Sinä

Katson ikkunaasi sekavin ajatuksin. Haluaisin koputtaa pimeään lasiin mutta tiedän ettet ole siellä. Tiedän, että olen sinulle vain ystävä. Mutta haaveissani olen enemmän. Enemmän kuin koskaan saan olla. Huokaisen ja päätän, ei koskaan enää tyhjiä haaveita. Astelen eteenpäin ja huomaan, että tulet vastaan. Mietin mitä sanoisit, pysähtyisitkö vai jatkaisitko matkaa. Näen tähtiä, miljoonia tähtiä ja toivon että voisin olla yksi niistä. Yksi niistä joita sinä ihailet. Olet kohdallani, hengitykseni salpautuu ja sydämeni muuttaa tahtiaan. Pysähdyt ja sanot: Jos olisit tähti, olisit kaikkein kirkkain ja kaunein, mutta onneksi olet sinä ja silti kuin tähti.
Katsoin sinua kummastuneena ja näin silmäsi. Ruskeat silmäsi loistivat erilaista lämpöä kuin ennen. Lämpöä, joka sai minut hullaantumaan. Jatkoin matkaani sanomatta mitään. Tulet takaani ja tartut käteeni. Silloin tiesin että haaveet eivät ole tyhjiä, suorastaan täyteläisen ihania, joihin voi tuudittautua ennen todellista onnea.
0152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


LionHeart kirjoitti:

Katson ikkunaasi sekavin ajatuksin. Haluaisin koputtaa pimeään lasiin mutta tiedän ettet ole siellä. Tiedän, että olen sinulle vain ystävä. Mutta haaveissani olen enemmän. Enemmän kuin koskaan saan olla. Huokaisen ja päätän, ei koskaan enää tyhjiä haaveita. Astelen eteenpäin ja huomaan, että tulet vastaan. Mietin mitä sanoisit, pysähtyisitkö vai jatkaisitko matkaa. Näen tähtiä, miljoonia tähtiä ja toivon että voisin olla yksi niistä. Yksi niistä joita sinä ihailet. Olet kohdallani, hengitykseni salpautuu ja sydämeni muuttaa tahtiaan. Pysähdyt ja sanot: Jos olisit tähti, olisit kaikkein kirkkain ja kaunein, mutta onneksi olet sinä ja silti kuin tähti.
Katsoin sinua kummastuneena ja näin silmäsi. Ruskeat silmäsi loistivat erilaista lämpöä kuin ennen. Lämpöä, joka sai minut hullaantumaan. Jatkoin matkaani sanomatta mitään. Tulet takaani ja tartut käteeni. Silloin tiesin että haaveet eivät ole tyhjiä, suorastaan täyteläisen ihania, joihin voi tuudittautua ennen todellista onnea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu