Minkälaisia ikäeroja lapsillanne on? Tai mikä olisi mielestänne hyvä ikäero? varsinkin kun suunnitelmissa on vain kaksi lasta..? Puolusteluja myös ns pitkälle ikäerolle kaipaisin (5-10v.)
ikäero
emmi
8808
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mielestäni esikoisen ja seuraavan lapsen välillä ei tulisi olla kuin korkeintaan 3v ikäeroa, koska muuten esikoisesta saattaa tulla lellitty (en yleistä!). Oma tyttäreni on 6vuotias, eikä sisaruksia edes harkinnassa, mutta tämä vain sen takia että kelvollista isäehdokasta ei ole tullut vastaan... Siinä mielessä hyvä, että tyttöni on jo iso tyttö kún/jos sisaruksia joskus tulee, että hän voi vähän autella vauvanhoidossa! :)
sinusta iso ikäero?
Näillä palstoilla ollaan sitä mieltä,että kaikista vanhin äiti(ei alle 40 missään tapauksessa) ja isoin ikäerö (SUUNNATON IKÄERO) ovat kuin päävoittoja vauvalle.
Täällä on paljon kristallipallon-omistajia jotka voivat heti kertoa,että ei tuollaiset (hirvittävät) ikäerot tule missään painamaan.
Ko. naisilla on kaksi asiaa yhteistä:heidän omat äitinsä olivat keskimäärin 24-vuotiaita ja ikäero sisarussarjan (3-4 kpl)vanhimman ja nuorimman sisaruksen välillä oli max. 6 vuotta.
Asiantuntijoita vailla omia kokemuksia ja tietoja ja tervettä järkeä.
Mitä tuo nyt muka on tarkoittavinaan? Kysyin vain viattomasti, että onko esikoiselleni mielestänne hyödyllistä vai haitallista, että lykkään pikkusisaruksen hankkimista vielä muutamalla vuodella, vaikka yhtä hyvin voisin alkaa lapsentekopuuhiin vaikka heti. Toisaalta olen sen verran itsekäs, että lapseni ollessa nyt reilun parin vuoden ikäinen, tajuan pääsväni aika helpolla varsinkin kun ei tarvitse kanniskella koliikkivauvaa (jollainen hän itse oli), lykätä matkasuunnitelmia, istua öitä tissi paljaana, vierottaa tutista, jne. Eli jos nyt ns. harjoitamme järkevää perhesuunnittelua ja nautimme hieman elämästä esikoisemme kanssa ennen seuraavaa suurta koitosta, tuleeko MIELESTÄNNE ongelmia? Kysyn vain mielipidettä ikäerosta... Ei varmaan ole olemassa mitään totuutta. Itselläni ja siskollani on reilu seitsemän vuotta ikäeroa. Mielestäni se on vaikuttanut minuun seuraavasti: Olen tottunut saamaan huomiota ja nautin keskipsteenä olemisesta vieläkin. Siskoni syntymä oli minulle suuri ja ihana ihme. En ole koskaan tuntenut vihaa tai mustasukkaisuutta häneen liittyen. Olen saanut olla ihailtu isosiko ja uskon vieläkin tietäväni ja osaavani joitakin asioita paremmin kuin hän. Hän on lellitty, mutta empaattinen. Itse olen laskelmoivampi, omien oikeuksieni perään kyselijä. Olen mielestäni menestynyt elämässäni monilla alueilla ehkä juuri sen takia, että vanhempani kekittyivät pelkästään minuun, ihailivat ja uskoivat kykyihini ja rakastivat vain ja ainoastaan minua koko varhaislapsuuteni. Siskoni syntyi, kun olin jo tomera ekaluokkalainen. Roolit muuttuivat: sisko oli pieni, heiveröinen ja rakastettu prinsessa. Minusta tuli suojeleva isosisko. Nyt oli pärjättävä vähemmällä huomiolla ja pärjäsinkin. Olivathan vanhempani takoneet päähäni pystyvyyttäni. Ja sitäpaitsi minullahan oli vain yksi ihailija lisää.
Tämä oli ehkä hieman ärsyttävästi kuvailtuna luonteeni ja mistä arvelen kaiken juontavan juurensa. Negatiivisiksi katsottuja luonteenpiirteitä, joita pitkä ikäero ruokkii voisivaat olla itsekkyys, joustamattomuus, negatiivisen palutteen huono sietokyky, omaan napaan tuijottaminen ja toisten huomioimisen puute. Positiivista: hyvä itsetunto, se että ei tunne kovin helposti kateutta, tuntee olevansa ainutlaatuinen ja rakastettu, yrittäminen ja eteenpäin pyrkiminen. Mitä muuta teidän mielestänne? Onko omia kokemuksia? Miten itse olette kokeneet pitkän ikäeron?
Omista lapsista ei ole kokemusta, mutta minulla on itseäni kymmenen vuotta nuorempi veli. Muita sisaruksia ei ole. Mielestäni suuresta ikäerosta ei ole ollut muuta haittaa kuin se, että tuntui ikävältä muuttaa pois kotoa veljen ollessa vasta alaluokilla koulussa, olisi halunnut seurata vielä tarkemmin hänen kasvuaan. Meillä ainakin minulle on tullut voimakkaasti suojeleva rooli, olen välillä kuin äidin korvike, vaikka yritän sitä tietysti välttää. :) Tämä voi toki johtua myös siitä, että olemme eri sukupuolta. Hyviä puolia siis tässä ikäerossa on se, ettei tule suuria riitoja koskaan, huonoa ehkä se että voi vieraantuakin (ei ole tosin meillä tapahtunut) ja alku voi tuntua hankalalta esikoiselle, jos on tottunut "saamaan kaiken". Itse pidän kyllä sisarusta suurena rikkautena vaikka silloin kymmenvuotiaana olinkin joistain asioista kateellinen.
Silti minuun tämä ikäero on vaikuttanut niin, että itse toivoisin saavani lapset pienemmällä ikäerolla. Silloin he voivat nauttia enemmän toistensa seurasta. Oma veljeni alkaa nyt vasta tulla siihen ikään jolloin meillä on paljon puhuttavaa, ja varmasti vasta muutaman vuoden päästä olemme "samalla viivalla" kiinnostustemme ja ajattelun kannalta. Odotan sitä aikaa tosi paljon!
Siinähän sinä itse ne puolustuksesi keksit :)
Minulla on kaksi nuorempaa veljeä, toinen 2 vuotta ja toinen 9 vuotta minua nuorempi.
2 vuotta nuoremman kanssa olimme ylimmät ystävykset 10 ensimmäistä ikävuottamme. Oli tosi ihanaa kun ikäeroa ei ollut sen enempää, koskaan ei ollut yksinäistä kotona, meitä kiinnostivat pitkälti samat asiat, ja meillä oli samat kaverit.
Teini-iässä tappelin 2 vuotta nuoremman veljeni kanssa sitten oikein kunnolla ja koko ajan. Melkeinpä vihasimme toisiamme. Kun muutin 18-vuotiaana pois kotoa, tilanne muuttui täysin. Muutamassa kuukaudessa veljeni valitsi minut uskotukseen ja meistä tuli taas ystävät. Nyt hän suhtautui minuun kunnioittavasti, 2 vuoden ikäero oli yhtäkkiä suuri.
Keskenään pikkuveljeni sen sijaan tappelivat nimenomaan kun olivat pieniä, kilpailivat kai äidin huomiosta tms. Jossain vaiheessa ala-astetta 9 vuotta nuoremmasta veljestäni tuli isomman veljen pieni kopio ja ihailija, mitä hän on vieläkin, ja he tulevat tosi hyvin toimeen keskenään.
Itse olen ollut 9 vuotta nuoremmalle veljelleni aina toinen äiti. Hän on tullut minun luokse kun oikea äiti on ollut suuttunut. Hän on halaillut ja pussaillut minua vielä aika isonakin poikana, jolleivät kaverit ole nähneet. Henkisellä tasolla sama näkyy selvästi vieläkin, vaikka juuri nyt hän on siinä iässä, että yrittää peittää tunteensa ja olla kovis :) Odotan, että kuopus kasvaa pois teini-iästä niin ehkä hän halaa minua taas.
vanhin 11v sitten 7v ja 1v eli aika pitkä väli kaikilla keskenään,mut tää oli mulle sopiva tahti.Ja lapsien kannalta ainoa huono puoli on että kaikki tarvitsisivat omaa tilaa jota meillä ei ole liiemmälti,siis tarkoitan että 11v poika ei enää niinkään leiki leluilla vaan haluaisi pelailla ja lueskella omissa oloissaan ja 7v tytöllä on taas niin pirusti sitä kaikenlaista krääsää kerääntynyt ja 1v tyttö sotkee molempien hommat(,meillä on viidelle hengelle kaksi makuuhuonetta).Siis jos lapset olisivat suurinpiirtein saman ikäisiä niin heillä olis saman tyyppiset tarpeet jotka ois helpompi järjestää pienissä tiloissa,mut kyllä isoveljestä on jo suunnaton apu pikkusiskon hoidossa ja muutenkin.Itselläni ei olisi vuoden välein synnyttäminen toiminut,näin minulla on jäänyt
synnytysten välillä sitä omaa aikaa jopa ruhtinaallisesti kun ei ole ollut "aina" vauva kainalossa.Kenties jos olisin aloittanut lapsen teon hieman nuorempana kuin 26v niin sitä ei ehkä olis ajatellu niin paljon omaa mukavuuttaan,mene ja tiedä.
Meidän tytöllä ja pojalla on eroa 4 v. Suunniteltiin eroksi vähintään viittä vuotta, mutta kun se kuume vei mennessään... Mulla ja pikkuveljellä on 9v, miehellä ja nuorimmalla veljellä 8v, joten tästä nämä "pitkät" erot. Mun mielestä 4v ero ei edes ole pitkä. Tuo 9v on jo vähänliian pitkä, mutta kukin tavallaan.
Lähipiiristä löytyy lasten ikäeroja haitarilla 1v-7v. Mutta yhteinen kokemus on, että sisarukset tappelee ja riitelee aina, olipa ikäero mikä tahansa. Niin meilläkin. Välillä on auvoista kun isosisko huolii pikkuveljen leikkiin ja välillä tokaisen huudon keskellä miehelleni, että ei enää lapsia tähän taloon!
Edelleenkin olen isojen (yhteiskunnan mielestä) ikäerojen kannalla, tällöin kaikki lapset saavat jakamattoman vauvahuomion ja isommat älyävät jo enemmän, että vauva ei ole tullut viemään heidän paikkaansa.
Moj... minä olen itse 16 ja täytän tänä vuonna 17 ja veljeni täyttää 7 eli 10 vuotta on ikäeroa ja vanhemmilla ei ole enempää lapsia tarkotus hankkia.. ja veljen kans menee hyvin ja parempi näin niin kun on pieni niin on äidillä ja isällä aikaa kun ei ole heti seurava tulossa..