... täyttyi. Löytyipä sopiva mies, vanhapoika
muuten, ja hääkellot soivat. Uskottavasti
vauvakuume valtaa välittömästi.
Niin vain periaatteet muuttuvat. Tuli joskus vain
väitetyksi, että yksineläminen ja lapsettomus
ovat oma valintani. Pidettin jo piintyneenä
vanhanpiikana. - Taitaa olla niin, ettei
tuollaisen elämännäkemyksen esittäjiä, joista
taitaisi tulla melkoinen jono, kannata ihan
vakavasti ottaa, omasta valinnasta kun ei aina
olekaan kyse.
muuten, ja hääkellot soivat. Uskottavasti
vauvakuume valtaa välittömästi.
Niin vain periaatteet muuttuvat. Tuli joskus vain
väitetyksi, että yksineläminen ja lapsettomus
ovat oma valintani. Pidettin jo piintyneenä
vanhanpiikana. - Taitaa olla niin, ettei
tuollaisen elämännäkemyksen esittäjiä, joista
taitaisi tulla melkoinen jono, kannata ihan
vakavasti ottaa, omasta valinnasta kun ei aina
olekaan kyse.
Vastaukset 13
Vanhimmat
onnittelut sinulle!! Kumpa minullekkin suotaisiin
mahdollisuus löytää "se oikea". Onnea!
ei tässä maailmassa juuri ole.alusta alkaen
kaikki on sattumaa,kuten tänne syntyminenkin
sekin, että olen jo haavoittanut yhtä ihmistä
etsiessäni sitä "oikeaa" itselleni. Ei totisesti
ole...täysin oma valintani toimia näin. Olen
todella pahoillani siitä, enkä tiedä saanko
häneltä koskaan anteeksi.
Jos satuttamasi ihminen on yhtä "tyhmä" kuin minä
antaa hän anteeksi vaikka olisikin esim. reilun
vuoden poissa tolaltaan. Tulipa koettua.
Kerroithan miksi satutit? Ja kerroithan uudestaan
mikäli hän halusi kuulla siitä myös ensishokin
jälkeen? Jos ei itse tehnyt mitään väärää voi olla
vaikea ymmärtää ilman keskusteluja.
Toivon että "sen oikean" löytyminen on sattumaa,
ainakin osittain. Muuten kyse on tietoisesta
saalistamisesta, todennäköisyys osumisesta oikeaan
vaihtelee heikosta surkeaan. Eikä tuo malli sovi
ainakaan minulle muutenkaan, "kokeile ja jätä"
vaatisi liikaa tunteilta.
Sattumaahan se usein on. Onnellisia sattumia on
kuitenkin onneksi paljon. Toivottavasti se osuu
sinunkin kohdallesi. Jos et vaikka etsikään, pidä
kuitenkin vastaanotto päällä.
"taistelin" vuosikaudet erään naisen suosiosta;
välillä olin hänen poikaystävänsä, välillä en,
toisinaan suunniteltiin yhteen muuttoa, mutta
yleensä hän ei ollut siitä vähääkään kiinnostunut.
Sen verran neiti antoi (siimaa), että pysyin
koukussa. Aivan turhan myöhään myönsin itselleni,
että hän todellakin on patologinen vanhapiika eikä
siitä muuksi muutu - ei ainakaan minun suhteeni.
(Tietääkseni hänellä ei muuten ole ollut muita
miehiä jälkeeni, ja luulen olevani aika hyvin
informoitu.)
Kaiken jälkeen on sitäkin upeampaa nauttia
elämästä tiivistä parisuhdetta ja kaikenlaatuista
läheisyyttä arvostavan naisen kanssa...
Patologiset vanhatpiiat ovat aivan oma ryhmänsä
naissukupuolessa, voi vain kysyä, mikä surkea
elämänkohtalo heidät on sellaisiksi tehnyt. Usein
heidät kyllä tunnistaakin varsin pian.
Hyvännäköisiä ja (jossakin elämänvaiheessa)
seksistä tykkääviä patologitapauksia ei ole helppo
tunnistaa ajoissa...
Kaksi usein toistuvaa tosiasiaa kannattaa tässä
yhteydessä muistaa:
- Kun sitä etsii, sitä ei löydä; kun sitä ei
etsi, se löytyy.
- Ei koskaan saa sanoa "ei koskaan".
Ei, olen todennut asian olevan aivan päinvastoin:
Kun ei etsi, ei mitään löydy saati tapahdu, ja kun
tosissaan etsii, johan alkaa tapahtua ja elämä
muuttuu täysin (eikä huonompaan...). Se siitä
totuudesta!
Sanottakoon sitten, että ei etsi, mutta on haku,
ts. vastaanotto, kytkettynä.
Kolme kysymystä tuohon tositarinaan liittyvinä:
- Missä vaiheessa ympäristö pitää naista
vanhanapiikana?
- Missä vaiheessa nainen itse puhuu itsestään
vanhanapiikana?
- Onko häpeä olla vanhapiika; pyrkiikö vanhapiika
kätkemään siviilisäätynsä?
Mistä johtuukaan se laajalti vallitseva
näkökanta, että vanhapiika on kiivas kärttyisä
kiukkupussi, joka ei ole saanut miestä (eli
saanut toteutetuksi unelmaansa), vanhapoika taas
huvittava hauska hössö, joka ei ole halunnut
vaimoa (ja jolla ei siis olisikaan tuollaista
unelmaa)?