Tästä on joku viisi vuotta aikaa olin noin 20v ja naiseni 17v.
Olimme menossa laivalle minä,naiseni,anoppini ja
heidän tuttavansa ,jonka tiesin olevan ihastunut
naiseeni paljon enempää en kyseisestä hepusta tiennytkään.
Tapasimme Hannun joka oli tämä tuttu helsingin satamassa koska hän oli eripuolelta suomea kuin me muut.
Tämän jälkeen menimme laivaan ja majottauduimme kaikki samaan hyttiin.
Pian laivan lähdetty menimme seisovaan pöytään syömään ja juttelimme niitä näitä ja tutustuin
Hannuun paremmin tyyppi ei mielestäni ollut niitä mukavimpia mutta ihan siedettävä kuitenkin joten oli ihan sama vaikka pyörisikin mukana ajattelin.Eka ilta laivalla meni ryypätessä ja juhliessa tyttöni kävi tanssimassa myös Hannun kanssa ihan sen takia että hannu oli pikkuisen ujo naisten kanssa eikä oikeen saanut muita haettua ja sinkku anoppikin oli hävinnyt jonnekkin.Naiseni alkoi olla siinä kunnossa että hänet oli parempi lähteä.Sovimme Hannun kanssa että tapaamme baarissa kun olen vienyt naiseni hyttiin.Kun tulin takaisin Hannua ei näkynyt missään.
Ajattelin vähän aikaa etsiskellä mutta eilöytynyt otin vielä pari olutta ja menin hyttiin ajattelin avata oven hiljaa ettei kukaan heräisi.
Kun olin saanut oven auki huomasin jotai todella pervoa mielestäni tyttöni nukkui sängyllä rinnat paljaana nukkumassa ja hänen vieressään seisoi Hannu kyrpä kädessään ja juuri kuin hän laukaisi
lastinsa huusin että mitä helvettiä hän oli tekemässä johon myös tyttöni heräsi selitin mitä olin nähnyt mutta päätti antaa hannulle anteeksi koska kännissä nyt tulee tehtyä käikkea tyhmää.
Aamulla olimme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Päivän kiertelimme Tukholmassa heidän joulutorillaan ja kaupoissa.
Laivalle päästyä olimme aivan poikki mutta intti poikana kaiki vapaa-aika pitää Käyttää hyödyksi
joten päätimme lähteä naiseni kanssa baariin ainakin muutemille josta anoppi ja Hannukin innostuivat ja lähtivät mukaan.
Vähän aikaa juotuamme anoppi hävisi taas jonnekkin ja Hannun piti mennä vessaan.
Jolloin tyttöni innostui keskellä ravintolaa menemään pöydän alle ja maistamaan miltä kyrpäni maistuikaan.
Aloin käydä aika kuumana ja ehdotin naiselleni että lähtimisimme hyttiin jatkamaan mutta päätimme odottaa Hannua ja kerto että olemme menossa nukkumaan se oli virhe sillä ujo Hannu
oli myös sitten lähdössä nukkumaan kun ei jaksanut yksin olla.
Pääsimme hyttiin ja kapusimme yläpunkkaamme jonka alapuolella Hannu nukkui ja nytkin näytti sinne kömpivän.
Pidimme toisiamme hyvänä suutelemalla ja tyttöni runkkasi minua ja minä nuolin hänen rintojaan ja
työnsin sormiani hänen märkään pilluunsa siihen asti kuin oletimme että Hannu nukkui.
Asetuin tyttöni päälle ja aloin naida häntä oikein hitain ja pitkin työnnöin kunnes saimme molemmat aika äkkiä pitkän lämmittelyn takia.
Vähän aikaa vielä sen jälkeen suutelimme kunnes tyttöni lähti alastomana pesulle.
ekaksi hän katsoi alapunkkaan ja oletin että siellä nukutaan kun hän jatkoi vessaan,jonka jälkeen nukahdin.
Vähän ajan päästä heräsin pieneen voihkintaan
ala pedistä.Katsoin alas ja näin alastoman tyttöni runkkaavan Hannun mulkkua.
Hän huomaa minut ja sanoo hymyillen että ei kai sinua haittaa jos autan vähän Hannua kun se täällä yksin touhusi kun lähdin pesulle.
Hyppäsin alas sängystä ja sanoin että jatkakaa vaan koska tilanne oli todella hämmentävä ja kiihoittava.
Rupesin myös itse runkkaamaan kun tyttöni kysyi voisiko hän ratsastaa tällä vieraalla kalulla.
Vastasin jälleen myöntävästi.
Vähän aikaa ratsatetua Hannu yritti päästä päälle
mutta tyttöni oli jo niin kovassa vauhdissa että
ei sitä sallinut vaan huusi ja inisi sitä kuinka hyvältä kyrpä tuntui,silloin mies laukesi tyttöni
sisään mistä tyttöni kiihottui entisestään ja rupesi suutelemaan intohimoisesti Hannua joka oli aivan tyttöni hiestä märkä ja muutenkin onnellinen.Tässä vaiheessa tyttöni pyysi minut taakseen ja Hannu siirtyi eteen jotta tyttöni runkkaisi ja imisi häntä.
Naiseni makasi sängyllä vatsallaan kun työnsin
mulkkuni hänen sisäänsä ,Hannun liukkaille .Painauduin hänen selkäänsä vasten ja tyttöni inisi Hannun mulkku suussa, en ollut nähnyt tyttöäni koskaan niin kiimaisena kuin silloin.
Vähän aikaa olimme naineet näin niin tyttöni halusi ratsastaa homman loppuun.Tyttöni sai ensimmäisenä ja hän painautui kiinni minuun ja teki todella hitaita sitä en kuaan kestänyt kuin laukesin häneen huutaen tyttöni nousi pois päältäni ja jatkoi suihin oton loppuun Hannulta
kun hannu oli lauennut tyttöni suuhun niin hyväilimme vielä tyttöäni jonkin aikaa kunnes nukahdimme.
Oli anopin ilme aika ihmettelevä kun aamulla herätti meidät kolme samasta sängystä alasti.
Mutta eipä kehdannut mitään kysellä.
Onneksi ei tullut yöllä hyttiin ajattelin.
TERVEISIÄ HANNULLE ITÄ SUOMEEN
en

Vastaukset 2
Vanhimmat
anteeksi kirjoitus virheet.
Moi. Musta toi tarina oli tosi hyvä! Anna tulla lisää jos vaan ehdit kirjottaa.