Olen aloitanut kolmisen viikkoa sitten työni ja tästä johtuen olen joutunut viemään poikani 1v7kk päiväkotiin. Työni on vuorotyötä, joten poika joutuu olemaan myös iltaisin aika pitkään hoidossa. Nyt on pojan käytösä muuttunut todella paljon. Niin kauan on hyvä, kun ollaan matkalla päiväkotiin, kunnes joku hoitajista tulee näköpiiriin. Silloin alkaa suora huuto. Samoin kun minä tai isä käy hakemassa pojan, huuto alkaa kun näkee meidät. Päivät kuulemman menee hyvin, vaikka ei oikein suostu siellä syömään mitään. Kotonakin on tullut erilaisia oireita. Kitisee "tekoitkua" välillä ilman mitään näkyvää syytä...kyyneliä ei tule, mutta kovasti yrittää. On myös alkanut heittäytymään maahan kun tullaan kotiin. Onko tämä tätä sopeutumisvaihetta ja mielenilmaisua meitä vanhempia kohtaan, vai onko jotakin kenties muuten vialla.? Huolestuttaa vaan ajatus taas huomenna aamulla viedä päiväksi hoitoon...muuta mahdollisuutta ei kuitenkaan tässä tilanteessa ole. Kertokaahan kokemuksia ja mielipiteitä asiasta.
Lapsi päiväkodissa
Marika
123622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuo käytösmuutos on tyypillistä tuon ikäiselle, oli sitten päiväkodissa tai ei.
Meidänkin poika, joka meni reilusti alle vuoden iässä päiväkotiin, alkoi n. 1,5 vuotiaana kiukutella enemmän, ja etenkin kaikkia muutoksia vastaan piti hangata (mm. jonnekin lähteminen).
Ja kotiin tullessa (oli se sitten päiväkodista, pihalta, kaupasta, mummilasta tai mistä vaan) piti heittäytyä maahan tai viimeistään eteisessä maata ulkovaatteiden päällä tovi.
Kyllä noita päiväkodissa näkyy joka aamu liuta lapsia, jotka itkevät vanhempien ollessa paikalla, mutta touhuavat innokkaana kun ovi menee kiinni vanhemman perässä. Ja illalla sama huuto ("En halua lähteä, jään tänne yöksi").
Meillä tuota hankalaa hoitoonmenovaihetta kesti vain muutaman viikon, mutta muuten kaiken vastustaminen kesti pari vuotta (eikä ole sittenkään täysin loppunut vaikka hieman kyllä helpottanut).
Ainakaan näin pikaisesti ei pidä huolestua - samanlaista käytöstä olisi tod.näk. tullut, vaikka lapsi olisi kotonakin ollut. Tekoitku yms. voi tietysti osin olla kavereilta opittua - kohta tulee muitakin hienoja asioita, ja "tuhmia" sanoja jne jne. Mutta jokaisen pitää nekin asiat jossain vaiheessa oppia - viimeistään kouluiässä nuo asiat tulee eteen.
Eli älä huoli, käy rauhassa töissä, ja pitkää pinnaa tuleviin vuosiin!
Kun lapsi viedään noin pienenä päiväkotiin, hän ei osaa mitenkään kertoa, mikä asia siellä on pahasti, kun jo tädin näkeminen saa huudon nousemaan. Voi olla, että kyse on yleisestä muutoksen aiheuttamsta pahasta olosta, mutta yhtä lailla päiväkodissa voi olla jotakin erityistä, joka pahoittaa lapsen mielen. Joku töykeä hoitaja, joku kiusaava lapsi tms.
Näin voi olla, tai sitten voi olla kyse esim. ihan normaalista ikävaiheesta, jolloin omaa tahtoa kasvatetaan ja rajoja etsitään vastustamalla kaikkea.
Jos lapsen päiväkodissa on jotain erityistä ("töykeä hoitaja, kiusaava lapsi"), joka aiheuttaa reaktion, niin silloin siellä hoidossakin menee huonosti.
Miksi ihmeessä menit nyt jo töihin?? Kotihoidontuella voisit olla kotona siihen asti, kunnes lapsesi täyttää kolme vuotta.
Olen ollut opiskelijana päiväkodissa pienten lasten puolella, ja voin sanoa, että lapsilla oli siellä todella kurjaa. Kaikki samaan aikaan potalle, vaikka ei olisi hätä yms. Mitään yksilöllisyyttä ei ollut. Jos vähänkin on herkempi lapsi, kärsii tosi paljon.
Nykyaikana kannattaisi olla kotona ainakin se kolme vuotta, kun siihen kerran on mahdollisuus. Miksi ylipäänsä hankkia lapsia, jos ei halua heitä hoitaa itse?
Eikös tämä asia ole keskusteltu jo monesti läpi. Jokainen päättäköön itse, toisille paras vaihtoehto on hoitaa lapsensa kotona kun taas toisille parasta on päiväkoti tms. ulkopuolinen hoito. Kaikilla ei myöskään ole varaa olla kotona eikä se todellakaan vaikuta siihen, rakastaako lastansa tai ei!
Kirjoitit: "toisille paras vaihtoehto on hoitaa lapsensa kotona kun taas toisille parasta on päiväkoti tms. ulkopuolinen hoito".
Sanalla "toisille" tarkoitat varmaankin aikuisia. Se, mikä on lapsille paras vaihtoehto, on yhdentekevää.
Monelle lapselle voi olla (ja varmasti onkin)päivähoito parempi vaihtoeto kuin olla kouluikään asti vain äidin/isän kanssa kotona. Varmasti lapsi kaipaa ikäisiään leikkitovereita, eikä se oma vanhempi aina riitä varsinkaan jos lapsella ei ole sisaruksia tai kodin läheltä ei muita lapsia löydy. Tällaisiakin paikkoja kun Suomesta vielä löytyy...
Kuten myös jo edellisessä tekstissäni totesin, kaikilla vanhemmilla ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä kotiin vaikka haluja olisikin. Eikös se ole lapsellekin parempi, että myös vanhemmat voivat hyvin (jokainen äiti/isä tarvitsee välillä myös muita aikuiskontakteja kuin vain se oma puoliso!), perheellä on hyvät asuin- ja elinolot eikä tarvitse pihistellä joka ikisestä asiasta.
on yksilöllisyys/sen puute on päiväkotikohtaista.
Tou käytös on aivan normaalia käytöstä näin päväkotiuran alkajaisiksi. Olisin huolestunut jos tuollaista ns.huomion hakua ja vastustelua ei esiintyisi. Hankalaahan se on mutta hän vain purkaa ja kertoo teille että ikävä on ollut lapselle ominaisin keinoin. Lääkkeeksi tuohon on vain pitkä pinna ja paljon syliä iltaisin. Tämä vaihe menee ohi kun hän tottuu siihen että vaikka hän on hoidossa niin tulette hänet kuitenkin aina hakemaan kotiin.
Normaaliltahan tuo vaikuttaa. Takana on vasta muutama viikko, ottaen huomioon lapsen iän. Pienelle lapselle on tyypillistä itku/kiukku kohtauksen (varsinkin alussa) kun omat vanhmmat ja päiväkodin tädit ovat samanaikaisesti läsnä (haku ja tuomistilanteissa). Eli älä huoli, anna ajan kulua. Pian voit hakea iloisen lapsen mukaasi.
Mutta jos mieltäsi painaa edelleen, voit aina ottaa asia puheeksi päiväkodin henkilökunnan kanssa. keskustella päivästä jne. Ja ehkäpä kysyä jos heillä on jotakin vinkkejä asian helpottamiseksi =)
Iloisia päiväkotiaikoja!
minulla on tyttö joka on 4 vuotta. aina hakiessani häntä hoidosta perhepäivähoitaja kertoi tyttöni kuullen minulle kuinka hullusti hän on tänään ja tänään käyttäytynyt. viime viikolla tilanne kärjistyi niin paljon, että sain joka päivä lähteä itku kurkussa lapseni kanssa hoidosta. lapseni löi kuulemma muita hoidettavia, jotka kaikki olivat tyttöäni nuorempia.hän ei osannut keskittyä, hän ei osannut sitä tai tätä. vihdoin tajusin,ettei hoitopaikka ollut enää tyttöni paraspaikka. hän oli joutunut siellä silmätikuksi ja muiden lasten härnätessä häntä, hän suuttui ja löi. ja hoitaja aina vain puuttui tyttöni käytökseen. perjantaina kysyin hoitajalta, että onko tyttöni tehnyt mitään hyvää tällä viikolla kun en ole sellaisista kuullut. niin hoitaja vastasi, että ei me hyviä asioita kerrota, ettei tule lapselle suoriutumispaineita! otin lapseni ja häivyin. itkien otin ja soitin perhepäivähoidon ohjaajalle, joka oli todella ymmärtäväinen tilanteen suhteen ja hommasi meille mitä pikimmin uuden hoitopaikan päiväkodista. perhepäivähoitaja ei tullut toimeen tyttöni kanssa ja niinpä ollen tyttöni sai syyt kaikesta niskoilleen ja haki lyömisellä huomiota hoitajalta, kun ei sitä muuten saanut. lapseni aloittaa 1.3. päiväkodissa 22 lapsisessa ryhmässä hoidon. uskon hoidon alkavan hyvin ja lyömisen olevan historiaa. jos näin ei ole, on nyt ammattitaitoinen joukko työntekijöitä huomaamaan ja puuttumaan ongelmiin oikealla tavalla.
Oma lapseni aloitti päiväkodin viime elokuussa vähän päälle vuoden ikäisenä. Lapsemme on aina ollut nauravainen vauhtiveikko ja ns. helppo lapsi. Siksi olikin todellinen järkytys miten lapsi muuttui. Hänestä tuli iltaisin kiukkuinen riiviö ja päivisin hän oli tarhassa flegmaattinen. Häntä ei kiinnostanut mikään vaan yleensä kun menin hakemaan häntä kotiin, niin hän saattoi istua pihalla rattaissa omissa oloissaan tai roikkua vauvakeinussa.
Sairastelukierre meillä alkoi elokuun lopusta jatkuen tähän päivään asti. Ja kaikki sairaudet ovat iskeneet mahdollisimman pitkäkestoisina.
Mutta se mikä meitä on eniten huolestuttanut/pänninyt on hoitohenkilökunta, jonka pitäisi olla lastenhoidon ammattilaisia. Olemme joutuneet huomauttelemaan heille ihan päivänselvistä asioista, kuten vaipanvaihdosta (lapsemme sai vaippaihotuumaa, jota hänellä ei ole koskaan aikaisemmin ollut). Kakkavaippoja ei vaivauduttu vaihtamaan, kun kello alkoi lähestyä kotiinhakuaikaa, (selitys; ai, onko hän kakannut? En huomannutkaan. huom! koko huone haisi paskalle ja hoitaja istui vieressä). Ja paras on se, kun hoitaja ihmetteli miksi lapsi ei viihtynyt ulkona. (Huom! ulkona oli -12 astetta ja kova viima). No, hän oli näppärä istuttanut lapsen avonaisiin sateenvarjorattaisiin ja iskenyt tutin suuhun. Kotona itkun syy paljastui...Lapsella oli kädet ja jalat aivan punaiset ja turvoksissa, niin että hän huusi vain suoraa huutoa. Ja taas saatiin sairastelukierre jatkumaan.
Kyllä säälittää lapsen puolesta, ja mietityttää, että mitähän traumoja hän saa noin nuorena. Ja olemme kyllä karvaasti kokeneet, että alle 3 vuotias kuuluisi olla kotona, mutta kun emme ole syntyneet kultalusikka suussa, ja aivan minimirahoille en halua.