Panin vaimon siskoja

Siskon mies

Tämä sattui joskus kolmisen vuotta sitten, meillä oli melkoinen porukka vierailulla, koska oli vaimoni 30-vuotissynttärit. Myös hänen kaksi siskoaan oli käymässä. Siinä illan mittaan otettiin tietenkin viinaksia ja vaimoni sammui hiukan liian aikaisin, vaimon isosisko Sari alkoi myös väsymään, joten vein hänet vaimoni viereen, meidän parisänkyyn. Heiluin ylhäällä vielä jonkin aikaa ja etsin vieraille nukkumapaikkoja. Vaimon pikkusisko Soili sanoi menevänsä pieneen takkahuoneeseen nukkumaan. Minä suuntasin omaan makuuhuoneeseeni ja änkesin röyhkeästi siskosten väliin nukkumaan. Eihän siinä uni tullut kun vaimo kuorsasi lahjakkaasti ja hänen isosiskonsa pyllötti kyljellään minuun päin. Hänellä oli stringit ja rintsikat päällä, joten himothan siinä alkoi hyrräämään. Rohkeasti pujotin sormeni stringien vierestä Sarin vitulle, ei mennyt aikaakaan, kun hän alkoi ynistä mielihyvästä ja työnsi pyllyään minuun päin. Tästä rohkaistuneena riisuin hänen stringinsä polviin ja samalla omani, pikkuhiljaa aloin hivuttamaan kovana seisovaa kyrpääni hänen pilluunsa, lopulta se solahti ihanan liukkaaseen pilluun ja vaimon isosisko vastaili työntöihini. Koska panin häntä paljaalla mietin hetken ajan, että uskaltaisinko laskea sisään, olin kuullut, että hän oli miehensä kanssa yrittänyt saada lasta jo puolen vuoden ajan. Kuitenkin tuo ihana pillu teki niin hyvää, etten ainakaan lakanoille aikonut roiskia, joten kiihdytin tahtia ja työnsin kyrpäni mahdollisimman syvälle, kun spermalasti lähti liikkeelle, sain pumpattua kaikki sisään viimeistä tippaa myöten. Siinä samassa Sari havahtui täysin hereille, oli ilmeisesti ollut puolinukuksissa koko ajan ja kuvitellut olleensa miehensä vieressä. Salamana hän pyörähti minuun päin ja sähähti "Saakelin jätkä, naitko sä mua äsken" Samalla hän näki veltostuvan kyrpäni ja housut polvissa, joten hän tiesi, ettei hän ollut nähnyt unta. Kylmän jäätävasti hän kuiskasi mulle " suksi jätkä helvettiin siitä, multa et enää saa". Niinpä minun oli lähdettävä etsimään uutta nukkuma paikkaa, suuntasin kulkuni takkahuoneeseen, jossa vaimon pikkusisko Soili katsoi jotain myöhäisyön seksiohjelmaa. Istahdin nojatuoliin ja noiduin itsekseni, että perhana mitä tuli tehtyä, Soili kuuli sen ja hänen uteliaisuutensa heräsi, "mitä sinä olet sitten tehnyt?" hän kysyi. Minä pöljä sanoa paukautin, että "taisimpa naida Saria juuri tuolla makuuhuoneessa". Soilipa ei ollut tuosta milläänkään vaan alkoi hivellä kyrpääni housujen läpi ja sanoi "jos kerran Sari sai, niin haluan minäkin". Hupsista ! mitenkäs tässä näin kävi? pudotin alkkarit lattialle ja Soili hamusi nousevan kyrpäni suuhunsa ja imi sitä todella innolla, muutamassa hetkessä kyrpäni oli täydessä kunnossa. Nostin peiton pois Soilin päältä ja huomasin, ettei hänellä ollut pikkuhousuja ollenkaan, ainostaan iso löysä t-paita päällään. Toisella kädellä nostaen Soili paljasti posliiniksi ajellun pillunsa, himokkaana syöksyin nuolemaan tuota kaunista posliinia, näykin klitorista välillä työnsin kieleni sisään niin pitkälle kuin sain, vällillä lipaisin kielen kärjellä nättiä peppureikää, se sai hänet oiken kunnolla värähtämään. Hetken kuluttua Soili sai tarpeekseen nuolemisesta ja halusi kovaa kyrpää sisäänsä. Työnnyin hitaasti hänen tiukkaan pilluunsa ja samalla hän kuiskasi korvaani että "ethän laske sitten sisälle, mä en käytä mitään ehkäsyä" vastasin hänelle "OK, yritetään välttää". Työntelin kyrpääni pitkin työnnöin, kalu tuli välillä melkein ulos, kiihdytin työntöjen tahtia ja Soili kietoi jalkansa ympärilleni ja raapi selkääni tulevan orgasmin kourissa, samalla minunkin nivusissa tuntui tuttua kutinaa, että kohta on mällit tulossa. Yritin valmiiksi pikkuisen irtaantua Soilista, jotta saisin kyrpäni ulos, ennen kuin mällit lentää, mutta Soili tarrautui minuun yhä lujemmin orgasminsa kourissa, joten en voinut mitään kun spermalasti ryöppysi hänen pillunsa perukoille.
Orgasmin ihanuuden vaihtuessa raukeaan oloon Soili kuivaili pilluaan t-paidan helmaan ja sanoi minulle "jos mä tästä tuun paksuksi, en tee aborttia, olemme Harrin kanssa suunnitelleet lapsen hankintaa". Niinhän siinä kävi, että molemmat siskot alkoivat odottamaan lasta, nyt molemmat pojan viikarit alkavat olla pari vuotiaita ja vaimonikin ihmetteli, että kuinka heillä on ihan niinkuin minun piirteitä.

8

39158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cosmos

      mite oikeest voi kenellekkä käydä tolleen??? ootte varmaa vaemon kaa vielki yhes?? ei helvetti,sain kyl kunnon naurut... x) säätäjä numero 1!!

    • Sari-vaimo

      ootko ihan varma ettet vaan nähnyt kovin kosteaa unta???

      • siskon mies

        Täähän on novelli palsta, tyhmä ämmä !


      • Tyhmähkö
        siskon mies kirjoitti:

        Täähän on novelli palsta, tyhmä ämmä !

        kyllä sitä tapahtuu. Kerrankin minä naisena kohtasin siskoni miehen. Onko se sitten sukurutsausta vai mitä, mutta kyllä hän osasi asiansa. En koskaan unohda sitä, miltä näytti hänen kaluvarastonsa täydessä taisteluvalmiudessaan. Tietysti oli viikonloppu ja minä olin kyläilemässä sisareni perheen luona. Saunomisen jälkeen, lasten mentyä nukkumaan leiriydyimme olohuoneseeen sisareni ja hänen miehensä ottaman muutamia paukkuja. Yö alkoi olla jo myöhäinen, kun olimme yhtäaikaa sisaren miehen kanssa keittiössä siskon istuessa vielä olohuoneessa. Tarkoituksena oli hakea lisää juotavaa olohuoneeseen, kun siskon mies vahingossa horjahti lasten leluihin ja törmäsi minun rintohini. Hän otti tukea, ettei kaatuisi ja hänen kätensä löysi vasemman rintani. Hän ei kuitenkaan hellittänyt, vaan silmiini tuijottaen hän tarttui myös toiseen rintaan. Olin yllätetty ja sitä lisäsi vielä se, että hän alkoi suutelemaan minua kaulalle. Pakenin olohuoneeseen siskoni luo ja ilta jatkui kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Hankkiuduimme nukkumaan. Minun nukkumapaikka oli vierashuone, minne vähän humalassa hankkiuduin. Ajattelin, että se keittiön episodi tulee unohtaa. Eipä aikaakaan, kun siskoni mies tuli kysymään, että onko minulla kaikki hyvin. Hän istahti sänkyni laidalle ja alkoi hyväilemään rintojani määrätietoisesti. Olin jo pitkälläni ja alasti, koska minä nukun aina alasti. Hätäännyin; entä jos siskoni kuulee tai herää tai tulee yllättämään meidät. Siskoni mies rauhoitteli, että sisko jo kuorsaa sikeitä, eikä hänestä tarvi välittää.

        Kun siskon mies laski kätensä alemmas ja alkoi imemään rintojani, kiihotuin ja ynisin. Kun siskon mieskin alkoi olla kiihottuneessa tilassa hänen kalunsa jökötti haastavasti saunatakin alta. Otin siitä kiinni ja aloin imemään sitä. Olin jo niin virittynyt tulevaan orgasmiin, että pyysin siskon miestä viemään tilanteen loppuun asti. Halusin sen kovan, ison ja paksun sinne syvälle. Hän toteutti toiveeni ja jotenkin tuntuu, etten ole sen jälkeen kokenut niin elämää järisyttävää orgasmia kuin silloin. Oliko se kielletyn hedelmän maku, joka antoi tuolle kokemukselle mielettömät mittasuhteet. Siskoni mies aloitti tunkeutumalla todella märkään pilluuni ja se tuntui ihan selkärangassa asti. Sitten kun hänen työnnöt pumppasivat vartaloni kaarelle, en voinut muuta kuin valittaa hiljaa: Älä lopeta! Sitten hän tuli ja minun vittuni sätki rajun orgasmin kourissa. Sätkin varmaan pitkään ja pyysin, ettei siskon mies vielä irtaannu minusta. Halusin taltioida tämän elämäni orgasmin syvälle mielihyväkeskukseen. Ja siellä se elää edelleenkin. Voin poimia sen sieltä ja jo pelkästä ajatuksesta kiihottua, joskus jopa laueta. Semmoisia ovat siskon miehet!!!


    • itämään

      kyllä paljaalla ja vielä hedelmälliseen maaperään nainti on poikaa

    • Mä vaan

      Joo... Näin se käy.... Aivan.

    • Mä vaan!

      Joskus aiemmin on tehnyt mieli omaakin siskoa... ja ei se sillee oo ollutkaan kaukana...

    • Anonyymi00008

      Näin on käynyt minullekin olen viriili mies 43 vuotias.
      Olen naimisissa ja vaimollani on kaksi nuorempaa siskoa.
      Kerran kesällä meidän talolla maalla molemmat vaimoni sisarukset olivat meillä kylässä ja oli kesä -----otettiin vähän viinaksia.
      Vaimoni nukahti kovan valmistelupäivän emännän tehtävistä uupuneena.
      Eksyinpä sitten toisen naimisissa olevan yhden lapsen aidin viereen .
      Mitään puhumatta nuolin hänelle klitorisorgasmin ja sitten kovat paukut pilluun niin syvälle kuin vain mahdollista, varmasti meni kohtuun asti kun oli niin piukalla..
      Olipa todella tyytyväinen, mainitaan vielä ettei hän käyttänyt mitään ehkäisyä.
      Oli minulla tarkoitus mennä nukkumaan mutta kaiveli mieltä, että mitähän se toinen sisko touhuaa.
      Olipahan nukkuvan näköisenä sohvalla.
      Menin viereen ja puristin tissiä , ei mitään reaktiota.
      Hivutin kättäni hänen pikkuhousujen alle ja siinähän se oli märkä pillu kourassani.
      Riisuttiin kaikki vaatteet pois ja sain työntyä hänen märkään pilluun, miesviriilini oli kovilla mutta koveni se sentään ja varmaan mälloäkin vähän irtosi..
      Tyytyväisiä olimme.
      Kumpikaan ei tullut raskaaksi, tämä viimeinen sisko kyllä käytti ehkäisyä.
      Koskaan en kertonut vaimolleni ,että olen pannut koko sisarusrarvea mutta en haidän äitiääm.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      91
      7650
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      123
      6364
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      162
      4472
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3091
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      90
      2648
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      44
      2012
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      133
      1606
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1554
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      46
      849
    10. Minkä arvosanan 4-10 annat Susanna Laineelle Farmi-juontohommista?

      Minkä arvosanan 4-10 annat Suskille? Tätä ei tv:ssä: Susanna Laine paljastaa, mikä yksi asia hermostuttaa Farmi-kuvauk
      Tv-sarjat
      21
      812
    Aihe