Uskon voima

Mä en ole uskovainen, enkä tarkoita otsikollani uskoa Jumalaan, vaikka raamatusta alunperin sain kipinän pohtia uskon voimasta. Luin siis joskus Raamattua ihan uteliaisuudestani, ja minua jäi kiinnostamaan ne kohdat, missä Jeesus kertoo, että jos olis vähänkään uskoa, niin vois tehdä vaikka mitä ihmeitä. Itse ajattelin tuolloin, että Jeesus ei niinkään tarkoittanut uskoa Jumalaan vaan nimenomaan sitä, että jos uskoo tarpeeksi vahvasti jotain tapahtuvaksi, niin se myös tapahtuu. Periaatteessa me voitais siis tehdä vaikka ihmeitä! Tuo ajatus on tullut esille muutamissa muissakin kirjoissa ja se todella kiinnostaa mua. Mun teoriani, ihan lyhykäisyydessään, on sellainen, että itse asiassa mitään ei ole olemassa ennenkuin me se luodaan. Me siis manipuloidaan todellisuutta tietämättämme sitä, mutta miten tuon voiman sain tietoiseen käyttöön? Tämä on tietysti vain ajatus, teoria joka voi olla yhtälailla tosi kuin epätosi, mutta olis silti mielenkiintoista kuulla kommentteja ja ehkä kokemuksia siitä, miten joku asia on toteutunut kun olet sitä tarpeeksi voimakkaasti uskonut.
4419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Pitkästä aikaa täällä kirjoitetaan asiaa. Otit esille hyvin merkittävän pohdinnan aiheen,USKON.

En tunnusta mitään uskontoa niiden nykymuodoissaan, koska minusta jokainen valtauskontomme on tällä hetkellä HYVIN, HYVIN kaukana alkuperäisestä tarkoituksestaan, pääosin sekoittuneina valtapyrkimyksiin ja ihmisten alistamiseen.

Sen sijaan en ainoastaan usko, vaan koen, tunnen ja näen; toisin sanoen pidän em. perusteilla itsestään selvänä tosiasiana että me ihmiset olemme LUOVIA, henkisiä olentoja. Samoin koen, tunnen ja näen että kaiken olemassaolevan takana on ylivertainen älykkyys, LUOJA, engl. Creator.

Kaikki olemassaoleva on siis ALKUPERÄLTÄÄN hengen, Luojan luomus, toisin sanoen ajatus, joka manifestoituu (= ilmentyy) niin henkisinä kuin aineellisinakin maailmoina koko universumissa.

Me ihmiset olemme pienen pieni, mutta silti olennainen osa erästä aurinkokuntaa tuossa lukemattomien muiden, enemmän ja vähemmän kehittyneiden aurinkokuntien joukossa.

Meille kaikille on yhteistä KEHITYS. Mikään tässä koko valtavassa järjestelmässä ei ole staattista, mikään ei pysy paikallaan, vaan jatkuvasti kehittyy. Tätä kutsutaan kehityksen laiksi, joka siis pätee kaikkialla koko universumissa.

Olemme OSIA tuosta suuresta Luojastamme sielujemme kautta. Sielumme edustavat pieniä henkisiä kipinöitä Luojamme valtavasta tulesta. Tämän tajuaminen ei ole vaikeaa.

Tajutaksemme tämän aineellisen ympäristömme ja voidaksemme kehittyä tässä ympäristössämme, olemme kehittäneet sieluminämme, todellisen minämme, rinnalle "rinnakkaisminän", tavallaan "virtuaaliminän", jota kutsutaan egoksi, valeminäksi.

Egomme kautta me elämme tuossa "virtuaalimaailmassa" ja koemme, näemme ja tunnemme sen "todellisuutena". Tätä kutsutaan Mayaksi, eli harhaksi.

Egomme on täysin aineen sokaisema ja se ei voi mitenkään käsittää henkisyyttämme, kuolemattomuudesta puhumattakaan. Egolle kuolemattomuutemme paljastuminen tietäisi loppua ja siksi se pitää meitä hyvin tiukasti otteessaan.



Egon suurimpia "aseita" ovat PELKO ja sen ylläpitäminen meissä. Sillä se voi taata esim. sotien ja kilpailun jatkuvuuden. Pelosta kasvavat myös ahneus, julmuus, sorto ja väkivalta.

Ihmisinä ja sieluina kehittymisemme päätarkoitus on tuon valeminämme "tappaminen". On oikeastaan vain yksi "ase", jota ego tottelee kiltisti ja tällä aseella se voidaan myös lopullisesti "tappaa". Tuo ase on Rakkaus.

Valtaosa meistä on sokaistunut tähän mayaan, aineen harhaan ja juuri tämän harhakäsityksen ansiosta me pidämme tätä kolmiulotteista maailmaamme todellisena.

Siinä määrin kuin kykenemme saamaan yhteyden sydänchakrassamme sijaitsevaan yliminäämme eli sieluumme, alamme vähitellen ymmärtää ja jopa muistaa oman henkisyytemme ja oman henkisen alkuperämme.

Tämän ymmärryksen kasvu on maailmassa juuri tällä hetkellä voimakkaassa nousussa. Tästä ymmärryskyvystä käytetään myös nimitystä tietoisuus. Tietoisuuttamme kohotetaan myös universumimme muiden asukkaiden taholta.

Nyt päästään pohdinnan aiheeseesi, USKOON. Me kaikki olemme siis sielumme kautta pieniä osia Luojastamme. Meillä jokaisella on myös tätä kautta kyky LUODA, manifestoida (= tehdä näkyviksi) omia ajatuksiamme. Minulla itselläni on tästä lukuisia henkilökohtaisia kokemuksia. Tästä aiheesta on kirjoitettu satoja teoksia ja monet nykyaikaiset yritykset käyttävät näitä samoja tekniikoita tuolosten aikaansaamiseksi.

Nuo Jeesukselta lainatut sanat kuuluvat suunnilleen seuraavilta:"Jos teillä olisi USKOA sinapin siemenenkään verran, MIKÄÄN ei olisi teille mahdotonta."

Hän tarkoitti tällä juuri tätä uskoa. Uskoa ITSEEMME ja kykyymme luoda oma maailmamme.

Äänestä
  • Jos kerran ihmisellä on henkisiä kykyjä, niin ne todistavat Hänestä, joka on ihmisen luonut, ja tehnyt sellaiset asiat mahdolliseksi.
    Eipäs tässä nyt muuta, hyvää jatkoa teidänkin valitsemallenne tielle tässä elämässä.

    Äänestä

  • minusta sinä olet erittäin uskovainen kun uskot tuohon. Tosin minäkin uskon tuohon selitykseen aika pitkälti. Ja siksi onkin surkuhupaisaa seurata uskonnollisia kiistoja ja väittelyitä, mikä uskonto on paras. Jos niistä kukin pyrkii tuon tietoisuuden herättämiseen ihmisessä, kukin uskonto oman kulttuurinsa mukaisesti. Jos Jeesus tarkoitti juuri tuota uskoa. Uskoa nuo määritteet ja uskoa myös itseensä sen kokonaisuuden osana. Meillä ihmisillä on vaan se vika että ulkoistamme itsestämme hyvän, emmekä usko itseemme vaan haemme pelastusköyden jostain jeesuksesta ,budhasta tai mitä niitä onkaan. Kun Jeesus oli Kristus, eli valaistu, niin ehkäpä hän tuossakin tarkoitti sitä Luojaan Itseen uskomista....

    Äänestä

Mitäpä jos meitä ei oikeasti olekkaan vaan kaikki mitä näemme ja koemme on vain mielikuvituksen ja ajatuksen tuotetta...?

Et kai oikeasti usko tuollaiseen? En minä ainakaan:). Haiskahtaa pikemminkin Matrixilta.

Mikään mihin olen lujasti uskonut ei ole toteunut ILMAN TEKOJA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gmies kirjoitti:

Mä en ole uskovainen, enkä tarkoita otsikollani uskoa Jumalaan, vaikka raamatusta alunperin sain kipinän pohtia uskon voimasta. Luin siis joskus Raamattua ihan uteliaisuudestani, ja minua jäi kiinnostamaan ne kohdat, missä Jeesus kertoo, että jos olis vähänkään uskoa, niin vois tehdä vaikka mitä ihmeitä. Itse ajattelin tuolloin, että Jeesus ei niinkään tarkoittanut uskoa Jumalaan vaan nimenomaan sitä, että jos uskoo tarpeeksi vahvasti jotain tapahtuvaksi, niin se myös tapahtuu. Periaatteessa me voitais siis tehdä vaikka ihmeitä! Tuo ajatus on tullut esille muutamissa muissakin kirjoissa ja se todella kiinnostaa mua. Mun teoriani, ihan lyhykäisyydessään, on sellainen, että itse asiassa mitään ei ole olemassa ennenkuin me se luodaan. Me siis manipuloidaan todellisuutta tietämättämme sitä, mutta miten tuon voiman sain tietoiseen käyttöön? Tämä on tietysti vain ajatus, teoria joka voi olla yhtälailla tosi kuin epätosi, mutta olis silti mielenkiintoista kuulla kommentteja ja ehkä kokemuksia siitä, miten joku asia on toteutunut kun olet sitä tarpeeksi voimakkaasti uskonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu