seurustellut jo yli neljä kuukautta erään tytön kanssa, sanotaan vaikka että Miisa. Entisellä tyttöystävälläni(vaikkapa Kaisa) ja nykyiselläni oli joskus ennen minun ja Miisan seurustelua juttua, mutta ei kuitenkaan mitään syvällisempää, eikä esimerkiksi sänkyasteelle menty. Kaisa muutti pois kotikaupungistaa minun ja uuden tyyöystäväni seurustelun takia, ja tuli käymään täällä suunnalla viikko sitten. Viime yönä hän oli todella masentunut ja kun lähdin Miisan luota, Kaisa jäi vielä sinne itkeskelemään ja muuta sellaista(hänellä oli itsetuhoisia ajatuksia). He kumpikin lupasivat että hän lähtee sieltä viimeistään tunnin päästä.
Soitin myöhemmin Miisalle ja Kaisa oli siell vieläkin ja riehu ja satutti itseään. Miisa otti väkisin Kaisan luokseen vaikka tämä oli jo lähdössä pois. Aamulla kun menin paikalle, he nukkuivat vielä kumpikin, lähekkäin mutta eri peitoilla ja tyynyillä, ei siis niin niinkuin minä ja tyttöystäväni; mahdollisimman lähekkäin, samalla peitolla ja tyynyllä.
Kuitenkin, vaikka asia oli niin että Kaisalla oli paha olla ja meinasi jopa tappaa ittensä( ei ollut eilen ensimmäinen kerta kun hän siitä puhui), niin olenko liian mustasukkainen, kun valitin asiasta tyttöystävälleni?
Soitin myöhemmin Miisalle ja Kaisa oli siell vieläkin ja riehu ja satutti itseään. Miisa otti väkisin Kaisan luokseen vaikka tämä oli jo lähdössä pois. Aamulla kun menin paikalle, he nukkuivat vielä kumpikin, lähekkäin mutta eri peitoilla ja tyynyillä, ei siis niin niinkuin minä ja tyttöystäväni; mahdollisimman lähekkäin, samalla peitolla ja tyynyllä.
Kuitenkin, vaikka asia oli niin että Kaisalla oli paha olla ja meinasi jopa tappaa ittensä( ei ollut eilen ensimmäinen kerta kun hän siitä puhui), niin olenko liian mustasukkainen, kun valitin asiasta tyttöystävälleni?
Vastaukset 8
Vanhimmat
olit. kyllä läheiset ystävykset voivat nukkua vierekkäin, ja varsinkin tuollaisessa tilanteessa. itse en olisi vetänyt pulttia tuosta.
yksi mutka..he eivät ole olleet läheisiä ystäviä, pelkkiä kavereita, ja joskus heillä oli vielä juttuakin..
Onko sinulla syytä olla mustasukkainen? Luotatko nykyiseen tyttöystävääsi? Entä entiseen? Tunnetko nykyisen tyttöystäsi taustat vai onko siellä jotain joka saa sinut epävarmaksi?
Kunnollinen keskustelu seurustelukumppanin kanssa on aina paikallaan, auttanee ainakin vastaisuudessa. Pohdiskele tuntojasi ja mmieti, miten olisit itse käyttäytynyt vastaavassa tilanteessa. Suhteessa tulee olla ymmärrystä ja luottamusta, et voi aina olla tyttöystäsi vieressä varmistamassa tapahtumia.
Toivottavasti entinen tyttöystäväsi myös ymmärtää olla "kiristämättä" huomiota.
että ehkä raivosin turhasta.. tiedän nykyiseni taustan, hän pääkaupunkiseudulta..
Mutta en tiedä mitä tehdä. Luotan tyttöystävääni, ja entiseen myös, hän ei ole ikinä oikeasti halunnut minulle mitään pahaa.
tyttöystäväni kanssa ei voi keskustella asioista, hän ei tavallaan osaa keskustella. Ja hän on hyvin turhautunut tilanteesta, niinkuin minäkin.
...varmaankin alkuun helpottaa tilanteen etenemistä. Yritä sinä kertoa kiihkottomasti, miten olisit toivonut tilanteesta selvittävän tai miten ainakin ensi kerralla toivoisit meneteltävän.
Selkeät pelisäännöt auttavat toivottavasti myös tyttöystävääsi niin, että hänkin oppii erittelemään tunteitaan ja pukemaan ne sanoiksi sekä toimimaan yhteisten periaatteiden mukaan.
Kaisa siis on masentunut ja hänellä on ollut itsetuhoisia ajatuksia ja hän muutti pois kotikaupungistaan teidän seurustelunne takia, hmm...kuulostaa huolestuttavalta...
Onko Kaisankaan kannalta järkevää, että juuri te yritätte häntä auttaa? Eikö hän tarvitsisi ammattiauttajan apua? Itsetuhopuheet kannattaa aina ottaa vakavasti...
Ja muuten, täytyihän Kaisan tietää (ainakin alitajuisesti), että jos hän uhkailee itsetuhoisilla teoilla ja itkeskelee ynms. niin tuskinpa sinä tai Miisa päästätte häntä lähtemään omille teilleen välittämättä hänen tunteistaan... Oletko varma ettei Kaisa yritä vain rikkoa välejänne?
Onko sinulla mitään muuta syytä epäillä Miisaa? Oletko varma siitä minkälaiset hänen nykyiset tunteensa sinua sekä Kaisaa kohtaan ovat?
Minusta mustasukkaisuus on ihan ymmärrettävää tässä tilanteessa.=)
Kaisa on saanut ammattiauttajan apua, mutta hän itse lopetti ne aikoinaan. Tänään hänellä on kriisiryhmän kanssa keskustelu.
Kaisalle on kuulemma ammattiauttajien mielestä hyvä että minä olen hänen tukenaan...(?)
Kaisa on aina ollut ihminen joka kerää huomiota.
Mutta sen uskon ( en tiedä kannattaako ) ettei Kaisa halua välillemme mitään pahaa, hän olisi jo voinut tehdä paljon pahaa jos olisi halunnut.
Eikä minulla ole syytä epäillä Miisaa.. Hän on ihminen joka vastustaa pettämistä ylikaiken.
Ainakin hän sanoo välittävänsä minusta paljon ja haluaa olla kanssani, ja Kaisaa kohtaan hän ei kuulemma tunne mitään.
Ja Jenniferille.. :
Olin sopinut kotiporukoilleni että tulen yöksi sinä iltana, enkä tiennyt että Kaisa alkaa "sekoilemaan" ja että hän jää Miisan luokse yöksi.
..tilanne. Yhtä en kuitenkaan ymmärrä, miksi lähdit tyttöystäväsi luota pois? Jos olisit jäänyt paikalle, niin tätä koko tilannetta ei olisi syntynyt, vai mitä?