Saatteko ohjausta?

Haluaisin kuulla, miten te muut graduntekijät olette saaneet ohjausta työhönne. Meillä professorit lähinnä pyörittelevät peukaloitaan vastaanotolla ja löytävät huomauteltavaa, mutta mitään konkreettisia parannusehdotuksia ei tule. Kaiken huipuksi graduntekijät saavat jatkuvasti kuulla, miten ylityöllistettyä henkilökunta on. Joten ei saa kysellä liikaa.

Jos ei saa mielestään tarvittavaa (tai juuri minkäänlaista) ohjausta, mitä voisi tehdä? Ohjaajaa ei oikein voi vaihtaa.
172338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

"Kaiken huipuksi graduntekijät saavat jatkuvasti kuulla, miten ylityöllistettyä henkilökunta on. Joten ei saa kysellä liikaa."

Jep. Tämä on kyllä tullut itselläkin vastaan. Itselläni on niin, että graduseminaarin ohjaa eri ohjaaja ja toinen ohjaaja on sitten se joka ikään kuin tarkastaa työn varsinaisen sisällön. Tuota "sisällön tarkastaja" -ohjaajaa ei saisi liiaksi häiritä, vaan tämä graduseminaarin ohjaaja on ikään kuin eräänlaisena "puskurina" tuossa välissä. Tosin meillä on niin pieni laitos, että henk. kunnan kanssa on kyllä jatkuvasti tekemisissä. On silti tullut sellainen fiilis ettei hirveästi viitsi mennä kyselemään mitä tuo toinen ohjaaja on työstä mieltä.

"Jos ei saa mielestään tarvittavaa (tai juuri minkäänlaista) ohjausta, mitä voisi tehdä?"

Sanoisin että voit ottaa yhteyttä ainejärjestön koulutuspoliittiseen vastaavaan tai yo-kuntasi koulutuspol. sihteeriin (tai joku vastaava nimike) ja valittaa ohjaustilanteesta ainakin ensi töiksi sinne.

Äänestä

Gradujen ja diplomitöiden kuuluu olla itsenäisiä töitä, ja siksi on erikseen mainittu, että niissä ohjauksen osuus on merkittävästi pienempi kuin muissa harjoitustöissä. Se on myös yksi arvosteluperuste. Kannattaa ottaa niistä huomautuksista kaikki irti ja muotoilla työtä niiden mukaan. Jos ei ymmärrä jotain huomautusta, voinee kysyä tarkentavia kysymyksiä ja sehän on jo ainakin laihaa neuvontaa.

Äänestä
  • Ei, en ole saanut ohjausta juuri laisinkaan muutamaa lausetta enempää. Ja olen vaihtanut ohjaajaa, nyt tilanne parempi.

    Itsenäisyysperiaate on vain tekosyy sille ettei tarvitse puuttua opiskelijoiden opinnäytteisiin. Pääasia on, että laitokset saavat tulostavoitteensa täytettyä tai ainakin pääsevät lähelle sitä.

    Joskus riittäisi edes muutama kannustava ja tutkimusta oikeaan suuntaan vievä sana, eikä mikään mieti-illat-kotona-mitä-se-sanoillaan-tarkoitti-palaute. Rehellinen ja oikeanlainen palaute säästäisi opiskelijaa (ja opetushenkilöstöä) turhilta kysymyksiltä ja turhautumiselta. Voisi myös valmistumisaikataulu nopeutua...Ja lisäksi valmistuttuaan voisi opiskelunsa jälkeen jopa kehua entistä oppilaitostaan.

    Kunnolliset opinnäytteet harvoin ovat valmistuneet ilman kunnollista ohjausta!

    Äänestä

  • mitä ohjausta? kirjoitti:

    Ei, en ole saanut ohjausta juuri laisinkaan muutamaa lausetta enempää. Ja olen vaihtanut ohjaajaa, nyt tilanne parempi.

    Itsenäisyysperiaate on vain tekosyy sille ettei tarvitse puuttua opiskelijoiden opinnäytteisiin. Pääasia on, että laitokset saavat tulostavoitteensa täytettyä tai ainakin pääsevät lähelle sitä.

    Joskus riittäisi edes muutama kannustava ja tutkimusta oikeaan suuntaan vievä sana, eikä mikään mieti-illat-kotona-mitä-se-sanoillaan-tarkoitti-palaute. Rehellinen ja oikeanlainen palaute säästäisi opiskelijaa (ja opetushenkilöstöä) turhilta kysymyksiltä ja turhautumiselta. Voisi myös valmistumisaikataulu nopeutua...Ja lisäksi valmistuttuaan voisi opiskelunsa jälkeen jopa kehua entistä oppilaitostaan.

    Kunnolliset opinnäytteet harvoin ovat valmistuneet ilman kunnollista ohjausta!

    Vähän tässä alkaa pelottaa kun näitä viestejä lukee, nimittäin itse en ole seminaarivaiheen jälkeen näyttänyt tekstiäni proffalle, vähän olen kertonut mitä olen tekemässä ja siihen saanut pari ohjetta, samoin sisällysluetteloon.
    Nyt alkaa loppumetrit jo gradussa häämöttää, ja saapi nähdä miten käy kun vien "valmiin" työn sisään. Itse toivon että siinä vaiheessa tulee sitten kaikki korjaukset kerralla, olen aika itsenäisesti työtä tekevä niin jotenkin on tuntunut vaikealta mennä ohjausta hakemaan.

    Mielestäni sitä ohjausta kuuluu kuitenkin saada, jos sitä haluaa, joten rohkeasti vaan kysymään! Hyvä apu ovat myös muut graduntekijät, itse ainakin olen kaikki tekniset seikat ym. tarkistellut kavereiden kanssa yhdessä.

    Äänestä

  • Itsenäisiä töitä ne ovat silti vaikka ohjausta saisikin. Ja siis sitä pitää saada. Kyllähän hyvänen aika väitöskirjojen kirjoittajillakin, siis jatko-opiskelijoilla, on omat ohjaajansa. Ohjaajan tehtävähän on selvittää opiskelijalle sitä erityisalaa ja alalla tehtyä tutkimusta johon työ liittyy.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Itsenäisiä töitä ne ovat silti vaikka ohjausta saisikin. Ja siis sitä pitää saada. Kyllähän hyvänen aika väitöskirjojen kirjoittajillakin, siis jatko-opiskelijoilla, on omat ohjaajansa. Ohjaajan tehtävähän on selvittää opiskelijalle sitä erityisalaa ja alalla tehtyä tutkimusta johon työ liittyy.

    Hmmm... Jäin miettimään tuota että ohjaajan tehtävä n selvittää alalla tehtyä tutkimusta... Itse olen ymmärtänyt että ainakin meidän laitoksellamme toivotaan että ohjattava itse ottaisi selvää omaan aiheeseensa liittyvästä tutkimuksesta ja perehtyisi siihen. Eihän ohjaajatkaan joka aiheeseen ennätä sillä tavalla syventyä, ohjattavastahan tulee kuitenkin ajan kanssa oman työnsä asiantuntija.

    Tosin siinä olen ehdottomasti samaa mieltä että ohjausta on saatava. Minä ainakin olen pystynyt hyvin puhumaan ohjaajani kanssa siitä millaista ohjausta toivoisin ja ainakin tähän asti olen sellaista myös saanut.

    Äänestä

  • kielipuoli kirjoitti:

    Hmmm... Jäin miettimään tuota että ohjaajan tehtävä n selvittää alalla tehtyä tutkimusta... Itse olen ymmärtänyt että ainakin meidän laitoksellamme toivotaan että ohjattava itse ottaisi selvää omaan aiheeseensa liittyvästä tutkimuksesta ja perehtyisi siihen. Eihän ohjaajatkaan joka aiheeseen ennätä sillä tavalla syventyä, ohjattavastahan tulee kuitenkin ajan kanssa oman työnsä asiantuntija.

    Tosin siinä olen ehdottomasti samaa mieltä että ohjausta on saatava. Minä ainakin olen pystynyt hyvin puhumaan ohjaajani kanssa siitä millaista ohjausta toivoisin ja ainakin tähän asti olen sellaista myös saanut.

    "... Itse olen ymmärtänyt että ainakin meidän laitoksellamme toivotaan että ohjattava itse ottaisi selvää omaan aiheeseensa liittyvästä tutkimuksesta ja perehtyisi siihen."

    Juu siis ilman muuta opiskelijalla oma vastuukin on, viime kädessä sitten vastuu on siinä että lukee ohjaajan vihjaaman materiaalin ja päättää miten sen suhteuttaa omaan graduunsa. Mutta ohjaajan tehtävä on selvittää minusta sitä mikä alalla on ikään kuin ajankohtaisinta ja toisaalta ohjattavana olevan gradun kannalta suht. oleellista.

    Itselläni on sitten tosin sellainen melko poikkitieteellinen gradun aihe johon ohjaajilta on vaikea saada vinkkejä, johtuen mm. siitä että aihetta ei ole Suomen yliopistojen englannin laitoksilla tutkittu lainkaan (kirjallisuuden, viestinnän ja elokuvatutkimuksen puolella sen sijaan jonkin verran kyllä). Muualla maailmassa aiheesta kirjoittaneet ovat sitten kylläkin valtaosin englannin kielen ja kirjallisuuden tutkijoita, ainakin olleet jossakin vaiheessa uraansa.

    Tässä tulee vastaan sitten se, että sitä joutuu ohjaajalle aika pitkälti juuri itse perustelemaan miksi jokin juttu on aiheen kannalta tärkeätä ja yleensä miten aihetta voisi tutkailla. Eli myönnän toki sen, että aiheeni outoudesta johtuen saattaa myös ohjaus omalla kohdallani olla heikkoa - onneksi kuitenkin saan tehdä graduni ko. aiheesta. Mutta siis sellaisesta tapauksessa, kun aihe liittyy läheisesti laitoksella työskentelevien intresseihin, pitäisi ohjausta kyllä mielestäni saada.

    Äänestä

Taidanpa olla tästä porukasta aikamoinen kummajainen, sillä ensinnäkin minulla on gradussani kaksi ohjaajaa, joita saa vapaasti "häiritä" ja kysyä heiltä neuvoja, jos he osaavat neuvoja antaa. Heidän lisäkseen olen "joutunut" tai lähinnä olosuhteiden pakosta(koska graduohjaajani eivät tiedä graduaiheestani paljoakaan) keskustellut kahden muunkin yliopiston työntekijän kanssa, jotka taas tietävät aiheestani paljonkin. Lisäksi minulla on kaksi yliopiston ulkopuolista henkilöä, jotka ovat luvanneet lukea työtäni, kunhan heille työni toimitan ja saan heiltä paljon hyviä vinkkejä ja neuvoja.

No minä en kylläkään opiskele suuressa yliopistossa eikä laitoskaan ole kohtuuttoman suuri.

Äänestä
  • Oletko kenties Vaasasta? Itse nimittäin olen. Meillä englannin laitoksella on tullut vastaan sellainen ongelma että porukkaa on tuntuisi tällä hetkellä oelvan jopa LIIKAA graduvaiheessa. Toisin sanoen henkilökuntaa kun on vähän ja paljon gradun tekijöitä, ovat ohjaajat tiukoilla. Sinänsä laitoksen kannalta on tietenkin hyvä että graduja valmistuu, mutta toisaalta on sitten tämä ohjausongelma. Siis ei meillä varsinaisesti ole tietenkään kielletty ottamasta ohjaajaan yhteyttä, mutta kuitenkin sellainen olo on tullut, että liikaa ei saisi häiritä. Ja sitten meillä on tosiaan tuo kahden ohjaajan systeemi eli niin että gradusemmassa ohjaaja antaa lähinnä käytönnän vinkkejä, mutta esim. oman työni varsinaisen sisällön tarkastaa sitten toinen ohjaaja koska työni ei varsinaisesti kuulu graduseminaaria vetävän ohjaajan erityisalaan. Molemmat ymmärtääkseni tarkastavat sitten kieliasun ja muotoseikat.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Oletko kenties Vaasasta? Itse nimittäin olen. Meillä englannin laitoksella on tullut vastaan sellainen ongelma että porukkaa on tuntuisi tällä hetkellä oelvan jopa LIIKAA graduvaiheessa. Toisin sanoen henkilökuntaa kun on vähän ja paljon gradun tekijöitä, ovat ohjaajat tiukoilla. Sinänsä laitoksen kannalta on tietenkin hyvä että graduja valmistuu, mutta toisaalta on sitten tämä ohjausongelma. Siis ei meillä varsinaisesti ole tietenkään kielletty ottamasta ohjaajaan yhteyttä, mutta kuitenkin sellainen olo on tullut, että liikaa ei saisi häiritä. Ja sitten meillä on tosiaan tuo kahden ohjaajan systeemi eli niin että gradusemmassa ohjaaja antaa lähinnä käytönnän vinkkejä, mutta esim. oman työni varsinaisen sisällön tarkastaa sitten toinen ohjaaja koska työni ei varsinaisesti kuulu graduseminaaria vetävän ohjaajan erityisalaan. Molemmat ymmärtääkseni tarkastavat sitten kieliasun ja muotoseikat.

    En ole Vaasasta vaan Joensuusta.

    Äänestä

  • Hallintotieteilijä kirjoitti:

    En ole Vaasasta vaan Joensuusta.

    Okei, vaikutit vaan jotenkin "vaasalaishallarilta." Mutta, hyvät jatkot gradun kanssa.

    Äänestä

Minäkin saan ohjausta, tosin vasta ohjaajan vaihtumisen jälkeen. Olen kaikin puolin tyytyväinen ohjaajaani, olemme sopineet että teen työtäni (omasta halustani) mahdollisimman itsenäisesti niin pitkälle kuin suinkin siltä tuntuu, mutta apua saan pyytää ja neuvoa kysyä.

Voisithan keskustella ohjaajasi kanssa tilanteestasi ja esittää toivomuksia ohjauksen suhteen. Monesti ohjaajallekin voi olla vaikeaa tietää millaista ohjausta kukin opiskelija haluaa, meitäkin kun on moneksi.

Tsemppiä hommiin!

Äänestä

En saa.

Jätin marraskuun lopulla 50-sivuisen graduluonnoksen tarkastettavaksi.

Nyt tuli melkein 2 kk myöhemmin "palaute" - parin rivin pituinen s-postiviesti, jonka perusteella on vaikea uskoa, että proffa on edes lukenut työni...

Helvetin helvetti! Arvosanalla ei väliä, kunhan pääsen siitä hökötyksestä eroon!
(Ja opiskelut on tähän asti menneet ihan kivasti.)

Äänestä

Juu oli kyllä mulle aika shokki, kun olin jo kirjottanut vastaavat kuin pro-seminaari ja seminaari-työ Ruotsin kahdessa eri yliopistossa. Siellä seminaarityön ohjaajallani oli vain neljä muuta ohjattavaa ja olisin saanut häiritä häntä paniikin iskiessä jopa kotinumerosta. Pro-semppatyötä varten minulle valittiin pitkään ja hartaasti ohjaajaa, jotta varmasti sain asiantuntevan tyypin, koska aiheeni oli aikas erikoinen. Kerran viikossa neuvottelin hänen kanssaan suurin piirtein tunnin verran ja kuuntelin silmät ihailusta pyöreinä hänen loistavia ideoitaan ja kommenttejaan! Juttu toimi niin, että ensin kerroin omia ajatuksiani ja sitten siitä syntyi syvät keskustelut. Molemmat näistä prosesseista todella OPETTIVAT minulle paljon!!!

Kun saa asianmukaista ohjeusta, uusia ideoita, keskustelua, asiasta oppii aivan toisella tavalla. Nyt yritän työllä ja tuskalla vääntää gradua Suomessa. Ohjaajallani on 70 muuta ohjattavaa!!! Jos mulle tulee ongelma, proffalle pitää meilata, koska hän harvoin on paikalla, ja vastaus tulee 2 vkon kuluessa!!! Ja tähän on tyytyminen. Voi kiesus. Eipä ole kummakaan, että vähän venyy nuo kirjoitusajat. jos tulee ylitsepääsemätön ongelma, pitäisi aina olla valmis hukkaamaan pari viikkoa aikaa. Kerran en viitsinyt odotella ja etenin työssäni itsenäisesti. Noh, homma meni päin persettä ja kahden viikon työ sitten hukkaan.

Plaah, sanon minä. Aion kyllä sitten jättää palautetta asiasta. Noh, onneksi proffani sentään on muutoin mukava, eikähän se ole hänen oma vikansa, että laitoksemme on niin pirun pieni ja köyhä...

Äänestä

Ensimmäisen tutkinnon kohdalla en saanut mitään ohjausta.

Nyt opiskelen toista tutkintoa ja huomaan, että tällä laitoksella todella panostetaan ohjaukseen. Aina saa häiritä sähköpostilla tai vastaanottoaikoina. Todella mahtava tunne - vaikka olisin kyllä tarvinut sitä ohjausta enemmän sillä ensimmäisellä kerralla...

Äänestä

Aina sai ohjausta, ja vastaanottoajoistakaan ei tarvinnut piitata. Opiskelija oli aina tervetullut käymään proffan juttusilla, jos vain oli asiaa.

Äänestä

Kyllä kai se gradun ohjaus on joka paikassa enemmän tai vähemmän puutteellista jo siitä syystä, että opiskelijan on suoriuduttava gradustaan omin taidoin ja kyvyin - kuten yleensäkin elämässään. Sen takia kiitelläänkin niitä gradun tekijöitä, jotka ovat vikkelästi ja ilman pulinoita saaneet gradunsa valmiiksi. Tiedekunnilla on kuitenkin oltava selkeät tavoitteet ja vaatimukset siitä mitä graduilta kulloinkin vaaditaan. Muotisana gradun teossa onkin tällä hetkellä "itseohjaus" tai gradun tekijän itseohjautuvuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Emma kirjoitti:

Haluaisin kuulla, miten te muut graduntekijät olette saaneet ohjausta työhönne. Meillä professorit lähinnä pyörittelevät peukaloitaan vastaanotolla ja löytävät huomauteltavaa, mutta mitään konkreettisia parannusehdotuksia ei tule. Kaiken huipuksi graduntekijät saavat jatkuvasti kuulla, miten ylityöllistettyä henkilökunta on. Joten ei saa kysellä liikaa.

Jos ei saa mielestään tarvittavaa (tai juuri minkäänlaista) ohjausta, mitä voisi tehdä? Ohjaajaa ei oikein voi vaihtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu