Sisäkaton maali

Katto maalattu 5 vuotta sitten muuton yhteydessä, koska oli monin kohdin pahasti lohkeillut. Sama ongelma taas ja maalaus edessä. Talo 80 vuotta vanha, joten ei tietoa kaikista mahdollisista aineista, joita katto on päällensä saanut. Onko tämä normaalia ja tuleeko minun varautua maalausoperaatioon aina parin vuoden välein? Kyseessä on olohuone.
53666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

olisi poistaa vanhat maalit ja pinnoitteet lujaan valupintaan asti. Sitten pohjamaalaus esim. tixomatta tai otepohja jonka jälkeen asentaa vahvikekangas jonka päälle tasoite ja sen jälkeen 2 kertaa maalaus. Työ on aika rankka mutta hyvän lopputuloksen saamiseksi kannattaa tehdä. Toinen vaihtoehto mikäli pohja tuntuu vankalta, on lohkeavien alueiden poisto, pohjamaalaus, tasoitus, vahvikekangas(lohkeaville alueille), tasoitus ja 2 kertaa maalaus.

Äänestä
  • Miksi ihmeessä se maali ei ilman suuria poppakonsteja pysy katossa? Pohja on vankka , mutta alin tasoitekerros on kuulemma pehmeän oloista (??). Kosteuttako? Tässä osassa taloa ei tosin suoraan yläpuolella kulje putkia.

    Äänestä

  • Meillä tehtiin sama homma, kanssa yhtä vanhaan
    taloon. Vika johtui siitä että oli joku vetänyt
    arvalla vääriä maaleja kattoon jotka lohkeili
    todella paikoin alas.Vanhat riivittiin irti ja
    tasoitettiin. Sitten Tixomat maali päälle ja hyvä
    tuli! Meillä ei ollut vahvikekangasta, vaan
    joku tartuntamömmö, mikä siveltiin ennen tasoitetta ja maalia.

    Äänestä

  • hanna kirjoitti:

    Meillä tehtiin sama homma, kanssa yhtä vanhaan
    taloon. Vika johtui siitä että oli joku vetänyt
    arvalla vääriä maaleja kattoon jotka lohkeili
    todella paikoin alas.Vanhat riivittiin irti ja
    tasoitettiin. Sitten Tixomat maali päälle ja hyvä
    tuli! Meillä ei ollut vahvikekangasta, vaan
    joku tartuntamömmö, mikä siveltiin ennen tasoitetta ja maalia.

    Liimamaalihan se yleensä vanhoissa katoissa aiheuttaa ongelmia. Sen päälle ei voi vesiohenteisella maalata, vaan esim Tixomatalla joka on alkydia. Toinen suuritöisempi vaihtoehto on pestä ja kaapia liimamaali pois.

    Äänestä

  • Asutaan 1910 rakennetussa talossa, ja poistin tuossa viikonloppuna oletettavasti 50-lukuisen katon madalluksen.

    Alkuperäistä kattoa pesemällä leviää maali meilläkin (kalkki tai liima, todella vanhaa tavaraa). Tuo hilseily näyttää olevan tosi paljon keskittynyt tietyille alueille, jotka ajattelin putsata kokonaan laastiin/betoniin, ennen pohjamaalausta. lähtee lastalla (minkälaisella harjalla puhdistan)?

    Miten ehjähköt alueet kannattaa käsitellä, ennen Tixomattaa: Pestä, karhentaa hiekkapaperilla (karkeus), vai antaa olla? Katto on todella likainen.

    Seuraavaksi alankin sitten ihmetteleen, miten saan sähkön tuolle lampulle (50 luvulta asti välikatossa, alkuperäisen putken toinen pää tuntematon)... mitenköhän tollasta uskaltaa roilota/urata..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lohkeilee taas :-( kirjoitti:

Katto maalattu 5 vuotta sitten muuton yhteydessä, koska oli monin kohdin pahasti lohkeillut. Sama ongelma taas ja maalaus edessä. Talo 80 vuotta vanha, joten ei tietoa kaikista mahdollisista aineista, joita katto on päällensä saanut. Onko tämä normaalia ja tuleeko minun varautua maalausoperaatioon aina parin vuoden välein? Kyseessä on olohuone.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu