Miten on tämmöinen osakas jaossa jolla on mielialalääkitys ja jonka toiminta jaon aikana ei ole aina ollut järkevää. Eikö hänellä voisi olla holhooja tai kuinka sen hänelle saisi sillä asioiden hoitamisesta ei tule mitään hänen kanssaan. Voisi olla hyvä, että olisi joku joka allekirjoittaisi valtakirjat ym hänen puolestaan kun hän pienimmissäskin asioissa aina on vastaan ja epäröi.
Ongelmia
Akseli
2301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ellei anna valtakirjaa, voidaan hakea edunvalvojan määräämistä pesänjakoa varten. Taikka sitten haetaan kuolinpesään pesänselvittäjä/-jakaja.
VALTAKIRJA
Jos osakas valtuuttaa jonkun edustamaan itseään jaossa, niin hyvä on. Kun hän kuitenkin "pienimmissäkin asioissa aina on vastaan ja epäröi", hän ehkä ei luota keheenkään ulkopuoliseen (tai vielä vähemmän toiseen osakkaaseen) niin paljon, että antaisi valtakirjan. Sitä paitsi valtuutus on koska tahansa peruutettavissa, joten jaon loppuun saattaminen, jos se jostain syystä pitkittyy, ei valtakirjasta huolimatta ole varmaa.
EDUNVALVOJA
Edunvalvojan saaminen osakkaalle vastoin hänen tahtoaan sillä perusteella, että osakkaalla on mielialalääkitys, tai että hänen toimintansa jaon aikana ei muiden osakkaiden mielestä ole aina ollut järkevää, ei suinkaan ole itsestään selvää. Siihen vaditaan selvitystä siitä, että osakas sairautensa takia ei ole kykynevä ymmärtämään taloudellisia asioita ja valvomaan asiassa omaa etuaan. Se, että osakas on "hankala", ei edunvalvojan määräyksen saamiseen oikeuta.
Jos osakkaalle määrätään edunvalvoja, jakoon tulee hankkia maistraatin hyväksyntä, tai jaon tulee toimittaa oikeuden määräämän pesänjakajan.
PESÄNJAKAJA
Käräjäoikeus määrää jonkun pesän osakkaan hakemuksesta pesänjakajan toimittamaan kyseisen jaon. Pesänjakajalla on lain mukainen valtuus päättää niistä jakoon liittyvistä kysymyksistä, joista osakkaat eivät pääse yksimielisyyteen. Hänen tulee olla puolueeton, mutta nimenomaisesti hänen tulee valvoa, ettei vajaavaltaisen (jota edustaa edunvalvoja) etua loukata. Jos kysyjän tarkoittama osakas on mieleltään niin sairas, että hänen on katsottava tarvitsevan jakoa varten edunvalvojan, edunvalvoja on haettava, pelkkä pesänjakajan määräys ei tällöin riitä. Muutoin on olemassa riski, että jako riitautettaisiin ja tuomittaisiin mitättömäksi.
Pesänjakajan toimittama jako on kustannuksiltaan kallein. Kustannukset jakaantuvat kaikille osakkaille pääsääntöisesti heidän pesänosuuksiensa mukaisessa suhteessa. Lisäksi jokaiselle tulevat heidän mahdollisten omien avustajiensa veloittamat kulut. Ehkä kannattaisi tuoda tämä näkökohta hankalaksi koetun osakkaan tietoon, ennen kuin päätettäsiin, joudutaanko turvautumaan toimitusjakoon.