Miten koette ?

.....että sinulla on hyvät välit, se jos mikä on lasten etu, silloin kun teilläkin on välit kunnossa, lapsenne voivat ihan varmaan paremmin, kuin jos kapinoisit vastaan, lapset tuntee, että heistä välittää molemmat ja oppii arvostaan molempia.

Se vaatii sinultakin paljon, että hyväksyt tilanteen, mutta ketään on turha syyllistää.

Itselläni tai meillä on siis sijaislapsia ja alkuaikaan, kun sijoitus on tapahtunut, riittää kyllä kapinaa, aina joltain suunnalta, mutta se menee ohi yleensä...on poikkeuskin...mutta sille ei voi mitään.

Tämä on sellaista työtä", että tästä tulee elinikäinen suhde oikeastaan koko sukuun, onhan se hienoa juhlia yhdessä kaikki tulevat juhlat ym...ja se rehellisyys, sitä ei voi koskaan liikaa paasata, arvostan , kun minulle puhutaan vaikeatkin asiat suoraan, minusta sellainen kieroilu on kamalaa, onneksi niitä on kuitenkin harvassa, mutta löytyy kuitenkin.

Meillä kutsutaan etunimellä meitä, eikä se meitä haittaa, joskus nuorimmalta tulee äiti ja isä.
Oikein mukavaa kevään odotusta, sinulle ja lapsillesi ja toisille lapsesi vanhemmille!

Sijaisäiti kirjoitti:

.....että sinulla on hyvät välit, se jos mikä on lasten etu, silloin kun teilläkin on välit kunnossa, lapsenne voivat ihan varmaan paremmin, kuin jos kapinoisit vastaan, lapset tuntee, että heistä välittää molemmat ja oppii arvostaan molempia.

Se vaatii sinultakin paljon, että hyväksyt tilanteen, mutta ketään on turha syyllistää.

Itselläni tai meillä on siis sijaislapsia ja alkuaikaan, kun sijoitus on tapahtunut, riittää kyllä kapinaa, aina joltain suunnalta, mutta se menee ohi yleensä...on poikkeuskin...mutta sille ei voi mitään.

Tämä on sellaista työtä", että tästä tulee elinikäinen suhde oikeastaan koko sukuun, onhan se hienoa juhlia yhdessä kaikki tulevat juhlat ym...ja se rehellisyys, sitä ei voi koskaan liikaa paasata, arvostan , kun minulle puhutaan vaikeatkin asiat suoraan, minusta sellainen kieroilu on kamalaa, onneksi niitä on kuitenkin harvassa, mutta löytyy kuitenkin.

Meillä kutsutaan etunimellä meitä, eikä se meitä haittaa, joskus nuorimmalta tulee äiti ja isä.
Oikein mukavaa kevään odotusta, sinulle ja lapsillesi ja toisille lapsesi vanhemmille!

Hei!
Mulla on sellainen ongelma, mitä ei varmaan ole kukaan vielä käsitellyt! Meillä oli tyttö sijaishoidossa, kymmenen vuotta. Oli hyvät välit lapsen sukuun, sossuun. Mutta mulla oli alusta asti vaikeuksia tytön kanssa. Minä ja hän emme koskaan löytäneet yhteistä säveltä. Käytiin kasvatusneuvolassa ja eri terapioissa. Lopulta sossu ratkaisi asian niin, että tyttö siirrettiin murrosiän kynnyksellä uuteen sijoituskotiin. Minusta tehtiin syyllinen, varmasti olinkin sitä...Nyt sossusta ei ole otettu enää mitään yhteyttä, ei myöskään uudesta sijaiskodista.
Tapauksesta on jo aikaa, mutta tuntuu, että minä en toivu ollenkaan! Valvon öitä, itken, näen unia. Kärsin suurta syyllisyyttä asiasta. Vaikka suhteemme oli huono, mielestäni ratkaisu oli myös huono. Voiko kodin vaihto mielestänne korjata asian? Olisiko tytön ollut parempi kasvaa meillä vielä muutama vuosi ja sitten muuttaa suoraan omilleen? En vieläkään voi ymmärtää, miksi en rakastanut vierasta lasta, vaikka halusin...

Sijaisäiti kirjoitti:

.....että sinulla on hyvät välit, se jos mikä on lasten etu, silloin kun teilläkin on välit kunnossa, lapsenne voivat ihan varmaan paremmin, kuin jos kapinoisit vastaan, lapset tuntee, että heistä välittää molemmat ja oppii arvostaan molempia.

Se vaatii sinultakin paljon, että hyväksyt tilanteen, mutta ketään on turha syyllistää.

Itselläni tai meillä on siis sijaislapsia ja alkuaikaan, kun sijoitus on tapahtunut, riittää kyllä kapinaa, aina joltain suunnalta, mutta se menee ohi yleensä...on poikkeuskin...mutta sille ei voi mitään.

Tämä on sellaista työtä", että tästä tulee elinikäinen suhde oikeastaan koko sukuun, onhan se hienoa juhlia yhdessä kaikki tulevat juhlat ym...ja se rehellisyys, sitä ei voi koskaan liikaa paasata, arvostan , kun minulle puhutaan vaikeatkin asiat suoraan, minusta sellainen kieroilu on kamalaa, onneksi niitä on kuitenkin harvassa, mutta löytyy kuitenkin.

Meillä kutsutaan etunimellä meitä, eikä se meitä haittaa, joskus nuorimmalta tulee äiti ja isä.
Oikein mukavaa kevään odotusta, sinulle ja lapsillesi ja toisille lapsesi vanhemmille!

Hei Sinulle!

Se on totta, ettei kaikkien kemiat sovi yhteen, mutta turhaan sinä tunnet huonoa omaatuntoa, jos ymmärsin oikein.
Minkä ikäisenä tyttö tuli teille, oliko teillä heti kiristyneet välit, vai tuliko ne ajan kanssa.
Hyväksyikö hän Sinut ja perheenne, oliko hän pitkiä aikoja lomilla, pois sijaiskodista, vai miten teillä tapaamiset järjestettiin. Huomasiko lapsi jotenkin sen , että teillä ei mennyt lapsen kanssa oikein yksiin. Minusta se on iso asia, kun lapsi tulee perheeseen,hän on kuitenkin täysin vieras ja omine tapoineen ja käyttäytymisineen, luo ison haasteen, mutta teillä oli kuitenkin, eikö niin, hyvät välit lapsen sukulaisiin, no miten he ottivat tään, kun lapsi meni uuteen paikkaan?
Ovatko he pitäneet teihin yhteyttä jälkeenpäin.
Eikö Sinun kannattaisi kysyä uuden paikan nimeä ja soittaa tytölle ja jutella,muuten tuo asia kalvaa läpi elämän, kyllä hän sen varmaan ymmärtää ja luulisi uuden sijaiskodin vanhempien käsittävän tään, ettei se ole ollut teillekään helppo paikka.

Miten olet kuullut, että se olisi ollut sinun syysi, minä selvittäisin asian, en antaisi mennä noin, tosta vaan.
Kirjoittele.

ex-sijaisäiti kirjoitti:

Hei!
Mulla on sellainen ongelma, mitä ei varmaan ole kukaan vielä käsitellyt! Meillä oli tyttö sijaishoidossa, kymmenen vuotta. Oli hyvät välit lapsen sukuun, sossuun. Mutta mulla oli alusta asti vaikeuksia tytön kanssa. Minä ja hän emme koskaan löytäneet yhteistä säveltä. Käytiin kasvatusneuvolassa ja eri terapioissa. Lopulta sossu ratkaisi asian niin, että tyttö siirrettiin murrosiän kynnyksellä uuteen sijoituskotiin. Minusta tehtiin syyllinen, varmasti olinkin sitä...Nyt sossusta ei ole otettu enää mitään yhteyttä, ei myöskään uudesta sijaiskodista.
Tapauksesta on jo aikaa, mutta tuntuu, että minä en toivu ollenkaan! Valvon öitä, itken, näen unia. Kärsin suurta syyllisyyttä asiasta. Vaikka suhteemme oli huono, mielestäni ratkaisu oli myös huono. Voiko kodin vaihto mielestänne korjata asian? Olisiko tytön ollut parempi kasvaa meillä vielä muutama vuosi ja sitten muuttaa suoraan omilleen? En vieläkään voi ymmärtää, miksi en rakastanut vierasta lasta, vaikka halusin...

kemiat eivät aina kohtaa.

Jos ei vanhempiaan voi valita, ei lapsiakaan voi - ei biologisia, adoptoituja eikä muitakaan. Mitä luonteisiin tulee, eivät ne aina passaa yhteen, niin se vain on.

Älä soimaa itseäsi, varmasti olet yrittänyt sietokykysi äärirajoille asti. Se, että podet huonoa omaatuntoa (aivan syyttä), kertoo että olet välittänyt, kantanut huolta, tuntenut vastuusi vastoinkäymistenkin keskellä, surun ja murheen, ehkä vihantunteidenkin alla. Eikö tämä kerro sinusta hyvää? Kyllä!

Oikein hyvää jatkoa sinulle, aurinkoisia päiviä:)