sattuipa tässä eräänä päivänä mielenkiintoinen tapaus. olimme vaimoni kanssa uimassa eräässä eteläsuomalaisessa uimahallissa. vaimoni on aika uhkea( 165/60 80/DD) uikkarina hänellä oli sporttinen bikini. uitiin jonkin aikaa ihan rauhassa mutta sitten vaimoni kertoi että eräs nuori kundi tuijottaa. niinpä näkyi tekevän. vaimoni iski silmää ja ui kundin lähelle nojailemaan altaan reunaan. kun kundi oli kohdalla vaimoni painui veteen niin että rinnat oli juuri ja juuri veden alla ja nosti bikinin yläosaa ja päästi tisut vapaaksi veden alle. kundi oli upota kun huomasi sen. vaimoni piilotti tisut taas ja ui niin kuin ei olisi mitään tapahtunut. myöhemmin kundi jututteli vaimoani altaan reunalla ja mimmini kehräsi kuin kissa.
huomasin että vaimoni kävi jo kuumana. nännit nöpötti uikkarin läpi aika kovina. hetken juteltuaan vaimoni tuli luokseni ja kertoi kundin ehdotelleen aika rohkeita. poistuimme hallista ja tapasimme kundin pihalla "sattumalta". heitimme hiukan juttua ja tulimme autollemme jossa jatkoimme jutustelua. kundi kertoi ihastelleensa vaimoni tisuja. vaimoni kertoi että se tuijottelu oli kiihottanut häntä. lopulta pienen suostuttelun jälkeen vaimoni kaivoi tisunsa esiin ja näytti niitä kundille. tämä kaivoi takapenkillä kalunsa esiin ja runkkasi mällit käteensä. poistuessaan hän antoi numeronsa ja lupasimme soitella. kotona olikin sitten kyyti kylmää....

Vastaukset 1
Vanhimmat
Toivottavasti jatkoa seuraa...
Kieltämättä hyvin kiihoittava tapaus ; )