Istuin ikkunan ääressä katsellen miten vesipisarat valuivat alas ikkunaa ja kuunnellen miten sade rummutti hiljaa peltikattoa.
Holly oli soittanut isälleen, ja kertonut, että olimme kaikki liftanneet Hollyn luokse. Hän oli myös kysynyt saisinko jäädä yöksi. Holly oli saanut suostutella isäänsä ainakin viisi minuuttia, mutta lopulta sain jäädä. Jack oli myös tarttunut puhelimeen, kylläkin soittaakseen taksin viemään häntä kotiin. Ensin Jack oli kylläkin rohmunnut pari voileipää ja muutaman keksin. Olin haukkunut hänät ahmatiksi vähän väliä jo monen vuoden ajan. Olimme tunteneet toisemme melkein kuusi vuotta, siitä lähtien, kun Jack muutti kaupunkiin. Hän asui täällä isovanhempiensa luona, koska hänen vanhempansa olivat joutuneet muuttamaan Isoon-Britanniaan työn perässä. He kylläkin lensivät aina lomalla ja silloin tällöin viikonloppuisin tapaamaan poikaansa.
Jack olisi aluksi halunnut lähteä mukaan, mutta hän oli niin kehno englannissa, ettei opiskelusta olisi kuitenkaan tullut yhtään mitään.
Holly kiikutti minulle ja Jackille isot kupilliset kuumaa kaakaota.
-"Kiitos, tätä minä juuri kaipasinkin." sanoin.
-"Ja minulla on vieläkin nälkä..." valitti Jack.
Holly pyöritteli päätään ihmeissään.
-"Olen sittenkin löytänyt sen pohjattoman kaivon." hän sanoi naurahtaen.
-"Ja se on ollut koko ajan ihan meidän neniemme edessä." minä lisäsin. Jack katsoi meitä hieman huvittuneen näköisenä, mutta ei sanonut mitään.
-"Holly, tehdäänkö jotain jännittävää vielä ennen kuin menemme nukkumaan?" minä kysyin yhtäkkiä.
-"Enpä tiedä, minä taidan mennä nyt nukkumaan." Holly sanoi ja haukotteli.
-"Ei me enää mitään vauvoja olla..." sanoin ja hörppäsin kaakaota.
-"Tottakai kello on jo paljon, mutta kaikki muutkin on tuolla juhlimassa."
-"Ai, tarkoitit siis, että mennään takaisin tuonne sateeseen ja..."
-"Ei, kun tarkoitin, että tutkitaan vain yksi juttu tuossa pihalla" minä sanoin.
-"Joo, mutta ihan nopeasti sitten, en halua kastua jälleen." Holly lähti takasin keittiöön.
-"Kiva, minua ei sitten päästetä mukaan, kun tehdään jotain jännittävää... ei sillä, että olsisin muutenkaan tullut mukaan." Jack hörppäsi viimeiset kaakaot mukinsa pohjalta ja tiiraili ulos.
-"Kai se takis kuitenkin joskus tulee..."
-"Kyllähän se voi olla myöhässä." minä sanoin.
Jack nyökkäsi.
Odotimme vielä viisi minuuttia ja auton valot ilmaantuivat pihaan. Jack hyppäsi ylös tuoliltaan ja heilautti kättään mennessään. Hän oli kaataa Hollyn, joka kantoi tarjotinta, jossa oli kaksi lasilista maitoa ja kaksi voileipää.
-"Minulle? Ei olisi minun takiani tarvinnut..." Jack sanoi ja otti toisen voileivistä. Holly ei vaivautunut edes torumaan.
-"Voi, eiköhän Jack saa kotona ruokaa ollenkaan." Holly sanoi, mutta huomasin, ettei hän tosissaan luullut niin.
-"Hänen mummonsahan aivan tyrkyttää Jackille ruokaa. On vain iloinen, kun kasvava poika syö niin paljon." minä sanoin pilaillen.
-"Tuota vauhtia hän yltää sumopainijan mittoihin jo muutaman kuukauden päästä." Holly nauroi. Me molemmat nauroimme.
Minun nauruni kuitenkin katkesi kuin veitsellä leikaten. Ikkunan ohi vilahti tumma hahmo.
-"Mitä nyt." Holly kysyi.
-"Taisin nähdä jotain tuolla ulkona." sanoin, kun sain taas puhekykyni takaisin.
Holly tuli lähemmän ikkunaa.
-"Tuskimpa vain. Olet lukenut ihan liikaa kaikenlaisia jännityskirjoja.
-"Voi olla." sanoin. Katsoin varovasti ulos ikkunasta. Siellä ei näkynyt mitään.
-"Joo, niin sen täytyy olla."
Minä en kyllä voinut olla täysin varma. Ehkä se olikin vain puun varjo tai oksa tai jotain... Mutta en koskaan menisi vannomaan, ettei siellä ollut ketään.
-"Haluatko vielä mennä ulos." Holly kysyi huvittuneena.
-"Hmm... sade olisi kyllä tauonnut, eikä enää taida ukkostaakaan."
-"Hullu, saadaan vielä keuhkonkuume." Holly sanoi.
-"OK, ei mennä." Olin kyllä tyytyväinen omaan päätökseeni, en olisi halunnut mennä enää ulos.
-"Mennään aamulla tutkimaan." sanoin.
-"Sopii." Holly sanoi
-"Hyvällä tuurilla voidaan löytää vaikka kissanjäljet."
-"Et kai sinä pilkkaa minua?..."
-"En, en tietenkään."
Missä olisinkaan ilman Hollya?
Kun olimme syöneet ja juoneet otimme vielä keittiöstä keksejä mukaan ja menimme yläkertaan. Sinne teimme inulle mukavan pedin Holyn huoneen lattialle. Holly kyllä ensin sanoi, että voisin nukkua hänen sängyssään, mutta enhän minä voinut. Se oli kyllä kiltisti sanottu, niinhän suunnillen kaikki oli, mitä Holly sanoi.
En kuitenklaan voinut nukkua vielä, vaikka olinkin luvannut Hollylle, että menisimme nukkumaan, kunhan vain ensin katsoisimme tulisiko telkkarista jotain elokuvia. Menimme siis olohuoneeseen ja laitoimme telkkarin auki. Löysimme yhden ainoan hiemankaan järkevän elokuvan, ja aloimme katsoa sitä.
-"Eikö tamä ole hieman liin pelottava näin myöhään katsottavaksi?" Holly kysyi.
-"Holly pelkää pimeää."
-"Ethän sinä vain pilkkaa minua?" Holly otti tyynyn ja heitti sillä minua. Minäkin otin tyynyn ja heitin. Ei osunut. Otin toisen tyynyn ja Holly valitsi aseekseen sanomalehden.
Me nauroimme ja kikatimme kuin pikkulapset. Yhtäkkiä kuitenkin lopetimme. Kuulimme ensin pientä jyrinää, sitten salama välähti ja valaisi kaiken kirkaalla valollaan. Kuului kovaa jyrinää ja sitten valot sammuivat.
-"Sähkökatko." sanoin.
-"Mennään etsimään jostain kynttilöitä." Holly nousi ja lähti etsimään. Inäkin nousin ja löin heti varpaani johonkin. Hiiviskelimme keittiöön ja aloimme kaivella kaaappeja.
-"Löyssitkö jotain." kysyin hetken kuluttua.
-"En ainakaan kynttilöitä." Holly vastasi.
-"Kaikenlaista muuta kylläkin, esimerkiksi monta pussillista vanhoja leipiä ja..."
-"Holly, shhh..." minä sihisin.
-"Mitä nyt?"
-"Hiljaa..." Olimme molemmat ihan hiljaa. Olin oikeassa, olin tosiaan kuullut askeleita. Nyt se kuuluivat vieläkin paremmin ja vieläkin lähempää.
Sydämeni pamppaili, enkä pystynyt edes liikahtamaan.
-"Ei isän pitäisi vielä tulla..." Holly sanoi. Hollyn isä on nimittäin poliisi ja joutuu usein olemaan yövuorossa.
-"Ei, se ei taida olla isäsi... Holly, seuraa." minä sajnoin. Tartui ystävääni käsivarresta ja johdatin hänet portaisiin.
-"Ylös, nopeasti."
-"Mutta..."
-"Holly, mene nyt vain, tilanne on hallinassa..."
Ei se kyllä ihan tainnut olla, mutta ainakin minulla oli suunnitelma. Juoksimme pimeässä portaat ylös.
Askeleet pysähtyivät ulkoportaille. Minä vedin Hollyn hänen huoneeseensa. Jos vain muistin oikein, niin suunnielmani toimisi... Ulko-ovi aukeni. Nyt taisi olla kiire. Ei ollut aikaa ajatella terkemmin. Menin ikkunalle ja vedin sen auki.
-"Holly, meidän täytyy kiivetä alas."
-"Hulluko olet, en minä..." Holly vaikeni, hän tiesi, että olin tosissani. Holly kapusi ikkunalaudalle. Hän heilautti itsensä ulkopuolelle, missä oli köynnöksille tarkoitettu säleikkö.
-"Luulisi, että olet käyttänyt tätä tietä ennenminkin." sanoin, kun näin miten ketterästi Holly kiipesi alas.
Sitten oli minun vuoroni. Kulin askelten lähestyvän portaita pitkin. Yritin kiivetä nopeasti alas. Melkein putosin ja jäin hetkeksi roikkumaan pelkkien käsien varassa. Pääsin kuitenkin alas asti. Ikkunan alla oli paljon pansaita. Onneksi, sillä sinne me piilouduimme. Kiitin myös onneani, etteivät pensaat olleet ruusupensaita.
Siellä me kyyhötimme pari minuuttia ihan hiljaa. Mitään ei tapahtunut, kukaan ei tullut ikkunaan.
-"Holly, mennään tien varteen, voimme liftata..."
-"Taasko... Mitä tapahtuu, miksen voi mennä omaan kotiini?" Holly kuullosti jo hätääntyneeltä.
Minä johdatin hänet pensaiden ja puiden varjossa tielle. Olimme molemmat sukkasillamme, mikä oli sen vuoksi ihan hyvä, ettemme tehneet minkäänlaista ääntä liikkuessamme.
Onneksi autoja ajoi ohi aika paljon, vielä yölläkin. Ensimmäinen auto pysähtyi kohdallamme.
Se olikin oudon tutun näköinen.
-"Rose!" huudahdimme molemmat, kun ovi avautui.
-"Sisään vaan, oletan, että tarvitsette taas kyydin."
-"Miten sinä onnistutkin aina olemaan täällä. kun tarvitsemme apuasi." minä sanoin.
Hetken kuluttua istuimme autossa, märkinä, mutta kuitenkin tyytyväisinä.
-"Rose, sinä olet oikea pelastava enkeli, ihan oikeasti." Holly sanoi. Hän vaikutti pitävän Rosesta. Niin minäkin pidin, mutta silti minusta vaikuttu, ettei kaikki ollut kohdallaan...
Holly oli soittanut isälleen, ja kertonut, että olimme kaikki liftanneet Hollyn luokse. Hän oli myös kysynyt saisinko jäädä yöksi. Holly oli saanut suostutella isäänsä ainakin viisi minuuttia, mutta lopulta sain jäädä. Jack oli myös tarttunut puhelimeen, kylläkin soittaakseen taksin viemään häntä kotiin. Ensin Jack oli kylläkin rohmunnut pari voileipää ja muutaman keksin. Olin haukkunut hänät ahmatiksi vähän väliä jo monen vuoden ajan. Olimme tunteneet toisemme melkein kuusi vuotta, siitä lähtien, kun Jack muutti kaupunkiin. Hän asui täällä isovanhempiensa luona, koska hänen vanhempansa olivat joutuneet muuttamaan Isoon-Britanniaan työn perässä. He kylläkin lensivät aina lomalla ja silloin tällöin viikonloppuisin tapaamaan poikaansa.
Jack olisi aluksi halunnut lähteä mukaan, mutta hän oli niin kehno englannissa, ettei opiskelusta olisi kuitenkaan tullut yhtään mitään.
Holly kiikutti minulle ja Jackille isot kupilliset kuumaa kaakaota.
-"Kiitos, tätä minä juuri kaipasinkin." sanoin.
-"Ja minulla on vieläkin nälkä..." valitti Jack.
Holly pyöritteli päätään ihmeissään.
-"Olen sittenkin löytänyt sen pohjattoman kaivon." hän sanoi naurahtaen.
-"Ja se on ollut koko ajan ihan meidän neniemme edessä." minä lisäsin. Jack katsoi meitä hieman huvittuneen näköisenä, mutta ei sanonut mitään.
-"Holly, tehdäänkö jotain jännittävää vielä ennen kuin menemme nukkumaan?" minä kysyin yhtäkkiä.
-"Enpä tiedä, minä taidan mennä nyt nukkumaan." Holly sanoi ja haukotteli.
-"Ei me enää mitään vauvoja olla..." sanoin ja hörppäsin kaakaota.
-"Tottakai kello on jo paljon, mutta kaikki muutkin on tuolla juhlimassa."
-"Ai, tarkoitit siis, että mennään takaisin tuonne sateeseen ja..."
-"Ei, kun tarkoitin, että tutkitaan vain yksi juttu tuossa pihalla" minä sanoin.
-"Joo, mutta ihan nopeasti sitten, en halua kastua jälleen." Holly lähti takasin keittiöön.
-"Kiva, minua ei sitten päästetä mukaan, kun tehdään jotain jännittävää... ei sillä, että olsisin muutenkaan tullut mukaan." Jack hörppäsi viimeiset kaakaot mukinsa pohjalta ja tiiraili ulos.
-"Kai se takis kuitenkin joskus tulee..."
-"Kyllähän se voi olla myöhässä." minä sanoin.
Jack nyökkäsi.
Odotimme vielä viisi minuuttia ja auton valot ilmaantuivat pihaan. Jack hyppäsi ylös tuoliltaan ja heilautti kättään mennessään. Hän oli kaataa Hollyn, joka kantoi tarjotinta, jossa oli kaksi lasilista maitoa ja kaksi voileipää.
-"Minulle? Ei olisi minun takiani tarvinnut..." Jack sanoi ja otti toisen voileivistä. Holly ei vaivautunut edes torumaan.
-"Voi, eiköhän Jack saa kotona ruokaa ollenkaan." Holly sanoi, mutta huomasin, ettei hän tosissaan luullut niin.
-"Hänen mummonsahan aivan tyrkyttää Jackille ruokaa. On vain iloinen, kun kasvava poika syö niin paljon." minä sanoin pilaillen.
-"Tuota vauhtia hän yltää sumopainijan mittoihin jo muutaman kuukauden päästä." Holly nauroi. Me molemmat nauroimme.
Minun nauruni kuitenkin katkesi kuin veitsellä leikaten. Ikkunan ohi vilahti tumma hahmo.
-"Mitä nyt." Holly kysyi.
-"Taisin nähdä jotain tuolla ulkona." sanoin, kun sain taas puhekykyni takaisin.
Holly tuli lähemmän ikkunaa.
-"Tuskimpa vain. Olet lukenut ihan liikaa kaikenlaisia jännityskirjoja.
-"Voi olla." sanoin. Katsoin varovasti ulos ikkunasta. Siellä ei näkynyt mitään.
-"Joo, niin sen täytyy olla."
Minä en kyllä voinut olla täysin varma. Ehkä se olikin vain puun varjo tai oksa tai jotain... Mutta en koskaan menisi vannomaan, ettei siellä ollut ketään.
-"Haluatko vielä mennä ulos." Holly kysyi huvittuneena.
-"Hmm... sade olisi kyllä tauonnut, eikä enää taida ukkostaakaan."
-"Hullu, saadaan vielä keuhkonkuume." Holly sanoi.
-"OK, ei mennä." Olin kyllä tyytyväinen omaan päätökseeni, en olisi halunnut mennä enää ulos.
-"Mennään aamulla tutkimaan." sanoin.
-"Sopii." Holly sanoi
-"Hyvällä tuurilla voidaan löytää vaikka kissanjäljet."
-"Et kai sinä pilkkaa minua?..."
-"En, en tietenkään."
Missä olisinkaan ilman Hollya?
Kun olimme syöneet ja juoneet otimme vielä keittiöstä keksejä mukaan ja menimme yläkertaan. Sinne teimme inulle mukavan pedin Holyn huoneen lattialle. Holly kyllä ensin sanoi, että voisin nukkua hänen sängyssään, mutta enhän minä voinut. Se oli kyllä kiltisti sanottu, niinhän suunnillen kaikki oli, mitä Holly sanoi.
En kuitenklaan voinut nukkua vielä, vaikka olinkin luvannut Hollylle, että menisimme nukkumaan, kunhan vain ensin katsoisimme tulisiko telkkarista jotain elokuvia. Menimme siis olohuoneeseen ja laitoimme telkkarin auki. Löysimme yhden ainoan hiemankaan järkevän elokuvan, ja aloimme katsoa sitä.
-"Eikö tamä ole hieman liin pelottava näin myöhään katsottavaksi?" Holly kysyi.
-"Holly pelkää pimeää."
-"Ethän sinä vain pilkkaa minua?" Holly otti tyynyn ja heitti sillä minua. Minäkin otin tyynyn ja heitin. Ei osunut. Otin toisen tyynyn ja Holly valitsi aseekseen sanomalehden.
Me nauroimme ja kikatimme kuin pikkulapset. Yhtäkkiä kuitenkin lopetimme. Kuulimme ensin pientä jyrinää, sitten salama välähti ja valaisi kaiken kirkaalla valollaan. Kuului kovaa jyrinää ja sitten valot sammuivat.
-"Sähkökatko." sanoin.
-"Mennään etsimään jostain kynttilöitä." Holly nousi ja lähti etsimään. Inäkin nousin ja löin heti varpaani johonkin. Hiiviskelimme keittiöön ja aloimme kaivella kaaappeja.
-"Löyssitkö jotain." kysyin hetken kuluttua.
-"En ainakaan kynttilöitä." Holly vastasi.
-"Kaikenlaista muuta kylläkin, esimerkiksi monta pussillista vanhoja leipiä ja..."
-"Holly, shhh..." minä sihisin.
-"Mitä nyt?"
-"Hiljaa..." Olimme molemmat ihan hiljaa. Olin oikeassa, olin tosiaan kuullut askeleita. Nyt se kuuluivat vieläkin paremmin ja vieläkin lähempää.
Sydämeni pamppaili, enkä pystynyt edes liikahtamaan.
-"Ei isän pitäisi vielä tulla..." Holly sanoi. Hollyn isä on nimittäin poliisi ja joutuu usein olemaan yövuorossa.
-"Ei, se ei taida olla isäsi... Holly, seuraa." minä sajnoin. Tartui ystävääni käsivarresta ja johdatin hänet portaisiin.
-"Ylös, nopeasti."
-"Mutta..."
-"Holly, mene nyt vain, tilanne on hallinassa..."
Ei se kyllä ihan tainnut olla, mutta ainakin minulla oli suunnitelma. Juoksimme pimeässä portaat ylös.
Askeleet pysähtyivät ulkoportaille. Minä vedin Hollyn hänen huoneeseensa. Jos vain muistin oikein, niin suunnielmani toimisi... Ulko-ovi aukeni. Nyt taisi olla kiire. Ei ollut aikaa ajatella terkemmin. Menin ikkunalle ja vedin sen auki.
-"Holly, meidän täytyy kiivetä alas."
-"Hulluko olet, en minä..." Holly vaikeni, hän tiesi, että olin tosissani. Holly kapusi ikkunalaudalle. Hän heilautti itsensä ulkopuolelle, missä oli köynnöksille tarkoitettu säleikkö.
-"Luulisi, että olet käyttänyt tätä tietä ennenminkin." sanoin, kun näin miten ketterästi Holly kiipesi alas.
Sitten oli minun vuoroni. Kulin askelten lähestyvän portaita pitkin. Yritin kiivetä nopeasti alas. Melkein putosin ja jäin hetkeksi roikkumaan pelkkien käsien varassa. Pääsin kuitenkin alas asti. Ikkunan alla oli paljon pansaita. Onneksi, sillä sinne me piilouduimme. Kiitin myös onneani, etteivät pensaat olleet ruusupensaita.
Siellä me kyyhötimme pari minuuttia ihan hiljaa. Mitään ei tapahtunut, kukaan ei tullut ikkunaan.
-"Holly, mennään tien varteen, voimme liftata..."
-"Taasko... Mitä tapahtuu, miksen voi mennä omaan kotiini?" Holly kuullosti jo hätääntyneeltä.
Minä johdatin hänet pensaiden ja puiden varjossa tielle. Olimme molemmat sukkasillamme, mikä oli sen vuoksi ihan hyvä, ettemme tehneet minkäänlaista ääntä liikkuessamme.
Onneksi autoja ajoi ohi aika paljon, vielä yölläkin. Ensimmäinen auto pysähtyi kohdallamme.
Se olikin oudon tutun näköinen.
-"Rose!" huudahdimme molemmat, kun ovi avautui.
-"Sisään vaan, oletan, että tarvitsette taas kyydin."
-"Miten sinä onnistutkin aina olemaan täällä. kun tarvitsemme apuasi." minä sanoin.
Hetken kuluttua istuimme autossa, märkinä, mutta kuitenkin tyytyväisinä.
-"Rose, sinä olet oikea pelastava enkeli, ihan oikeasti." Holly sanoi. Hän vaikutti pitävän Rosesta. Niin minäkin pidin, mutta silti minusta vaikuttu, ettei kaikki ollut kohdallaan...
Vastaukset 1
Vanhimmat
... eikä kuullostaa. Kamalan kuulosta
tuo nuottikorvattomuus :( Kirjoittajan pitää osata kirjoittaa eikä juosta trendien perässä.