Biologian luokassa osa1

Himokasatte

Karkkilan yläasteen 9a luokalla oli juuri biologian tunti päättynyt. Markus on jo hyvän tovin katsellut Pauliinaa, ja heillä oli ollut juuri seksistä tunti. Markus oli haaveillut Pauliinasta koko tunnin. Pauliina ei ollut luokan suosituin tyttö, eikä kaunein, mutta jokin Pauliinassa kiihotti Markusta. Markus on monta kertaa runkatessaan ajatellut Pauliinaa, ja hänen pienehköjä rintoja, joita hän kuitenkin häpeä, sievää pyllyä, joka oli joidenkin mielestä liian iso, mutta ei Markuksen. Markus on huomannut että Pauliina on katsellut häntä jo hieman aikaa. Opettaja pyytää Pauliinaa biologian luokan takahuoneeseen. "Pauliina tämä sinun esitelmäsi peniksestä on hieman huolimattomasti tehty." Opettaja aloitti saarnan, mutta sen keskeytti puhelin. "Anteeksi minun pitää poistua. Tulen vartin päästä takaisin, mieti sillä välin mikä tässä on pielessä." Pauliinaa ei miellyttänyt jäädä koulun jälkeen kouluun. Hän oli juuri lähtemässä, mutta huomasi luokassa Markuksen joka vielä ahtoi kirjoja reppuun. Pauliinan katse meni väkisin Markuksen jalkoväliin, ja huomasi että Markuksella oli stondis. Pauliina alkoi heti ajatella, miltä tuntuisi ottaa Markuksen muna suuhun, imeä ja lutkuttaa sitä. Samaan aikaan Markus huomasi Pauliinan jolla alkoi nännit kovettua. Markus lähestyi Pauliinaa. "Ai sä et lähtenytkään vielä" Markus kysyi koettaen katsoa Pauliinaa silmiin, mutta hän ei pystynyt siihen. Hänen teki mieli vain katsella Pauliinan pienehköjä rintoja, joista törötti nännit. Pauliina huomasi mitä Markus katseli, mutta ei sanonut Markukselle mitään. Pauliinaa kiihotti Markuksen katse entisestää.

"Sulla on kivat nännit" Markus sanoi. Pauliina ei tiennyt sanoiko Markus sen pilalla vai tosissaan. "Ja sulla kiva penis" Pauliina sanoi takaisin. Markus hymyili ja päätti suudella Pauliinaa. Pauliina suuteli takaisin. He suutelivat intohimoisesti, ja Markuksen käsi etsiytyi Pauliinan vasemmalle rinnalle. Markuksen hyväily tuntui Pauliinasta hyvältä, vaikka rinnat olivatkin arat. Markus lopettaa suutelemisen. "Ota paita pois." Samalla kun Markus käy laittamassa ovet lukkoon ja ikkunan sälekaihtimet kiinni, on Pauliina tehnyt työtä käskettyä. Markus irrottaa Pauliinan rintaliivit, ja ottaa hellästi nännin suuhun. "mmm..." Pauliina hymisee. Pauliina on malttamaton ja alkaa kouria Markuksen penistä. Pauliina avaa Markuksen housun napit ja vetää niitä vähän alemmaksi, sitten hän laittaa käden Markuksen boksereihin sisään. Pauliina pitää ensimmäistä kertaa täynnä verta olevaa, sykkivää penistä kädessään. Markus on jo ottanut Pauliinan housut pois, ja hänellä on enään pikkuhousut jalassa. He irtautuvat toisistaan. Markus on alasti muna pystyssä, ja Pauliinalla enään pikkuhousut jalassa. "Opettaja tulee kohta, joten aletaan hommiin." Pauliina sanoo. Pauliina tiputtaa pikkuhousutkin jalastaan.

Markus nostaa Pauliinan pulpetille istumaan. Pauliina ei ole enään neitsyt, sillä hän on sekoillut kännissä jonkun hirveän kundin kanssa. Markus alkaa työntyä hiljalleen Pauliinan sisään. "Sano vaan jos sattuu." Markus sanoo. Pauliina nyökkkää, ja Markus alkaa kiihdyttämään tahtia. Koulupulpetti rytkyy ja Markus työtyy kerta toisensa jälkeen Pauliinan sisälle. Pauliina nautti tilanteesta täysin rinnoin. Yhtäkkiä Markus irtautuu Pauliinasta. "Mitä..." Pauliina ihmetteli. Markus käänsi Pauliinan pöydälle makaamaan pylly Markusta päin. "Ei pyllyyn, ei pyllyyn." Pauliina sanoi, ja Markus huomasi Pauliinan äänensävystä, että on paras totella. "Ei ollut tarkotuskaan" Markus sanoi. Markus alkaa työntymään takaapäin Pauliinan jo auenneeseen pilluun. Markuksen himo kuitenkin voittaa, ja hän päättää että jotain hänestä on oltava Pauliinan pyllyssä, ja hän survaisee sinne etusormensa varottamatta. Pauliina voihkaisee. Pauliinasta tuntuu että hän on valmis. Hän saa rajun orgasmin, ja koko keho värähteli. "Aaahaahahaaaaaaaa...." Pauliina huutaa täyttä huutoa. Markuksenkin alkoi olla jo vaikea pidätellä siemensyöksyä joten hän irtautuu Pauliinasta. "Ota se suuhun." Markus sanoi ja jatkoi "Mä tuun kohta." Pauliina otti Markuksen kovan peniksen suuhun. Pauliina oli jo saanut orgasmin, joten nyt hän keskittyi vain antamaan. Hän imi Markuksen penistä niin kovaa kuin vain pystyi, veti esinahkaa eestaas, nuoli ja lutkutti. Lopulta Markus ei enään kestänyt vaan hän tuli. Pauliina sai lämpimän lastin siemensyöksyä kitaansa. Markus näki tähtiä. Lopulta he pukeutuvat ja juuri kun Markus lähti luokasta, opettaja tuli takahuoneesta. "Anteeksi että kestikin vähän pidempään, mutta asia oli tärkeä." Pauliinaa ei opettajan myöhästyminen haitannut...päinvastoin.


Tarina saa jatkoa, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä ensi tunnin lopuksi tapahtuu...

11

8578

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiimapillu

      jatka pliis pian toi oli tosi ihana teksti

      • jonttu

        kerro lisääääääääääää toi oli hyvä


    • Dildo

      jatka samalla linjalla. Oli hieman ärsyttävää lukea tekstiä kun oli koko ajan -Pauliina,Markus,Pauliina Markus, plaaplaa,pauliina sitä markus tätä plaa...

      Eli toisin sanoen, kirjoituksessasi oli koko ajan kun viitattiin henkilöihin niin etunimiä...
      Harvoin jos ollenkaan oli siellä sana HÄN, HE...yms...

      Ei millään pahalla, ehkä seuraavassa sit vähän paremmin.

      • Himokasatte

        Kiitos neuvoista.


    • Jack

      Huono! Kuten joku jo kirjoitti, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus, Pauliina, Markus...
      Onko tuota nyt hauska lukea? Vastaus: ei!

    • mie

      siis käsittämättömän surkee!

    • juups..

      Joku tässä mätti ja pahasti.. Ehkä: '"Ja sulla kiva penis"' tai:"...sai lämpimän lastin siemensyöksyä kitaansa" tai sitten:"...hän on sekoillut kännissä jonkun hirveän kundin kanssa." Kannattais ehkä miettiä noita sanavalintoja vielä hiukan... Kaikenkaikkiaan aika koominen juttu...

    • mammarainen

      jatka vaan :)

    • Cassius

      Menee aika pahasti maku kun ihan järjettömiä kielioppivirheitä näissä jutuissa. Lapset voisivat kirjoitella jotain muuta kun seksinovelleja. Jos ei ole harrastanut seksiä, kirjoittaa todennäköisesti erittäin huonon tarinan. Ellei ole nainen, jotka jostain syystä osaavat kirjoittaa hyviä tarinoita :)

    • Markus

      Joo oli toi ihan kiva.Ois vaan voinut olla vähän pitempi eli enemmän tuollasia.Oikeestaan tuo oli tosi hyvä.Eli:hyvä,hyvempi.hyvin!Heh heh

      • Marika

        Hyvä....lisää!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      19
      1168
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      57
      965
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      863
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      761
    6. 61
      715
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      696
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      662
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      37
      660
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      596
    Aihe