Nahkatakkien alle mä kätkin sen heikon sydämen,
joka ei olisi todellisuutta kestänyt.
Mustin ajatuksin peitin unelmat ja haaveet.
Mä olin kova, mä olin vahva.
Pikkulapsen ja hellyyden äänen mä tapoin itsestäni.
Kiersin veistä haavassa.
Mua ei maailma enää potkisi!!
joka ei olisi todellisuutta kestänyt.
Mustin ajatuksin peitin unelmat ja haaveet.
Mä olin kova, mä olin vahva.
Pikkulapsen ja hellyyden äänen mä tapoin itsestäni.
Kiersin veistä haavassa.
Mua ei maailma enää potkisi!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
melkein kaikki tekevät noin.. jossain vaiheessa ainakin.
toiset "rankemmalla" tavalla kuin toiset.. luulisin.
vai onko joku, joka oikeasti kestää aina ilman kipuja todellisuuden?
no ihan miten vaan..
kiva runo!!
Tuollaistahan se nykysin on. Runo kuva tosi hyvin usean nykynuoren tilannetta ja miksei vanhemmankin.