperit lattioilla ja asunnosta ei ollut mitä ilmeisimmin poistuttu ulos R-kioskia pidemmälle.
Isällä ei ollut lapseen myöskään aukoriteettia. En tiedä johtuiko se siitä, ettei tämä vain halunnut niinä harvoina tapaamisajankohtina komentaa lasta, vai oliko kotona aina ollut näin. Lapsi totteli minua huomattavasti paremmin, johtuen ehkä siitä, että keksin nopeasti keinot, joita ei tarvinnut käyttää kuin kertaalleen, jotta viesti meni perille. Jos ruokapöytään ei tultu pyynnöstä, niin sitten katosi pöydästä lautanen ja seuraava ruokailumahdollisuus oli vasta muutaman tunnin kuluttua. Jos tietokone ei sammunut sovittuna ajankohtana, niin pistoke lähti seinästä. :) Näistä ennnenkokemattomista karuista keinoista huolimatta lapsen suhtautuminen minuun ei muuttunut negatiiviseksi, vaan jostain kumman syystä kävi päin vastoin.
Miehen exän kanssa välimme eivät kuitenkaan olisi koskaan voineet tulla lämpimiksi, tai edes kovin sopuisiksi. Omalta puoleltani se olisi ollut mahdollista, mutta se olisi edellyttänyt vastaan tulemista myös tuolta toiselta osapuolelta. Mies vaikutti myös paljon asiaan. Tämä myötäili samanaikaisesti kumpaakin, eikä muodostanut omaa kantaansa missään asiassa. Joskus kävi hermoille, kun saimme ex-vaimolta liikaa yksityiskohtaisia ohjeita viikonlopunviettoon ja mies tahtoi noudataa niitä lähestulkoon orjallisesti. Uskon, että tuo lapsen äitikin tarkoitti ne lähinnä avuksi, eikä määräyksiksi. Tämä saattoi muistaa, että lapsi ei ole pessyt hiuksiaan koko viikolla ja soitti sitten ja ehdotti jotain tämän kaltaista: "Voisitte vaikka lauantaina BumtsiBumin jälkeen pestä ne hiukset saunassa." niin eiköhän mies ottanut asian siten, että saunaan mentiin tasan klo 21:00 (vaikka omaan ohjelmaamme olisi sopinut käydä saunassa esimerkiksi jo perjantaina). Hetkittäin tuo tuntui jopa siltä, että ex-vaimo yrittää ujuttaa valtansa meidän seiniemme sisään, mutta pian tajusin, että kysymys olikin miehen tavasta toimia (ei tottunut ajattelemaan omilla aivoilaan :) ).
Uskon, että lapsille on tärkeää, että sekä isä, että isän uusi puoliso osallistuvat huolenpitoon. On väärin, että vastuu lapsista siirtyy kokonaan uudelle kumppanille, kun lapset ovat kuitenkin isän. Useat miehet ovat kuitenkin vähän kehnoja ainakin kotitalousasioissa ja näissä kannattaakin varmaan naisen yrittää pitää kiinni ohjaksista.
Minä en tiedä miten entisessä kodissani (exäni luona) asiat nykyään sujuvat lapsiviikonloppuina. Opetin ennen poismuuttoani pyykinpesun alkeet, annoin ruuanlaittovinkkejä ja muistutin miten tärkeää lapselle on yhteinen tekeminen isän kanssa (ja ettei yhdessäolo ole pelkästään sitä, että ollaan samassa huoneessa, mutta tehdään eri asioita). Toivon, että ohjeeni ovat menneet perille.
Eromme kynnyksellä käännyin myös miehen ex-vaimon puoleen saadakseni varmuuden siitä, onko ratkaisuni (erota) oikea. Tuo keskustelu oli kullanarvoinen ja olet aivan oikeassa siinä, että on helpottavaa jutella sellaisen kanssa, joka tuntee myös miehen etuineen ja vikoineen.
On muuten lasta ihan uskomaton ikävä!!!
Hyvin ymmärrän sinua, sillä omaat paljon samoja katsonta kantoja kuin exän edellinen.
Tietenkin lapset pitivät sinusta, kun osasit asettaa rajoja. Lapsilla ei ole luontainen halu elää kuin "pellossa". Rajat luovat heille turvallisuutta ja kertovat välittämisestä.
Keski-ikäisissä miehissä on vielä osittain uusavuton joukkio, joille esim. ruuanlaitto ja just nuo pyykinpesut sun muut ovat mysteerioita. Näin on minun exäni kohdalla, naimisissa ollessa hän ei todellakaan osoittanut niihin minkäänlaista kiinnostusta. Nykyisin hän on niitä askel askeleelta joutunut opettelemaan. Mitenkä antoisaa oliskaan isälle ja esim. meidän nelitoista vuotiaalle hyvin paljon ruuanlaitosta kiinnostuneelle tytölle tehdä sitä yhdessä. Aivan jo kaupasta hankintoja tehden.
Meillä lapset kokevat nimittäin, että isän luona ei ole mitään tekemistä. Aika ei meinaa siten kulua millään ja koti vetää koko aika puolleensa tekemisineen.
Ohjeita en kuitenkaan anna toiminnasta, koska olen huomannut, että ne voidaan ymmärtää helposti väärin, enkä haluakaan puuttua, koska helpostihan uudesta voi tuntua, että yritän "astua hän varpailleen".
Myös ikävän tiedän, sillä lapseni tuntivat sitä isän kumppanin muututtua yllättäin ja nopeasti. Tuntuipa jopa, että koska olivat siihen täysin valmistautumattomia, he kokivat sen rajumpana kuin meidän omien vanhempiensa eron.
Tyttö on alkanut suhtautua kyynisesti isänsä suhteisiin. Sanoin tytölle, että hiukan jännitän hänen tulevan kesäistä ripille pääsyä ja erityisesti kirkossa oloa, koska siellä tulen kohtaamaan tämän pariskunnan. Tyttö siihen, että luuletko vielä heidän silloin olevan yhdessä. Sanoin: Hm... niinpä, toivottavasti ovat.
Vaativaa on lapsille aina vaan yhtenään luoda uutta ihmissuhdetta. Lisäksi tietenkin lapset ovat huolissaan isästään, jos tällä ei meni hyvin.