Tuolla jossain aikaisemmissa keskusteluissa miija kertoi kuinka nettikaverit ovat olleet tärkeitä ja osa on vieläkin.
Minulla heräsi kysymys et onko teillä toisilla samoja kokemuksia?
Itse voin sanoa, että jossain vaiheessa eron jälkeen netti oli tärkeä minullekin.
Tuli tuuletettua päätä keskustelujen merkeissä monet yön tunnit.
Näin jälkeenpäin kun ajattelen se oli aivan hullua, eikä enää sellaista jaksaisi eikä siihen tunne tarvetta edes, mutta silloin kai paikallaan.
Jonkunsortin henkireikä.
Niin, että aikansa kutakin sano pässi kun päätä leikattiin.Vaiko eikö?
Minulla heräsi kysymys et onko teillä toisilla samoja kokemuksia?
Itse voin sanoa, että jossain vaiheessa eron jälkeen netti oli tärkeä minullekin.
Tuli tuuletettua päätä keskustelujen merkeissä monet yön tunnit.
Näin jälkeenpäin kun ajattelen se oli aivan hullua, eikä enää sellaista jaksaisi eikä siihen tunne tarvetta edes, mutta silloin kai paikallaan.
Jonkunsortin henkireikä.
Niin, että aikansa kutakin sano pässi kun päätä leikattiin.Vaiko eikö?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olisipa minullakin ollut eron jälkeen
tämä mahdollisuus, huoh ;)
Olen tutustunut esim. Oulusta olevan kanssa,
johon tuskin olisin törmännyt muualla.
Netillä on myös mukava pitää yhteyksiä.
Minulla on meilikamuja, mutta on vielä
aito kirjeystäväkin olemassa. :)
Kirje on mukavampi saada :)
Mailikirjoittelu ei maksa mitään. Yleensä olen kova ollut aina puhumaan puhelimessa. Nykyisin ovat puhelinlaskut pienentyneet.
Tänä meidän kiinteä nettiyhteys taasen maksaa saman joka kuukausi, joten maileista ja mistään muusta ei kerry lisälaskua.
Mailiyhteydessä olen esim. erääseen pikkuisen kaukaisempaan serkkuuni, joka asuu aivan tässä samassa kaupungissa. Tapaillaan toki ja soitellaan, mutta mailit vaihtuvat silti tiheästi. Melko samassa elämän vaiheessa ollaan. Hänen miehensä kuoli niihin ajoihin kuin minä erosin ja kaksi lastaan ovat samanikäisiä kuin minun. Lisäksi hänenkin avioliitossaan on ollut hengistä väkivaltaa. Ja ihmeen samanoloisia ollaan muutenkin. Lapset sanoo, että meistä selvästi huomaa, että ollaan sukulaisia.
Minusta on aika luonnollista että eron jälkeen on tarvetta netissä surffailuun.
Itse ainakin kaipaan välistä edes lukea toisten aikuisten mietteitä. Lasten kanssa en jaksa työpäivän jälkeen lähteä kyläilee,ja monena iltana jo lasten harrastukset ovat kyläilyn hidasteena.
Se aika mikä parisuhteessa meni toisen puoliskon kanssa seurusteluun,on nyt "vapaa-aikaa".
Minä olen alkanut myös lukemaan selvästi enemmän eron jälkeen. Sängyssä iltaisin lukeminen kun ei enää "häiritse" ketään!
ylipuhuin yksinäisyyttään valitelleen
vastaeronneen sukulaismieheni chatinsaloihin
hän osti koneen meni atk-kurssille
suomella on todnäk uusi
elämäänsä ruotiva miesnici
- ;) -
olet tehnyt miehen, eikun naisen työn...lisää vaan uutta verta niin saadaan kunnon keskustelujakin aikaan......
Kyllä mulle ainakin netti on ollut pelastus eron jälkeen, harmi vaan etten ihan alussa keksinyt näitä palstoja vaan murjottelin ittekseni. Ja elämä voi tehdä kummallisia käänteitä, mukavan miehenkin löysin täältä.. =)
täältä?
otitko keken?
leikkiä leikkiä!
sori sori!
-nauraa-
Kekkasin saatanallisen tautisen, ällistyttävän hykerryttävän idean! Voi minua pyöreäpäätä, etten tätä ennen hokannu!!!
Netin kauttahan voisin tosiaankin puijata itseleni morsiamen. Eikö totta?
Ei kun tuumasta toimeen!
Jaanaaa, Jaaaaanaaa, huhuuu, missä Jaana?
Tsuk tsuk, tänne tänne, dodiin, tuu jo, elä impsuile.
No niin, sieltähän se Jaana muokkautuukin kohta minun morsiameksi.
Saas nähä, onko tämä neiti kesäheinä, vaiko peräti syys-loka.
varo vaaraa
morsian osoittautuu
niskavuoren hetaksi
sulosäveliä mailiboxiin
ja riitasointuja online
-räpsyttää-
..minunkin epätoivollani! Eli en ottanut kekeä..hih..
nettiliikenteessä, montaa vaaraa ompi eessä!
Josko morsmaikkusi osoittutuukin olevaksi, Impi Suvenkaukaisen...
Mites sitten suu pannaan, tai kyllähän ne isot pojat on kehunut että kun ottaa tekohampaat pois niin...
Mutta jos sen kiinni saat niin pistä kuriin!