oli viime vuosi rankkaa aikaa,viiltelyä,juopottelua,seksuaalinen hyväksikäyttö,karkailua ym.apua ei tuntunut saavan mistään,katsottiin että jos perhe on niinsanotusti "kunnollinen"niin kyllä pärjätään.onneksi tyttö on hengissä!itsekin menin niin huonoksi että en pystynyt enää syömään.en syyllistä itseäni siitä että lapseni on laitoksessa,siellä osataan ehkä auttaa tyttöä.asumme pikku-kaupungissa ja pelkään ihmisten asennetta kun tyttö palaa takaisin.hänet on nyt jo leimattu niin pahasti laitan tähän vaan yhden esimerkin:jalkapallovalmentaja jakaa palkinnon jonka edellinen omistaja oli meidän tyttö ja sanoo että toivottavasti tämän pokaalin omistaja ei muutu samanlaiseksi kuin edellinen.miten voisin auttaa tyttöä kestämään paluun?
13-v tyttö psykiatrisessa sairaalassa
45-v äiti
4940
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toivon perheellesi uuden kevään alkua ja tytöllesi seesteisempää vaihetta elämässä, tuossa vaiheessa ei oikein itse tajua , mikä on hätänä, meillä myös tyttö joka vieläkin vanhempana on ollut vaikea, olen pelännyt ja pelkään, kun ei uskalla mitään kunnolla sanoa, kun jo ärähtää ja silloin kärsii koko perhe.
Hän katsoo salattuja elämiä, kuten itseki, mutta hän samaistuu milloin mihinkin niistä roolihenkilöistä,ei ole vielä viillellyt, mutta kaikki merkit antaa suuntaa,häntä on aina pilkattu ja kiusattu.
Minusta tuo suvaitsevaisuus on kyllä Suomessakin aika heikkoa, aina ollaan kiusaamassa, jopa opettajatkin, on sitten niitä joita lellitään , niin et kaikki varmaan sen tietää.
Miksi hitossa meen pitää olla aina jotain arvostelemassa, onko se sota ainoa asia ,mikä saa kaikki samaan kastiin-toivottavasti ei niin ole!
onko ketään jonka nuori on ollut nuorisokodissa,huostaan otettuna tai jossain laitoksessa.kuinka elämä on sujunut sen jälkeen?
Mun pikkusisko teki itsemurhan maaliskuussa -02. Sen jälkee viiltelin itteeni ja alkoholii tuli käytettyy tosi paljon. En huolehtinut itsestäni ollenkaa. Äidillä ei ollut voimia oikeen mihinkään, koska tottakai kaikkia satutti tosi paljon se mitä siskoni teki. Isä laittoi minut ja kaksoissiskoni laitoshoitoon, koska pelkäsi sitä että me menisimme siskomme perässä. Siellä saimme miettiä asioita ja keskustella ammattiauttajien kanssa. Äitimme oli myös jossain hoidossa (en tiiä missä, ei olla hirveesti puhuttu tästä kotona) ja nuoremma sisarukseni silloin (2kk veli ja 2v sisko) olivat jossain sijaisperheessä, koska kaikki oli niin masentuneita.
Psykiatrisen hoidon jälkee olimme kaksoissiskoni kanssa kuukauden ajan sijaisperheessä, sen jälkee kaikki ns. palasi kotiin aloittamaan uutta elämää. Nykyään käyn 2krt/vko psykiatrilla, samoin kaksoissiskoni. minulla on jatkuva lääkitys koko ajan ja sen takia pystyn puhumaan asiasta jo melko hyvin. Nykyään elämä sujuu jo melko mallikkaasti...
sinun kirjoituksesi antaa minullekin uskoa tyttöni pärjäämiseen.Olet kokenut tosi rankkoja asioita,tunnut silti pärjäävän!Voimia sinulle jatkossakin,elämä on edessäpäin ja siellä on tulossa toivottavasti paljon hyviä juttuja.